Apu

Hertzenin veljessaaga

Hertzenin veljessaaga

Bändi käytiin perustamassa Intiassa ja sukunimen herättämät aateliset mielleyhtymät jätettiin kasvamaan korkoa. Aika velikultia tuo Von Hertzen Brothers.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Ville Juurikkala
Mainos

Jos Von Hertzen Brothersin tarinaa ei olisi olemassa, jotain vastaavaa kohta keksittäisiin ja myytäisiin ehtana totena yleisölle. Rockissa jos missä kuumaa valuuttaa ovat yhtä lailla myyttiset perinteet kuin mystiset kohtalotkin.

Olipa siis kerran Helsingissä kolme veljestä, joiden toisen yhteisen albumin (Approach, 2006) kannessa komeili vaakuna. Korskeaan nimeen ja salskeaan habitukseen yhdistettynä tästä hypättiin johtopäätökseen, että kyseessä lienevät aateliset.

Siis aateluus? Tokihan suvun kassasta saa ”apurahan”, jos bändi ei lyö leiville.

– Juuret johtavat Ruotsiin, mutta kukaan ei tiedä mistä ja koska se ”von” nimeen tuli, veljessarjan vanhin Kie Von Hertzen paljastaa. 

– Faija oli vakuutusalalla, äiti ajan mukaisesti kotona. Ihan tavallisessa 1950-lukulaisessa kerrostalossa.

Tapiolan uudistajana tunnettu sukulaismies Heikki von Hertzen on suvun kuudetta Suomen-polvea, hänen poikansa Heikki S. puolestaan seitsemättä, samaa kuin veljeskolmikko. Aatelismyytti murrettu, valitettavasti.

Approach-albumia oli edeltänyt käänteitä. Ennen yhteen lyöttäytymistä poikien taitoja hiottiin esimerkiksi Don Huonojen ja Egotripin riveissä sekä Jonna Tervomaan yhtyeessä – maamme oloissa huipputasolla.

Vaan yhä pitää pakittaa, sillä veljesten musiikillinen nollapiste on etäämpänä: 70-luvun alkupuoliskolla Helsingin Haagan kaupunginosassa, missä troikka sai vihkimyksen musiikkiin kotona.

– Faijamme Hasse soitti kitaraa rautalankabändi The Roostersissa, setä Lasse oli Cumuluksen voimahahmoja, muistelee katraan vanhin tänään.

Von Hertzen Brothersin ensimmäinen albumi (Experience, 2001) starttasi sympaattisella muistumalla. ”Kitarassa Kie, rummuissa Jonne ja pianossa Mikko”, kajautti debyyttikiekon käyntiin haparoivan kirkas ääni aikain takaisilta sukujuhlilta säilyneellä tallenteella.

– Ekan levyn matsku syntyi erikoisissa oloissa, muistelee Mikko, joka asui tuolloin hinduluostarissa Intiassa.

– Minulla oli takana täydellinen elämänmuutos. Olin myynyt soittimeni ja lähtenyt Äiti Amman matkaan. Broideja oli silti ikävä, ja kun hekin kyselivät kuvioistani, kutsuin käymään. Päätimme hioa yhdessä valmiiksi luonnostelemani kappaleet. Joogasimme, soittelimme, uimme meressä. Siinä oli bändin alku.

Tammisaaressa pikkujätkinä vietettyjen kesien ja Intiassa vähän vanhempina vedettyjen biisitalkoiden välissä oli aika vaikuttanut valintoihin sen verran, että kolmikon vanhin eli Kie (s. Kristian Magnus, 1970), oli päätynyt kitaraan. Samoin oli tehnyt Mikko (s. Mikael Magnus, 1972), kun taas nuorin eli Jonne (s. Johan Magnus, 1977), oli tarttunut bassoon. Onneksi kukin oli jatkanut laulamista, mistä oli tuleva suuri voimavara.

Harmonisesti yhteen sointuvat äänet nostavat Von Hertzen Brothersin ohi monesta saman polun tallaajasta. Ja koska yhtyeeseen on rekrytoitu paitsi rumpali (Mikko Kaakkuriniemi), myös kosketinsoittaja (Juha Kuoppala), saa liveolosuhteissa eturiviin asettuva karismaattinen velitäysikuu hohtaa luontevasti.

Piirre on huomattu myös kollegoiden parissa. Hertzenit loppuvuoden 2012 kiertueensa kakkosbändiksi kutsunut kehuttu ruotsalainen Opeth sisällytti viimevuotiselle albumilleen Pale Communion tutulta kalskahtavia laulustemmoja.

– Joo, itselläkin on käynyt mielessä kysyä Mikael Åkerfeldtilta (Opethin biisintekijä-laulajakitaristi), pääsimmekö vahingossa vaikuttamaan hänen sävellystyöhönsä, Mikko naurahtaa.

– Mutta mahtuuhan maailmaan harmonioita!

Britanniassa erityisen hyvin sujuneen pohjatyön toivotaan johtavan bändin maailmalle, HIMin, The Rasmuksen, Nightwishin ja Sunrise Avenuen jalanjälkiin.

– Siihen olemme tavallaan pyrkineet aina, Kie toteaa.

– Iso muutos tuli viitisen vuotta sitten, kun löimme hynttyyt yhteen managerimme Virpi Immosen kanssa. Siitä asti on menty kansainvälistyminen edellä.

– Kyllä me koemme itsemme suomalaiseksi bändiksi. Ihan pää pystyssä. Mutta on totta, että kansainvälistä uraa haetaan, sanoo Mikko.

– Ehkä summaan tämän niin, että vaikka mies lähtee Haagasta, Haaga ei koskaan lähde miehestä, Mikko sanoo ja viittaa veljesten lapsuuden asuinseutuihin.

Menestyksen mittareita hetken puntaroituaan isoveli päättää valottaa tulonsaantia.

– Suurin osa toimeentulosta kertyy kotimaasta, etenkin festareilta, tunnustaa Kie vanhimman ja ryhmän ainoan perheenisän auktoriteetilla.

– Me tarvitsemme Suomea, jotta toiminta jatkuu.

Muskettisoturit katsovat eteenpäin, kun lähtöruudusta on 15 vuotta, viisi pitkäsoittoa ja hurmiollisia keikkoja meillä ja muualla. Selvä signaali pyrinnöstä ulkomaille oli päätös äänittää uusi albumi Kanadassa. Vaakunalevystä on tultu pitkä matka.

– Halusimme ajatella ”out of the box” ja lähestyimme Garth Richardsonia, joka oli vakuuttanut esimerkiksi Rage Against The Machinen ja Biffy Clyron levyillä. Hän innostui, tuli tänne sovittamaan musaa kanssamme ja kutsui Vancouveriin studiolleen, kiittelee Mikko.

Kunnianhimoinen orkesteri nimesikin lopputuloksen kuin linjausta alleviivaten. 20. maaliskuuta ilmestyvä New Day Rising on ajasta irtonainen aamunkoi, jonka paisteessa progen ornamentiikka jää varjoon.

– Joo, rönsyjä tuli vähän karsittua, Kie summaa.

– Jos kerrankin kokeiltaisiin maksimoida musiikilliset tarttumapinnat ja keskittyä koristelun asemesta ytimeen.

teksti Petri Silas

kuva Ville Juurikkala

Julkaistu: 20.3.2015