HIFK:n sisäpiiriläinen: Tobias Salmelaista ja Janne Pesosta parempia urheilujohtajia ei ole tarjolla – "Paskamainen työpaikka"
HIFK:n urheilujohtajan paikka on yksi Suomen paskamaisimmista työpaikoista. Nyt haussa on seuraava kokelas, eikä vaatimuksina ole kuin laaja kontaktiverkosto, neuvottelutaidot, vankka jääkiekon tuntemus kaukalosta ja mielellään myös sen laidalta, ymmärrys urheilubisneksestä ja hyvä kielitaito.
Se ei ole ihme, että HIFK:n ja Janne Pesosen tiet lähtivät eri suuntiin melko lyhyen yhteiselon jälkeen. Helsingissä harjoitetaan tulosurheilua ja HIFK on sarjataulukossa viimeisenä. Pesonen ei ole syypää moniin loukkaantumisiin, joita tuli joukkueen keskeisille pelaajille, mutta ilman loukkaantumisiakin tämän kauden joukkue olisi tärkeimmiltä osin iäkäs, hidas ja kallis.
Joukkueen profiilikaan ei liene syy Pesosen työsopimuksen purkamiseen, vaan katseet ovat varmaankin olleet ensi kaudessa. Jos urheilujohtajaa meinaa vaihtaa, se pitää tehdä aivan viimeistään nyt, ja Pesosen vaihtuminen viittaa siihen, että ensi kauden joukkueen tilanne ei ole vakuuttanut.
”Tapparan menestysputken taustoista tietävät puhuvat äärimmäisen kunnioittavasti Mikko Leinosesta, ja Kärpissä mentiin seuran ensimmäisen menestysputken aikana vankasti Juha Junnon komennossa.”
Mielenkiinto kohdistuu nyt siihen, kuka on HIFK:n seuraava urheilujohtaja. Ja tällä rekrytoinnilla on kiire, koska kohta on juhannus ja päivät alkavat lyhentyä.
On täysin aiheellisesti sanottu, että HIFK:n urheilujohtaja on paikka, johon ei voi ottaa ketään harjoittelemaan uutta duunia. Jos liigajoukkueen urheilujohtaja on vaikea työ, niin sitä on myös sen urheilujohtajan rekrytointi.
Eikä vähiten siksi, että ammatti on erityisen niche, koska sitä ovat menestyksellä tehneet liigahistoriassa vain muutamat henkilöt. Pitää olla paksu nahka ja lehmän hermot, koska pelaajamarkkinoilla tulee ehtimiseen turpaan ulkomaalaisilta, ja fanien ja lehdistön paine on erityisesti suurseuroissa jatkuvaa.
Lista urheilujohtajan pestissä kovaa tulosta tai muuten laadukasta työtä tehneistä henkilöistä on Suomessa lyhyt. 2000-luvulla Liigassa on ollut kaksi dynastiaa ja keskeisiä henkilöitä niiden rakentamisessa ovat olleet toimitusjohtajat.
Tapparan menestysputken taustoista tietävät puhuvat äärimmäisen kunnioittavasti Mikko Leinosesta, ja Kärpissä mentiin seuran ensimmäisen menestysputken aikana vankasti Juha Junnon komennossa. Junnon työtä joukkueen rakentamisessa jatkoi pitkään Harri Aho, jonka titteli oli urheilujohtaja, ja tällä hetkellä hän hoitaa samaa tehtävää SaiPassa.
”Kaikki tämän listan ulkopuolelta tulevat ovat HIFK:n urheilujohtajan tehtävään käytännössä noviiseja.”
Hyvästä työstä – eli onnistumisesta pelaajahankinnoissa ja urheilutoiminnan kehittämisestä – kunniamainintoja ovat saaneet Ahon lisäksi ainakin Kalle Sahlstedt, Janne Vuorinen, Antti Tuomenoksa, Kimmo Kapanen ja Jarno Kultanen.
Tuorein nimi listalla voi olla Simo Mälkiä, entinen HIFK:n kehitysjohtaja, joka vetää JYPissä ensimmäistä sellaista kautta, kun joukkueeseen käytettävät rahat ovat olleet kokonaan hänen päätettävissään. KalPan Anssi Laineella on tuore SM-kulta vitriinissään, ja 2019 lähtien Ilveksen puikoissa ollut Timo Koskela on sitoutunut seuraan 2028 asti. Janne Laukkanen on työskennellyt Pelicansin urheilujohtajana vuosikymmenen ajan.
Kaikki tämän listan ulkopuolelta tulevat ovat HIFK:n urheilujohtajan tehtävään käytännössä noviiseja. Joillain voi olla toisia paremmat valmiudet, kuten kontaktiverkosto ja vankka ymmärrys joukkueen rakentamisesta palanen kerrallaan, mutta kovaksikeitettyä ammattimiestä ei tuon listan ulkopuolelta helposti löydy. Tai ainakaan sellaista, joka kannattajille kelpaisi. Jarmo Kekäläinen tuskin jättää paikkaansa Buffalo Sabresissa.
Sahlstedt ei irtoa Raumalta repimälläkään. Vuorinen aloitti juuri Tapparassa, kuten myös Kultanen Ässissä, Kapanen Kärpissä ja Tuomenoksa KooKoossa. Elmo Aittolan mahdollisuudet valintaan lienevät tälläkin kertaa ohuehkot.
Valinta siis hyvin todennäköisesti on joku musta hevonen, mahdollisesti pelaaja-agentti tai kokenut ja laskutaitoinen valmentaja.
”Helsinkiläisiin resursseihin liittyy se, että HIFK pääsee kiusaamisen kohteeksi muita matalammalla kynnyksellä.”
Kahden dynastian, Kärppien ja Tapparan lisäksi joidenkin joukkueiden kohdalle on osunut menestystä, ja joitain seuroja urheilujohtajineen on kehuttu hyvästä työstä resursseihin nähden.
Helsinkiläisiin resursseihin liittyy se, että HIFK pääsee kiusaamisen kohteeksi muita matalammalla kynnyksellä. Kun joukkue pelaa hyvin ja heiluu sarjataulukon kärkipäässä, siitä ei yleensä mainita mitään, koska niinhän noilla resursseilla pitääkin.
Yleinen ajatusmalli on, että urheilujohtajaa pitää arvioida punnitsemalla joukkueen urheilullista menestystä käytettävissä olevaan rahamäärään. Onhan siinä järkeä, mutta suuret seurat hyvin usein kilpailevat eri pelaajista kuin pienet, jotka voivat ilman jatkuvaa menestyspainetta keskittyä etsimään jyviä akanoista.
Nuoret hyvät pelaajat päätyvät myös melko matalalla kynnyksellä pienempiin seuroihin, ja sekin on loogista: Parempi taistella 15–20 minuutin peliajasta omassa roolissa pienemmässä seurassa, kuin 6–8 minuutista isossa seurassa.
”On seuraavan kokelaan vuoro.”
Eli mikäli HIFK valitsee urheilujohtajakseen jonkun pienemmässä seurassa kokemusta hankkineen, hän joutuu tavallaan toiselle pelikentälle kuin missä on aiemmin työskennellyt. Joukkueeseen vaaditaan valmiita ja nimekkäitä pelaajia. Niistä kilpaillaan ruotsalaisten, sveitsiläisten ja saksalaisten joukkueiden kanssa, ja kyse on hyvin usein vain rahasta.
Nuorien, lupaavien pelaajien kohdalla ei enää voi tehdä samanlaisia lupauksia pelipaikasta kuin pikkuseurassa. On myytävä pelaajille jotain ihan muuta kuin mitä edellisessä duunipaikassa teki. Tähän leikkiin HIFK:lla ei ole yksinoikeutta, vaan sama koskee Kärppiä, Tapparaa, Ilvestä, Lukkoa ja TPS:aa.
”Vaikea duuni siis. Paljon vastuuta, paljon paineita, mutta lopulta kovin vähän valtaa.”
Pelaajien rekrytointi on yksi osa työnkuvaa, ja se liittyy joukkueen rakentamiseen. Millaisia pelaajia sitten joukkueeseen yritetään haalia, on asia, jota urheilujohtaja käytännössä aina tekee yhdessä päävalmentajan kanssa.
Harva värvää pelaajia, jotka eivät päävalmentajan ajatuksiin sovellu, joten itse asiassa urheilujohtaja ei yksin päätä joukkueen pelaajista. Ja varmaankin jokaisessa liigaseurassa päävalmentaja nähdään niin keskeisenä rekrytointina, että käytännössä urheilujohtaja esittelee hallitukselle ehdotuksensa valmentajasta. Sitäkään päätöstä ei pääse ihan itse tekemään.
Vaikea duuni siis. Paljon vastuuta, paljon paineita, mutta lopulta kovin vähän valtaa.
On seuraavan kokelaan vuoro.
Kirjoittaja on työskennellyt urheilutoimittajana ja aiemmin urallaan HIFK:n organisaatiossa viestintäpäällikkönä.
