Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
vahvistukset heikensivät

HIFK:n uusien vahvistusten karmea debyytti kiertää silmukan kireälle Janne Pesosen kaulalla – "Painajainen!"

Helsingin IFK marssitti tänään jäälle kaksi uutta vahvistusta. Ensimmäisen pelin jälkeen kävi selväksi, ettei heitä voi edes vahvistuksiksi kutsua. HPK tuli, näki ja voitti Helsingissä 6–2.

22.10.2025 Aitio

Helsingin IFK:n konttaaminen ei ole enää uutinen. Mutta se ehkä alkaa jo olla, että HIFK ei ole enää edes polvillaan, vaan se ryömii rähmällään. Polvet ovat jo ruvella, mutta meno jatkuu kohti synkempää ja synkempää pimeyttä naama edellä. Keskiviikkoiltana kotikentällä Nordiksella löytyi taas uusi pohja, joka nyt antoi jo käytännössä myöten.

Viime viikkoina on huudeltu vahvistusten perään ja nyt niitä on saatu. Oli urheilujohtaja Janne Pesosen uusien hankintojen aika tehdä debyytti IFK:n punaisessa peliasussa. Debyytti oli painajaismainen.

Jäljelle jää karu totuus.

Kun ensin hankintoja toivottiin, nyt ehkä aletaan ymmärtämään, että kannattaako sittenkään toivoa, kun heitä on hankkimassa juurikin Pesonen, jonka onnistuneiden hankintojen lista ei kauniisti sanoen ole pitkä.

Tätäkö tarkoitetaan, kun IFK:ssa puhutaan vahvistuksista?

Maalille pestattiin ruotsalainen Hugo Alnefelt suurin toivein. 24-vuotias, joka viime kaudella pelasi SHL:ssä kohtuullisesti, mutta ei tällä kaudella vielä sekuntiakaan. Nyt oli ensiesityksen aika, mutta se ehti tuskin alkaa, kun verhot jo vedettiin kiinni.

Reilut 28 minuuttia, viisi päästettyä maalia, yksitoista torjuntaa. Torjuntaprosentti 68,75. Päävalmentaja Olli Jokinen oli pakotettu vaihtamaan miehen pois ennen toista erää. Tilalle luisteli 17-vuotias Vili Varonen. Se kertoo jopa vielä enemmän kuin sysimusta ruotsalaisen tilastorivi.

Joku varmaan nyt parahtaa, että mitä saattoi odottaa, kun Alnefelt ei ole pelannut pitkään aikaan? Mutta samalla voisi parahtaa, että miksi IFK hankkii maalilleen kylmän maalivahdin, kun iskussa olevaa maalivahtia tarvitaan tässä ja nyt.

Kaikista maaleista Alnefeltiä ei ehkä voi syyttää, mutta yksi asia on päivänselvä: jos IFK:n maalivahtiongelma oli aiemmin äänekästä jupinaa, nyt ne äänet eivät ainakaan vaimene. Kysymys ei ole siitä, kuka tolppien välissä torjuu, vaan miksi kukaan ei torju oikein mitään – tai ainakaan riittävästi.

Puolustukseen tuotiin niin ikään ruotsalainen Jakob Ragnarsson. Reilut kaksikymmentä minuuttia peliaikaa ja tehotilasto -2. Katastrofaalinen pelinluku HPK:n 3–1-maalissa ja isossa kuvassa puolustaminen oli karmeaa.

Tätäkö tarkoitetaan, kun IFK:ssa puhutaan vahvistuksista?

Eikä sovi unohtaa, että Jakub Skarekin piti olla helsinkiläisten ykkösvahti täksi kaudeksi, mutta kesällä hän lähti tavoittelemaan NHL-unelmaa.

Sen jälkeen IFK on kärsinyt maalivahtikriisistä, vaikka Pesonen on toistuvasti vakuutellut ettei mitään ongelmaa ole.

Kyllä on. Ja on edelleen.

Jos toiveissa oli hankkia IFK:hon vahvistuksia, tämä avauspeli tarjosi valitettavasti pelkän vastakohdan. Kummankaan uusista hankinnoista ei voi sanoa tuoneen lisää iskukykyä – pikemminkin päinvastoin.

Markkinat ovat kuivat, pelaajat eivät tule – IFK:ssa tekosyiden lista on pitkä. Jotenkin silti monet muut Liiga-seurat vahvistavat rivejään oikeasti ja oikeilla vahvistuksilla.

Urheilujohtaja Pesosen asema ja osaaminen ovat olleet jo pitkään laajasti kyseenalaistettuja. Tämän illan jälkeen sama kysymys nousee esiin entistä vakavampana ja entistä kovempaan: riittääkö Pesosen kyky houkutella – tai ylipäätään löytää – oikeita pelaajia? Siis laadukkaita pelaajia.

Aition tietojen mukaan osa agenttiverkostoa on jo laittanut IFK:n boikottiin, eikä halua tarjota helsinkiläisille pelaajiaan. Se kertoo paljon seuran nykyisestä vetovoimasta. Niin tai näin, nyt kumpikaan uusi pelaaja ei näyttänyt vahvistukselta tai pelaajalta, joka kääntäisi IFK:n kurssia.

Loukkantumissumassa rämpivä IFK näyttää tällä hetkellä tyytyvän pelaajien alimpaan kategoriaan – kuuluisiin "jämäpalloihin". Mutta eikö IFK:n kaltaisen seuran kuuluisi olla poimimassa pelaajia ykköskorista, ei haalimassa niitä, jotka muut ovat jo hylänneet?

Markkinat ovat kuivat, pelaajat eivät tule – IFK:ssa tekosyiden lista on pitkä. Jotenkin silti monet muut Liiga-seurat vahvistavat rivejään oikeasti ja oikeilla vahvistuksilla.

Mikä siis on ongelma? Seuran vetovoima vai urheilujohtajan suhteet? Suhteet kun ovat urheilujohtajan tärkein työkalupakki.

Tarvitaan todellista muutosta – ja uusia johtajia puikkoihin.

Näky oli joka tapauksessa karmea. Reilut 6 600 katsojaa oli saapunut paikalle, mutta halli hiljeni pelin edetessä kuin hautajaisissa. IFK on riehunut siirtomarkkinoilla, ja nyt näillä ruotsalaisilla on tarkoitus pelastaa tilanne. Ennen heitä liigaan on tullut muun muassa Jere Karjalainen ja Kalle Ervasti – kaikki keskinkertaisia täsmähankintoja.

Entä puolustaja Markus Komulss? Koeaika päättyi nopeasti, ja mies ehti kirjata vain yhden Liiga-ottelun harjoituspelien lisäksi. Näin huonolta vaikutelma ei saa näyttää, jos puhutaan IFK:sta.

Entäpä puolestaan Olli Jokinen? Häntä ollaan oltu herkästi vapauttamassa vastuusta. Loukkaantumiset ja seuran sekasorto on kaivettu suurimmiksi syiksi IFK:n konttaamiselle. Mutta tietysti on vielä olemassa yksi vaihtoehto: se, että Jokinen ei olekaan aivan niin hyvä valmentaja kuin hänet on mediassa ja mielikuvissa nostettu.

Joka tapauksessa todisteet alkavat olla jo rajut – ylhäältä alas.

Helsingin IFK kaivaa itselleen niin syvää kuoppaa, että sieltä nouseminen vaatii jotain aivan muuta kuin nykyisiä miehiä ja nykyistä toimintaa.

Tarvitaan todellista muutosta – ja uusia johtajia puikkoihin.

Seuraa Aition WhatsApp-kanavaa

Tervetuloa urheilun sisäpiiriin – oppineiden joukkoon!

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt