Heidi Kyrö joutui nousemaan lavalle isänsä tehdessä kuolemaa: ”Kaivoin esiin kaiken urheuteni”

Viime marraskuussa Heidi Kyröllä oli edessä suuri ilta. Yli vuoden laulaja-esiintyjä oli suunnitellut ohjelmistoa 30-vuotistaiteilijajuhlakonserttiinsa. Kaksi päivää ennen h-hetkeä Heidi veti viimeisiä harjoituksia bändinsä kanssa, kun puhelin soi.

– Äitini tiesi, että olin harjoituksissa, joten arvasin heti, että jotain vakavaa oli sattunut. Äiti kertoi, että isä oli siirretty teho-osastolle. Elinaikaa hänellä olisi lääkärin mukaan enää tunteja tai päiviä.

Vaikka 77-vuotiaan isän keuhkot olivat olleet pitkään huonossa kunnossa ja hän oli hakeutunut hengitysongelmien takia sairaalaan puolitoista viikkoa aikaisemmin, tilanteen vakavoituminen keuhkokuumeeksi tuli Heidille ja tämän äidille shokkina.

Uutinen isän kriittisestä tilasta sai Heidin tolaltaan.

– Minulla olisi tähtihetki kahden päivän päästä Hämeenlinnassa, samaan aikaan isä taisteli Kemissä hengestään. Tein vaikean päätöksen, jonka uskoin isäni haluavan minun tehdä: sanoin bändille, että konsertti vedetään, tapahtui mitä vain.

Konserttipäivän aamuna isä oli tajuissaan, kun Heidi soitti.

– Kiitin puhelussa isää kaikesta. Kuinka ylpeä olen, että olen juuri hänen tyttärensä. Sanoin, että tämä ilta on yhtä lailla hänen iltansa, hän oli panostanut niin paljon minuun ja uraani.

Puhelun jälkeen Heidi romahti. Hän itki koko päivän ja mietti, uskaltaako laittaa meikkiä lavallekaan, jos itku yllättäisi kesken konsertin.

Lavan takana, kulisseissa, Heidin valtasi kuitenkin rauha.

– Kaivoin esiin kaiken urheuden, jota olin tähän asti tarvinnut elämässäni niin monessa paikassa.

Konsertissa Heidi huomasi yleisöstä pohjoisesta tulleita sukulaisiaan, jotka olivat halunneet yllättää hänet. Ristiriitaisin tuntein Heidi kertoi heille konsertin jälkeen isän nopeasti heikenneen tilanteen.

– Konsertin ajan elin suurten ristiriitojen välillä, kahden täysin erilaisen maailman välissä. Ilta oli täynnä pitkään odotettua onnea ja menestymisen riemua, mutta samaan aikaan oli isän tilanne – yllättäen eteen kannettua lohdutonta ja väistämätöntä menetyksen kohtaamista ja jäähyväisiä.

Konsertin jälkeen Heidin isällä ei ollut enää monta elinpäivää jäljellä.

Heidi kasvoi vanhempiensa ainoana lapsena Kemissä. Hän harrasti paljon urheilua, lauloi ja soitti useita instrumentteja.

Heidi pienenä isän kanssa Helsingin-matkalla. ”Lähdimme ensimmäistä kertaa Helsinkiin. Urani alettua kuljin lukioikäisenä Kemistä usein kaksi kertaa viikossa pääkaupunkiseudulle.”

Heidi kasvoi vanhempiensa ainoana lapsena Kemissä. Hän harrasti paljon: urheilussa yksilölajeja ja voimistelua, lauloi ja soitti useita instrumentteja.

– Isä oli se tyyppi, joka sanoi, että unelmoi isosti. Hän osti minulle mikrofoneja ja teimme omia nauhoituksia, jossa lauloin, haastattelin vieraita tai luin satuja. Koulua varten isä sanoi, että mene vain rohkeasti eturiviin, ei pidä jäädä taakse!

Perhe oli poikkeuksellisen tiivis. Isä työskenteli poliisina, äiti pankissa.

Vuosia varjosti kuitenkin Heidin koulukiusaaminen, joka alkoi kolmannella luokalla ja kesti lukion ensimmäiseen syksyyn. Alakoulun lopun Heidi oli yksin. Ylä- asteella kaksi tyttöä alkoi johtaa kiusaamisjoukkoja. Kiusaaminen ulottui koko perheeseen.

– Kodillemme tehtiin ilkivaltaa, äidille huudeltiin ikäviä asioita. Kiusaaminen sai fyysisiä piirteitä, kun päätäni uitettiin vessanpöntössä ja tönittiin.

Ensimmäinen lomani Roomassa. Sen jälkeen olen käynyt kaupungissa useasti.

Pikku-Heidi ja isä mökillä. Isä lahjoitti Heidille myöhemmin rakkaan Lapin-mökkinsä.

Vuorotyötä tekevä isä otti koulupäivien jälkeen yhteyttä kouluun ja kiusaajien vanhempiin.

– Sen on täytynyt olla isälle rankkaa, koska hän oli niin suojeleva minua kohtaan. Kemissä oli kuitenkin vallalla hyssyttelykulttuuri, ikäviä asioita ei saanut nostaa esille. Jope Ruonansuu koki siellä aivan samalaisen kohtalon, vaikka oli minua vanhempi.

Heidi muistaa, että joku tuli aikuisten pakottamana pyytämään häneltä kotiin anteeksi.

– Kaikki jatkui kuitenkin samalla tavalla. Kiusaajia ärsytti kai sekin, että isäni oli poliisi, joka vahti lakia ja järjestystä. Se ei näyttänyt hyvältä heidän silmissään.

Pienen Heidin ainoa ystävä oli Sallassa asuva serkku Mervi, muuten hän porskutteli joka paikassa yksin.

Heidi viettikin aina ikäisekseen poikkeuksellisen paljon aikaa vanhempiensa kanssa. Hän koki, että pystyi aina kertomaan tapahtumista kotona avoimesti.

– Pikkuhiljaa aloin olla kiitollinen kiusaamisesta. Se oli paras korkeakoulu ammattiin, jossa arvostellaan koko ajan. Julkisuus ei tuntunut siihen verrattuna missään.

Heidi on ehtinyt kohdata elämässään kuolemaa aikaisemminkin. Kun hän oli parikymppinen, hänen serkkunsa ja paras ystävänsä Mervi kuoli junaonnettomuudessa. Kolme vuotta sitten toinen ystävä menehtyi. – Minulla on taustani takia vain muutamia ystäviä, joten menetykset ovat olleet suuria. Aloin juuri toipua edellisestä menetyksestä, kun isä kuoli.

Vanhempien tuki oli myös tärkeää, kun Heidi tuli 15-vuotiaana Tangomarkkinoilla toiseksi. Ura lähti hetkessä nousukiitoon. Yhtäkkiä teini-ikäisen Heidin kesä ja viikonloput olivat täynnä keikkoja. Isä otti poliisin työstään virkavapaata. Ensimmäisen keikkavuoden hän kuljetti tytärtään esiintymään Kemistä muualle Suomeen.

– Isä on monella tapaa samanlainen kuin minä, kiva tyyppi, joka tykkää ihmisistä ja tarinoista. Isä oli myös hyvä seuramies. Minulle hän oli aina turvallinen peruskallio. Keikkapaikoilla hän tutustui faneihin ja yhä moni kyselee yhä vanhempieni kuulumisia. Isä oli minun muistini. Hän muisti paljon sellaista ja eri kulmasta kuin minä, joka olin lavalla.

Isän huolenpito ei loppunut, kun Heidi astui myöhemmin bändin kanssa keikkabussiin tai muutti 19-vuotiaana Hämeenlinnaan.

Tuolloin Heidi oli jo vuosia elättänyt itsensä musiikilla ja keikoilla, jotka olivat usein tanssilavoille.

– Kun menin Kemiin lomalle, isä näki aina, jos minulla oli sydänsuruja. Hän tuli sohvalle viereen ja otti kainaloon. Ihmetteli kalpeuttani ja kehotti syömään.

Kun Heidi kiersi Lapissa soolokeikkoja, isä lähti mielellään kuskiksi. Aina isä ei ollut innoissaan tyttären valinnoista. Kun Heidi päätti jättää tanssilavat, isä ei peittänyt harmitustaan.

– Ymmärsin sen täysin. Isä oli tanssimusiikin ystävä. Hänestä minun olisi kannattanut taloudellisestikin jatkaa, mutta toisaalta hän myös näki, että en ollut onnellinen. Sanoin isällekin, että ei minua ole luotu tanssittajaksi, vaan esiintyjäksi.

Kerran isä piti Heidille mykkäkoulua.

– Olin ostamassa BMW:ta. Se ei ollut isän mielestä järkevää. Ei se ollutkaan, mutta sanoin isälle, että rakastan sitä autoa. Isä ei ikinä halunnut puhua asiasta, kun otin puheeksi, että muistatkos sen meidän mykkäkoulun?

Viimeisen kerran isä näki tyttärensä lavalla toissakesänä, kun Heidi esiintyi Kelontekemän vestareilla Kittilässä.

– Kysyin vanhemmilta, että nyt olisi keikka lähellä, haluatteko mukaan? Isä oli heti, että joo, lähdetään! Menimme keikalta mökillemme yöksi. Aamulla keitettiin kahvit ja ajettiin jokivartta takaisin Kemiin. Siitä reissusta jäi hyvät muistot.

Kun Heidi Kyrö valittiin tangoprinsessaksi, hänen isänsä otti poliisin työstään virkavapaata. Ensimmäisen keikkavuoden hän kuljetti tytärtään esiintymään Kemistä muualle Suomeen.

Vuonna 2002 laivakeikalla isä oli mukana. ”Meillä oli tapana poiketa keikkamatkoilla eri paikkakuntien kirkoissa”, Heidi muistelee.

Viime marraskuussa juhlakonserttinsa jälkeen Heidi lähti matkaan, vaikka isä oli Heidiä kieltänyt lähtemästä ajamaan kauheaan keliin. Lunta tuprutti vaakatasossa koko kahdeksan tunnin ajomatkan ajan Hämeenlinnasta Kemiin.

Vasta vähän ennen kuin Heidi oli perillä, äiti kertoi kuolemansairaalle isälle tyttären olevan pian paikalla.

– Kun saavuin teho-osastolle, sanoin isälle ensimmäisenä, että luulitko todella, että jättäisin tulematta.

Isä ilahtui ja toivoi, että Heidi laulaisi. Heidi valitsi isälleen juhlakonsertin kappaleen Syksy.

– Olen onnellinen siitä, että saatiin isän kanssa puhuttua kaikenlaisia asioita läpi. Sanoin isälle, että ei tämä tuntuisi näin pahalta, jos ei olisi niin suurta rakkautta.

Isä antoi myös ohjeita, miten asioita pitäisi hoitaa ja mikä tavara menisi kellekin. Heidi ymmärsi kysyä myös isältä toiveen hautapaikasta, josta ei ollut aiemmin puhetta. Isä sanoi haluavansa tulla haudatuksi Kemiin.

– Sanoin varovasti, että entä jos äiti ei jää Kemiin asumaan. Olisiko mahdotonta, jos hauta olisikin vähän pohjoisempana, lähellä mökkiämme? Se sopi isälle.

Isän kanssa käytyjä viimeisiä keskusteluja kuolinvuoteella Heidi ei unohda.

– Isä oli aina ollut kyllä ylpeä minusta, mutta jotenkin pitänyt minua lapsenaan. Ainoa lapsi ja tytär kun olen. Nyt hän sanoi äidille, että luota vain Heidiin, Heidi tietää, miten asiat hoidetaan. Eli isällä oli vahva luotto pärjäämiseeni, vaikka hän ei ollut sitä aikaisemmin näyttänyt.

Kuten lääkäri oli ennustanut, isän keuhkoilla ei ollut enää keinoja selvitä keuhkokuumeesta. Pian viimeisten keskustelujen jälkeen isä kuoli.

Isän kuoltua Heidi Kyrö otti äitinsä luokseen asumaan, mutta nyt äiti on löytänyt oman kodin Heidin perheen läheltä: ”Minun on helpompi auttaa läheltä. Vanhempani elivät ja tekivät kaiken yhdessä, totta kai uusi elämä on vaatinut totuttelua.”

Jo ennen isän hautajaisia Heidin 75-vuotias äiti muutti tämän luo Hämeenlinnaan asumaan.

Oman lapsuudenperheensä tavoin Heidillä on oma pieni perhe, johon kuuluu puoliso ja 14-vuotias tytär.

– Ei olisi ollut hyvä jättää äitiä pohjoiseen omakotitaloon surun kanssa. Sanoin äidille, että minun on helpompi auttaa lähempää.

Vanhemmat ehtivät asua talossaan yli 40 vuotta. Kemiin-kotiin oli tallentunut moni Heidin rakas muisto.

– Vanhan huoneeni kaappeja siivotessa en yhtäkkiä voinut luopua nukesta, joka minulla oli ollut kuusivuotiaana.

Nyt perheen entinen koti Kemissä on tyhjennetty ja myyty. Äiti asui melkein puoli vuotta Heidin perheen luona, mutta on nyt löytänyt oman kodin Hämeenlinnasta. Äitiään Heidi on kannustanut harrastamaan ja tutustumaan uusiin ihmisiin.

– Olen painottanut, että elämässä voi olla vaikka mitä edessä. Vanhempani elivät ja tekivät kaiken yhdessä, totta kai uusi elämä on vaatinut totuttelua.

Joskus lapsena Heidi haaveili isoveljestä. Nyt 46-vuotiaana isän ja äidin paperi- ja hautajaisasioita hoitaessaan Heidi on nähnyt, että yksinkin pärjää, vaikka joutuu vastaamaan asioista.

Äiti auttaa minkä pystyy, mutta vastuu on nyt Heidin.

– Olemme sanoneet äidin kanssa, että onneksi meitä on nyt vain kaksi. Meidän ei tarvitse vängätä kenenkään kanssa, ja keskenämme emme ala riidellä.

Heidi ei ajattele usein kuolemaa, mutta kaipuu isään on suuri. Isän ikävä ja itku saattaa yllättää arkisessa tilanteessa, vaikka astianpesukonetta täyttäessä.

– Helmikuussa olin yksin saunassa, ja siellä alkoi soida Spice Girlsin hitti. Bändi oli minulle nuorena tärkeä, ja aloin heti miettiä, että mikähän bändi oli isälle nuoruudessa tärkeä tai millainen isän nuoruus oli. Enää en voi sitä isältä kysyä. Mutta isältä saatu rakkaus... se kantaa minua.

Meikki Heidi Kousa. Tyyli Matisa Nassir. Sininen paita ja housut Esprit, korvakorut Sora Design. Raidallinen asu Gant. Takki Philosophy Blues Original. Kuvauspaikka: majamaja.com