HPK:n valmentajaratkaisu venyi tammikuulle: Mikko Manner jatkaa seurassa, jonka kulisseissa kaikki ei ole kohdallaan
Hämeenlinnan Pallokerho kiinnitti viimeisenä liigajoukkueena ensi kauden päävalmentajansa. Mikko Mannerin jatkosopimus tuo hetkellisen helpotuksen ja kaivattua jatkuvuutta, samalla seuran sisäiset ongelmat ja johtamisen epäselvyydet jäivät.
Hämeenlinnalanen kiekkoväki sai viimein odottamansa vahvistuksen: Mikko Manner jatkaa HPK:n päävalmentajana. Syyskuussa joukkueen peräsimeen hypännyt Manner on nostanut haaksirikon partaalta ajelehtineen aluksen takaisin kulkuväylälle. Heikosti sujuneen Matias "Maso" Lehtosen kauden jälkeen Manner on palauttanut joukkuetta paremmalle kurssille, mutta loppukauden suunta on vielä arvoitus.
Päävalmentajaratkaisun venyminen tammikuulle on Liigassa harvinaista, mikä kertoo myös siitä, että Mannerin kaltaisen profiilivalmentajan kiinnitys on ollut monimutkainen prosessi. Nyt tilanne rauhoittuu – ainakin puoleksitoista kaudeksi.
Manner oli epäilemättä parasta mitä HPK tässä tilanteessa olisi voinut päävalmentajakseen saada. Samalla voi aistia, että seurajohdossa ollaan valmiita antamaan periksi sopimuksen syntymisen ajankohdassa ja ehdoissa, koska on halua tukeutua nykyiseen. Se kertoo varmasti tyytyväisyydestä Manneriin, mutta kenties myös siitä, että pinnan alla itseluottamus rekrytointeihin on epäonnistumisten jälkeen varmasti matalalla. Tällaisessa tilanteessa Manner oli epäilemättä neuvotteluissa HPK:n nykytilanteessa kuskin paikalla.
Mannerin kaksivuotinen jatkosopimus sisältää kuitenkin merkittävän yksityiskohdan: toisen vuoden ulkomaanoption. Se kertoo enemmän kuin rivi lehdistötiedotteessa HPK:n realiteeteista: seura joutuu samalla myöntämään, että se tarttuu päävalmentajaan, joka on avoimesti etsinyt työmahdollisuuksia ulkomailta suuremmilta areenoilta ja saattaa ensi kauden jälkeen vaihtaa maisemaa paremman tarjouksen tultua.
”Mannerin ympärillä näkyy myös HPK:n organisaation epäselvä työnjako, joka kuuluu huutaen läpi niin ikään viestinnästä.”
Päävalmentaja-asia on merkittävä HPK:n kannalta, mutta niin on myös loppukauden menestyminen. Mannerin jatkosopimukseen liittyvässä tiedotteessa toimitusjohtaja Kaj Källarssonin retoriikka on paljastavaa. Källarsson valaa samalla uskoa tulevaisuudesta, joka on ”valoisa”. Ristiriitaista kuitenkin on, että jos tulevaisuus on niin valoisa, niin miksi siitä pelataan ”juuri nyt”. Vetoomukset yleisön aktivoimiseksi vaikuttavat kertovan akuuteista haasteista, joita HPK:ssa on.
HPK tasapainoilee pudotuspelien ja karsintojen välimaastossa. Källarssonin positiivisten ja ristiriitaisten näkymien maalailukaan ei peitä nykyhetken tosiasioita: viestinnästä on havaittavissa kaiku, että seuran kassa tarvitsisi kipeästi pudotuspelien tuomia lisätuloja kattaakseen kauden kulut.
Mannerin ympärillä näkyy myös HPK:n organisaation epäselvä työnjako, joka kuuluu huutaen läpi niin ikään viestinnästä.
Aiemmin urheilujohtaja Ilkka Haapea kommentoi apuvalmentaja Ari-Pekka Selinin saapumista, puheenjohtaja Jyrki Louhi Mannerin alkuperäistä pestaamista lehdistölle, ja nyt Källarsson Mannerin jatkosopimusta. Jääkiekkojohtaja Erkki Rajamäelle on jäänyt lähinnä pelaajahankintojen kommentointi kontolle kömpelöllä ulosannillaan.
Väliin mahtui myös surullisen kuuluisa Tulosruutu-episodi, jossa ex-luotsi Lehtonen ehti kommentoida Tulosruudulle HPK:n tulevaa samalla, kun verkot vetivät jo uuden päävalmentajan, Mannerin, suuntaan. Hetkiä ennen lähetystä, HPK kertoi vaihtaneensa päävalmentajaa.
Jos ulkopuolelle ei ole avautunut kirkkaasti nykyisen organisaation toimintatavat, ei tämä tällainen varsinaisesti ainakaan vahvista kuvaa selkeistä rooli- ja vastuujaoista.
”Erityisen huomionarvoista oli Harri Lintumäen tuore kritiikki kahden urheilujohtajan mallista.”
Ei ole myöskään erityisen suuri salaisuus, että HPK:ssa vallitsee erikoinen kaksoishallinto: virallinen organisaatiorakenne ja epävirallinen valtakoneisto. Tätä kuvastaa hyvin se, että hallituksen sekä operatiivisen johdon päätökset ovat kerätyn hiljaisen tiedon ohjalta vain muodollisia esittelyjä ja vahvistuksia asioille, jotka on jo päätetty muualla.
Tämä kaikki heijastuu myös operatiiviselle puolelle. Epäselvästä työnjaosta kertoo myös se, että hallituksen puheenjohtaja Jyrki Louhi osallistuu aktiivisesti operatiiviseen johtamiseen. Tämä kävi viimeistään ilmi suurelle yleisöllekin Mannerin palkkaamisessa, kun Louhi tuli myöntäneeksi olleensa päävalmentajavaihdosmanööverin arkkitehti ja operaattori.
HPK on satsannut kovasti urheilujohtoonsa, mutta kahden urheilujohtajan malli ei ole tuonut selkeyttä. Haapea käyttää valtaosan työajastaan junioreihin ilman näkyviä tuloksia ja agenttien vietävissä olevaksi moitittu Rajamäki kantaa julkista esittelijän rooliaan ilman todellista päätösvaltaa. Kaikesta huokuu, että puheenjohtaja Louhi vastaa lopulta kuitenkin suurimmista päätöksistä. Ilmankos tilanne hämmentää jopa asioita tuntevien ja läheltä seuraavien piirissä.
Mannerin asemaa HPK:ssa sen sijaan tukee hänen verkostonsa, jolla on painoarvoa. Hän toimii Leijonien nykyisen päävalmentajan Antti Pennasen apuvalmentajana maajoukkueessa, ja hänen valmennustiimissään on Jukka Jalosen luottomies Ari-Pekka Selin. Nämä kytkökset saavat erityisen merkityksen, kun kunniapuheenjohtaja Harri Lintumäki mainitsi Hämeen Sanomien jääkiekkopodcastissa sekä Jalosen että Pennasen neuvonantajikseen. Louhen tiedetään lukeutuvan myös Jalosen ja Pennasen neuvonannon piiriin.
Erityisen huomionarvoista oli Lintumäen tuore kritiikki kahden urheilujohtajan mallista. Se, jos mikä, on omiaan kertomaan seurassa piilevästä pinnan alla kuplivasta tyytymättömyydestä nykytilanteeseen.
Kun Lintumäen kaltainen vahva HPK-vaikuttaja ilmoittaa satsaavansa mieluummin rahaa pelaajiin joukkueen kilpailukyvyn parantamiseksi kahden urheilujohtajan palkkojen sijaan, viesti kaikuu myös Rinkelinmäen käytävillä ja mahdollisesti ennen pitkää päätöksissä.
Hämeenlinnassa vahvojen taustavaikuttajien mielipiteet muuttuvat nopeasti yleiseksi totuudeksi.
”Tilanne on paineinen ja tukala, eikä köyttä kaulalla löysennä ainakaan karsintapelien peikko ja mahdolliset ja kaivatut tulevaisuuden sarjajärjestelmäuudistukset Liigassa.”
HPK elää nyt merkittävää vaihetta. Paradoksaalisesti sijat 13-14 voisivat olla sekä pelastus että ongelma: karsintapaineet poistuisivat, mutta samalla menetettäisiin taloudellisesti tärkeät karsintaottelut. On todennäköistä, että juuri nyt Hämeenlinnassa karsintapelit vetäisivät kipeästi kaivattua yleisöä, mutta paineinen olosuhde on aiheuttanut jo oireilua. Julkisuudessa on käynyt ilmi, että edes seuran hallitus ei vedä yhtä köyttä – vaan sananvaihtoa on käyty kiivaasti jopa julkisesti.
Ja vaikka HPK:lla on pääluvultaan historiansa laajin urheilujohto, on lopputulos se, että todellista johtajuutta ja johtajaa ei ole Rajamäestä tai Haapeasta saatu.
Vaikka Manner-sopimus tuo jatkuvuutta, HPK:n haasteet säilyvät. Urheilujohdon ja vallan rakenne on sekavampi kuin ulospäin luotu kuva, junioripuolelta kuuluu kritiikkiä, pelaajarekrytoinnit ovat olleet heikkoja ja talous on tiukalla.
Tilanne on paineinen ja tukala, eikä köyttä kaulalla löysennä ainakaan karsintapelien peikko ja mahdolliset ja kaivatut tulevaisuuden sarjajärjestelmäuudistukset Liigassa.
Miten HPK paineen kanssa sitten tulee toimeen? Siinäpä kysymysten kysymys, joka on tähän mennessä jättänyt vain sekavia vastauksia.
Paniikki kun on ennenkin kutsunut Hämeenlinnassa puoleensa soppaan useampia keittäjiä kuin tarve olisi.
