Herätys! Leijonien tähdet hyytyivät USA-tappiossa: Rantanen näkymätön, Hintz pohjanoteeraus – Barkovkin keskinkertainen

Leijonien urakka 4 Nations Face-Off -turnauksessa alkoi vaisusti 6–1-tappiolla Yhdysvaltoja vastaan. Kaksi ensimmäistä erää Suomi pysyi tuloksellisesti pelaajamateriaaliltaan huomattavasti laadukkaamman vastustajansa kyydissä, mutta kolmannen erän synkkä alku vesitti haaveet voittotaistelusta.

Natural Stat Trickin mukaan Suomi oli läpi ottelun jäljessä tasaviisikoin. Ensimmäisessä erässä Yhdysvallat hallitsi peräti 86 prosenttia kaikesta luodusta maaliodottamasta ja voitti vaaralliset maalipaikat 7-1, vaikka kiekonhallinnallisesti ero ei todellakaan ollut noin radikaali. Yhden ylivoimamahdollisuutensa aikana Suomi sai myös luotua neljä vaarallista maalipaikkaa, joka kavensi hieman kokonaiseroa.

Toinen erä oli kuitenkin jälleen tasaviisikoin selvästi Yhdysvaltojen hallintaa maaliodottaman näkökulmasta. Kolmas erä oli maaliodottamalla mitattuna ottelun tasaisin, mutta toisaalta peli oli jo hyvissä ajoin ratkennut, eikä Yhdysvalloilla ollut intressiä hyökätä samalla vimmalla.

Pureudutaan seuraavaksi syvemmin Leijonien suoritukseen numeroiden valossa. Artikkelissa käytetty data on kirjoittajan itsensä keräämää ja käsittelee pelaamista tasaviisikoin, ellei toisin mainita.

Suomi ei löytänyt tapoja päästä hyökkäysalueella keskustaan

Leijonien hyökkäyspään hyökkäyspelaamisen merkittävin ongelma oli, ettei se onnistunut juuri murtautumaan kiekon kanssa keskustaan ja sitä kautta luomaan vaarallisia maalipaikkoja.

Muutamia pelintekovälähdyksiä laidoilta keskustaan nähtiin – lähinnä Sebastian Aholta ja Mikael Granlundilta –, mutta kokonaismäärä jäi hyvin alhaiseksi. Yhteensä suomalaispelaajat yrittivät esimerkiksi syöttää sektoriin 18 kertaa, mutta onnistuneita näistä yrityksistä oli ainoastaan kuusi.

Samaan aikaan Leijonat ei pystynyt luomaan käytännössä yhtään tekopaikkaa viivalaukausten jälkipeleistä. Kontrasti Yhdysvaltoihin oli tässä suhteessa iso, sillä he paikoin jopa dominoivat Suomen maalinedustaa ja pääsivät luomaan irtokiekoista ja muista jälkipeleistä säännönmukaisesti tekopaikkoja ja myös maaleja.

Ykköstähdet vetivät vihkoon

Suomen hyökkäystä pidettiin turnaukseen lähdettäessä ansaitusti sen suurimpana vahvuutena, mutta Yhdysvallat-ottelu oli kuitenkin joukkueen kärkiyksilöiltä epäonnistuminen.

Esimerkiksi Mikko Rantanen oli muutamaa lyhyttä hetkeä lukuun ottamatta hyvin näkymätön ja hukkaili kiekkoja anteeksiantamattomalla tahdilla hänen tasoiselle pelaajalle. Roope Hintz oli vielä Rantastakin huonompi, tätä artikkelia varten kerättyyn mikrodataan pohjautuen jopa koko hyökkäyksen heikoin yksilö.

Vihkoon vetäneiden kärkipelaajien joukkoon kuuluu myös Artturi Lehkonen, joka yritti viedä kiekon hyökkäysalueelle yhdeksän kertaa (joko hallitusti tai päätykiekon kautta) ilman yhden ainoaa onnistumista.

Joukkueen parhaan Game Scoren kirjautti Aleksander Barkov, joka oli kiekottomana totutun laadukas ja esimerkiksi katkoi yhteensä neljä Yhdysvaltojen yritystä päästä kontrolloidusti hyökkäysalueelle. Häneltäkään ei kuitenkaan nähty juuri mitään hyökkäyssuuntaan. Myös Aho oli korkeintaan keskinkertainen hänen standardeihinsa peilaten.

Jos Leijonat meinaa laittaa paremmin kampoihin Ruotsia tai Kanadaa vastaan, tarvitsee se ykköstähdiltään huomattavasti parempaa panosta.

Patrik Laine ei kuulu epäonnistujiin

Patrik Laine on tällä hetkellä NHL-uransa pisimmän pisteettömässä putkessa jäätyään tehoitta edellisessä kahdeksassa pelaamassaan ottelussa. Turnausta edeltävinä päivinä Montreal Canadiens -hyökkääjän ympärillä myös pyöri jälleen melkoinen mediasirkus, joista ei hänen kohdallaan ilmeisesti ikinä päästä eroon. Vaikka Laine jäi tässäkin ottelussa pisteittä, pidin hänen suoritustaan kuitenkin melko onnistuneena, ainakin joukkueen yleiseen peli-ilmeeseen verrattuna.

Tasaviisikoin Laine pääsi hiipimään kerran hyvälle tekopaikalle kiekottomana ja tälläämään Ahon syötöstä päätyviivan takaa. Hänen parasta antiaan olivat kuitenkin peliä edistävät syötöt transitioissa. Oman siniviivan hallittuja ylityksiä paineistettuna Laineelta nähtiin viisi kappaletta, joka oli joukkueen korkein lukema yhdessä Esa Lindellin kanssa. Muutamat näistä avasivat Aholle ja Hintzille hyviä vastahyökkäysmahdollisuuksia, joita he eivät kuitenkaan pystyneet hyödyntämään. Lisäksi Laine oli hänen omiin standardeihinsa peilaten tavallista aktiivisempi kamppailu- ja riistopelaamisessa.

Tietysti hän olisi voinut olla vielä aktiivisempi joissain kohdissa, eikä hänkään pystynyt luomaan paljoakaan hyökkäyssuuntaan. Kuitenkaan pelko siitä, että Laine olisi ketjunsa selvästi heikoin lenkki, ei tullut toteen tässä ottelussa.

Suomi ei kaatunut puolustajiinsa

Suomen puolustusmateriaalin vajavaisuudesta ollaan kirjoitettu kyllästymiseen saakka niin Aitiossa kuin muualla mediassa. Yhdysvallat-ottelussa Leijonat ei kuitenkaan todellakaan kaatunut puolustajiinsa, mikä on myös rohkaiseva merkki seuraavien otteluiden kannalta.

Tietysti joissain kohdissa puolustuksen rajallisuus kiekollisena tuli esiin, ja maalineduspelaamisessa Suomen olisi eittämättä pitänyt olla paljon terävämpi. Kuitenkin valtaosan ajasta Leijonien puolustajat pystyivät pelaamaan kiekollakin säädyllisesti ja radikaaleja virheitä vältellen.

Esimerkiksi Nikolas Matinpalo, joka kirjautti puolustuksen parhaan Game Scoren, pelasi lähtökohtiinsa nähden varsin mukiin menevän ottelun Brady Tkachukin kolmannen erän maaliin johtanutta tilannetta lukuun ottamatta. Hän oli esimerkiksi Suomen puolustajista paras oman siniviivan puolustaja kuudella estetyllä vastustajan sisäänviennillään. Natural Stat Trickin mukaan Matinpalo oli ottelussa myös ainoa suomalaispelaaja, jonka minuuttien aikana Leijonat pystyi tasaviisikoin luomaan vastustajaansa enemmän maalipaikkoja (6-5).

Muista puolustajista Esa Lindell ja Olli Määttä pelasivat tahoillaan kohtuulliset ottelut ja toivat pöytään sellaista puolustussuunnan tekemistä, jota heiltä saattoi odottaa. Henri Jokiharju vastasi Suomen ottelun ainoasta maalista, nousten tukemaan suoraa hyökkäystä ja viimeistellen taidokkaasti varsin pienestä kulmasta. Odotuksiin nähden isoin pettymys oli Niko Mikkola, jolta kaipasin tasonnostoa seuraavissa otteluissa.

Useassa Yhdysvaltojen maalissa syyttävä sormi osoitti puolustuksen sijaan Juuse Sarokseen, joka pelasi kiistatta heikon ottelun. Tämä on samalla jatkumoa hänen muutenkin vaikealle kaudelleen.

Näenkin, että tässä vaiheessa oikea ratkaisu on vaihtaa Kevin Lankinen maalin suulle Ruotsi-otteluun.