Suomen pienin lintu joutuu syömään pakkasella satoja hämähäkkejä – Kylmä talvi voi tappaa suurimman osan hippiäisistä
Suomen ja koko Euroopan pienin lintu hippiäinen on latinan ja ruotsin kielillä kuningaslintu, onhan sen päälaki kuin kruunu. Vuonna 2025 hippiäisiä on näkynyt Suomen metsissä paljon.
Hippiäinen painaa vain 5–7 grammaa, ja pyrstöineenkin tämä lilliputti on vain kymmenen sentin pituinen.
Hippiäisen määrä Suomessa vaihtelee rajusti. Joinakin talvina sen kanta on jopa kuusi miljoonaa lintua, huonoina ravintovuosina vain puolet siitä.
Heikkonakin vuotenansa hippiäinen on Suomen yleisimpiä lintuja, ja sitä näkee etenkin eteläisen Suomen ja rannikkoseudun kuusivaltaisissa metsissä.
Hippiäisen tieteellinen nimi Regulus tarkoittaa pientä kuningasta. Linnulla onkin päälaellaan kullankeltainen viiru, kuin kruunu. Myös hippiäisen ruotsinkielinen nimi, kungsfågel, viittaa kuningaslintuun.
Hippiäinen on yleisväritykseltään armeijatyylinen, vihertävän harmaa. Koiraalla on päälaen keltaisessa pitkittäisjuovassa myös oransseja höyheniä. ”Kuningattaren” kruunu on vaatimattomampi ja hailakamman värinen. Nuoren hippiäisen pää on juovaton ja tasavärinen.
Hippiäisten heimoon kuuluu maailmalla kuusi lajia, joista nimilaji hippiäisen lisäksi Suomessa on havaittu harvinaisena vierailijana tulipäähippiäinen. Se muistuttaa hippiäistä, mutta tulipäähippiäisellä on selkeämmät höyhenyksen värilinjat ja kirkkaankeltainen tai -oranssi päälaki. Hippiäinen on tavallaan tulipäähippiäisen haalistunut serkku.
Hippiäinen on hyönteissyöjä. Lintulaudoilla hippiäistä ei nähdä, joten sen täytyy napostella hyönteisiä ja hämähäkkieläimiä tauotta.
On laskettu, että kymmenen asteen pakkasessa hippiäisen on kerättävä päivän aikana yli viisisataa hämähäkkiä pysyäkseen hengissä.
”Ankarina talvina jopa 90 prosenttia hippiäisistä saattaa kuolla.”
Hippiäinen pystyy säätelemään energian kulutustaan laskemalla kehon lämpötilaa jopa 5–10 astetta. Hippiäiset voivat kerääntyä myös yöpymään kuusen oksalle tiiviisti vierekkäin.
Ankarina talvina jopa 90 prosenttia hippiäisistä saattaa kuolla. Eikä pienen kruunupään maallinen vaellus muutenkaan kovin kauan kestä, kun katsoo lajin ennätyksiä: sitkeimmät ikänestorit ovat saavuttaneet hädin tuskin neljän vuoden iän.
Hippiäisen hyvä poikastuotto kuitenkin korvaa suurta talvikuolleisuutta. Hippiäinen pesii kahdesti kesässä, ja pesyeessä on kerrallaan 7–11 poikasta.
Osa hippiäisistä muuttaa talveksi Länsi-Eurooppaan, mutta moni jää Suomeen uhmaamaan talvea ollakseen heti kevään tullen valmiina parhailla pesimäpaikoilla ja -reviireillä.
Pienen linnun köykäinen kroppa ei pysty varastoimaan kovin paljon lämpöä eikä ravintoa. Kylmän pakkasyön jälkeen hippiäisen energiavarat ovatkin yleensä huvenneet minimiin, vaikka pallero olisi viettänyt yön suojaisassa paikassa höyhenet pörhöllään.
Hippiäisen pitää käyttää koko talvipäivän lyhyt valoisa aika ravinnon tankkaukseen.
Kylmyys ei sinänsä ole ylitsepääsemätön ongelma, mutta pakkasella ravinnon löytäminen on hankalampaa ja energiankulutus suurempaa kuin lauhalla säällä.
Hippiäinen liikkuu usein parvissa, jossa on mukana muitakin lajeja, kuten tiaisia. Haukka tai pöllö havaitaan todennäköisemmin ajoissa, kun valvomassa on useita silmäpareja.
Hippiäinen on päiväaktiivinen, peloton ja vikkelä. Se pyrähtelee puiden oksien kärjissä ja latvustoissa. Välillä hippiäinen räpyttelee ilmassa paikallaan oksankärjen edessä kuin kolibri.
Hippiäinen lentää kokoonsa nähden melko nopeasti, noin 30 kilometrin tuntivauhdilla, ja paikallaan räpytellessä sen siivet lyövät jopa 22 kertaa sekunnissa.
Hippiäisen ääni on melko helposti tunnistettava, rytmikäs ja korkeataajuinen ”tiiteri- tiiteri-titiriu”. Varoitusääni on ohut ”tiit-tiit”.
Äänet ovat niin korkeita, että vanhempien ihmisten voi olla vaikea kuulla hippiäisen laulua.
Monet Suomen metsissä elävistä lintulajeista hömötiaista myöten ovat uhanalaisten listalla, mutta hippiäinen ei. Laji luokitellaan elinvoimaiseksi.
”Hippiäiset ovat runsaimmillaan syksyllä, kevääseen mennessä suurin osa on menehtynyt.”
Omien havaintojeni mukaan vuosi 2025 on ollut hyvä hippiäisvuosi: näitä lintuja on tullut vastaan melkein jokaisella metsäretkellä, tavallista useammin.
Usein hippiäiset ovat runsaimmillaan syksyllä, mutta kevääseen mennessä suurin osa niistä on menehtynyt.
Tänä vuonna kuitenkin kuvasin hippiäisiä kotipihani kuusikossa jo huhtikuussa. Vaikka silloin oli vielä varsin viileää, hippiäisiä oli joukoittain liikkeellä.
Pitkin kesää hippiäiset pörräsivät saman vanhan kuusen oksistossa ruokaa etsien.
Hippiäisen havaitseminen saati kuvaaminen ei ole kovin helppoa. Havumetsän värinen pikkupallero sulautuu hyvin taustaan ja piileskelee mielellään oksiston kätköissä tai korkealla latvustossa.
Sen kerran kun hippiäinen näyttäytyy, kuvaajan liipaisinsormen täytyy olla herkkänä. Hippiäinen ei montaa sekuntia pysy paikallaan. Ja koska se on niin häviävän pieni, pitkälläkin objektiivilla lintu tuntuu aina jäävän liian kauaksi.
Kärsivällisyys kuitenkin palkitaan, ja ainakin itselleni luontokuvauksessa antoisinta ja jännittävintä on kohteiden kyttääminen. Siinä tulee vietettyä pitkiä aikoja ulkoilmassa ja havainnoitua muitakin luonnon tapahtumia.
Tätä juttua kirjoittaessani on tultu jo marraskuun lopulle. Katselen aina välillä tietokoneeni ruudun yli ikkunan takana olevaan metsään, ja siellä näkyy jatkuvasti pientä liikettä.
Oksistoissa pyrähtelevien tiaisten joukkoon on liittynyt myös hippiäisiä, ja niiden terhakka laulu piristää alkutalven päivääni ulos astuessa.
