Apu

Heikki Kinnunen Näyttelijä. 66 vuotta, Tampere.



Heikki Kinnunen Näyttelijä. 66 vuotta, Tampere.

”Kolmen lapsen isänä osaan pestä vauvojen pyllyt.”
Teksti Apu-toimitus

Rekisteritiedoissa syntymäpaikakseni on merkitty Raahe. Kävin siellä vain syntymässä. Isäni oli VR:n ratamestari, ja asuimme Tuomiojan asemalla. Siellä opin puhumaan kaksivuotiaana.

Seuraavat kolme vuotta asuin vilkkaalla ratapaikkakunnalla Kontiomäellä, jonne isän työ vei. Siellä opin Kainuun murteen.

Mikkeliin päädyin, kun täytin viisi. Eivät muutot häirinneet. Ei sen ikäinen varsa itse laiduntaan valitse. Siellä on hyvä, missä ovat äiti ja isä. Opin kotiutumaan uusiin paikkoihin, kuten lopulta Tampereelle.

Mikkelissä opin taas uuden murteen. En silloin tiennyt, että päätyisin puhetyöläiseksi ja että eri murteiden osaamisesta olisi hyötyä. Nyt tiedän.

Meitä oli yhdeksän lasta, minä nuorimmaisia. Isossa parvessa piti oppia säännöt. Vanhemmat eivät kurittaneet fyysisesti, mutta nahistelu sisarusten kesken oli jatkuvaa. Kouliinnuin silloin sosiaaliseksi ja olen sen avulla selvinnyt yli 60 vuotta.

Kun näyttämö alkoi vetää puoleensa, hain ja tulin valituksi Mikkelin Teatteriin seitsemän kääpiön Jöröksi. Muistan, kuinka pukutiloissa aistin partaliiman ja maskin maagiset tuoksut. Ajattelin, että tämä on minun maailmani.

Sain jo 1950-luvulla tärkeän ohjeen vanhemmalta naisnäyttelijältä. Aija Talvi-Oksanen painotti, että näyttämöllä ollaan aina vakavasti ja aina täysillä. Talvi-Oksasen ohje pätee nykyäänkin.

Teatterikouluun pääsin 18-vuotiaana. Perhe muutti silloin Helsinkiin. Ei tuossa iässä koeta mitään kulttuurisokkia. Elämä oli vain jännittävää ja kiinnostavaa.

Teatterikoulussa opin uutta Antti Tarkiaiselta. Hän opetti pantomiimia ja akrobatiaa. Tärkeää oli kehittyä joka jutussa. Opin myös yhdessä näyttelemisen taitoa, johon elämä yhdeksänlapsisessa perheessä oli antanut perusvalmiudet.

Nykyisiä nuoria näyttelijöitä ihailen. Oppiakin voisin ottaa, sillä elokuva- ja televisionäyttelijöinä he ovat paljon parempia kuin me aikoinamme.

Ällitällissä ja muissa televisiosarjoissa sekä Lampaansyöjät-elokuvassa näyttelin Leo Lastumäen kanssa, joka menehtyi alkuvuonna. Kun toisinaan oli hankalia aikoja, Leo sanoi aina, että ”tää on tätä nyt”.

Se on ollut vaikeissa tilanteissa kantava elämänohje, jonka mielelläni testamenttaan eteenpäin.

Kolmen lapsen isänä osaan varmasti vaihtaa vaipat ja pestä vauvojen pyllyt.

Työtä jatkan, koska haluan edelleen oppia uutta. Tuorein haaste on Tampereen Teatterin Hamletin haudankaivajan rooli. Nimiosan näyttelin aikanaan televisiodraamassa.

Jokaisella näyttelijällä ja katsojalla on oma Hamletinsa. Elämän kysymykset on itse pohdittava ja ratkaistava.

Näyttämön ulkopuolella olen oppinut viettämään rauhaisaa elämää. Aika hyvin olen toiveeni mukaan voinut tehdä.

teksti Hannu Koskela

kuva Rami Marjamäki

Julkaistu: 21.12.2012