Kun kirjailijan teoksia on myyty maailmanlaajuisesti yli 160 miljoonaa kappaletta, voi kansainvälisillä Frankfurtin kirjamessuilla varautua melkoiseen mylläkkään.
Menestyskirjailija Ken Follett, 68, hoitaa homman rutiinilla; hän ei ole sisäänpäin kääntynyt erakko, vaan nauttii asemastaan oman alansa supertähtenä.
– Olen Ken, hän huomauttaa, kun joku puhuttelee häntä Mr. Follettiksi.
Follett kääntyy vuoroin jokaista kameraa kohti, vastaa kärsivällisesti samoihin kysymyksiin, poseeraa yhteiskuvissa ja kirjoittaa omistuskirjoituksia.
Follettin vaimon, entisen brittiparlamentaarikon ja ministerin Barbara Follettin johtama 25-henkinen The Follett Office on etukäteen laatinut esittelykansion uusimmasta romaanista. Mukana on muistitikku täynnä promokuvia.
– Jos haluatte Kenistä mitä tahansa kuvia – vaikka joulukuusen ääressä – pyytäkää vain ja sellainen löytyy, Barbara Follett lupaa.
Lehdistötilaisuudessa näytetään Follettin juontama seitsemänminuuttinen dokumentti, jotta nekin toimittajat, jotka eivät ole Tulipatsas-romaania raottaneet, ymmärtävät mistä on kysymys.
Tämän saman Follett toistaa lukuisissa eri maissa tehdessään laajan pr-kiertueen ympäri maailmaa noin kolmen vuoden välein. Muun ajan hän kirjoittaa, joka viikko maanantaista perjantaihin.
Ken Follettin omaisuudeksi on arvioitu 55 miljoonaa euroa. Kun joku kysyy, eikö Follettilla olisi varaa ottaa vähän rennomminkin, hän vastaa napakasti.
– Rahan puolesta olisin voinut vetäytyä pelaamaan golfia jo vuosia sitten, mutta rakastan kirjoittamista. Aamulla herätessäni ajattelen ensimmäisenä, minkä tarinan kertoisin.
Mediashow´ta seuraavana päivänä Ken Follett istuu neljän neliömetrin kokoisessa haastattelukopissa ja hörppää mustaa kahvia. 68-vuotias kirjailija on pukeutunut hyvin istuvaan pukuun ja vaihtanut aamulla uuden silkkisolmion. Hän on asiallinen ja kohtelias, arvioi varmasti mielessään haastattelijaa ja säätää ajatuksensa samalle aaltopituudelle.
Pitkään jahdattu Avun haastattelu onnistuu nyt, kun romaani Tulipatsas (WSOY) julkaistaan Suomessakin.
1500-luvulle sijoittuva kirja on kolmas osa Follettin Kingsbridge-sarjaa. Ensimmäinen osa Taivaan pilarit kertoi Kingsbridgen kuvitteellisesta kaupungista 1100-luvulla, Maailma vailla loppua 1300-luvulla.
Välissä hän kirjoitti Vuosisata-trilogian, joka kuvaa ihmiskohtaloiden kautta 1900-luvun suuria käänteitä, ensimmäistä ja toista maailmansotaa sekä kylmää sotaa.
Olet melkoinen aikamatkaaja. Millä vuosisadalla itse elät?
– Elän 21. vuosisataa enkä haluaisikaan mitään muuta. En pidä ajatuksesta, että asuisin kylmässä talossa tai joutuisin ratsastamaan sen sijaan että autoilisin. Ennen ei ollut paremmin. Juuri nyt on paremmin!
Historiallisen jättiromaanin kirjoittaminen alkaa yhdestä lauseesta. Tulipatsasta suunnitellessaan Follettin lähtöajatus oli: useasti salamurhayrityksen uhriksi joutunut kuningatar Elisabet I perusti Englannin ensimmäisen salaisen palvelun.
– Kirjoitin sen paperille ja listasin alle kysymyksiä itselleni. Mitä tapahtui sitä ennen? Mitä sen jälkeen? Keitä nämä ihmiset olivat? Mitä he tekevät? Onnistuivatko he? Seuraavana päivänä kirjoitan siitä tekstinpätkän, sitä seuraavana pätkän lisää.
Päähenkilöt ovat enimmäkseen fiktiivisiä, joten kirjailija saa käännellä heidän elämäänsä mielensä mukaan. Toimivan Follett-tarinan reseptiin tuntuu kuuluvan aina suuri rakkaustarina, vihaa, petoksia, menestystä ja menetyksiä sekä alistetun ihmisryhmän halu vapautua.
Jännityksen ja romantiikan lisäksi kirjoissa on seksiä ja väkivaltaa. Tulipatsaassa kuvataan muun muassa kerettiläisen polttamista roviolla kaiken kansan nähden.
– On kauhistuttavaa kirjoittaa väkivaltaisuuksista. 1500-luvulla kuitenkin poltettiin ihmisiä roviolla, ja näistä teoista on välttämätöntä kertoa, ei niitä voi pehmennellä. Tiedän, että muutamat lukijani hyppäävät näiden kohtien yli. Se on minulle ok, kunhan he palaavat tarinaan sen jälkeen.
Follettille itselleen voimakkaita tunteita herättävät kohtaukset ovat ”vain tekniikkaa”.
– Tärkeä periaate tällaista kirjoittaessani on, ettei kauhujen kuvauksesta saa itse nauttia. Kirjailijalla on vastuunsa, kun kutsuu lukijan mukaan massamurhaan. Lukeminen loppuu siihen paikkaan, jos alkaa mässäillä väkivaltaisuuksilla.
Juonen kehitteleminen on yksi osa työtä, tietojen kerääminen toinen.
– Tutkiminen ja kirjoittaminen etenevät rinta rinnan. Kun huomaan, etten tiedä tarpeeksi vaikkapa ranskalaisesta teatterista, luen aiheesta kirjan ja jatkan kirjoittamista.
Tulipatsasta varten Follett luki valtavasti lähdeaineistoa, teki haastatteluja, kolusi läpi historiallisia paikkoja, tutki esineitä museossa ja sai suojahanskat käsissään tutustua 500 vuotta vanhoihin vaatekappaleisiin, jotta osaisi kuvailla näitä tekstissään mahdollisimman elävästi.
Tutkimustyön Follett tekee itse, vaikka kirjojensa lopussa kiittääkin aina suurta työryhmää: historioitsijoita, eri alojen asiantuntijoita, taustatoimittajia, oikolukijoita ja kustantajan edustajia.
– Minä itse en ole historiantutkija ja teen paljon virheitä, mutta kun luetutan käsikirjoitukset ammattilaisilla, heidän seulastaan ei mene yksikään väärä tieto läpi.
Ken Follettin päähän mahtuu vain yksi tarina kerrallaan.
– Siinä on ihan tarpeeksi muistettavaa! Faktojen lisäksi on pidettävä mielessä itse tarina, henkilöhahmot, heidän ajatuksensa, keskinäiset suhteensa ja kielensä. Se on hyvin monimutkaista.
Tästä syystä Follett noudattaa tarkasti rutiineitaan. Hän työskentelee maanantaista perjantaihin, aloittaa kirjoittamisen usein seitsemältä aamulla ja lopettaa iltapäivällä, jotta aikaa jää muuhunkin elämiseen.
– Minulla on talo Antiguan saarivaltiossa Karibialla ja menemme sinne aina heinäkuuksi lastenlasten kanssa, mutta työskentelen sielläkin. En olisi onnellinen, jos joutuisin jättämään kirjan syrjään kuukaudeksi. Minun ei tarvitse pakottaa itseäni kirjoittamaan – minä janoan kirjoittamista!
Ken Follett aloitti työuransa journalistina, mutta siirtyi pian pienen kirjankustantamon johtajaksi. Harrastuksena alkanut kirjailijan ura kääntyi nousuun vuonna 1978, kun Neulansilmä-vakoojatrilleristä tuli valtava menestys. Siitä lähtien Follett tehtaili samasta aihepiiristä bestsellereitä tasaiseen tahtiin.
Vuonna 1989 hän halusi kirjoittaa jotain muuta kuin vakoiluseikkailuita – historiallisen romaanin katedraalin rakentamisesta. Eepos oli kaksi kertaa paksumpi kuin aiemmat romaanit, mutta lukijat eivät hätkähtäneet. He rakastivat Taivaan pilareita.
Seuraavan vuosikymmenen Follett kirjoitti trillereitä ja historiallisia romaaneita rinnakkain. Aiheet kutkuttivat sekä kirjailijan että lukijakunnan mieltä: vapaudestaan taistelevat Skotlannin kaivosorjat 1700-luvulla, lento yli Atlantin toisen maailmansodan syttymisen jälkeen, keinotekoisella maanjäristyksellä uhkaava terroristiryhmä…
Viimeisin nykyaikaan sijoittuva kirja oli vuonna Valkeuden vangit (2004). Follett yllättyy, kun haastattelija sanoo pitäneensä siitä.
– Minäkin pidin, mutta se ei ollut erityinen menestys. Huolestuin, kun se sijoittui New York Timesin bestseller-listalla vasta yhdeksänneksi, Follett nolostelee.
Luulisi, että yhä suurempien historiallisten romaanien välissä olisi sekä lukijan että kirjailijan kannalta virkistävää saada myös ”pienempiä” teoksia. Follett myöntää tämän, mutta huokaa.
– Jokainen kirjailija haluaa seuraavaksi kirjoittaa aina sen parhaan teoksensa.
Sitten hän miettii hetken ja naurahtaa.
– Mutta ehtiihän tässä tehdä vaikka mitä. Olen vielä nuori mies!
Mikä se sitten on, se seuraava paras kirja? Pressitilaisuudessa Ken Follett lipsautti tarkoituksellisesti, että voisi kirjoittaa Kingsbridge-sarjaan vielä neljännenkin osan.
– Se sijoittuisi Mayflowerin jälkeiseen aikaan 1700-luvulle, Atlantin taakse perustettuun kaupunkiin nimeltä Kingsbridge, Massachusetts.
Kun Kingsbridge-sarja yhdistetään Vuosisata-trilogiaan, Follettin teokset kuvaavat lähes tuhannen vuoden kaaren ihmiskunnan historiaa.
Voisiko Follet ajatella kirjoittavansa vastaavia romaaneja vielä nykyajasta, ihmiskohtaloista Donald Trumpin, Vladimir Putinin ja Kim Jong-unin vallan alla?
– Niistä pitäisi kirjoittaa. Ne ovat suuria tarinoita, mutta emme tiedä vielä niiden loppuja. Joku myöhempien aikojen kenfollett saa tehdä sen, kirjailija lupaa.
Sitten hän mainitsee vielä yhden keskeneräisen tragedian.
– Brexit on täydellinen katastrofi. Kingsbridgessä vihattaisiin koko ajatusta.
Lisää aiheesta:
Teksti Tuomas Marjamäki
Kuvat Olivier Favre / Picasa
