
Juuri nyt ottaa päähän nykyinen hallitus ja sen politiikka. Sen takana ei voi seisoa. Kaikille kuuluu yhtäläinen oikeus koulutukseen ja terveydenhoitoon. Ne ovat pyhiä asioita. Minua ahdistaa kyvyttömyys asettua heikompien asemaan ja se, ettei köyhyyden rakennetta ymmärretä. Ihminen ei aiheuta itse vähäosaisuuttaan. Me emme valitse, millaisiin olosuhteisiin synnymme. Keneltä tahansa voi mennä elinkeino tai työkyky. Se, että jokainen on oman onnensa seppä, on kauheaa bullshittiä. Meillä on velvollisuus auttaa niitä, joilla on vähemmän. Kukaan ei pärjää yksin.
Minun olisi pitänyt syntyä Liisaksi Ihmemaahan, koska minulla oli nuorena rikas mielikuvitus ja tykkäsin leikkiä yksin. Olin milloin metsäneläin, milloin kuningatar. Ensimmäisellä luokalla tapasin tytön, jolla oli ennennäkemätön sisäinen maailma. Nykyään tuo ystäväni on kuvataiteilija ja satukirjailija.
Teini-iässä ihailin erityisesti isosiskojani ja Ville Valoa. Siskot olivat niin cooleja ja pelottomia, heille maailma näyttäytyi valmiina. He raivasivat minulle lavean tien ja osoittivat, että kaikki on mahdollista. Ville puolestaan oli ensimmäinen idoli, jota fanitin tosi kovaa. Hän taisi olla ensirakkauteni.
Viimeksi nauroin makeasti, kun näin vanhaa ystävää pitkästä aikaa juhlissa. Mitään ei edes tarvinnut sanoa, kun meitä jo alkoi naurattaa. Ystävyys on eheyttävin voima maailmassa.
Liikutun yleensä kyyneliin, kun ajattelen lapsia, joita kohdellaan kaltoin. Oli kyseessä sitten päihdeperheessä asuva lapsi tai sodasta kärsivä lapsi. Oma poikani on kolmevuotias, joten ymmärrän sitä kautta entistä kirkkaammin, miten puhtaita lapset ovat ja miten heihin pitäisi panostaa. Lapset ovat planeetan ja yhteiskunnan toivo.
Vihaan sydämeni pohjasta sitä, kun ihmiset kaatavat oman pahan olonsa toisten niskaan ja ovat kyvyttömiä käsittelemään omia ongelmiaan. Vihaan myös epätasa-arvoa, epäoikeudenmukaisuutta ja oikeistohallitusta, joka tuhoaa terveydenhuolto- ja koulutusjärjestelmän.
Viimeksi rakastuin ystävääni, jonka kanssa kävin hyvän keskustelun. Hyvä dialogi on parasta pääomaa. Rakastan ihmisiä ja heidän äärelleen asettumista.
Pelkään kuollakseni kaikkea ihmisen sisässä olevaa, verta ja sisäelimiä. Ihminen on todella mielenkiintoinen ja hyvin mietitty kokonaisuus, jonka ajatteleminen pyörryttää minua. En voisi leikata tai koskea tyyliin pernaa. Syke-sarjassa näyttelen sairaanhoitajaa, mutta en pystyisi oikeasti pistämään ketään. Uusissa jaksoissa olen jälleen päässyt medikaalisten ongelmien eteen.
Pyydän anteeksi, että en ole viime vuosina ehtinyt nähdä ystäviäni niin paljon kuin olisin halunnut. Lapsi- ja työarki on hektistä, ja toivoisin kiireettömiä hetkiä läheisten kanssa hyvän ruuan ja juoman äärellä. Mutta lapsi on pieni vain ohikiitävän ajan.
Sukurasitteeni on touhuaminen, höpötteleminen, säätäminen, marjastaminen, omien rajojen laiminlyönti, itsensä uuvuttaminen ja ylianalysointi. Isä on analyyttinen pohdiskelija, äiti toiminnallinen matriarkka. Kova kombo.
Jos elän yli satavuotiaaksi, sanon kaikille, mitä heistä oikeasti ajattelen. Ja juon joka aterialla samppanjaa.