Helsingin saariopas: nähtävyydet, ravintolat, kahvilat, saunat ja retkikohteet
Matkailu
Helsingin saariopas: nähtävyydet, ravintolat, kahvilat, saunat ja retkikohteet
Yhä useampi Helsingin ja lähialueiden saari on avautunut matkailijoille. Etsimme pääkaupungin saariston parhaan saunan, korvapuustin, kävelykierroksen ja muut loistopaikat.
Julkaistu 20.6.2018
Mondo

Tyylikkäin sauna: Lonnan sauna

Lonna on pikkuriikkinen saari 10 minuutin merimatkan päässä Kauppatorilta. Paikan kiertää ympäri vartissa, joten suuren tutkimusmatkan kohteeksi siitä ei ole. Lonnaan kannattaa sen sijaan tulla nauttimaan elämästä. Täältä löytyy esimerkiksi Helsingin saariston hienoin sauna.

Meren rannalla sijaitsevan rakennuksen muodot ja yksityiskohdat ovat kuin sisustuslehden sivuilta. On lämpimiä puun sävyjä ja hiilenharmaata tiiliseinää. Erityisen hieno ratkaisu on katon rajaan tehty iso ikkuna, jonka ansiosta lauteilla istuessa voi katsella suoraan merelle. Tunnelmaltaan paikka muistuttaa mantereella sijaitsevia Löylyä, Allasta ja Kulttuurisaunaa. 16 euron saunamaksukin on samaa luokkaa.

Löylyt ovat miellyttävät. Mittari näyttää yli 90 astetta, mutta olo ei silti ole tukala. Ja kun tulee kuuma, voi käydä pulahtamassa viileässä merivedessä. Lonnassa on myös hyvä ravintola, josta voi tilata syötävää suoraan saunalle.

Meno-paluu 7 euroa, jt-line.fi

Lonna on tyyliä arvostavan saunojan ykköskohde Helsingin saaristossa.

Yllättävin risteily: Itäinen saaristoreitti

Tuoko Itä-Helsinki mieleesi betoniset kerrostalolähiöt? Toisenlaisen puolen siitä näkee tekemällä saaristoretken Hakaniemestä Vuosaareen. Itäinen saaristoreitti on noin kaksi tuntia kestävä vesibussimatka, jonka varrella liikutaan saaristossa ja pysähdytään seitsemällä pysäkillä.

Veneen kyydistä pääsee näkemään muun muassa joukon hulppeita merenranta­kämppiä, jotka voivat aiheuttaa piinallista kateuden tunnetta. Välillä taas pysähdytään toinen toistaan idyllisemmissä pikkuisissa mökkeily- ja virkistys­saarissa. Vuosaareen tultaessa alkaa näkyä myös avomerta.

Perillä voi palkita itsensä kylmällä juomalla jossakin Vuosaareen kuuluvan Aurinkolahden merenrantakuppiloista. Ja jos tuntuu siltä, että laivamatkailu riittää yhdeltä päivältä, takaisin keskustaan pääsee nopeasti ja kätevästi metrolla.

Lippu yhteen suuntaan 11 euroa, suomensaaristokuljetus.fi

Paras uimapaikka: Pihlajasaari

Pihlajasaari tunnetaan hyvistä uimarannoistaan. Heti vuorovenelaiturin lähellä on parikin isoa hiekkarantaa. Vierestä seilaavien Tallinnan-laivojen peräaallot tuovat uimiseen oman jännityksensä.

Pienen kävelymatkan päästä hiekkarannoista löytyvät sileät aurinkokylpykalliot, joilta pääsee myös mereen uimaportaita pitkin.

Saaren rantaviiva on sen verran mutkitteleva, että jokainen löytää täältä pienellä vaivalla oman rauhallisen kolonsa. Ja jos haluaa uida ilman rihman kiertämää, Itäisellä Pihlajasaarella on naturistialue.

Pihlajasaaressa on myös kaksi suosittua vuokrasaunaa, joiden kesän vuorot varataan yleensä nopeasti loppuun heti varausmahdollisuuden auetessa.

Meno-paluu 7,50 euroa, jt-line.fi

Eriväristen pukeutumiskoppien rivit luovat Pihlajasaareen hauskan ranta­tunnelman.

Erikoisin urheilupaikka: Isosaaren golfkenttä

Isosaareen saapuva törmää väistämättä erikoiseen näkyyn. Kävelyreitin alussa, merimaisemien keskellä, on siellä täällä golfviheriöitä sileäksi parturoituine nurmiläntteineen.

Isosaari oli aiemmin puolustusvoimien hallussa ja avautui yleisölle vasta viime kesänä. Yhdeksänreikäisen kentän kyhäsivät golfia harrastaneet puolustusvoimien työntekijät 1980- ja 90-lukujen vaihteessa. Se nauttii lähes myyttistä mainetta vaikeiden peliolosuhteidensa vuoksi. Maastoa kuvaillaan hankalaksi: on puita, teitä ja vesiesteitä. Merituuli tuo vielä oman hankaluutensa.

Kun saari oli suljettu tavallisilta kansalaisilta, tänne pääsivät pelaamaan vain puolustusvoimien palveluksessa olevat ja heidän vieraansa. Isosaaressa on lätkinyt palloa esimerkiksi presidentti Martti Ahtisaari. Nyt saareen pääsevät pelaamaan muutkin. Sinne järjestetään golfristeilyjä (85 euroa) kesämaanantaisin, jolloin saaressa ei ole muita matkailijoita. Muina aikoina pelaaminen on kielletty.

Saaressa on toki muutakin nähtävää. On sotahistoriaa, kaunista meriluontoa, ravintola Upseerikerho sekä kolme rantasaunaa, joissa on kesällä yleinen saunavuoro tiistaisin ja torstaisin (10 euroa).

Meno-paluu 18 euroa, visitisosaari.fi

Siviilit pääsivät aiemmin Isosaaren golfkentälle vain suhteilla. Nyt sinne järjestetään kaikille avoimia golfristeilyjä.

Paras ruokakeidas: Liuskaluoto-Liuskasaari-Uunisaari

Kaivopuiston edustalla sijaitsee kolme pikkusaarta, joista jokaisesta löytyy tunnelmallinen ruokapaikka. Tunnetuin ravintola on Liuskaluodon pizzaravintola Skiffer, joka on levinnyt täältä monen toimipisteen ketjuksi.

Paikassa on saaristolaistunnelmaa. Vieressä on vierasvenesatama punaisine vajoineen, ja moni asiakas on tullut paikalle omalla veneellä. Skiffer kutsuu pitsojaan ”liuskoiksi”. Niiden muoto on pitkulainen ja täytteet astetta erikoisempia. Yksi klassikoista on Soignon (16 euroa), jossa on vuohenjuustoa, mansikoita, pinjansiemeniä ja rucolaa.

Liuskaluodon viereisestä Liuskasaaresta löytyy HSS Paviljong, jonka 1940-luvulla rakennettu pyöreä funkkishenkinen rakennus tuo mieleen Mad Men -televisiosarjan tyylin. Ruokalistan on suunnitellut sekä suomalaisissa että ulkomaisissa huippuravintoloissa työskennellyt keittiömestari Petteri Luoto.

Uunisaaren puolella odottaa Ravintola Uunisaari. Täksi kesäksi sinne on suunnitteilla sail-in-hampurilaiskioski, josta veneellä liikkuvat voivat tilata noutopurilaisia.

Meno-paluu Uunisaareen 2 euroa, meno-paluu Liuskasaareen 6 euroa

Erikoisin majoitus: Puuteltta, Kaunissaari

Siinäpä vasta erikoinen maja! Keskellä nurmikkoa nököttää teräväkärkisen kolmion muotoinen pieni puurakennus. Lähes tunnin merimatkan päässä Vuosaaresta sijaitsevassa Kaunissaaressa pääsee tutustumaan uudenlaiseen retkeilykonseptiin: puutelttaan. Sitä ylläpitää Helsingin kaupunki.

Kahden aikuisen mentävässä rakennuksessa saa majoittua ilmaiseksi kuka tahansa, kunhan antaa jälkikäteen palautetta kokemuksestaan. Makuupussit ja muut yöpymisvälineet pitää myös tuoda itse.

Teltan oven saa ulkoa lukkoon, ja sen katto on vedenpitävä. Kaikkein ujoimmille puuteltta ei sovi, sillä päädyt ovat hyttysverkkoa, jota peittävät harvaan asetellut rimat. Seikkailumieltä siis vaaditaan.

Meno-paluulippu 22 euroa, norsoline.com

Puuteltan varaustiedustelut: 09 3107 1445

Jännittävin löytöretki: Vasikkasaari

Vasikkasaari sijaitsee Kruunuvuorenselällä, lyhyen merimatkan päässä keskustasta. Pieni kallioinen saari on Helsingin kaupungin yleinen ulkoilu- ja virkistysalue, josta löytyy myös kaupunkilaisten vuokraamia kesämajoja.

Vasikkasaari ei ole suosittu turistikohde, toisin kuin esimerkiksi samalla etäisyydellä sijaitsevat Suomenlinna ja Vallisaari. Se on urbaanin löytöretkeilijän paikka, jonka nähtävyydet ovat erilaisia luonnon valtaamia raunioita.

Erityisen hieno on saaren eteläosassa sijaitseva öljysäiliö, josta on poistettu katto. Sen sisällä on järjestetty teatteriesityksiä ja kuvattu ainakin yksi musiikkivideo.

Rosoinen, graffitien koristama ruostunut teräs kohoaa ympärillä ja äänet kimpoilevat kaikuen seinistä. Tekee mieli napsutella sormia ja vihellellä. Ja mikäpä siinä, täällä ei ole ketään kuuntelemassa.

Saarella on myös rapistunut venäläisten rakentama vartiorakennus 1800-luvun lopulta sekä vanhan lentopolttoainevaraston rauniot, joihin on rakennettu katsomo teatteriesityksiä varten.

Vasikkasaaressa ei ole opastuksia tai kulkuteitä. Kuljeskelu tapahtuu hädin tuskin erottuvia heinäisiä metsäpolkuja pitkin. Wc ja kaikille avoin grillauspaikka kyllä löytyvät. Laiva tänne kulkee vain neljä kertaa päivässä, ja paluumatkasta täytyy sopia jo menomatkalla.

Meno-paluu 15 euroa, citycruisers.blogspot.fi

Moni saapuu Mustasaareen valtavien korva­puustien takia,

Suurin korvapuusti: Mustasaaren kahvila

Mustasaaren kahvilan jonossa ei jää epäselväksi, mikä on paikan hitti. Joka toinen ottaa korvapuustin, joka tunnetaan suuresta koostaan. Iso se kyllä onkin. Leivonnainen on raavaan miehen nyrkin kokoinen ja mahtuu hädin tuskin lautaselle.

Usein jättipuustit tuppaavat olemaan koostumukseltaan kuivia, mutta Mustasaaren versio erottuu edukseen: se on pehmeän ilmava, ja täytettä on riittävästi. Lopputulos on miellyttävällä tavalla kotitekoisen oloinen.

Tiskiltä kerrotaan, että korvapuustit leivotaan täällä alusta asti itse ja niitä menee päivässä noin sata kappaletta, joskus jopa 200. Kuuluisien korvapuustien lisäksi Mustasaaresta löytyy muun muassa pieni kotieläintarha kanoineen, pupuineen ja lampaineen.

Meno-paluu 4 euroa, mustasaarentoimintakeskus.fi

Espoon monipuolisin: Iso Vasikkasaari

Espoon saaristoa ei kannata unohtaa kesän saariretkiä suunnitellessa. Sieltä löytyy useita kaikille avoimia ulkoilu­saaria, joista neljään on säännöllinen veneyhteys kesäisin.

Helpoin ja monipuolisin niistä on Iso Vasikkasaari. Se on hyvin hoidettu ulkoilupaikka, jossa on leveät tasaiset kävelytiet, selkeät opasteet ja siistit wc:t. Saari sopiikin esimerkiksi rattaiden kanssa liikkuville lapsiperheille. Isosta vasikkasaaresta löytyy myös näköalatorni, uimaranta, futiskenttä ja useita keittokatoksia omien eväiden kokkaamiseen.

Jos haluaa istua valmiiseen pöytään, saarella on pieni kahvila sekä ravintola Gula Villan, josta saa ulkoilusaarten kategoriassa erityisen hyvää ruokaa – vaikka viinilasillisen kera.

Saarelta lähtiessä kannattaa pitää silmät auki, sillä poistuessa yhteysveneen kannelta näkyy yksi Espoon erikoisimmista rakennuksista: Poseidonin temppeli. Saaren aikoinaan omistanut kunnallisneuvos ja pankinjohtaja rakennutti tämän kreikkalaista temppeliä jäljittelevän huvimajan vuonna 1897. Se sijaitsee yksityisalueella, mutta veneen kyydistä tätä erikoisuutta voi ihmetellä.

Meno-paluu 6 euroa, norsoline.com

Paras pakopaikka: Gåsgrund, Espoo

Aurinko on lämmittänyt kallion miellyttäväksi istua, aallot lyövät rantaan rentouttavan hitaassa rytmissä ja edessä avautuu tummansininen avomeri.

Espoon ulkosaaristossa sijaitsevan Gåsgrundin eteläisellä kalliorannalla pääsee ihailemaan yhtä pääkaupunkiseudun saarten upeimmista merinäköaloista. Moni muu saari on sen verran lähellä manteretta ja muita saaria, että näin avoimista näkymistä voi vain haaveilla.

Jotakin todella rauhoittavaa avomeren katselussa on. Tuntuu siltä, että tätä maisemaa voisi tuijotella vaikka koko päivän. Eikä ihme. Tutkijoiden mukaan veden sinisessä värissä on ominaisuuksia, jotka hiljentävät mielen, luovat meditatiivisen olotilan ja auttavat löytämään inspiraation.

Kun meren katseluun yhdistää vielä hyvät eväät, täydellisen kesäpäivän kattaus on valmis. Kauppaa Gåsgrundista on kuitenkin turha etsiä. Muutamia keittokatoksia ja ulkokäymälöitä täältä löytyy mutta ei minkäänlaisia palveluita tai viihdykkeitä. Täydellisen rentouttava pakopaikka kaupungin hälystä siis.

Meno-paluulippu 6 euroa, norsoline.com

Café Samovar­barissa on ripaus eurooppa­laisen kahvisalongin henkeä.

Tunnelmallisin kahvila: Café Samovarbar, Suomenlinna

Jos etsit Suomenlinnasta rauhallista kahvilaa, hyvä tärppi on Lelumuseon yhteydessä toimiva Café Samovarbar. Se on sopivasti syrjässä pahimmasta turistivilinästä.

Vaikka kyseessä on lelumuseon kahvila, paikka on sisustettu enemmän aikuisten kuin lasten makuun sopivaksi. Se on tyylikäs eurooppalaishenkinen pikkukahvila, jossa on pyöreät marmoripöydät, sirot puutuolit ja upottava antiikkisohva viidakkoaiheisella päällyskankaalla. Seinillä on mennyttä aikaa henkivä kuviotapetti, tummaa puupanelointia ja mustavalkoisia valokuvia.

Paikka on erikoistunut teehen ja saanut jopa Teen ystävien diplomin vuonna 2013. Erilaisten teevaihtoehtojen lista onkin monisivuinen. Tiskin yläpuolella olevalla hyllyllä on koristeena yli 40 samovaaria, ja kuuma vesikin tulee samovaarista. Täältä saa myös niin sanotun ”kovan teen”, jolloin kyljessä tarjotaan tujaus väkevää alkoholijuomaa.

HSL:n 12 tunnin lippu Suomenlinnaan 5 euroa, hsl.fi

Kaunein kävelyreitti: Aleksanterin kierros, Vallisaari

On vaikea sanoa, mikä on Vallisaarta kiertävän Aleksanterin kierroksen kaunein kohta. Onko se saaren keskellä sijaitseva lampi, josta merenkulkijat hakivat aikoinaan juomavettä? Vai kenties venäläisten sotilaiden 1860-luvulla istuttama lehmuskuja? Ei toki sovi unohtaa Aleksanterinpatterin näköalatasannetta, josta voi katsella kauas avomerelle.

Oma viehätyksensä on myös entisen sotilassaaren vanhoissa bunkkereissa ja varastorakennuksissa, jotka on rakennettu osaksi maastoa. Ruohon peittämät rakennelmat saavat maiseman kumpuilemaan ja näyttämään hobittien kotikylältä.

Kolme kilometriä pitkä Aleksanterin kierros on joka tapauksessa Helsingin saarten kaunein kävelyretki ja mainio tapa tutustua tähän Suomenlinnan naapurisaareen. Sen jälkeen kannattaa istahtaa vielä ruokailemaan Torpedolahteen, josta löytyy kolme modernia konttiravintolaa.

Syksyyn 2021 Vallisaaressa on esillä suuri taidenäyttely, Helsinki Biennaali. Sen ohjelma löytyy täältä.

Meno-paluu 8 euroa, jt-line.fi

Vallisaaressa voi tehdä tunnelmallisen päiväkävelyn lehtimetsän siimeksessä.
1 kommentti