Hipsu-kissa paljasti ensimmäisenä omistajansa raskauden – Vauvasta huolehtimisesta tuli sille sydämen asia
Hipsu järkyttyi ensin Aino Karjalaisen raskaudesta, mutta vauvan synnyttyä kissan käytös tuntui ”miltei maagiselta”. Elämäni eläin -sarjassa esittelemme lukijoidemme unohtumattomia eläimiä.
Hipsu-kissa kuvassa etualalla.
”odotimme mieheni kanssa haikaran vierailua kahdeksan pettymyksen vuotta. Sinä aikana kävimme paikallislehdessä olleen ilmoituksen johdosta maaseudulla katsomassa navettakissan pentuetta ja ihastuimme heti tähän mustavalkoiseen söpöliiniin. Lähtökohdistaan huolimatta Hipsulla ei ollut sopeutumisvaikeuksia muutettuaan Rovaniemelle kerrostaloon lemmikiksi, joka herätti huomiota ja kummastusta tassutellessaan päivittäin puistossa talutushihnan päässä.
Pian Hipsu-neidillä oli ollut jo kolme vuotta tärkeä sija elämässämme. Kisu pujahti perässäni aina vessaan, jonka pyttyyn itsekin salaa opetteli pissaamaan. Eräänä aamuna mirri istui tapansa mukaan edessäni vuoroaan odottaen, nousi seisomaan, nuuhkaisi ilmaa ja hämmästyneet silmät pyöreinä tuijotti minua hetken tiukasti ja loukkaantuneen näköisenä poistui paikalta. Sen jälkeen se ei tullut enää koskaan kanssani vessaan. Aavistin heti, mistä oli kysymys.
Odotusaikana jännitimme, miten ”ainokaisena” ollut Hipsu tulisi suhtautumaan ”kilpailijaan”. Leikattu kissaneiti ei ollut saanut kokea äitiyttä, mutta piti valppaasti minua silmällä vauvaa hoitaessani. Paremman puutteessa se rupesi hoitamaan karvalakin tupsua marmattaen sille välillä kuin emokissa konsanaan.
Vauvaa imettäessäni Hipsu vaihtoi roolia, tuli viereeni ja rupesi imemään sormeani samalla kehräten ja tassuillaan pentujen tapaan vatkaten. Eläinmaailmassa toimivat ikiaikaiset luonnon vaistot ja taidot. Se tuntui silloin miltei maagiselta.
”Hipsu palasi takaisin ja juoksi kiireesti katsomaan, mikä oli vinossa, tarvitaanko apua.”
Kun vauvan pari tuntia kestäneen raastavan koliikki-itkun jälkeen isäntä palasi töistään ja meni suoraan kylpyhuoneeseen, normaalisti hiljainen Hipsu meni viivana perässä ja piti hänelle kovaäänisen tilannekatsauksen: vauvalla oli ollut hankala päivä!
Kerran Hipsu oli ulko-ovella isännän kanssa lähtövalmiina päivälenkille, mutta juuri kun ovi avattiin, sisällä vauva rupesi itkemään. Hipsu palasi takaisin ja juoksi kiireesti katsomaan, mikä oli vinossa, tarvitaanko apua. Vasta sitten se lähti ulos, kun oli rauha maassa ja vauva hymyili.
Vieraita lapsia Hipsu ei sietänyt vähääkään, vaan piiloutui oitis sängyn alle kuullessaan naapureiden lähestyvän. Mutta oma vauva sai vaikka korvista vetää, Hipsu odotti rauhallisesti, kunnes pieni käsi hellitti.
Hipsu ei viihtynyt vedessä, ei silloinkaan, kun lomamatkalla isäntä sukelsi laiturilta järveen. Vähääkään empimättä mirri juoksi perässä ja loikkasi vauhdilla veteen. Näytti livenä, kuinka uidaan ”kissaa”. Isäntä sukelteli vielä useita kertoja, mutta Hipsu ei erehtynyt toista kertaa, vaan nolona kuivaili turkkiaan rannalla.
Kun olin kipeä, Hipsu hyppäsi syliini, katsoi minua silmiin säälivästi pää kallellaan ja pehmeällä tassullaan silitti poskeani. Se oli parasta terapiaa!
Ikävän tapaturman vuoksi jouduimme hyvästelemään Hipsu-kissan lemmikkieläinten hautausmaalle ennen kuin ainokainen lapsemme ehti edes kouluikään. Hipsu-kissa elää kuitenkin yhä muistoissamme, vaikka se vauvamme on jo aikuinen nainen.”
Elämäni eläin -sarja kertoo lukijoidemme lemmikeistä tai muista eläimistä, jotka ovat jättäneet lähtemättömän jäljen. Ehkä ne ovat tai olivat tukena vaikeassa elämäntilanteessa, ehkä muuten vain poikkeuksellisia persoonia. Eläin voi olla myös jo edesmennyt, kunhan siitä löytyy julkaisukelpoinen kuva. Voit osallistua sarjaan oheisella lomakkeella.
