Hedonisti Sami Vatanen palasi kotiin – ”Kaikista parhaat juhlat on aina voitonjuhlat”
Sami Vatanen ei ole koskaan kieltänyt itseltään elämän hyviä puolia. Kesät ovat toisinaan sujuneet juhlien merkeissä, harjoittelu on ollut vain välttämättömyys – ja kilpailu ainoa totuus. Nyt jääkiekkoileva hedonisti on palannut sinne, missä kaikki alkoi – ja missä viimeinen into vielä odottaa tulevansa sytytetyksi.
Haastattelu on Aition Liigan -erikoisnumerosta, josta löydät Vatasen henkilökuvan lisäksi muun muassa analyysit jokaisesta Liigaseurasta. Myynnissä lehtipisteissä ja verkossa.
Kaukalon reunalla kuuluvat tutut äänet: kiekon läiskähdykset laitoihin ja luistinkaarrosten suhina. JYPin päävalmentaja Petri Matikaisen pillin vihellykset kantautuvat pukukoppikäytävälle asti. Harjoitukset ovat alkaneet viivaluistelulla – rituaalilla, jossa aikuiset miehet muuttuvat jälleen pojiksi.
Mustassa harjoituspaidassa, tuttu virne kasvoillaan, Sami Vatanen liukuu muun ryhmän mukana. Se sama virne, joka 13 vuotta sitten kertoi maailmalle: tässä tulee joku, joka ei pelkää mitään. Nyt se kertoo jotain muuta – että se joku on palannut.
Se joku kiinnostaa mediaakin. Maailmanmestarin ja olympiavoittajan paluu Liigaan on kova juttu. Tarina, joka kirjoittaa itse itsensä. Kun harjoitukset päättyvät, Vatanen poseeraa kuviin.
Avautuu tilaisuus kysyä päävalmentaja Petri Matikaiselta nyt jo 34-vuotiaasta Vatasesta. Vastaus on yllättävä. Mutta kun tuntee sanojan, se on vähemmän yllättävä.
– Helvetin rento äijä. Eihän se vielä kunnossa ole, mutta ajatetaan se kuntoon. Se tuo meille rentoutta tuohon koppiin, Matikainen murjaisee.
Vatanenkaan ei jää tuppisuuksi.
– Eikö se vanha motto ollut aikanaan, että pelaamalla kuntoon, Vatanen virnistää.
Vaikka sanat ovat huumoria, niissä piilee myös totuus, jonka jokainen, joka on koskaan katsonut Vatasen pelaavan, tuntee. Hän on aina ollut äärimmäisen lahjakas – siitä ei keskustella. Mutta harjoittelu? Ehkä se on ollut välttämätön paha tiellä siihen, mikä todella kiinnostaa: hetkeen, jolloin panos on korkea ja sydän lyö kurkussa.
Tarina toistaa itseään. Keväällä 2012 nuori Jyväskylän kasvatti asteli ulos JYPin pukukopista toistaiseksi viimeisen kerran mestaruussormuksen kanssa. Anaheim Ducks oli varannut hänet kesällä 2009, ja Kalifornian aurinko odotti.
Vatanen oli pokannut kauden 2011-12 päätteeksi myös sarjan parhaan puolustajan palkinnon, vaikka joutui jättämään kauden kesken loukkaantumisen takia.
Silloinkin kesä kului juhlien ja nautiskelun merkeissä. Harjoittelua sisältyi aina jonkin verran, mutta kun training camp alkoi, totuus paljastui. Ehkä Vatanen ajatteli silloinkin, että pelaamalla kuntoon.
Anaheimissa harjoitusleirin koittaessa ihmeteltiin Vatasen fysiikkaa. Ympärillä oli Teemu Selänteen ja Saku Koivun kaltaisia legendoja, mutta Vatanen ei parhaassa kunnossaan paikalle saapunut. Se yllätti jopa edellä mainitun kaksikon.
”Kaikista parhaat juhlat on aina voitonjuhlat.”
Nyt, 13 vuotta ja 473 NHL-ottelua myöhemmin, Lähitapiola-areenan katsomossa istuva Vatanen vakuuttelee, että hän ei saapunut kotiin odottelemaan uran päätöstä. Kun silmiin katsoo, voi todeta, että tosissaan hän on.
– En ole jäähdyttelemään tullut. Se on varmasti se yksi asia minkä takia kaikki tätä varmaan tekee, että haluaa voittaa. Kaikista parhaat juhlat on aina voitonjuhlat, Vatanen hymyilee.
Matka NHL:ssä vei Anaheimista New Jerseyyn, Carolinaan ja Dallasiin. Yhdeksän kautta, 200 tehopistettä runkosarjassa. Viimeiset neljä vuotta Sveitsissä, Geneve-Servettessa, jossa Vatanen loisti. Vaikka viime kausi oli joukkueelle haastava, ottajia olisi riittänyt ympäri Eurooppaa. Valinta oli kuitenkin JYP.
– On kiva tulla takaisin. Jossain vaiheessa olen aina miettinyt, että haluaisin tulla takaisin Jyväskylään ennen kuin ura loppuu ja haluan tietenkin menestyä täällä. Lapset alkavat mennä kouluun ja niin edelleen. Jossain vaiheessa oli aika palata ja se oli nyt, Vatanen sanoo.
Perhesyyt selittävät osan, mutta eivät kaikkea. Jyväskylässä viime vuodet ovat olleet tuloksellisesti todella heikkoja. Kun paluu oli sinetöity, Vatanen yritti omilta peleiltään seurata JYPin otteita sen minkä ehti.
Kun puhe kääntyy JYPiin, Vatasen ääni muuttuu. Siinä on kiitollisuutta, joka ei tarvitse sanoja. Hurrikaanisydän – se ei ole pelkkää sanahelinää. Se on Vataselle totuus, joka sykkii päivästä yksi lähtien.
– Yksi tavoite on ollut vielä voittaa täällä Jyväskylässä. Tämä on niin tärkeä seura minulle. Olen saanut aikanaan mahdollisuuden Liigassa ja siitä ponnistanut maailmalle isompiin valoihin. Sen takia tätä tehdään, että on mahdollisuus voittaa.
Muisto palaa 2010-luvun taitteeseen, kun nuori puolustaja rohkeni hyökätä tavalla, joka sai jopa omat valmentajat hermostumaan. Kiekollisia, hyökkäävästi pelaavia puolustajia oli Suomessa harvassa – kuten tänäkin päivänä. Vatanen oli kuitenkin poikkeus, joka muutti sääntöjä.
Epäilijät näkivät 178-senttisen rungon ja naureskelivat vähätellen. NHL:n prototyyppi oli tuolloin jotain ihan muuta. Mutta luistelu – se tavaramerkki, joka teki Liigassa vaikutuksen – riitti myös rapakon toisella puolella.
– Piti löytää erilaisia keinoja, miten saa sen kiekon pois. Piti enemmän luistelulla viedä aika ja tila pois, Vatanen arvioi.
– Olen aina ajatellut, että minut on haluttu sinne sellaisena kuin olen ja sellaisena olen aina kaikkialle mennyt.
Siinä on Vatasen ydin: taipumaton autenttisuus. Hän ei ole koskaan yrittänyt olla joku muu. Ehkä siksi ajatus kiehtoo – kuinka hyvä hän olisi voinut olla, jos pelaamisen roihu olisi sytyttänyt myös harjoitteluhalun? Mutta ehkä se on epäreilu kysymys.
Ehkä se on jopa väärä kysymys. Ehkä Vatanen on juuri niin hyvä kuin hän on halunnut olla.
Yksi asia on kuitenkin selvästi nähtävissä: kun Vatanen puhuu pelaamisesta, silmät syttyvät.
– Pelaaminen on aina ollut kivaa. Se on se juttu minkä takia tätä on tehty, Vatanen sanoo.
– Kyllä se joka kesä vaikeammalta tuntuu lähteä sinne lenkkipolulle painamaan, se on vaan fakta. Kyllä tämä töitä vaatii joka vuosi, että pystyy jäälle hyppäämään. Kilpailuvietti vie niin paljon.
”Olen sitä mieltä, että tämä on paljon kivempaa pilke silmäkulmassa”
Leppoisa olemus voi pettää katsojansa. Se antaa kuvan välinpitämättömyydestä, mutta totuus on päinvastainen. Jääkiekko merkitsee Vataselle kaikkea, mutta varsinkin sillä hetkellä, kun pelissä on todellinen panos.
– Olen sitä mieltä, että tämä on paljon kivempaa pilke silmäkulmassa. Sitten kun ollaan siellä kaukalossa, niin tehdään hommat hyvin. Aina pitää joku pieni kilpailu löytyä joka lajista mitä tekee. Se on varmasti se juttu, mikä on vienyt minua uralla eteenpäin.
Harjoitushallissa näkee muutoksen. Nuori Vatanen, joka kerran katseli veteraaneja ylöspäin, on nyt itse se, josta otetaan mallia. Kun kilpaillaan, hänestä tulee eri ihminen. Pakolliset kiertoharjoitukset sujuvat ilman irvistelyä, mutta kun kiekko tulee mukaan, 34-vuotias mestari herää henkiin.
Tulevaisuus on hänelle tästä eteenpäin auki kuin tyhjä kirja.
– Kyllä tässä keskitytään tähän päivään ja katsotaan, kun sopimukset on pelattu, että mitä sitten tapahtuu. En osaa vielä yhtään sanoa.
Uran jälkeen häämöttää uudet areenat – vihreät kentät, joilla kilpailu käydään hiljaisuudessa ja itsensä kanssa. Golf on ollut Vataselle kuin odottava rakastajatar, joka tietää vuoronsa tulevan. Kun jääkiekkomaila lopulta viimeisen kerran jää lepäämään hyllyyn, golfmaila tarttuu käteen.
Kilpailuvietti ei kuole jääkiekon jälkeenkään – se vain vaihtaa muotoa. Ja lajia.
– Aika samalla tavalla golfia tulee pelattua, kun jääkiekkoa. Pieni pilke silmäkulmassa ja tosissaan. Harjoittelen paljon ja haluan kehittyä siinä lajissa. jääkiekkouran jälkeen jossain vaiheessa se kilpaileminen on se juttu mitä haluan tehdä.
Ehkä lopulta kysymys ei ole siitä, kuinka hyvä Sami Vatanen on. Kysymys on siitä, kuinka hyvä hän viitsii olla. Ja ehkä juuri siinä piilee hänen neroutensa – kyvyssä olla täysin läsnä silloin, kun se todella merkitsee.
Jyväskylässä toivotaan, että Vatasen kilpailuvietti palaa kirkkaana läpi kauden. Siihen ratkeaa JYPissä paljon.
Ja jos on aika juhlia, Jyväskylässä haaveillaan niistä parhaista juhlista – voitonjuhlista.
