– Sinulla on tähtiä hiuksissa, Heikki sanoi Sirkulle kesken kävelyn.

Satoi lunta. Oli talvinen ilta vuonna 1980 ja Sirkku Peltola ja Heikki Salo kävelivät yhdessä ravintolasta kotiinpäin. He olivat tutustuneet ennen ravintolailtaa jo ylioppilasteatterissa.

Heikin sanat tekivät vaikutuksen Sirkkuun, joka oli tullut opiskelemaan kirjallisuutta Jyväskylän yliopistoon Kangasalta 1980, Heikki taas tietojenkäsittelyä vuotta aiemmin Lapualta.

Sirkku oli ollut jo Heikin trubaduurikeikalla. Heikki arvelee, että se oli hänen ensimmäisiään.

– Olin merkannut hänet, mutta en vakavasti, koska minulla oli vakituinen poikaystävä, Sirkku kertoo.

– Oli siis vakava merkkaus ja vähemmän vakava, kuittaa Heikki, joka hänkin seurusteli tahollaan.

– 19-vuotiaana elämä on täynnä mahdollisuuksia. Se on monessa asiassa leikkiä tuossa vaiheessa, Sirkku jatkaa.

Keväällä 1981 he alkoivat seurustella.

– Olen ollut tyytyväinen siihen katseeseeni, että hokasin Heikin. Pitkässä juoksussa arvioiden olen ollut yllättävän kauaskantoinen, Sirkku toteaa.

– Ja minä olen kulkenut mukana kantamattakin, Heikki vastaa.

Kului viisi vuotta, kun Heikistä tuli vuonna 1986 Miljoonasade-yhtyeen lauluntekijä, keulakuva ja tähti. Heikin tiiviin keikkailun alkaessa Sirkku työskenteli Kuopion kaupunginteatterissa. Pilke syntyi 1991 ja Valentin seitsemän vuotta myöhemmin.

Sirkku toteaa, että ajankäytöstä keskusteltiin, kun lapset olivat pieniä. Arki piti suunnitella tarkasti.

– Mustasukkaisuuttakin on ollut, varsinkin, kun olin lasten kanssa kotona, mutta suhteessa tilanteeseen aika vähän, eikä se ole ollut vakavaa. Pieni mustasukkaisuus kuuluu rakkauteen, Sirkku sanoo.

– Emme ole kahlinneet toisiamme. En muista tilannetta, että olisimme sanoneet, ettei toinen meistä voisi tehdä jotakin, Heikki kertoo.

Pitkässä liitossa on Sirkun mukaan olennaista henkinen yhteys.

– Keskustelun taso suhteessa maailmaan on meillä keskeinen ja vireä. Vaikkemme aina olisi samaa mieltä, meillä on ymmärrys toista kohtaan.

Sirkun mielestä Heikki on myös viisas.

– Ja Sirkku huumorintajuinen, minkä jo tämä hänen edellinen huomionsa todentaa, Heikki vastaa.

Yhteinen huumorintaju onkin iso tekijä.

– Nauru ei ole vielä koskaan loppunut, Heikki toteaa.

Sirkku ja Heikki ovat asuneet vuodesta 2007 vanhassa talossa Pispalanharjulla. He kertovat tehneensä remonttia koko 2000-luvun, sillä jo vuonna 1998 he hankkivat mökin.

– Remontti ei lopu koskaan, Heikki huokaa.

Viimeksi valmistui ulkorakennus, jonka alakertaan Heikki teki treenikämpän Valentinia varten. Välillä siellä on vävy ja välillä ihmisiä, joita Heikki ja Sirkku eivät tunnekaan. Nyt on menossa erillisrakennuksessa sijaitsevan saunan remontti. Kun se on valmis, lauteilta ja ammeesta voi katsella Pyhäjärvelle.

Syksyisenä aamupäivänä parin kotona on avaraa ja hiljaista, ja Heikki luonnehtiikin, että he asuvat kahdestaan turhan isossa talossa.

Rauhaisuus on pettävää, sillä hirsitalossa elää kaksi ahkeraa ja järjestelmällisyyteen pyrkivää ihmistä.

Iso yhteinen työ tuli viime syksynä valmiiksi, kun Tampereen Työväen Teatterissa sai syyskuussa ensi-iltansa teatterin 120-vuotisjuhlamusikaali Momentum 1900. He käsikirjoittivat sen yhdessä, Sirkku ohjasi, ja Heikki teki laululyriikat.

Heikin mukaan Sirkku palasi tietokoneensa ääreen heti ensi-illan jälkeen. Sirkku muistuttaa pitäneensä kaksi viikkoa lomaa. Johon Heikki, että sitä ennen puoliso tekikin töitä viisi vuotta.

Sirkku sanoo, että hänellä on sisäinen kaava, jota hän pitää yllä. Hänellä on yhtä aihetta kirjoittaessaan aina rinnalla kaksi muuta tarkkailtavina.

– En muista kahdenkymmenen vuoden ajalta tilannetta, että aloittaisin tyhjästä uuden työn, kun edellinen on loppunut.

Nyt Heikki tekee uusia lauluja. Jokin aika sitten hän palasi Kreetalta biisileiriltä, joita hän on järjestänyt jo kymmenen vuotta. Fabrika-leirit on suunnattu harrastajille ja ammattilaisille. Tuija Rantalaisen kanssa hän järjestää Elämäsi laulu -leirejä vasta-alkajille ja kokeilijoille. Kukaan ei ole vielä tullut kotiin ilman kappaletta, jonka on itse säveltänyt ja sanoittanut.

Kesän Heikki kiersi Miljoonasateen ja Lato-orkesterin kanssa ja nauttii nyt siitä, ettei tarvitse olla paljon liikkeellä.

– Sisällöntuottaminen on aika mahtavaa. Saan mennä ajoissa nukkumaan ja herätä silloin kuin herään eikä tarvitse koululaistakaan laittaa matkaan.

Seuraavana päivänä taloon tulee vilinää, kun Pilke-tyttären lapset Lennart, 9, ja Minne, 5, tulevat yökylään. Loma-aikoina he ovat Sirkun ja Heikin luona yhdessä tai vuorotellen. Isovanhemmat ovat paljon mukana lasten arjessa, turvarinkinä lapsille ja heidän vanhemmilleen. Pilke perheineen asuu lähellä, ja myös lasten toiset isovanhemmat asuvat Tampereella.

Sirkku muistelee, että isovanhemmuus tuli heille yllätyksenä. Heidän nuorempi lapsensa Valentin oli silloin 14-vuotias. He eivät olleet ehtineet kokea sitä, että olisivat olleet kahdestaan eikä olisi ollut huoltosuhdetta kehenkään.

– Isovanhemmuus on ihmeellistä, yksi elämän hienoimpia asioita. Se on kummallinen rakkaus, Sirkku sanoo.

Aamulla Heikki on soittanut Sirkulle kappaletta, jota hän on tehnyt työhuoneellaan kolme päivää.

– Olen aika monenlaista hommaa tehnyt, mutta en pääse mihinkään siitä, että jos intohimosta puhutaan, se on edelleen: yksi biisi kerrallaan.

– Mää sanon sitten, että lause kerrallaan, vastaa Sirkku.

– Nyt kun taas kirjoitan uutta, ajattelen lausetta ja rytmiä. Maailma voi olla arkinen ja jopa ruma, mutta voin löytää kielessä ja lauseessa runon, joka ei tarkoita kaunokieltä, vaan rytmiä ja rouheutta ja näyttelijän suuhun siipiä antavaa ilmaisua.

He huomaavat suhtautuvansa intohimoisesti myös muihin asioihin. Heikki hoitaa mehiläisiä. He puuhaavat mökillä ja urheilevat yhdessä. Aiemmin he juoksivat, nyt kävellään ja sauvakävellään.

Uusin harrastus on sähköpyöräily. Kun Heikillä oli keikkoja Kuopion seudulla, he tutkivat kaupunkia kolme päivää pyöräillen. Samalla lailla he ovat tutustuneet Tuusulanjärven taiteilijakoteihin, Savonlinnaan ja Runoilijan reittiin, josta osa taittui laivalla.

Lisäksi Sirkun elämässä on uusi asia, jonka hän löysi viime keväänä, kun Momentum 1900 -musikaalia harjoiteltiin. Iltaharjoitusten jälkeen hän ei tahtonut saada unta. Muuan näyttelijä vinkkasi äänikirjoista. Siihen asti Sirkku oli ajatellut, että oli tärkeää nähdä kirja tekstinä. Äänikirjat ovat puolessa vuodessa muuttaneet hänen suhteensa kirjallisuuteen.

– Kokeilin ja olen aivan koukussa. Äänikirja on, jos mahdollista, vielä rentouttavampi, koska voin kuunnella sitä pimeässä. Saan työmurheet pois mielestäni ja joskus saatan nukahtaa.

Ohjaajana hän ei kestä sitä, jos lukija tulkitsee liikaa. Neutraali ja älykäs lukija on paras.

– Krista Kosonen on supersuosikkini. Valitsen jopa kirjan sillä perusteella, että hän lukee sen.

Sirkku ja Heikki sanovat olevansa hyviä hoitamaan asioita. Mutta aina elämänhallinta ei riitä.

Vuonna 2014 Sirkku törmäsi kuin seinään. Hän teki valtavasti töitä. Hän juoksi joka päivä ja osallistui puolimaratoneille. Syke ei laskenut ollenkaan. Sirkku koki loppuun palamisen, joka aiheutti useita oireita ja sairauksia. Hän ei pystynyt nukkumaan. Kaikki huipentui, kun hän kaatui pyörällä ja katkaisi kätensä.

– Menin niin äärimmilleen, että menetin terveyteni ennen kuin tajusin, että nyt pitää hellittää. Se on kunnianhimon kääntöpuoli. Olen murehtimiseen syntynyt ihminen, ja minun on pakko tehdä töitä sen kanssa, etten voi ottaa kontolleni kaikkia murheita.

Loppuun palamisessa oli raskasta myös se, että Sirkku tajusi itse horjuttaneensa niin fyysistä kuin psyykkistä terveyttään. Heikki huomasi merkit, mutta sanoo, että asiaan oli vaikeaa vaikuttaa.

– Kun yrittää sanoa, että relaa nyt, ja toinen kokee, että motkotetaan, tulee vain isompia paineita.

Sirkku kertoo, että loppuun palaminen opetti hänet tunnistamaan niin oireensa kuin lääkkeensä. Hän tietää, mikä osa hänen työstään tuo elinvoimaa ja mikä kuluttaa.

– Kirjoittaminen antaa elinvoimaa. Koko ohjaaminen taas on ongelmanratkaisua. Se ja iltaharjoitukset ovat kuluttavia, jos ei löydä kykyä panna niitä poikki.

Toki hän tiesi tämän myös ennen loppuun palamistaan. Sitä hän ei tiennyt, että se olisi niin vaarallista. Hän sanoo, että osaa nyt varoa. Äänikirjat ovat yksi apu. Toinen on astangajooga, joka on ollut hänen hengenpelastajansa 22 vuotta. Sitä voi tehdä kaikkialla. Kotona joogasali on huikea: talon yläkerrassa, kattolyhdyn edessä ja maisemana taivas ja järvi.

– Suuret unelmat menevät yleismaailmallisiksi. Että tulisi joku järki tähän hommaan, Sirkku huokaa.

Heikki luonnehtii tätä unelmaa turhanpäiväiseksi.

– Unelmat ovat monesti turhanpäiväisiä! Sille ei voi mitään. Tämä unelmani liittyy lapsenlapsiin ja siihen, että maailma toisi onnea heille, Sirkku vastaa.

Hän miettii, että hän on elämässään voinut jo toteuttaa unelmiaan, ja siinä yleisö on hänelle tärkeä. Hän toivoo, että hänen työllään olisi merkitystä katsojalle. Että taide muuttaisi maailmaa paremmaksi, kuten Momentum 1900 -musikaalissa lauletaan.

Molemmat huomaavat, että he alkavat olla työryhmiensä vanhimpia.

– Olemme tehneet paljon ja pitkään. Hedelmä rupeaa olemaan aika kypsä, ja se tippuu puusta. Niin elämä menee. Sitä ei ruveta itkemään, Heikki toteaa.

Yksi asia on Heikiltä kuitenkin tekemättä.

– Olen kirjoittanut hyviä tekstejä ja aika hyviä sävellyksiä, mutta vielä puuttuu se Yesterday-sävellys. Eli biisi, jonka sävellys olisi ylivoimainen.