Apu

Hjallis Harkimo poikansa koulukiusaamisesta: "Tuntuu vanhempana toivottomalta"

1


Hjallis Harkimo poikansa koulukiusaamisesta: "Tuntuu vanhempana toivottomalta"

Hjallis Harkimo sekä hänen kaikki kolme poikaansa ovat olleet koulukiusattuja. - Aina olemme keksineet jonkun ratkaisun. Tällä hetkellä poika on sellaisessa koulussa, jossa häntä ei kiusata.
Teksti Emilia Pyykkönen
Kuvat Jaakko Jaskari

Hjallis Harkimo piti kaksi viikkoa sitten eduskunnassa koskettavan puheen, jossa hän kertoi, että hänen nuorin poikansa Dan on vaihtanut kolme kertaa koulua kiusaamisen takia.

- Kaikkia kolmea poikaani on kiusattu koulussa ja nähnyt mitä se lapselle aiheuttaa. Kouluun ei todellakaan tee mieli mennä.

Harkimoa itseään on myös kiusattu kouluaikoina.

- Kyllä ihminen muistaa sellaisen aina ja vaikuttaa persoonaan, Linnaan eilen ilman avecia saapunut mies totesi.

Harkimo on ollut aina mukana ratkaisemassa lastensa tapauksia, mutta myöntää tunteneensa itsensä avuttomaksi.

- Varmaan kiusaaminen on johtunut paljon äidistä ja isästä. Ehkä jääkiekosta ja kannattajistakin. Tilanne tuntuu vanhemmasta toivottomalle, mutta aina olen ollut ytimessä, kun tilanteita on käyty koulussa läpi.

Harkimolla on kaksi poikaa liitosta Leena Harkimon kanssa. Nuorin poika on liitosta Merikukka Forsius-Harkimon kanssa. Tällä hetkellä poikien asiat ovat hyvin.

- Aina olemme keskineet jonkun ratkaisun. Tällä hetkellä poika on sellaisella koulussa, jossa häntä ei kiusata. Nuorimmat poikani pelaavat myös jääkiekkoa, jossa niillä onneksi ollut kavereita. 

Julkaistu: 7.12.2016