Toisten mielestä ABC-myymälät tappavat läheltään kaiken, toisten mukaan ne piristävät pikkukuntia. Image lähti ABC-kierrokselle läpi Suomen. Matkalle sattui nyhtöpossua, rekkakuskeja ja Teuvo Hakkarainen.

Keltainen toteemi on yllättävän pieni. Jopa niin lyhyenläntä, että oikeastaan se on kuin jättikokoinen liikennepoliisi näyttämässä pysähtymiskäskyä kuutostien laidassa.

Myös sisällä Kouvolan Utin ABC-asemalla on ihmeen pientä ja tiivistä: ravintola, Hesburger, market, apteekki, WC:t, lastenhoitohuone, leikkipaikka ja postin noutopiste ovat kaikki yhdessä kimpussa alle 400 neliön tilassa. Leikkipaikan nurkasta peukkua näyttää Apsi Apina, ketjun maskotti lapsille.

Kymenlaaksolaisen Utin ABC-aseman mittakaava ei tahdo sopia siihen tuttuun käsitykseen, jonka mukaan ABC:t ovat suuria kuin lentoasemien terminaalit.

Nyt sisään sentään lompsii parikymppinen pariskunta, joka hetki sitten kurvasi aseman parkkipaikalle madalletulla Ford Escortilla. Miehen t-paidassa lukee Raatteentie. Mutta mikäs tuolta loistaa? Sehän on Hankkija-lippis! Muutoksissa vanhoista standardeista tulee kuriositeetteja, ja kahvilla istuvan eläkeläismiehen lippalakki pistää silmään. Mies hatun alla on Lasse Porvari, aseman pyöreän pöydän parlamentin vakiojäsen, joka asuu kilometrin päässä. Vielä parlamentti ei ole koolla, mutta Porvari viihtyy yksinkin. Hän kutsuu asemaa hengähdyspaikakseen, mutta on se muutakin.

”Täältä saa kaiken mitä tarvitsee paitsi autonpesun, ja viinakauppaan pääsee Valkealan ABC:llä. Ei tarvitse paljon lehtiä lukea, kun täällä kuulee päivän uutiset. Yleensä puhutaan siitä, kuka on saanut mitenkin paljon kaloja, mutta nyt puheenaiheena on ollut Ukrainan tilanne.”

Jos listaisi mielessään kaikki ABC-kliseet crocseissa laahustavista kiitospaitamiehistä mopopoikien kautta Apsi-mehujäitä lipittäviin lapsiin, täällä saisi täyteen koko bingon yhden lounastunnin aikana. Ei ihme, sillä tämä on S-ryhmän ensimmäinen Suomeen perustama ABC-liikennemyymälä. Prototyyppi, jonka perusteella lähdettiin kirjoittamaan huoltoasemien Suomen ABC-kirjaa.

Siitä on vain jo niin kauan, että nyt kaikki tuntuu täällä Utissa kovin pieneltä.

Kaikki alkoi vessasta. Silloisen Osuuskauppa ympäristön toimialajohtaja Hannu Hämäläinen oli saanut tehtäväkseen miettiä, miten Utin Shell, Sale ja ravintola Päämaja saataisiin saman katon alle. Hämäläinen kertoi puhelimessa aiemmin, kuinka hän vaimonsa kanssa vuonna 1996 kierteli maamme huoltoasemia koko kesälomansa ajan.

”Vaimo teki hyvin arkisia havaintoja. Hän sanoi, että vessojen pitää olla siistit ja ovessa täytyy olla naula, johon saa pitkän takin ja käsilaukun.”

Asiakastutkimukset vahvistivat havainnot. Kun automatkalainen pysähtyy huoltoasemalle, vessassakäynti on ensimmäinen tarve. Vasta sen jälkeen harkitaan, mitä muuta voisi tarvita. Jos koko huoltoasemalla on yksi vessakoppi per sukupuoli, juniorijalkapalloilijoiden ja eläkeläisseurueiden tilausajobussit pysähtyvät muualle.

”Siihen aikaan ilmastointi ei ollut vielä yleinen varuste autoissa. Siksi tilan piti olla viileä ja avara. Kolmanneksi tärkein asia oli, että kahvi ei saanut olla painettunutta. Automaatissa pitää aina olla tuoretta kahvia.”

Hämäläiselle annetun työn tavoitteena oli asiakkaiden palveleminen mahdollisimman kätevästi sekä tehokkuus. Yksi kassa voisi rahastaa sekä polttoaine-, päivittäistavara- että ravintola-asiakkaat. Suomen ensimmäinen ABC avasi ovensa joulukuussa 1998. Pilottihanke onnistui: syntyi liikennemyymälän käsite. Nykyisin ABC-liikennemyymälöitä on 124. Prismojen ja muiden markettien pihoissa on lisäksi 300 ABC-kylmäasemaa ja pääkaupunkiseudulla 15 urbaania ABC-Deliä. Kaikki tämä on tapahtunut 16 vuoden aikana.

”Väitän, että tämä on ainutlaatuinen saavutus Euroopan ja melkeinpä koko maailman mittakaavassa”, Hämäläinen sanoi hienoista ylpeyttä uhkuen.

”Olen kierrellyt muutamassakin Euroopan maassa katsomassa, mitä siellä osataan. Näin hyvää palvelukonseptia ei ole missään muualla kuin meillä.”

Linnatuuli, Vaskikello, Pirkanhovi, Alppiruusu, Tuuliharja. Aikana ennen aakkosasemien vallankumousta liikennemyymälät nimettiin uljaasti.

Koko ABC-nimi oli alun perin vain mallitekstiksi läiskäisty kirjainsarja arkkitehdin havainnepiirroksessa. Koska kaksi ensimmäistä asiakaskyselykierrosta eivät tuottaneet yhtään nimi-ideaa, kolmannelle kierrokselle päätettiin ottaa mukaan piirroksissa keltaisen pylonin nokassa roikkunut teksti. Se voitti ylivoimaisesti.

Nyt ketjun ainutlaatuiseksi väitetty palvelukonsepti joutuu todelliseen testiin. Aikomuksenamme on ajaa Utin ABC-asemalta aina Kemijärvelle, jossa on Suomen pohjoisin ABC.

Välille mahtuu aika joukko ABC-asemia: kun katsoo keltaisia täpliä puhelimen ABC-sovelluksen kartalta, se näyttää taktisen ilmahyökkäyksen oppaalta. Tärkeimpien kaupunkien sisääntuloväylät ja ohitustiet on rypälepommitettu joka suunnalta. Isoimmille valtateille on lisäksi pudotettu liikennemyymälöitä muutaman kymmenen kilometrin välein. Vain kaksinumeroiset kantatiet ja sitä pienemmät on jätetty rauhaan. Kannattava asema vaatii viereensä kyllin vilkkaan tien ja taajaman, josta myymälä saa perusasiakkaansa.

Nelostie jos jokin on sellainen. Keski-Suomessa sen varrelle mahtuu myös huoltamoketju Jari-Pekka. ”Jari-Pekka kiittää!” lukee tienvarsitaulussa ennen Joutsaa. Heti perään on isketty kyltti: ”Täydellinen tauko! ABC Joutsa 15 km.” Viesti on selvä: jos missasit Jari-Pekan, älä käänny takaisin. Viisitoista kilsaa pääsee vielä vaikka bensahöyryillä. Sanapariin täydellinen tauko liittyy toinenkin merkitys. Jari-Pekka-ketjun asemilta ei saa olutta eikä tupakkaa.

Eivät ABC-kyltitkään olutta mainosta. Loppukesästä 2014 ne tuntuvat kaikki mainostavan 11,90 euron hintaista ylikypsää possua. ABC on ottanut kiinni trendistä, mutta tarkkaan harkittuun aikaan. Nyhtöpossu on otettu kampanjatuotteeksi vasta sitten, kun sitä on tyrkytetty kyllin kauan kokkiohjelmissa ja iltapäivälehtien ruokaliitteissä. Tietoisuus on lävistänyt kaikki kansankerrokset. Amerikkalainen pulled pork on suomalaistettu ketjukonseptiin sopivaksi versioksi, joka ei ärsytä kenenkään makuhermoja. Loppuun asti viety asiakaslähtöisyys ja asiakastutkimuksiin luottaminen varmistaa sen, että kaikki särmät hioutuvat. Asiakkaille ei haluta tarjota mitään, mitä he eivät jo tietäisi tarvitsevansa. Utin pilottihankkeesta alkaen asemat ovat noudattaneet tiukasti konseptikäsikirjaa.Sosiologi George Ritzer antoi ilmiölle nimen mcdonaldisaatio jo vuonna 1993. Teoksessaan The McDonaldization of Society Ritzer kuvailee mcdonaldisaatiota prosessiksi, jossa pikaruokaravintolan periaatteet – tehokkuus, laskettavuus, ennustettavuus ja hallinta – alkavat hallita yhä useampia osa-alueita sekä liike-elämässä että koko yhteiskunnassa.

ABC:n kohdalla tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että saman katon alla yksi henkilökunta hoitaa monen alan palvelut. Kaikki pysäköintipaikoista ruokalinjaston kautta wc-tiloihin asti on suunniteltu niin, että kerralla voidaan ruokkia vaikka bussilastillinen asiakkaita. Ja vieläpä niin, että tuotteet ja palvelut ovat samanlaisia, aina ja kaikkialla.

Tästä kumpuaa huoltoasemanostalgia ja älypuhelinsovellukset, jotka vinkkailevat muita pysähdyspaikkoja kuin ABC-asemia. Harva kaipaa ahtaita vessoja, mutta mcdonaldisoituneessa maailmassa huoltoasemalta löytyvä automekaanikko tai anjovista tuhlaileva munaleipä voi olla elämyksellinen yllätys.

Palvelukeskus. Ei huoltoasema, ei liikennemyymälä, vaan vielä enemmän. Hirvaskankaan ABC-palvelukeskus Jyväskylän pohjoispuolella kuulostaa siltä, että sieltä olisi helpompi löytää kuntosali kuin pullo lasinpesunestettä.

Aiemmin paikalla oli Hirvaskankaan Esso, joka oli 1990-luvulla maan vilkkain huoltoasema parilla miljoonalla vuotuisella asiakaskäynnillä. Joulukuussa 2006 SOK osti Suomen Esso-ketjun ja toukokuussa 2007 vanhan Esson tilalle aukesi koko ABC-ketjun lippulaiva, pinta-alaltaan neljä kertaa entistä Essoa suurempi jätti. Asfaltoitua pihaa ja pysäköintialuetta on kuusi hehtaaria. Vastapäinen Hirvaskankaan Shell on ollut aikoinaan näyttävä kolossi, mutta mahtuisi nyt ABC:n ravintolasalin sisään. Valtaväylän toisella puolella nököttävä piskuinen Teboil on jo luovuttanut: paikalla on kylmäasema ja entisen myymälän on vallannut käsityökahvila Iina.

Keskellä Suomea ja muutaman tunnin ajomatkan päässä oikeastaan kaikista maamme suurista kaupungeista oleva Hirvaskangas on palvelukeskus ennen muuta ammattikuljettajille. Nytkin parkki­kentälle on pysäköity yli kolmekymmentä rekkaa.

Kerrostalonkorkuisen Scanian sivuikkunasta kurkkii koira. Kuljettaja Susanna Nurmi, 28, kutsuu bullterrieri Henniä seuraneidikseen. Nurmi on ajanut Hirvaskankaalle Turusta, aamukuudelta hän jatkaa Saarijärvelle. Sinne ei ole kuin kivenheitto, mutta ajoaikalait pakottavat ammattikuskit säännöllisiin taukoihin, joiden aikana rekka ei saa liikkua metriäkään. Taukotunnit on käytettävä tehokkaasti, ja juuri siihen Hirvaskankaan ABC rahtareiden taukotiloineen on optimoitu.

Taukotilaan pääsee soittamalla rekisteröidystä numerosta automaattiseen vastaajaan. Sisällä on televisio, hierova tuoli ja hyllyn täydeltä AKT:n esitteitä. Mikrossa voi lämmittää ruoat ja pesukoneessa pyöräyttää vaatteet puhtaiksi. Ei millään tavoin ylellistä, mutta ehdottomasti viihtyisämpää ja avarampaa kuin rekan nupissa.

Kun kaikki päivät menevät tien päällä eikä rekalla voi poiketa keskustaan asioille, täyden palvelun liikenneasemat tekevät rahtarien elämästä inhimillistä.

”Täällä on bonuksena parturi-kampaamo, ei sinnekään ikinä muuten ehtisi”, Susanna Nurmi sanoo.

”Jos haluaa päästä joskus apteekkiin tai Alkoon, ABC on käytännössä ainoa vaihtoehto. Vaatteetkin saa pestyä, kun tulee niin harvoin käytyä kotona. Aina on kiire, ja täällä saa kaikki asiat hoidettua kerralla.”

Nurmi sanoo syövänsä ABC:llä joka päivä, mieluiten vuohenjuustobroileria. Yönsä hän viettää parkkipaikoilla ja pientareilla. Suomessa on vielä turvallista nukkua rekan hytissä, mutta Ruotsissa, jonne Nurmi aiemmin teki paljon keikkoja, joillekin hänen kollegoistaan on käynyt huonosti. Ammattirikolliset päästävät oventiivisteen välistä hyttiin sairaalakaasua, joka tainnuttaa kuskin narkoosiin. Sen jälkeen viedään, mitä vietävissä on. Suomessa järjestäytyneet rikolliset ovat toistaiseksi keskittyneet vain imemään naftat tankista. Nurmi näyttää katossa olevaa kaasuhälytintä ja sanoo nukkuvansa rengasrauta käden ulottuvilla.

”Kun herää kaasuhälyttimen huutoon, voi ehtiä avaamaan ikkunan ja soittamaan torvea ennen kuin kemiallinen halvaus vie liikuntakyvyn. Usein varkaat jättävät sentään oven raolleen. Moni kuski kuitenkin sitoo ovet sisäpuolelta liinoilla yöksi kiinni. Jos taju lähtee eikä ovia ei saa auki, siinä voi mennä henki.”

Suurin pelko ei ole kuitenkaan ryöstetyksi tuleminen vaan yhden palstan uutisista tuttu lause ”ajautui tuntemattomasta syystä vastaantulijoiden kaistalle”. Nurmi lukee puhelimestaan uutisen, jonka mukaan huhtikuuhun mennessä jo yhdeksän henkilöautoilijaa on tänä vuonna menettänyt henkensä kolarissa kuorma-auton kanssa. Kollegat ovat kertoneet Nurmelle tarinoita, miten rekan keulaan törmännyt henkilöautokuski on katsonut silmiin, hymyillyt ja vilkuttanut.

”Itsemurhasta omaiset eivät saa vakuutuskorvauksia. Jos kuolema on liikenneonnettomuus, henkivakuutuksesta maksetaan omaisille. Niin yksinkertaista se on. Jos ajopiirturista selviää, että on ajanut 28 päivää sitten varttitunnin liian pitkään, onnettomuus voidaan katsoa rekkakuskin syyksi.”

Kun Nurmi lähtee kuskien taukotilan suihkuun ja ripustaa ovenkahvaan lapun, jossa lukee ”naisten saunavuoro”, hänen selästään loistaa kaksi suurta tatuointia. Ylimmäksi on kirjoitettu latinaksi sanat ”elämä on taistelua”. Tekstin alla on Scanian kotka.

Jumalauta, sehän on Hakkaraisen Teuvo!

Samalla kun liikennemyymälät ovat jatkuvasti enemmän toistensa kaltaisia ja palveluiltaan kuin pieniä kyläkeskuksia, käyttää niitä yhä pienempi mutta vaativampi joukko autoilijoita: rahtareita, paljon työkseen ajavia kaupparatsuja sekä viisikymmentä asiakasta kerralla sisään sylkäiseviä tilausbusseja kuljettajineen.

Ei siis ihme, että ABC-keskusten on oltava muuta kuin huoltamoita. ABC-asemat ovat muuttaneet monessa kunnassa käsitystä siitä, mikä ja missä on kunnan keskusta, missä tapahtuu ja mihin kokoonnutaan. Vaikka kunta olisi liian pieni ostoskeskukselle, ABC voi raottaa hieman ikkunaa urbaaniin maailmaan. Ne ovat kahvilaparlamenttien kokoontumispaikkoja paikkakunnille, joista puuttuvat kahvilat.

Näin on käynyt esimerkiksi Viitasaarella, viitisenkymmentä kilometriä Hirvaskankaalta pohjoiseen. Paikkakunnan ABC on järven rannalla ja terassi suuri kuin tanssilava. Ja nyt siellä pojottaa paikkakunnan kohukansanedustaja farkuissaan.

Kun soitimme Hakkaraiselle lounasaikaan, hän sanoi tulevansa ABC:lle hakemaan moottoripyörää kaveriltaan, kunhan vain pääsee eduskunnan talousvaliokunnan hätäkokouksesta, joka oli kutsuttu koolle Venäjä-pakotteiden vuoksi. Terassilla Hakkarainen kertoo harrastavansa moottoripyörällään nopeusennätysten tehtailua kesäöisin. Edellisellä pyörällään, Suzukilla, hän oli saanut GPS:ään lukemiksi 306 kilometriä tunnissa.

”Mittari meni tappiin, siinä on kolomesattaa. Siinä tie käy aika kapeaksi. Mutkat tulee äkkiä vastaan. Se kuulostaa hurjalta, mutta ei se loppupeleissä ole. Siihen tottuu.”

Tämänkaltaiset puheet sopivat huoltoasemalle, jopa liikennemyymälään, kuin jalka kaasupolkimelle ja niin sopii Hakkarainenkin. Yleisöä ei tarvitse erikseen houkutella kuuloetäisyydelle, vaan nytkin Hakkaraisen kylkeen iskee heti paikallinen eläkeläiskaksikko. Toinen on tehnyt elämänuransa osuuskaupan hommissa, toinen metsänhoitajana.

”Kun Venäjällä on SOK:n liikkeitä, onko sillä venäläisiä asiakasomistajia. Kelle rahat siis menevät?”

”Kyllä ne taitaa mennä veitsin pankkiin”, Hakkarainen vastaa ja saa kaksikon nauraa räkättämään.

”Niin ne taitaa mennä, niin ne taitaa mennä. Hähähähähää.”

Hakkarainen on suurella terassilla kuin lavabändi, jolta toivotaan ne tutut hitit yhä uudestaan. Hakkaraisen hitit ovat rehvastellen esitettyä impivaaralaista epäluuloa, ja sitä yleisö tälläkin kertaa saa. Muutamia lyhyitä keskusteluja sinne tänne, ennen kuin kansanedustajan on taas aika jatkaa matkaa.

Uusi Triumph polttelee parkkiruudussa.

Poronhoitoalue, ilmoittaa tienlaidan kyltti Pohjois-Pohjanmaan Puolangalla. Kouvolan Uttiin on täältä liki 600 kilometriä, emmekä ole edes ajaneet suorinta reittiä. Olemme kuulleet kysymyksen ”oliko bonuskorttia” useammin kuin olisi terveellistä. ABC:n logopeukusta on tullut tutumpi kuin Facebookin peukusta.

Keski-Pohjanmaalla Perhossa teimme syrjähypyn Oksakosken kylään, josta löytyi Sulo Vilénin huoltoasemaa muistuttava SEO ja sitä vetävä yrittäjä Jorma Riihimäki. 65-vuotias Riihimäki on pyörittänyt huoltamoa 30 vuotta, milloin Esson, milloin Unionin ja milloin Nesteen väreissä.

Kun ajoimme pihaan, Riihimäki poltteli tiskinsä takana tupakkaa ilman paitaa. Kahvia ei saanut, Riihimäki kertoi ettei ole pariin vuoteen sitä enää viitsinyt keittää. Ei kuulemma kannata, niin kuin ei koko huoltamon pitokaan. Katteet bensanmyynnistä alkoivat Riihimäen mukaan ehtyä jo euroon siirtymisen aikaan. Sitten tulivat bonuskortit ja viimeisenä niittinä kylälle perustettu ABC- kylmäasema. Riihimäki kertoi tienaavansa vähäiset pennosensa myymällä ja vaihtamalla renkaita. Tämäkin bisnes on hiipunut, koska kyläläiset ostavat renkaansa netistä. He tuovat ne kuitenkin Riihimäelle allelaitettaviksi muutaman kympin korvausta vastaan. Vuodenvaihteessa Riihimäki aikoo jäädä eläkkeelle, jos vain malttaa. Siitä tulee yhden huoltoaseman loppu.

Nyt syksyllä eläkkeelle jää myös ABC:n palvelukonseptin kehittänyt toimialajohtaja Hannu Hämäläinen. Toisen miehen elämäntyön jäljet ränsistyvät tienvarteen, toisella ne sojottavat keltaisina toteemipaaluina pitkin Suomea.

ABC:n tämänkaltaisesta vaikutuksesta yhdyskuntarakenteeseen on olemassa hyvä vertaus. ABC on kuin raskas kenttätykistö, joka tappaa kaikki viholliset 40 kilometrin säteellä.

Yhden ison liikennepalveluaseman rakentaminen valtatien varrelle voi maksaa 6–10 miljoonaa euroa. Sellaiseen investointiin harvalla yksityisellä kauppiaalla on varaa, mutta osuuskunnat kasvattavat ABC-ketjua volyyminsa ansiosta kassavaroilla. Bensiinikauppiaidenliiton hallituksen puheenjohtaja Jarmo Törmälä on kritisoinut ABC:n toimintatapaa kaava-asioissa. Esimerkiksi Tampereen ohitusteiden varsien kaikki kolme huoltamotonttia päätyivät ABC:lle. Osuuskaupan edustajistossa ja kunnallispolitiikassa istuu paljon samoja henkilöitä. Silloinen ketjujohtaja Heikki Strandén kiisti syytteet. Hänen mukaansa ketjua rakennetaan monivuotisten suunnitelmien pohjalta ja liikepaikkoja haetaan systemaattisesti.

Kun Taloussanomat vuosi sitten kysyi ABC:n kilpailijoilta syitä aakkosketjun menestykseen, St1:n hallituksen puheenjohtaja Mika Anttonen kielsi poliittisten kytkösten merkityksen. Anttosen mukaan ABC saa tontit, koska se pystyy volyymillään tuomaan paikkakunnalle enemmän palveluja ja suuremman liikevaihdon.

Toimialajohtaja Hämäläinen sanoi, että ABC on ratkaissut monen kylän ruokakauppaongelman. Myös asuntojen arvot nousevat, kun lähipalvelut paranevat ABC:n marketin ja ravintolan ansiosta.

”Utissa ei ole koskaan muuta ollutkaan kuin osuuskauppa Sale. Voisi kysyä, olisiko siellä kauppaa enää ensinkään ilman ABC:tä. Korialla ABC:n tontti oli kaavoitettu päivittäistavarakauppaa varten, mutta siihen ei löytynyt yrittäjää. Liikenneasema ratkaisi koko kyläpalvelun tarpeen. Kilpailu on kilpailua, eikä ilman sitä maailma kehittyisi mihinkään.”

Vaikka tuntuu, että ABC on täyttänyt valtateiden verret, se on vasta kolmanneksi suurin huoltoasemaketju ST1:n ja Nesteen jälkeen. Öljyalan tilastojen mukaan Suomessa on 816 huoltamoa, joista 124 on ABC:n liikenneasemia. Kylmäasemia on 1 060, joista 300 kuuluu ABC-ketjuun.

Poropitsaa, tietenkin. Paikallisannokset kuuluvat ABC:n konseptikäsikirjaan ja mitäpä muuta se Kemijärvellä tarkoittaisi kuin poroa, vaikka sitten pitsan päällä. Eksotiikka tarjoillaan turvallisessa muodossa, savupororouhetta ei erottaisi meetvurstista. Utissa noutopöydästä sai valkealalaista Skarppinäkkäriä, matkan varrella Vaalanportissa Vaalan juustolan tuotteita. Pyhäsalmella seinillä oli valokuvia kaivoksista, Joutsan ABC:llä Design Pylsyn myyntiteline. Samalla lailla Kuopiossa Sokos-hotellin aamupalapöydässä on muikkuja ja Tampereella mustaamakkaraa.

Tuntuu kuin konseptikirjaan olisi kirjoitettu myös asiakaskunnan määritelmä. Kemijärven ABC:llä istuu jälleen pyöreän pöydän seitsenhenkinen parlamentti. Viidellä heistä on lippalakki mutta jokaisella varmat mielipiteet.

”Valio kuulemma lomauttaa 800 työntekijää. Nehän voisivat tehdä niistä Venäjän maidoista juustoa. Sitä kalliimpaa juustoa siitä tulisi, mitä kauemmin se vanhenisi.”

”Ei lapsia tarvitse opettaa, vaan ne oppivat ite. Jos lapsia pieksää, ne vain sitkistyy.”

Paikalliserikoisuutena sisällä pistäytyy kaksi aasialaista marjanpoimijaa kumisaappaissaan.

Kun ABC iltakymmeneltä sulkeutuu, kurvaa pihaan valkoinen 80-luvun Mersu. Täydeltä takapenkiltä könyää ulos mies, jonka kasvot ovat kirveellä veistettyä mallia. BMW-takkiin sonnustautunut ”Munssi” alkaa olla tuhdissa maistissa.

”Ei täällä ole duunia, saatana. Ei täällä ole mitään. Viikot olen keikkahommissa parinsadan kilometrin päässä Kittilässä ja viikonloput pyörin Kemijärvellä. Teen töitä kanadalaisille. Tulivat Kittilään viemään meidän kullat”, Munssi sanoo.

Kanadalainen Agnico-Eagle Mines Limited alkoi louhia malmia Kittilän Suurikuusikosta toukokuussa 2008. Euroopan suurimmasta kultakaivoksesta uskotaan löytyvän 75 tonnia kultaa.

Kaivos työllistää suoraan noin 200 henkilöä ja johdannaisvaikutuksina 300 lisää. Kaivoksen avaaminen oli onnenpotku Munssille, joka oli huhtikuussa 2008 saanut Stora Enson sellu tehtaalta potkut 184 muun työntekijän mukana.

”Olin aamulla lähdössä töihin, kun hellu sanoi kuulleensa radiosta, että tehdas suljetaan. Ennemmin lehmätkin lentää, sanoin. Niitä huhuja oli kuultu jo 80-luvulta. Poljin kilometrin pyörällä töihin ja perillä sain kuulla, että tulee potkut.”

Monella paikkakunnalla ABC:t ovat kuin toreja, joille nuoriso kokoontuu perinteisempien norkoilupaikkojen puutteessa, mutta olisi pitänyt arvata, että Kemijärvellä on toisin. Kun Munssin seurueen Mersu katoaa viitostielle, ABC:n piha tyhjenee yhtä hiljaiseksi kuin koko kaupunki, joka on vuoden 2000 jälkeen menettänyt viidenneksen asukkaistaan.

Päätämme lähteä heti aamulla perässä. Suomi24:n keskustelupalstoilla on taivasteltu teinien traktorirallia Pohjanmaan ABC-asemilla. Pakkohan se nyt on nähdä.

Mopoauton takaluukussa istuu nuori poika. Ympärillä pörrää skoottereita, kevytmoottoripyöriä ja toisia mopoautoja kuin vihaisia ampiaisia. Yksi traktorikin löytyy, yhdeksäsluokkalainen pariskunta on köröttänyt sillä paikalle Wunderbaum peilistä roikkuen. Pojat ovat vallanneet terassin vierustan, tytöt ovat omissa seurueissaan laidempana. Asfalttipihan terassipöydällä on kattaus, joka voisi olla juhlatarjoilu lapsuuden ja nuoruuden nivelkohdalle: energiajuomatölkkejä sulassa sovussa Muumilimujen ja Angry Birds -juomien kanssa.

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin mukaan pääkaupunkiseudulla vain hieman yli 30 prosenttia 18 vuotta täyttäneistä ajoi viime vuonna ajokortin. Kaupungeissa on helpompi selata potentiaalisia kumppaneita pyyhkimällä peukalolla Tinderiä kuin katselemalla heitä tummennetun autonlasin läpi. Pohjanmaalla taas pillurallikulttuuria aletaan harjoitella jo rippikouluiässä. Mopoautotiheys on maan huippua: Seinäjoelle niitä on rekisteröity liki yhtä paljon kuin Espooseen. Kun takaluukussa istuva Eero Perälä kertoo autonsa maksaneen 17 000 euroa, alkaa ilkkuminen. ”Isi maksoi! Sillä on viis autokoulua!”

ABC on vahingossa onnistunut siinä, missä monen kunnan nuorisotoimi ei. Myöhään aukiolevat, vapaamuotoiset hengailupaikat houkuttelevat teinit yhteen. Isojen kaupunkien ulkopuolisessa Suomessa on ABC-ketjun 16 toimintavuoden aikana varttunut muutama sukupolvi nuoria, joille nuorisotalo ei tarkoita biljardipöytää kirjaston sivusiivessä vaan liikennemyymälää. Samat teinit ovat voineet kymmenen vuotta sitten nukahtaa sänkyihinsä Apsi Apina kainalossa. Tähän on tarttunut myös ketjuohjaus. Jokaiselle liikennemyymälän työntekijälle on jaettu ABC ja nuoret -opas, jossa kehotetaan suhtautumaan nuoriin lähtökohtaisen myönteisesti.

Perälä lyö takaluukkunsa kiinni ja nuorisolauma katoaa kylänraitille kuin pesästä vihollisen perään lähtevä herhiläisparvi, kunnes vartin päästä pöydät ovat taas täynnä teinejä.

Mitä enemmän asiaa miettii, sitä hurjemmalta – ja S-ryhmän kannalta toki kannattavalta – ajatus nuorista viettämässä iltojaan yhden keskusliikkeen ostoskeskuksissa tuntuu. Nykyautojen tankkausvälit ovat niin pitkät, että aikuinen tienkäyttäjä voi halutessaan ajaa ilman taukoa Suomen päästä toiseen ja koukata minne hyvänsä tauolle, mutta mopoautoilijan reviiri on pienempi.

Ennen sanottiin, että lapsen kasvattamiseen tarvitaan koko kylä. Nykyisin siihen tarvitaan paikallinen osuusliike.

Ehkä kysymys ”Onks S-etukorttia?” on pian tutumpi kuin kysymys ”Onks tulta?”. ■