Koen säkenöiväni homomiesten seurassa – Miksi välillämme on poikkeuksellista vetovoimaa?

Yksi asia käy selväksi, kun tehdään tiliä julkisuudessa olleiden naisten kohtelusta 2000-luvun alkupuolella. Kaikki muut olivat sekaisin, nämä naiset järjissään, vaikka silloin annettiin ymmärtää muuta. Nauroimme Cara Cunninghamin (tunnettiin aiemmin salanimellä Chris Crocker) Leave Britney Alone -videolle, vaikka rauhaanhan Britney Spears olisi tosiaan pitänyt jättää.

Tietenkin homot näkivät tämän ennen muita.

Britney Spearsille fanit ovat olleet jopa elintärkeitä, sillä Free Britney -liike oli osatekijä laulajatähden vapauttamisessa käsittämättömästä oman isänsä holhousjärjestelystä. Ei siis ole ihme, että Spears käsittelee suhdettaan homoyleisöön kirjassaan Nainen minussa.

Minulla ei juurikaan ole texasilaisen maailmantähden kanssa paljoa yhteistä. Mutta haluan ajatella, että tässä olemme samanlaisia. Homot ovat pelastaneet minutkin – eivät nyt hengenvaarasta mutta näivettymiseltä heterotylsyyteen ja -pessimismiin. Suhteet homomiesystäviini kuuluvat elämäni tärkeimpiin, sekä yksilöinä että joukkona.

Miksi tästä sitten tuntuu hassulta kirjoittaa? Juttelen aiheesta vaikuttaja-kirjoittaja Eino Nurmiston kanssa, joka tunnistaa hankaluuden, vaikka hän on homomies ja hänen ystävistään suurin osa on naisia. Hän ei ole valinnut heitä sukupuolen mukaan, mutta ei se sattumaakaan hänen mukaansa ole.

Ehkä ihmisten leimaaminen sellaisin määritelmin, kuten homo, tuntuu vanhanaikaiselta. Monet ystävistäni käyttävätkin nykyään itsestään mieluummin termiä queer, ja teen niin itsekin. Se on lokeroa enemmän tapa olla suhteessa ihmisiin ja maailmaan ja antaa tilaa moninaisille yhteyksille ja muutokselle, itsessä ja kumppaneissa.

Tässä tekstissä olen kuitenkin nainen ja vielä pääosin miehiä tapaileva sellainen. Puhun homomiehistä ja heidän merkityksestään minulle naisena. Kyse on enemmän kulttuurisista kategorioista kuin määritelmistä, jotka selittäisivät tosielämän ihmiset tyhjiksi.

Mikä naisia ja homomiehiä sitten vetää yhteen? Larry Mitchell kirjoittaa vuonna 1977 julkaistussa fantasiakirjassaan The Faggots & Their Friends Between Revolutions: ”When ever the faggots settle, they wish it to be near the women. It is from the women they learn wisdom and magic.”

Itse ajattelen, että taikuutta olen oppinut minä.

Tutkimuksessa on arvioitu, että molemmille osapuolille näissä ystävyyksissä arvokasta on sukupuoleen liittyvien oletusten rentoutuminen. Monet homomiehet ovat tukeutuneet tyttöihin jo pieninä poikina, vaikka siihen ei aina suhtauduttu suopeasti. Ystäväni kertoo, että lapsena monia tyttöjen seurassa viihtyviä poikia yritettiin kannustaa kaveeraamaan muiden poikien kanssa ja ystävyyksiä tyttöjen kanssa väheksyttiin. Ehkä nykyään on paremmin, jos harvempaa vanhempaa pelottaa lapsen homous.

Minun homoystäväni eivät varsinaisesti ole yhteiskunnallisesti huonossa asemassa. Tutkitusti ainakin Yhdysvalloissa homomiehet kouluttautuvat keskimäärin heteromiehiä korkeammalle, ja iso osa heistä tekeekin kiinnostavaa ja hyväpalkkaista työtä. Olen keksinyt aiheesta vitsinkin. Millä on enemmän valtaa kuin valkoisella miehellä? Kahdella valkoisella miehellä.

Joskus nuorempana saatoin olla huolissani homoystävieni tulevaisuudesta. Kokisivatko he syrjintää tai jopa väkivaltaa? Nykyään koen, että he ovat jopa olleet onnekkaita ollessaan homoja. Heidän ei ole täytynyt sopeutua kapeaan heteromiehen normiin tai ydinperheeseen, mutta he ovat löytäneet rakkautta ja paikkansa maailmassa.

Silti monilla heistä on kipeitä tarinoita siitä, miten toiset miehet ja pojat ovat kohdelleet heitä, kun he eivät ole sopineet muottiin. Naiset ja tytöt ovat tarjonneet turvaa sekä kokemuksen nähdyksi tulemisesta omana itsenä.

Jotkut ovat edelleen varuillaan erityisesti heteromiesten porukoissa. Homot tietävät, ettei turvallisuus ole itsestäänselvyys.

Yksi ystäväni sanoo, että hänen mielestään heteromiesten porukoissa on myös tylsää, sillä hän on aina ollut kiinnostunut feminiinisinä ja pehmeämpinä pidetyistä asioista.

Niin kuin ystävyyden historiasta muutenkaan, naisten ja homomiesten ystävyydestä ei tiedetä varmaksi kovinkaan paljoa. Jos olisin tuntenut ystäväni muutamia vuosikymmeniä aiemmin, olisin ehkä joskus joutunut tilanteeseen, jossa he olisivat tarvinneet kulissinaisen sosiaalisen tilanteen helpottamiseksi. Tai vaikka vaimon.

Englanniksi on sana sellaiselle heteronaiselle, joka esittää homomiehen puolisoa: a beard. En usko, että naimisiinmenon syyn täytyisi aina olla tietyn tyyppinen rakkaus tai oikeastaan rakkaus ensinkään, mutta me olemme onnekkaita, kun saamme rakentaa suhteemme rehelliseltä pohjalta sellaisina kuin olemme.

Aikana, jolloin Sinkkuelämää muokkasi vielä joustavien aivojeni ihmissuhdekäsityksiä, Standford ei ollut vain Carrien ystävä vaan myös elämäntyylin osa. Oli pakko saada oma homobestis, jos halusi olla fabulous.

Vaikuttaja Eino Nurmisto tunnistaa tämän 2000-lukulaisen ajatuksen. Aina silloin tällöin se kuulemma nousee edelleen esiin skumpanhuuruisissa illanistujaisissa, kun uusi naistuttavuus toivoo Nurmistosta uutta shoppailu- ja biletyskaveria. Kohtaamiset ovat vähän kiusallisia.

”Mutta parempi kuin että heteromies haluaa keskustella ajatuksistaan homoihin liittyen”, Nurmisto sanoo.

Tutkimuksessa on myös esitetty, että naisten on helppo olla avoimia homomiehiä kohtaan, koska heidän ei tarvitse pelätä häirintää eikä kilpailla kumppaneista. Näin ollen naisten nähtiin luottavan enemmän homon kuin toisen naisen parisuhdeneuvoihin. En kiistä tutkimustuloksia, mutta ne toki kertovat – jos jostain – vain suhteen alusta. Me olemme ystävieni kanssa valinneet toisemme yhä uudelleen ja uudelleen.

Tarkastelen silti sisintäni ja mietin, olenko asettanut ystäväni johonkin kapeaan Cosmopolitanin-punaiseen muottiin. On totta, että mekin olemme tehneet asioita, joilla alitajuisesti toistetaan myös tällaisia kuvauksia ystävyydestä: juoneet kalliita drinkkejä, puhuneet räävittömyyksiä ja katsoneet RuPaul’s Drag Racea. Se on osa meidän yhteistä kulttuuriamme, jossa valitaan panostaa kauneuteen, nautintoon ja vähän turhuuteen. Harmautta ja ahdistusta on kyllä maailmassa riittävästi.

Homoystävissä on erityistä se, että heillä on enemmän pilkettä silmäkulmissaan kuin ihmisillä keskimäärin. Kujeilu heidän kanssaan on ehkä joskus piikikkäämpää kuin vain naisseurassa, jossa varotaan loukkaamasta toista osapuolta. Huumoriakin on yleensäkin enemmän. Ennen kaikkea puheenaiheet ovat usein kiinnostavia, eivätkä ne suinkaan liity parisuhde­neuvoihin.

Periaatteessa nämä piirteet eivät liity seksuaalisuuteen mitenkään, mutta esimerkiksi huumori voi olla homomiesten kulttuuriin liittyvä selviytymiskeino.

Ennen kaikkea homoystävien kanssa tulen nähdyksi heteroparadigman ulkopuolella. Kun muu maailma näkee keski-ikäistyvän kouluikäisen lapsen äidin, jonka pitäisi ehkä suhtautua uraansa vähän kunnianhimoisemmin, näissä suhteissa ystäväni näkevät myös ihmisen, jonka kanssa juonia ja kaakattaa. Saan ymmärrystä ja hyväksyntää, vaikka en haluaisi tai osaisikaan aina toimia niin kuin yhteiskunta odottaa.

Hieman surullista kyllä, huonot kokemukset patriarkaalisesta kulttuurista tuovat meitä yhteen. Uudestaan ja uudestaan homomies jaksaa kuunnella minua hieman pidempään kuin hetero ja vahvistaa pointtejani ohittamisen ja omimisen sijaan. Homomiesten seurassa minun ei koskaan tarvitse esittää tyhmempää kuin olen mutta ei myöskään leikkiä fiksumpaa.

En tietenkään kuvaile nyt kaikkia homomiehiä, vain niitä ystäviäni, jotka ovat homomiehiä.

En voi väittää, että suhtautuisin homomiehiin täysin neutraalisti. Koska niin monet ystävistäni ovat homomiehiä, ennakkokäsitykseni heistä ovat myönteisempiä kuin miehistä keskimäärin. Järjellä tietenkin ymmärrän saman, mitä Eino Nurmisto sanoo: se, että joku on homo, ei tee hänestä automaattisesti hyvää ihmistä. Se kuitenkin parantaa mahdollisuuksia.

Ja tietenkin, yhden asian me miehiä tapailevat naiset tietenkin jaamme homojen kanssa: pettymykset miehiin, jotka valitsevatkin (toisen) naisen. Ehkä siksi tuntuu niin hyvältä hoilata yhdessä ”I’m in the corner, watching you kiss her”.

Kuulin kerran naisesta, jonka unelma oli päästä vain miehille tarkoitetulle Lab.oratory-klubille, joka on osa maailman tunnetuinta teknoklubia Berghainia. Huolellisen naamioitumisen jälkeen hän pääsi sisään, mutta jäi lopulta kiinni. Tarinassa on sekä jotain kiehtovaa että kamalaa. Eikö hän tajunnut, että kaikki ei voi kuulua kaikille? Mutta toisaalta, miksi ei. Mitä muuta sukupuoli on kuin performanssi?

Kirjassa The Tragedy of Heterosexuality sukupuolentutkimuksen professori Jane Ward kirjoittaa, että ei varsinaisesti ole ihme, että naiset kokevat vetoa queer-tiloihin. Ward kuvaa, kuinka ne ovat bakkanaalinen sekoitus sekoitus vaaraa ja nautintoa mutta samalla suhteellisen turvallisia naisille. Homomiesten tilat ovat heteronaisille selkeämpiä kuin pelkkien naisten tilat. Ja kaikkihan tietävät, että homobileet ovat maailman parhaita bileitä. Ward nostaa kuitenkin esiin ongelman – naiset saattavat päätyä ahdistelemaan ja esineellistämään homomiehiä heterokatseen kautta.

Tunnen piston sydämessäni, sillä koen, että olen ylittänyt tässä rajoja. En ehkä miesten ahdistelussa, mutta siinä mihin voin heitä seurata.

Olin muutama vuosi sitten Berliinissä perinteisen Ficken 3000 -homobaarin alakerran dark roomissa, jossa naisten oleminen oli silloin yksiselitteisesti kielletty. Ystäväni halusivat kuitenkin vallata sieltä yhden huoneen meille, koska ylhäällä ei ollut tilaa.

Olimme kovaäänisiä ja nauroimme, mikä on darkkareiden käytöskoodeja vastaan. Sinne mennään hakemaan sanattomasti seuraa ja panemaan. Olin seurueen ainoana naisena jännittynyt ja tietoinen tilanteesta. Koodiston loukkaaminen ahdisti. Pian yksi baarin muista asiakkaista tulikin läksyttämään meitä. Ystäväni eivät juurikaan välittäneet, mutta muutama heistä lähti kuitenkin etsimään seksiseuraa. Juhlinta jatkui.

Rakastan homoklubeja ja -baareja, mutta minun ei ole aina helppoa asemoida itseäni queer-kulttuuriin. Pride on kaikille, ja vaikka se on minulle vuoden tärkein juhla, en ole koskaan aivan varma, olenko siellä liittolaisena vai vähemmistön jäsenenä. Vaikka en pidä itseäni cis-sukupuolisena tai heterona, vaikutan siltä.

Fag hag ei ole terminä tarpeeksi queer minun kohdallani, vaikka pidänkin siitä. Se oli alun perin homomiesten oma slurri eli loukkaus, jota käytettiin feministeistä, jotka halusivat yhdistää kamppailun sukupuolten välisestä ja seksuaalisesta tasa-arvosta. Sittemmin se on muuttunut pikemminkin lempinimeksi, jota kyllä ihan mielelläni käytän. Suomalainen homoemo on ehkä lempeämpi, mutta siinä on äidillisyyttä, jota en koe omakseni.

Fag hag on terminä taikatemppu, joka muutamalla äänteellä alentaa naiset ja homot samaan epäkelpoon kastiin. Naisista alimpana ovat ne naiset, jotka ovat löytäneet läheisensä homoista – ja siitä johtuen tarvitsevat heteromiehiä vähemmän.

Vaikka asemamme on nykyään verrattain hyvä, olemme hylkiöitä, jotka ovat takertuneet toisiinsa. Mutta me olemme näissä bileissä yleensä yhdessä. Suhteessamme on kuitenkin tärkeää tunnistaa myös sen rajat.

Jane Ward kirjoittaa ensimmäisestä käynnistään homoille suunnatussa seksikaupassa 1990-luvun lopulla. Hän katseli myynnissä olleita käytettyjä jock strappejä ja pohti, kuinka heteronaiset on sosiaalistettu haluamaan miehiä heidän seksuaalisen toiminnallisuutensa kautta, ei objekteina. Miehet taas voivat haluta toisia miehiä niin paljon, että he himoitsevat jopa niitä osia, joiden kanssa naiset eivät halua olla missään tekemisissä.

Tunnistan ajatuksen. Tällaista halua olen itsekin homomiehiltä oppinut – aktiivista ja hyvällä tavalla likaista. Olen oppinut himoitsemaan ja esineellistämään miehiä tavalla, joka tuntuu naiselle kielletyltä, ja se on tosi kivaa.

Ihan kaikkea en kuitenkaan tässäkään voi saada. Miesten välinen seksi voi olla vailla vaikeutta, joka naisten ja miesten kohtaamisiin lähes aina kuuluu. Vaikka siinä pelattaisiin rajujakin valtapelejä, se näyttäytyy minulle pohjimmiltaan kahden tasavertaisena kohtaamisena tavalla, joka on minulle miesten kanssa mahdoton. Koodaukset antamisesta ja saamisesta, jotka eivät ole neuvoteltuja vaan olemuksellisia, ovat naisten ja heteromiesten suhteissa niin vahvasti läsnä, että en tiedä, voinko koskaan paeta niitä täysin.

Tunnen vetoa miehiin, mutten ole koskaan toivottamasti rakastunut homoystävääni. Ehkä tilanne olisi toinen, jos minulla olisi ollut yksi selkeä homobestis, niin kuin Gracella oli Will. En myöskään ole ollut sinkku vuosiin, joten ystävyyssuhteeni eivät korvaa kumppanin paikkaa elämässäni.

Miehet ja naiset kasvatetaan olemaan toistensa kanssa tekemisissä tietyllä hetero-oletetulla tavalla. Homojen ja naisten suhteissa voidaan toimia toisin, ja tämä on kiistatta arvokasta. Joissain näitä suhteita tarkastelevissa tutkimuksissa on pidetty lähtökohtana kysymystä, millaiseksi naisen ja miehen suhde voi kehittyä ilman seksuaalihaastetta. Asia ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertainen.

Vaikka suhteeni moniin homoystäviini on platoninen, se ei ole sitä aina eikä kaikkien heidän kanssaan. Joidenkin kanssa tanssin ja pussailen estottomasti, jos siltä tuntuu. Vaikka ihmisen identiteetti olisi mikä, se ei ole koko totuus hänen seksuaa­lisuudestaan.

”Kaikkihan nykyään flexaavat joka suuntaan”, Nurmisto sanoo.

Seksuaalinen leikkiminen on vapauttavaa, kun sillä on olemassa raamit.

Ehkä naisten ja homomiesten suhteet ovat enemmänkin esimerkki. Ne näyttävät, mihin suhteet naisten ja miesten välillä voivat kehittyä, jos hetero-oletus ei johdata näkemään kaikkia hyviä suhteita potentiaalisina romanttisina suhteina.

Joskus kuulen väitteen, että homomiehiä ällöttää naistyypillinen ruumis. Homojen palvovaa suhtautumista nais­ikoneihin moititaan esineellistäväksi ja lihallisista naisista kaukaiseksi. Ehkä vanhemman polven homomiehille selkeä erottuminen heteroista oli tärkeää, mutta minä en ole tällaiseen pilluvihaan juurikaan törmännyt. Homoystäväni ovat olleet keskimäärin kiinnostuneempia kohdullisen ihmisen ruumiin erityisyyksistä kuin heteromiehet ympärilläni. Eino Nurmisto on esimerkiksi ollut mukana kaverinsa synnytyksessä.

Sitä paitsi en ole varma, rakastavatko heteromiehetkään todellisia naisia aina niin lempeästi.

Ystävyys on kaiken kaikkiaan vähemmän tutkittua kuin muut läheissuhteet. Tiedetään kuitenkin, että ystävystymisen yksi selkeimpiä periaatteita on homofilia eli samankaltaisuuden rakastaminen. Varmasti myös sen takia ystävyys on suhteellisen sukupuolittunutta. Kuka tahansa tunnistaa ne ennakkoluulot, joita liittyy sukupuolirajat ylittävään ystävyyteen. Tutkitusti kuitenkin varsinkin nuoret homo- ja biseksuaalit miehet ylittävät näitä rajoja, niin kuin minun lähipiirissäni selkeästi näkyy.

Näillä ystävyyksillä on tutkimuksessa nähty joskus olevan myös poliittinen luonne – homot ja naiset vastustavat hetero-patriarkaattia ja luovat uusia yhteyksiä erilaisina pidettyjen ryhmien välille.

Ystävyytemme haastaa ajatusta siitä, että miehet olisivat Marsista, naiset Venuksesta ja tärkeät suhteet välillämme voisivat muodostua vain romantiikan kautta. Itse ajattelen kuitenkin, että ystävyys on vahvasti henkilökohtainen suhde. Se syntyy kemian, ei poliittisen tavoitteen mukaan. Eikä mikään suhde ole täysin normeja ravistelevan vallankumouksellinen tai niitä uusintava.

Koen, että sukupuolierosta huolimatta me olemme enemmän samanlaisia kuin erilaisia. Yhdessä asiassa erityisesti. Homomiehille ystävyys tuntuu olevan elämässä keskeinen voima. Jos se oli ennen selviytymiskeino, nykyään ystäväkeskeisyyteen vaikuttaa ehkä enemmänkin elämän tyypillinen kulku.

Vaikka se olisi aiempaa mahdollisempaa, homot eivät edelleenkään hanki lapsia kovinkaan usein. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että heidän elämänsä on viimeistään kolmekymppisyyden loppupuolella erilaista kuin monien heteroiden.

Ennen nimenomaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajat puhuivat valituista perheistä, nykyään niistä puhuvat myös monet muut. Minä haluan puhua nimenomaan ystävyydestä, koska se on arvokasta itsessään. Se on erilaista kuin arjen kurittama kumppanuus pariskunnan välillä, mutta ei vähempiarvoista.

Itsellenikin ystävyys on tärkeää, ja haluan viettää vapaa-aikaani oman lapseni lisäksi paljon aikuisseurassa. Homomiehillä on siihen usein mahdollisuus. Kaikkein tärkeintä itselleni on kuitenkin se, että heidän seurassaan säkenöin.