
Humpuukin maineen saanut hypnoosi on menetelmä, joka oikein sovellettuna auttaa potilasta
Hypnoosi ei ole koskaan ollut mikään niin sanottu vaihtoehtoinen hoitomuoto, vaikka tällaistakin satua on monen hullummankin sepitelmän tavoin aktiivisesti levitetty, kirjoittaa Hannu Lauerma.
On todennäköistä, ettei mistään muusta lääketieteessä käyttökelpoiseksi todistetusta menetelmästä ole liikkeellä niin paljon harhakäsityksiä kuin hypnoosista. Historiallisista syistä tämä on ymmärrettävää. Jo 1800-luvulta asti sitä on näet maallikkoparantaja- ja mystikkopiireissä esitelty ihmekeinona, jonka mahdollisuudet ovat lähes rajattomat.
Tämä taas saa kenet tahansa kysymään, miksei se sitten jo ole laajemmassa käytössä ja yleisesti tunnettua ja hyväksyttyä. Ylisanojen käyttäminen ja turha mystisen rekvisiitan esitteleminen onkin varma keino hankkia mille tahansa menetelmälle humpuukin maine.
Syy erikoiselle kehitykselle oli se, että useimmissa maissa menetelmän soveltamista ei otettu 1800-luvulla viranomaisvalvontaan eikä minkäänlaisen lainsäädännön piiriin. Kuitenkin sille oli selkeä lääketieteellinen käyttönsä jo 1880-luvun Suomessakin. Tästä taas kuka tahansa voi vakuuttua hakemalla arvostetuimman suomenkielisen lääketieteellisen julkaisusarjan, aikakauskirja Duodecimin digitoidusta arkistosta vanhoja julkaisuja menetelmän vanhahtavalla, tuolloin käytetyllä nimellä ”hypnotismi”.
Ajan lääkärit kuvaavat pohdinnoissaan hyvin realistisesti menetelmän käyttökelpoisuutta useassa eri tarkoituksessa kuten eräissä pakkoliikkeissä, psyykkisten ristiriitojen aiheuttamissa halvausoireissa, eräissä ruuansulatusjärjestelmän häiriöissä, esiintymisjännityksessä, lukuisissa kiputiloissa, unissakävelyssä, yökastelussa ja muissa pidätysvaikeuksissa, luomispasmissa ja useita nykyisiä psykiatrisia oireyhtymiä kattaneessa ”hermoheikkoudessa”. Lähes tai täysin olematon vaste kuvattiin muun muassa synnynnäistä kehitysvammaisuutta aiheuttavassa kretinismissä, elimellisissä halvausoireissa, epilepsiassa sekä ”idiotismissa ja kuuromykkyydessä”. Kaikkeenhan tuota piti kokeilla aikana, jolloin tilojen syntytapoja ja luonnetta ei tunnettu.
Hypnoosi ei ole koskaan ollut mikään niin sanottu ”vaihtoehtoinen hoitomuoto”, vaikka tällaistakin satua on monen hullummankin sepitelmän tavoin aktiivisesti levitetty 1970-luvulla syntyneiden ns. maallikkohypnoosiyhdistysten taholla. Hypnoosiin johdattamisella eli hypnoosi-induktiolla oli jo vanhassa lääkäreiden toimenpideluokituksessa oma numeronsa, 312.
Alan ainoa tieteellinen yhdistys on 1959 perustettu Tieteellinen Hypnoosi ry, joka ottaa jäsenikseen vain Valviran rekisteröimiä ja valvomia terveydenhuollon ammattihenkilöitä, joilla on menetelmälle todennettua hoidollista tai tieteellistä käyttöä. Hypnoosin mielekäs ja riskitön käyttö edellyttää soveltuvaa terveydenhuollon pohjakoulutusta, vaikka tilaan johdattelemisen perusteet onkin helppo omaksua.
Edellinen suomalainen alan oppikirja ilmestyi vuonna 2004, mutta ilolla on todettava, että viimeisen 20 vuoden aikana merkittävää uutta tietoa on kertynyt niin paljon, että se on monin osin vanhentunut. Uusi, muillekin kuin terveydenhuoltoammattilaisille kiinnostava oppikirja on ilmestymässä. Enenevästi Helsingin yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan keskittynyt koulutus on mahdollistanut sen, että kirjoittajien joukko on laaja ja oppinut. Uutta tietoa on karttunut niin hypnoosin aivotutkimuksen kuin hoidollisten sovellustenkin saralla.