Olipa kerran kauppa katutasossa. Ei kivijalassa, vaan katutasossa ilman yhtään porrasta alaspäin. Vieressä oli toinen kauppa ja sen vieressä vielä toinen. Kauppoja oli kadunvarsi täynnä molemmin puolin.

Niissä käytiin mielellään ostoksilla; oli päästy eroon pula-ajasta. Ostettiin kaikkea tarpeellista. Sitten käytiin shoppailemassa eli ostettiin sekä tarpeellista että tarpeetonta.

Tykättiin kokeilla, sovittaa, hypistellä, haistella ja maistella. Kivaa oli rupatella myyjien kanssa. Se oli myös hyödyllistä, sillä he tunsivat tuotteet.

Myös ikkunashoppailu oli mukavaa ajanvietettä. Shoppailun välissä lepuutettiin jalkoja katukahviloissa.

Sitten tulivat Amerikasta marketit, supermarketit ja jättimarketit. Niihin piti mennä autolla, sillä ne olivat kaupungin liepeillä hehtaariparkin keskellä. Amerikasta tullut oli suurta ja komeaa; ihmemaahan mentiin innoissaan.

Kierrettiin satoja metrejä käytäviä valtavien hyllyjen välissä ostoskärryjä lykäten. Ei juteltu myyjien kanssa, valittiin tuotteet summamutikassa laajasta valikoimasta, marketin omat massatuotteet tyrkyllä silmän tasalla. Jonotettiin voipuneena ja tuppisuuna kassalle, ei juteltu kassankaan kanssa, kun jono painoi päälle.

Sitten markettien ympärille kerääntyi kauppoja ja muodostui Amerikan malliin ostoskeskuksia, ”mooleja”, täynnä ketjukauppoja, jotka myivät kaikkialla samoja tuotteita, usein halvan työvoiman maista tuotua massaa. ”Mooleissa” alettiin viettää viikonloppuja, aivan kuin Amerikassa.

Vähän alettiin miettiä, oliko järkeä lähteä autolla kaupungin ulkopuolelle, tuhlata bensaa ja saastuttaa. Sekin huolestutti, että autottomat vanhukset eivät enää saaneet tarvitsemiaan tavaroita.

Ja voi! Kaupungin vilkas keskusta muuttui hiljaiseksi ja tylsäksi, kun kaupat ja kahvilat harvenivat. Mutta päättäjiä eivät kauppakuolemat huolestuttaneet, vaan jättiketjut saivat rauhassa laajentua kaupunkien liepeille.

Nettikauppa iski peltomarketteihin

Sitten tuli Amerikasta uutta; nettikauppa. Alettiin istua sohvalla ja shoppailla.

Alhaisemmilla hinnoilla ostettiin aina vain enemmän, vähän tarpeellista, paljon tarpeetonta. Tuli pettymyksiä, paljon sopimattomia tuotteita. Niitä palautettiin huoletta.

Vähän rassasi, että palautukset menivät kuulemma kaatopaikalle, mikä oli tyhmää. Pahvilaatikkovuoret alkoivat olla ongelmajätettä.

Sekin rassasi, että nettifirmat olivat ulkomailla, kun suomalaiset eivät kilvassa pärjänneet. Jopa peltomarketit alkoivat näivettyä, ja keskustan kaupat katosivat.

Sitten tuli Greta, joka muistutti ilmastonmuutoksesta. Hänen mukaansa lentämistä piti hävetä.

Mutta entä kaikki ne tavarat, joita tilattiin maapallon toiselta puolelta? Niistähän suuri osa tuli lentäen; kymmeniä lentoja vuodessa joka asiakkaalle, kun kaikki tavarat lensivät erikseen sen sijaan, että niitä olisi tullut isompia määriä kauppoihin.

Sitten tuli koronavirus, joka pysäytti koko hullunmyllyn. Vain muutamassa viikossa Kiinan päästöt vähenivät 30 prosenttia.

Maailma tuli järkiinsä. Katutason kaupat palasivat, ihmiset alkoivat kävellä, katsoa näyteikkunoita, käydä ostoksilla, mutta entistä järkevämmin, sovittaa ja hypistellä. He maksoivat siitä, että elämä palasi kaduille, niistä tuli viihtyisiä ja heistä itsestään aiempaa tyytyväisempiä. Sen pituinen se.

Helena Petäistö on toimittaja ja kirjailija.