Apu

Tarjoilijatyttönä Helsingin olympialaisissa 1952: "Näin Paavo Nurmen juoksevan olympiasoihdun kanssa stadionille ja tanssin Rautavaaran kanssa – Parhaiten jäi mieleen hiljainen surun hetki"

Tarjoilijatyttönä Helsingin olympialaisissa 1952: "Näin Paavo Nurmen juoksevan olympiasoihdun kanssa stadionille ja tanssin Rautavaaran kanssa – Parhaiten jäi mieleen hiljainen surun hetki"
Sinikka Koivuniemi työskenteli kaksi unohtumatonta viikkoa Helsingin kesäolympialaisissa 1952. Muistoista syntyi kirja.

Kaikki alkoi lehti-ilmoituksesta, joka julkaistiin syksyllä 1951 Helsingin Sanomissa. Siinä kerrottiin, että olympialaisiin tarvitaan työvoimaa. Haluttiin muun muassa ravintolatyöntekijöitä ulkomaalaisille urheilijoille tarkoitettuihin ravintoloihin.

Karkkilaisen Högforsin valimon – tuohon aikaan Pohjoismaiden merkittävimmän – konttoripuolelta neljän tytön ryhmä päätti lähettää hakemuksensä. Yksi hakijoista oli Sinikka Koivuniemi.

Liitteiksi hakemukseen vaadittiin koulutodistus, todistus kielitaidosta, työnantajan todistus sekä vanhempien allekirjoittama lupalappu. Koivuniemi oli vielä alaikäinen, 20-vuotias. Aikuisuuden raja oli tuolloin 21 vuotta.

– Isältä ei ensin lupaa irronnut. Karkkila oli hyvin työläishenkistä. Isä oli sitä mieltä, ettei minun likkani lähde sinne herrojen juhlin.

Sinikka Koivuniemen ottama kuva avajaisista.

Lopulta äidin avustuksella lupa irtosi, ja Koivuniemi pystyi muiden tyttöjen tavoin lähettämään hakemuksen.

Joulun alla tuli hyväksyntäkirje. Oli lähetettävä leningin ja kengän kokonumero sekä hyväksyntä tarjoukseen, jolla luvattiin pieni tuntipalkka kaksivuorotyöstä. Majoitus ja ruokailu olivat maksuttomia.

Bonuksena tuli vapaalippu avajaisiin ja päättäjäisiin sekä lippuja eri kilpailuihin, mikäli työt sallisivat niiden seuraamisen.

Högforsin tehdas antoi luvan pitää kahden viikon kesäloman kisojen aikana. Sinikka Koivuniemen (os. Hakala)  lisäksi kisoihin lähtivät Högforsilta Leila Saari (os. Syrjä), Kaarina Schultz ja Heljä Fäldt.

Helsingissä tytöt saivat univormukseen sinivalkoruudulliset leningit, joissa oli irrotettava kaulus ja kalvosimet sekä valkoisen päähineen, valkoisen esiliinan ja valkoiset kengät. Valkoinen käsivarsinauha toimi olympiapassina.

Sinikka Koivuniemi.

Suomi oli sotien runtelema maa

Helsingin kisat oli pitänyt pitää jo yli kymmenen vuotta aikaisemmin. Suomen maine urheilumaana oli kasvanut 1900-luvun alkupuolella muun muassa Hannes Kolehmaisen ja Paavo Nurmen ansiosta, Kansainvälinen Olympiakomitea KOK päätti antaa vuoden 1940 olympialaiset Suomelle. Kisat peruuntuivat, kun toinen maailmansota alkoi syksyllä 1939.

Ensimmäiset sotien jälkeiset kesäolympialaiset järjestettiin Lontoossa kesällä 1948. Suomi olisi ollut tuolloin vuorossa, mutta KOK katsoi, ettei kahden sodan runtelemalla maalla ollut edellytyksiä selviytyä niin isoista kisoista. Suomi lähetti edustavan joukkueen Lontoon kisoihin, muun muassa Tapio Rautavaara voitti keihäänheitosssa kultaa.

Unelma toteutui, kun Suomi sai järjestettäväkseen vuoden 1952 kesäolympialaiset. Perustettiin toimikunta, johon kuuluivat Suomen Olympiakomitea, Helsingin kaupunki, valtio, puolustusvoimat ja maan kaikki urheilujärjestöt. Järjestelytoimikunnan puheenjohtajaksi valittiin Helsingin kaupunginjohtaja Erik von Frenckell.

Helsingin valtteihin kuuluivat kilpailujen suorituspaikat, jotka oli rakennettu peruuntuneita vuoden 1940 kisoja varten, esimerkiksi Olympiastadion, Uimastadion, Töölön pallokenttä ja Kisahalli. Kisavieraiden majoittamiseksi Käpylään rakennettiin Koskelantien eteläpuolelle asuntoalue, Kisakylä.

Kaupunki siistittiin, koristeltiin, kukitettiin ja liputettiin. Yli 2000 nuorta värvättiin ruokapalkalla läheteiksi ja oppaiksi.

Karkkilan tytöt olympialaisissa tarjoilijanasussaan. Vasemmalla Leila Saari (os. Syrjä), Kaarina Schultz, Sinikka Koivuniemi (os. Hakala) ja Heljä Fäldt.

Pulaa oli kaikesta

Olympialaiset olivat koko kansan puristus. Seitsemän vuotta kestänyt sotakorvausten maksaminen oli loppusuoralla, viimeinen korvausjuna Neuvostoliittoon lähti syyskuussa 1952. Säännöstelypolitiikasta päästiin eroon samoihin aikoihin.

Tavaroista oli edelleen pulaa ja puutetta, kansa eli säännöstelyn alla. Koko maa alkoi puhaltaa yhteen hiileen, jotta olympialaiset voitaisiin järjestää. Yritykset antoivat sen, minkä pystyivät. Valio lahjoitti rahaa. Vuoksenniska Oy antoi kultaa ja hopeaa palkintomitaleihin, ja Heteka Oy lahjoitti palkintokorokkeet.

Myös ulkomailta tuli apua. Kolumbiasta tuli kahvia, Britanniasta teetä ja keksejä, Belgiasta banaaneja, Hollannista Coca-Colan lisäksi hedelmiä ja vihanneksia. Tanska lahjoitti voittajille neilikat.

"Kisojen toimivuutta kehuttiin ja hämmästeltiin. Tottahan kaikki oli hyvin organisoitu, koska ”pääpomot” olivat entisiä armeijan upseereita."

Kaikki Helsingin ja sen lähiseutujen hotellit oli varattu ulkomaalaisille kisavieraille. Koulut ja yksityiset ihmiset tarjosivat kotimaan kisavieraille majoitusta. Järjestettiin muonituspisteitä ja kisavieraille telttakyliä.

Helsingin kisoja ei vielä televisioitu. Niitä varten perustettiin Olympiaradio. Sillä oli 700 työntekijää sekä 140 radioselostajaa 40:stä eri maasta.  Olympiaradiokeskuksen esimiehenä toimi legendaarinen Pekka Tiilikainen.

Kisojen alla avattiin esimerkiksi Helsingin Suomenlinnaan kunnollinen lauttayhteys, rakennettiin uusi lentoasema, Olympialaituri sekä Hotelli Palace. Kaupunkiin asennettiin myös ensimmäiset liikennevalot.

Uusia asioita kansalaisille olivat Coca Cola, purukumi sekä Alkon lanseeraama Hartwall Original Long Drink eli Lonkero, joka kehitettiin helpottamaan baarimikkojen työtä janoisten turistien tarjoilussa. Pullossa oli valmis drinkki.

– Kisojen toimivuutta kehuttiin ja hämmästeltiin. Tottahan kaikki oli hyvin organisoitu, koska ”pääpomot” olivat entisiä armeijan upseereita, Koivuniemi sanoo.

Olympialaisten suurin anti oli se, että sodanjälkeisen Suomen kansallinen itsetunto koheni.

Kuvattavana intialainen naistoimittaja.

Suomen ensimmäinen lämpöpöytä

Ruokailua varten Kisakylään rakennettiin suuri telttaravintola, jonne sijoitettiin viisi erilaista keittiötä: pohjoismainen, keskieurooppalainen, brittiläinen, latinalais-amerikkalainen ja itämainen. Kunkin maan joukkue toi mukanaan omat keittiömestarit ja eksoottiset elintarvikkeensa.

Telttaravintola muonitti noin 4800 urheilijaa ja muuta väkeä kolme kertaa päivässä. Karkkilan tytöt työskentelivät tarjoilijoina pohjoismaisen keittiön alaisuudessa, välillä myös keskieurooppalaisessa keittiössä. Kisakylässä työskenteli noin tuhat ihmistä.

– Urheilijat olivat tavattoman kiireisiä, joten he hakivat itse ruokansa buffetista. Siellä oli kaiketi Suomen ensimmäinen lämpöpöytä, sellaista ei ollut edes ravintoloissa. Me keräsimme astiat pöydiltä ja tarjoilimme kahvin, Koivuniemi kertoo.

– Kertakäyttöastioita ei siihen aikaan tunnettu. Astiat olivat Arabian tehtaan valmistamia posliini-ja fajanssiastioita. Tarjotin oli hyvin raskas.

Esimiehenä toiminut nainen vahti, että tytöillä oli puhtaat kalvosimet, kaulukset ja esiliinat. Tarjoilijatyttöjä kehuttiin näiden iloisuudesta ja kohteliaisuudesta – heitä ei näyttänyt työ rasittavan.

– Oikeasti työ oli yhtä juoksemista. Joskus työvuoron jälkeen oli niin rättiväsynyt, että kämpille päästyä kaatui heti punkkaan.

Kisoihin osallistui 4925 urheilijaa 69 maasta.

Avajaisissa vapautettiin 6 000 rauhankyyhkyä

Helsingin olympialaisten avajaiset järjestettiin 19. heinäkuuta 1952. Vaikka satoi runsaasti ja vaikka stadionilla ei ollut katosta kuin pääkatsomon päällä, avajaisia seurasi 70 435 katsojaa.

Kunniavieraskatsomossa istui muiden muassa Edinburghin herttua prinssi Philip sekä muita kuninkaallisia arvovieraita. Paavo Nurmi juoksi olympiasoihdun stadionille, ja Hannes Kolehmainen sytytti olympiatulen.

Esittelymarssi, puheet, valat ja 6 000 rauhankyyhkyn vapaaksi päästäminen sujuivat ongelmitta, mutta hetkeä ennen arkkipiispa Saloniuksen rukousta nuori, valkoisiin pukeutunut saksalainen, Barbara Rotraut Pleyer, alkoi juosta kohti puhujakoroketta. ”Valkoinen Barbara” halusi julistaa rauhaa, mutta poistettiin nopeasti paikalta.

Kisoihin osallistui 4 925 urheilijaa 69 maasta, Neuvostoliitto osallistui kisoihin ensimmäisen kerran, ja Lontoon kisoista 1948 pois suljetut Saksa ja Japani palasivat olympiakentille. Kilpailuja järjestettiin 17:ssä eri urheilulajissa yhteensä 149.

Kisakylän portti.

Kisojen valovoimaisin tähti oli tšekkoslovakialainen Emil Zátopek. “Satupekka” voitti 5000 metrin ja 10 000 metrin juoksun lisäksi maratonin. Suomalaiset menestyivät muun muassa melonnassa, nyrkkeilyssä ja painissa.

Telttaravintolassa kävi myös julkisuuden henkilöitä urheilijoita tervehtimässä ja aterioimassa heidän kanssaan. Pohjoismaisen keittiön vieraita olivat muun muassa Tanskan prinssi Axel, Ruotsin prinssi Bertil sekä Norjan kruunuprinssi Olavi.

Koivuniemi näki myös Hollannin prinssi Bernhardin, Iranin prinssi G. Rosan sekä englannin Lordi Burghlyn.

Ennen kisoja tytöille oli annettu käytösohjeita. Niissä painotettiin, ettei lähempää tuttavuutta urheilijoiden kanssa suvaita. Kysymykseen saa vastata, mutta keskustelua ei saanut aloittaa. Minkäänlaista seurustelua ei suvaittu edes vapaa-ajalla.

Prinssi Philip heittäytyi juttusille

Eräänä päivänä yksi brittiläisen keittiön tarjoilijatytöistä oli sairastunut, ja esimies lähetti Koivuniemen tuuraajaksi. Koivuniemi joutui tarjoilemaan pöytään, jossa istui prinssi Philip seurueineen.

Äkkiä prinssi nousi ylös, pysäytti, kätteli ja halusi rupatella hetken. Hämmentyneenä vain välttävää englantia puhuva Koivuniemi tyytyi nyökkäilemään, kunnes valokuvaaja ryhtyi tulkiksi. Herttua kiitteli Suomen kaunista luontoa ja kisavieraille osoitettua huomaavaisuutta.

Hän myös kertoi tavanneensa Armi Kuuselan, juuri ennen kisoja kruunatun Miss Universumin. Herttuan mielestä kauniin luonnon lisäksi Suomessa oli ihastuttavan kauniita naisia!

Sinikka Koivuniemi naurahtaa, että olihan se kokemus tavata kuuluisa kuninkaallinen. Mieleisempää on silti muistella pieniä juhlia, joissa Tapio Rautavaara kävi hakemassa jokaista tyttöä tanssiin. Koivuniemeä kahdesti.

– Ensin tanssittiin Kultainen nuoruus ja sitten Glen Millerin Kuutamoserenadi.

- Oli hienoa saada olla kisoissa mukana ja kertoa asioita, jotka olivat omin korvin kuultuja, omin silmin nähtyjä, 88-vuotias Sinikka Koivuniemi sanoo.

Seurustelu kielletty

Käpylän kisakylä oli eristetty korkealla aidalla, ja sisään pääsi vain olympiapassilla. Tyttöjen majoituspaikka oli Käpylän kansakoululla, ja asumisesta oli tarkka ohjeistus.

Vieraita ei saanut tuoda, ja koulun eteisaulassa istui vahtimestari moraalinvartijana. Ovi suljettiin kymmeneltä illalla, ja jos oli myöhässä, joutui aikamoiseen ripitykseen.

– Jos joku halusi lähteä saatille, erottiin kulman takana, ettei aulan vahtimestari nähnyt.

Ennen kisoja tytöille oli annettu käytösohjeita. Niissä painotettiin, ettei lähempää tuttavuutta urheilijoiden kanssa suvaita. Kysymykseen saa vastata, mutta keskustelua ei saanut aloittaa. Minkäänlaista seurustelua ei suvaittu edes vapaa-ajalla.

– Myös pohjoismaisille urheilijoille oli sanottu kovat sanat samasta aiheesta.

Mutta nuoret ovat nuoria. Tarjoilijoilla oli pieni essu, jossa oli taskut. Illalla essua riisuessa taskusta saattoi löytyä ruotsiksi kirjoitettu lappu: ”Tulisitko illalla Linnanmäelle?” Vastauslappu ojennettiin tarjoilun yhteydessä: ”Missä, milloin?”

– Kun tyttöjen kanssa käytiin iltakävelyllä, Mäkelänkadun ja Vaakalinnuntien kulmauksessa sijaitsevalla lippakioskilla oli aina paljon urheilijapoikia. Muutaman kerran tavattiin jopa brasialainen kolmiloikan kultamitalisti Ferreira da Silva.

Linnanmän huvipuistosta tuli tärkeä treffipaikka

Helsingin huvi- ja yöelämä oli 1950-luvun alussa varsin vaatimatonta. Kisoja varten kaupunkiin perustettiin monia tilapäisiä ravintoloita ja kahviloita.

Toukokuussa 1950 avatusta Linnanmäen huvipuistosta tuli tärkeä treffipaikka. Olympiakesänä sen puistokäytäville oli lisätty kahvikojuja, joissa myytiin limsaa ja nakkeja. Myös valoja ja penkkejä oli lisätty.

Ulkoilmanäyttämöllä esiintyi muun muassa The Delta Rhythm Boys – Halvan lakritsimainoksesta vielä tänäkin päivänä muistettu lauluyhtye. Huvipuiston tanssilava oli kisaturistien suosikki, ja siellä esiintyi muun muassa Olavi Virta orkestereineen.

– Toki joillekuille syntyi romansseja. Sain kisoissa monia kivoja tuttavuuksia, ja joidenkin kanssa oltiin myöhemmin kirjeenvaihdossa.

Vapaa-aikana moni tutustui Helsinkiin, ja osa kävi katsomassa kisoja.

Sinikka (vas.) ja Leila Saari (os. Syrjä) kesälomalla olympialaisissa.

Päättäjäisissä 3. elokuuta 1952 paistoi aurinko. Työvuoron takia Koivuranta kuunteli ne radiosta. Suomi sai kisoissa 22 mitalia ja sijoittui mitalitilastossa kahdeksanneksi.

Tavaroita pakatessa olo oli haikea. Jääkaappiin oli jäänyt voileipiä ja Coca-Colaa, joten tytöt järjestivät vielä pienet juhlat, joihin osallistui myös jokunen pohjoismaalainen urheilija.

Sinikka Koivuniemi muutti kisojen jälkeen Helsinkiin opiskelemaan ja teki uran Vakuutusyhtiö Kansassa nuun muassa pääluottamusmiehenä. Hän meni naimisiin, sai tyttären ja kolme lapsenlasta.

"Argentiinan lippu laskettiin puolitankoon. Syvä hiljaisuus laskeutui kentälle. Kaikki argentiinan urheilijat laittoivat mustan surunauhan käsivarteen. Evita Perón oli kuollut syöpään 33-vuotiaana."

Vuonna 2017 Rion olympialaisten jälkeen Koivuniemi sai inspiraation. Hän halusi kertoa jälkipolville, miten hienosti Suomi hoiti aikanaan olympialaiset.

Hän kaivoi esiin vanhan koulusalkun. Salkussa oli valokuvia, päiväkirjatekstejä, muistiinpanoja ja lehtileikkeitä vuoden 1952 kisoista. Muistiinpanoista syntyi kirja Tarjoilijana Helsingin Olympialaisissa (AtlasArt/2018). Teos kertoo, kuinka pieni, sodan runtelema maa pystyi järjestämään niin suuret ja onnistuneet kisat.

– On yksi hauska yksityiskohta. Äiti kertoi myöhemmin isän sanoneen naapurin miehelle: ”Olipa ne aikamoiset kisat. Meidän likkakin oli siellä, tarjoilijana!”

Sinikka Koivuniemi on julkaissut kirjan Tarjoilijana Helsingin Olympialaisissa (AtlasArt/ 2018).

Mitä jäi kisoista mieleen?

– Tapasin kuuluisia urheilijoita ja jopa kuninkaallisen, näin avajaiset, Paavo Nurmen juoksevan olympiasoihdun kanssa stadionille ja tanssin Rautavaaran kanssa. Parhaiten jäi mieleen eräs hiljainen surun hetki, 88-vuotias Koivuniemi sanoo.

Joka aamu Helsingin olympialaisten Käpylän Kisakylän kentällä järjestettiin lipunnosto fanfaareineen. Urheilijat ja kisakylän työntekijät seurasivat tilaisuutta kentän reunalla. Sinä aamuna, 29. heinäkuuta 1952 lipunnostoa oli seuraamassa myös Koivuniemi.

– Joku urheilijoista soitti ensin Argentiinan kansallislaulun, sitten maan lippu laskettiin puolitankoon. Kun syvä hiljaisuus laskeutui kentälle, kaikki argentiinan urheilijat laittoivat mustan surunauhan käsivarteen. Kuolinviesti oli saavuttanut olympialaiset. Presidentti Juan Perónin vaimo, kansan rakastama Eva (Evita) Perón oli kuollut syöpään 33-vuotiaana.

Urheilijat istuttivat myöhemmin Perónin muistoksi Koskelantielle kaksi tammea, jotka kasvavat siellä edelleen.

Helsingin olympiastadion

  • Arkkitehdit Yrjö Lindegren ja Toivo Jäntti.
  • Rakennustyöt aloitettiin 12.2.1934, käyttöön vihkiminen 12.6.1938.
  • Stadionin historian merkittävin tapahtuma on ollut XV Olympiadin kisat 19.7.–3.8.1952.
  • Peruskorjatun stadionin uudet avajaiset pidetään 22.8.2020.
  • Noin 350 miljoonaa euroa maksavassa remontissa katsomot on katettu ja stadioniin on rakennettu myös lisätiloja.
Julkaistu: 15.8.2020
Kommentoi »