
Tapani Länsiö istahtaa ravintolan pöytään ja tilaa lasin kolajuomaa. Viime aikoina arki on sujunut leppoisasti, sillä Länsiö lopetti opettajan työnsä Sibelius-Akatemiassa viime keväänä.
– Kaipaan joskus opiskelijoita ja akatemian ilmapiiriä. Kuppilassa istui aina joku oman alansa huippuammattilainen. Ilmapiiri oli hyvin inspiroiva.
Länsiö ehti opettaa Sibelius-Akatemiassa yli 40 vuotta. Ohessa hän toimi joitakin vuosia toimittajana ja kriitikkona.
– Kriitikkona vieraannuin siitä, että piti koko ajan korostaa jonkin olevan hyvää tai huonoa taidetta. Ei niin voi sanoa. Teoksia pitää kuunnella. Joskus ne herättävät tunteita, joskus eivät.
Säveltäjänä Länsiö on omien sanojensa mukaan harvoin tyytyväinen omiin töihinsä. Tai jos on, kyse on pääsääntöisesti nuorena tehdyistä. Tällä hetkellä hän kuuntelee romantikkoja kuten Chopinia, Rahmaninovia ja Beethovenia.
– Melkein kaiken tekemäni kohdalla tuntuu siltä, että seuraava teokseni toimii paremmin. Se pistää aina tekemään sitä seuraavaa. Lohduttaudun sillä, että Sibelius teki viidennestä sinfoniastaan kaksi uutta versiota. Ehkä muillekin säveltäjille sallitaan töidensä korjaileminen.
Haastattelupäivän aamuna Länsiö on matkalla tapaamiseen Helsingin Musiikkitaloon. Työt jatkuvat, vaikka eläke alkoi kolmisen vuotta sitten. Juuri nyt tekeillä on vokaalimusiikkia kuoroille sekä yksinlauluja. ”Valppaana” hänet pitää mieskuoro Otaniemen Kaiku.
Länsiö ei aio lopettaa säveltämistä, päinvastoin. Hän säveltää silloin, kun siltä tuntuu, usein iltayöhön asti. Hän kertoo etsivänsä jatkuvasti ”jännittäviä” tekstejä. Sellainen voi löytyä internetin syövereistä tai japanilaisista haikuista.
– Säveltäjä ei jää koskaan eläkkeelle. Valtio maksaa minulle eläke-nimistä apurahaa, joten minun ei tarvitse olla kovin huolissani toimeentulosta.
Opiskelijoiden asiat ovat olleet Länsiön ajatuksissa viime aikojen yliopistovaltausten vuoksi. Ex-lehtori ymmärtää opiskelijoiden tyytymättömyyden.
– Huolestuttaa, jos opiskelu on jatkossa vain rikkaita varten. Merkittäviä lahjakkuuksia, joilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia maksaa opinnoista, pitäisi saada korkeakouluihin tavalla tai toisella.
Onneksi olkoon, Tapani Länsiö!
Syntynyt: 22.10.1953.
Ura: Sibelius-Akatemian lehtori vuodesta 1980, Polyteknikkojen Kuoron taiteellinen johtaja (1985–2005), Otaniemen Kaiku -mieskuoron taiteellinen johtaja (2002–).
Perhe: puoliso ja kaksi aikuista poikaa.