Apu

Hornøyan saari Norjan itäkolkassa on siivekkäiden suurkaupunki – Katso upeat kuvat

Hornøyan saari Norjan itäkolkassa on siivekkäiden suurkaupunki – Katso upeat kuvat
Kymmenettuhannet siipiparit havisevat alkukesäisen Norjan taivaalla. Hornøyan saari on Norjan itäisin kohta ja vuonomaan tunnetuimpia lintuvuoria. Saarella pesii yli 80 000 lintuparia, ja edustettuina ovat monet pohjoisten valtamerien linnut, kuten pikkukajava, etelänkiisla, ruokki, lunni ja karimetso.
Julkaistu: 1.6.2020

On leuto, pilvipoutainen toukokuun päivä, ja Jäämeren aallot lyövät vuoren kylkeen Pohjois-Norjassa. Taivasta halkovat valtavat lintuparvet, jotka kaklattaen ohittavat lumisen kalliojyrkänteen sukeltaakseen hyiseen mereen kalansaaliin perään.

Tämä on Hornøya, massiivinen lintuvuori Varangin niemimaalla, Norjan itäisimmässä kolkassa. Hornøyan saari sijaitsee muutaman kilometrin päässä mantereesta, ja sinne järjestetään venekuljetuksia läheisestä Vardøn kaupungista muutaman kymmenen euron hintaan.

Karimetsoja rantakalliolla.

Kumiveneen lähestyessä lintuvuoren rantaa tuntuu kuin olisi tullut toiseen maailmaan: lintuja on joka puolella käsittämättömän paljon. Elämän syke häkellyttää.

Rantaudumme jyrkälle kalliolle ja ilmoitamme merivartioston miehille, että meidät voi hakea illansuussa. Laiturin ympärillä istuskelee kaikessa rauhassa karimetsoja ja muita eksoottisen näköisiä merilintuja. Ne eivät ole ihmisistä moksiskaan, ja niitä pääsee ihastelemaan aivan lähietäisyydeltä. Tältä on mahtanut tuntua Charles Darwinista hänen tutkiessaan luontoa Galápagossaarilla!

Jatkamme vuorenrinnettä ylöspäin. Kapea polku johdattaa kohti satoja metrejä korkeaa jyrkännettä, jonka ympärillä lintumassat kiehuvat kutsuvasti.

Eteneminen on hidasta, sillä joka metrillä tekee mieli pysähtyä kuvaamaan ohi lentäviä siivekkäitä ja hyytävän kaunista vuonomaisemaa. Polun varrella oleva kyltti ilmoittaa luonnonsuojelualueen alkamisesta ja samalla siitä, että toukokuun alusta lähtien lintujen pesimäaikana polulta poikkeaminen on kiellettyä.

Vuorenrinne on täynnä mustavalkoisia kiisloja ja ruokkeja.

Lintuyhdyskuntien meteli on päätähuimaava

Voisi luulla, että lintujen runsaus olisi suurimmillaan lämpimissä tropiikin maissa, joissa on parhaat edellytykset luonnon lajikirjon kukoistamiselle. Mutta juuri missään ei ole niin paljon lintuja kuin arktisten alueiden lintuvuorilla.

Lintuvuoret ovat valtamerten äärellä kohoavia korkeita ja jyrkkiä rantakallioita, joilla ympäristöön sopeutuneet linnut pesivät suurina yhdyskuntina. Yhdyskunnat voivat muodostua yhdestä tai useammasta lajista, ja niissä saattaa olla jopa satatuhatta yksilöä.

Karimetson komea profiili.

Maailman suurimmat lintuvuoret sijaitsevat Pohjois-Atlantin rannikolla Islannissa, Grönlannissa, Skotlannissa, Färsaarilla, Huippuvuorilla – ja naapurimaassamme Norjassa.

Merilinnut asettuvat suuriin yhdyskuntiin kymmenien, jopa satojen metrien korkuisille kalliojyrkänteille. Yhdellä lintuvuorella voi asustaa satoja tuhansia lintuja, ja meteli on sen mukainen.

Lintujen kannattaa kerääntyä suuriksi yhdyskunniksi, koska siten ne ovat paremmin turvassa saalistajilta kuin jos ne pesisivät yksittäin. Monesti olen nähnyt, kuinka merikotkan tai tunturihaukan siluetti ilmaantuu taivaalle, jolloin lintuvuoren asukkaat lehahtavat kaakattaen lentoon.

Hälytysjärjestelmä on toiminut. Petolinnun on vaikea päättää, mihin yksilöön se iskisi kyntensä, ja parvi yleensä onnistuu harhauttamaan tunkeilijan.

Karimetso kuivattelee siipiään. Vihertävä väri tulee esiin auringonpaisteessa.

Linnut ovat sopeutumisen mestareita

Koska lintuvuoren asukkaat pesivät ahtaasti jyrkillä kallionkielekkeillä, riskinä on munien putoaminen pesästä. Eräillä lajeilla, kuten etelänkiislalla, muna on epäsymmetrisen muotoinen. Se ei lähde vierimään kananmunan tavoin, vaan ponnahtaa aina pystyyn kuin Tyyris Tyllerö.

Arktinen lintuvuori on vaativa elinympäristö, mutta linnut ovat sopeutumisen mestareita: mikään muu selkärankaisten eläinten ryhmä ei ole asuttanut maapalloa yhtä tehokkaasti kuin linnut.

Kiislojen yhdyskunta lintuvuorella.

Pahinkaan luonnon asettama este ei vaikuta olevan linnuille ylitsepääsemätön. Monet lajit ovat loistavia uimareita, jotka pystyvät sukeltamaan satojen metrien syvyyteen. Lentotaitonsa ansiosta ne voivat saavuttaa kaukaisimmatkin saaret.

Linnuilla on pysyvästi korkea ruumiinlämpö, ja sen säätelemistä ja säilyttämistä helpottaa höyhenpeite, jota linnut osaavat pitää vedenpitävänä rasvarauhastensa avulla. Niinpä kaikkein kylmimmät ja tuulisimmatkin maapallon alueet ovat lintujen asuttamia.

Ehkä tunnetuin esimerkki ääriolosuhteissa elävistä linnuista ovat pingviinit, jotka asuttavat Etelämannerta. Tuskin on sattumaa, että pohjoisen pallonpuoliskon valtamerillä elävät ruokkilinnut muistuttavat olemukseltaan pingviinejä: niillä on yllään komea mustavalkoinen ”frakki”, ja maalla kävellessään ne vaappuvat kömpelön näköisesti. Kaikkein omimmillaan ne ovat merivedessä.

Merilinnut viettävät talven avomerellä kalastamassa ja palaavat kevättalvella pesimäpaikoilleen.

Karun kivikkoinen vuori sykkii elämää. Etualalla on karimetsoja.

Golfvirta lämmittää pohjoisia rantoja

Jäämeren luminen, tuulen tuivertama ympäristö näyttää karulta ja elottomalta, mutta todellisuudessa se on luonnoltaan äärimmäisen rikas. Pohjoiset vedet elättävät valtavia kalamääriä, jotka ovat tehneet niin lintuparville kuin ihmisillekin mahdolliseksi näiden pohjoisten rantojen asuttamisen.

Varanginvuono lähiseutuineen on puutonta ja hyvin karua. Teräväreunaiset kalliot hohtavat erikoisissa väreissä, ja jatkuva viima pitää ne lähes lumettomina ympäri vuoden.

Vaikka maisema näyttää ankaralta, se ei ole täysin eloton edes keskitalven syvimmässä kaamoksessa. Salaisuus piilee Atlantilla kulkevassa lämpimässä Golfvirrassa, jonka henkäily pitää pohjoiset rannat jäättöminä läpi vuoden.

Tuntuuko sinusta koskaan, että joku tuijottaa? Hornøyalla näin käy tämän tästä.

Tammi-helmikuussa varsinainen lintuaika ei ole vielä alkanut, mutta silti sulassa meressä voi nähdä urhoollisia pieniä kahlaajia, merisirrejä. Pirteästi sirahdellen sirrit vipeltävät ruskolevien peittämillä rantakivillä.

Maaliskuun koittaessa kaamos väistyy nopeasti, ja valo lisääntyy hengästyttävään tahtiin. On alkamassa vuoden suurin luontonäytös, kun pikkukajavat, lunnit, suulat, riskilät, kiislat, karimetsot ja muut merilinnut palaavat avomeriltä tänne Norjan pohjoisille rannoille aloittaakseen pesinnän.

Vaikka Suomessa ei ole valtameren rantaa ja lintuvuoria, olemme sikäli onnekkaassa asemassa, että rajaltamme ei ole Jäämeren äärelle kuin muutamia kymmeniä kilometrejä. Pohjois-Norjan huikeat linturannat ovat suomalaisille vain pitkähkön automatkan päässä.

Kääk!

Kommentoi »