Taksi kompuroi eteenpäin La Víboran kukkulan kuoppaisilla teillä, ja jo korttelien takaa alkaa pilkottaa hieno näky: linnamaisen rakennuksen torni.

Villa Teresa kohoaa majesteettisena Kuuban pääkaupungin Havannan yläpuolella. Talo rakennettiin kaupungin korkeimmalle paikalle vuonna 1918. Kukkula kohoaa yli 70 metriä meren­pinnan yläpuolelle.

Havannalla on maine romanttisen tunnelmallisena kaupunkina. Keskustan ja vanhankaupungin, La Habana ­Viejan, kaduilla voi vielä hyvin aistia paikan kukoistuksen ennen vuosina 1953-59 tapahtunutta vallankumousta. Arki­todellisuudesta on kuitenkin idylli kaukana: Havanna on suurelta osin pahasti ränsistynyt.

Villa Teresa ja La Víboran työläis­kaupunginosa sijaitsevat vajaan kymmenen kilometrin päässä Habana Viejasta. Paikan glamour yllättää taksikuskimme.

”Mitä täällä yöpyminen maksaa?” kuski ihmettelee. ” Ja kuka täällä asuu?”

Kuubassa yksityisyrittäminen on rajoitettua, mutta jo vuosikymmenien ajan osa kansalaisista on saanut luvan pitää kodeissaan matkailijoille majoitusta, jota kutsutaan casa particulariksi. Huoneiden vuokraus on yksi maan parista­tuhannesta sallitusta ja samalla tarkoin säännellystä yrittäjyyden alasta.

Kaikki kuubalaiset, joilla on soveltuva asunto, pyrkivät mukaan bisnekseen. Jotkut yrittäjistä ovat myös laittaneet matkailijoille ruokaa, ja se on ollut usein hyvä tapa vieraille päästä maistamaan täkäläistä kotiruokaa.

Kotimajoituksia on tarjolla maan kaikissa kylissä ja kaupungeissa, joissa matkailijat käyvät. Erityisen paljon niitä on Havannassa, jossa huoneita vuokrataan jopa syrjäisistä ja sen myötä halvoista ­kaupunginosista.

Matkailijalle kätevimpiä alueita ovat Habana Vieja, jossa on myös runsaasti ravintoloita, sekä keskeinen vaikkei erityisen kaunis ydinkeskusta Centro Habana. Vehreillä ja viihtyisillä Vedadon ja Miramarin asuin­alueilla on myös ravintoloita ja kulttuurielämää.

Useimmat vieraille vuokrattavat yösijat ovat yksittäisiä huoneita tai pieniä huoneistoja. Tarjolla on kuitenkin hulppeitakin kohteita, jopa kokonaisia taloja. Onpa joukossa erityisiä helmiäkin.

Portti avautuu, ja villan portaita laskeutuu nuori nainen. Hän toivottaa meidät tervetulleiksi kotiinsa.

Jennyce Nuñes omistaa Villa Teresan miehensä Silvio Manzonin kanssa. Pariskunta osti ränsistyneen talon vuonna 2014 perheen omaksi loma-asunnoksi. Jennyce ja Silvio asuvat täällä, mutta lapset ja sukulaiset ovat Italiassa. Havannassa käydessään koko sukuporukka mahtuisi saman katon alle.

Kuubassa on tavallista, että isompien casa particular -asuntojen rahoitus tulee usein ainakin osittain ulkomailta. Vallankumouksessa siirrettiin maan eliitiltä taloja tavallisten kuubalaisten asuttaviksi. Komeiden huoneistojen ylläpito vaatii kuitenkin suuria summia, eikä paikallisilla yleensä ole ollut mahdollisuutta kunnostaa rakennuksia.

Havannalaiset harmittelevat, että raha- ja materiaali­pulan takia vaatimatonkin remontti venyy täällä usein vuosien mittaiseksi projektiksi. Jennyce ja Silvio kunnostivat villansa katon ja seinät kahdessa vuodessa.

”Meillä oli tuuria, materiaaleja oli saatavilla. Pystyimme myös rahtaamaan tänne tarvikkeita Italiasta”, Jennyce kertoo.

Pariskunta pääsi aloittamaan huoneiden vuokrauksen matkailijoille vuonna 2016. Elämäntavan muutos oli molemmille suuri. Jennyce oli aiemmin työskennellyt tehtaassa, joka valmisti osia lasertekniikalla varustettuihin laitteisiin. Silvio teki myyntityötä pakkauksia valmistavassa yrityksessä.

”Yrittäjän elämä on paljon vapaampaa kuin tehtaassa työskentelevän”, Jennyce huomauttaa.

Heidän villansa on kovin viehättävä. Pariskunnan mieltymyksen antiikkiesineisiin huomaa esimerkiksi ruoka­saliin istahtaessaan. Kaappien päällä ja hyllyillä on kymmenittäin vanhoja elokuvakameroita. Koko talo on täytetty ­gramofoneilla, entisajan puhelimilla ja antiikkipiirongeilla.

Villa Teresan historia on synkkäsävyinen. Rakennuksen omisti rikas espanjalainen sokerikiho, jonka kerrotaan myös tuoneen orjia Kuubaan. Myöhemmin paikka toimi kenkä­tehtaana, kunnes se lopetettiin ja talo raunioitui.

Uusille omistajille tuo menneisyys on vaikea asia. Jennyce aloittaa talon historian kerronnan mielellään vasta siitä, kun toinen liikemies peri paikan ja uudisti huvilan. Hän nimesi talon vaimonsa mukaan Teresaksi.

Tarjoaakohan villan väki matkailijoille ruokapalvelujakin? Jennyce Nuñes manaa Kuuban vaikeaa tilannetta. Hän kyllä kokkaa perheelleen mielellään, mutta matkailijoille heidän ei kannata yrittää tehdä aterioita.

Kuubaan kohdistuvien sanktioiden ja maan heikentyneen talouden myötä suuri osa paikallisten arjesta kuluu ruuan hankkimiseen. Kauppojen läheisyyteen kertyy pitkiä jonoja. Kauppaan ei välttämättä pääse edes sisään saman päivän aikana, ja tarjolla olevia vähiä aineksia saa usein ostaa vain rajoitetusti.

Matkailijat löytävät toki Kuubasta hyvää ruokaa, koska pystyvät maksamaan ravintolahintoja. Maan turistiresorteissa ja -ravintoloissa on tarjolla fiinejäkin annoksia. Täällä duunareiden La Víboran alueellakin on kansankuppiloita, joissa kukkuralautasellinen riisiä, papuja, kanaa tai possua maksaa vain pari euroa.

Jennyce tilaa esimerkiksi olutta, tomaattikastiketta ja paisto­öljyä netistä laatikoittain – silloin, kun niitä on saatavilla. Jopa kahvi saattaa olla kahvintuottajamaassa kortilla.

”Onneksi saamme aamupalan omalta pihalta”, hän sanoo.

Käymme nappaamassa guavat hedelmäpuusta, joita kasvaa villan puutarhassa. Jennyce viipaloi tarjolle mangoa ja muita hedelmiä sekä kantaa leivän, voin ja munakkaan pöytään. Tunnelma on kauniin levollinen. Kun matkailijoita ei ole, Jennyce ei juuri linnakkeestaan poistukaan.

Nousemme villan torniin rauhalliselle kattoterassille. Täältä näkee kaikkialle kaupunkiin. Vanhan hallintorakennuksen El Capitolion kupoli hehkuu kaukana. Kas, tuolla on muistomerkki, jonka luona havannalaiset jättivät hyvästit vuonna 2016 edesmenneelle Fidel Castrolle.

”Mitä Havanna on ilman turisteja? Ei mitään! Matkailijat tuovat elämän kaduille.”

Havannalainen perheenemäntä ja pienyrittäjä Yasu Frías kuulostaa päättäväiseltä. Ulkomaalaisten kävijöiden mielestä sykkeen kaupungin kaduille tuovat tietysti paikalliset.

Kotimajoitusta Vedadon alueella pitävä Yasu muistelee elämää ennen pandemian alkua ja Kuubankin kokemaa matkailun romahdusta. Silloin Yasu tapasi istua vieraiden kanssa tällä samalla terassilla, tähtien valaistessa iltaa.

”Kerran vietimme talon katolla kokonaisen yön jutellen ja juhlien argentiinalaisten, meksikolaisten ja ranskalaisten matkailijoiden kanssa, koska minulla ei riittänyt kaikille huoneita. Kuvittele! Eikä lähialueella ollut yhtään huonetta vapaana”, Yasu kertoo.

Tällaiset hetket ovat hänen mielestään kaikkein parhaita: mikään ei voita uusien tuttavuuksien ja tarinoiden virtaa. Pandemian jälkeen matkailu Kuubassa on alkanut palautua mutta ei täysin ennalleen.

Näyttää kuin täällä joka toisen talon ovessa olisi sininen merkki kertomassa luvasta vuokrata huoneita ulkomaalaisille.

”Vedadon ilme on siistiytynyt, eikä kaduilla näy roskia. Kotimajoittajat pitävät huolta talojensa julkisivusta ja puhdistavat niiden edustan”, emäntä kertoo.

Vuokrabisneksen suosio on tuonut Vedadon kaupungin­osaan myös kuubalaisittain kalliita ravintoloita ja klubeja. Matkailija löytää helposti lammasvartaita, ribsejä grilli­kastikkeessa, sushia, pizzaa ja hampurilaisia. Paikallisten mielestä annoksissa on yksi puute: niiden mukana tulee hävyttömän vähän riisiä – joskus ei lainkaan.

Yasu nauraa pinttyneille ruokailutottumuksille. Hän ei ole huolissaan siitä, että matkailijoiden virta tekisi kotikortteleista kansainvälisemmät.

”On vain hyvä, että eri kulttuurit voivat kohdata Havannassa. Meillä on rakastuttukin”, hän kertoo ylpeänä. ”Meksikolainen ja ranskalainen matkailija löysivät toisensa minun luonani ja he elävät yhä yhdessä.”

”Kumma kyllä, minä en ole löytänyt rakkautta, vaikka eurooppalaiset miehet ovat söpöjä”, Yasu miettii ja hihittelee ajatukselleen.

Parisataa neliötä kattavan rakennuksen Ranskalaistyylinen arkkitehtuuri juontuu jo 1900-luvun alkuun. Keltainen ulkokuori muistuttaa koristeltua piparkakkua, mutta sisällä huomaa, että korjattavaa riittää. Yksi viidestä huoneesta on remontissa, ja sisäkattoakin on uusittava. Karibian kostea ilmasto koettelee rakennuksia.

Talon historia on mielenkiintoinen. Kuuban presidentti Carlos Prío Socarrás piti täällä kortteeriaan, mutta hän ehti asua talossa vain jonkin aikaa ennen kuin joutui vuonna 1952 lähtemään maanpakoon Yhdysvaltoihin. Paikan otti käyttöönsä Fulgencio Batistan hallinto.

”Ilmeisesti tämä oli casa de torturas, eli täällä tehtiin kidutuksia”, Yasu kertoo.

Myöhemmin talo annettiin Kansalliselle balettikoululle, ja sitten siitä tehtiin asunto Kuuban sokeriministerille. Ministerin kuoltua talo jäi hänen vaimolleen.

Yasu Frías pääsi paikkaan ja tuottoisaan majoitusbisnekseen kiinni vaihtokaupalla. Ministerin leski ei kyennyt pitämään isoa taloa kunnossa. Yasu taas oli perinyt isoäidiltään asunnon, ja rouvat vaihtoivat koteja.

”Kaikki voittivat. Minä sain huonokuntoisen mutta tilavan talon. Leski sai pienen mutta nykyaikaisen kodin.”

Kunnostettuaan Hostal La Quintaksi kutsumansa talon Yasu laittoi kaikki viisi huonetta vuokralle. Jos paikka on täynnä matkailijoita, hän asuu äitinsä ja kahden poikansa kanssa viereisessä ulkorakennuksessa.

Yasua on asioiden organisoinnissa auttanut se, että hän työskenteli aiemmin kymmenen vuotta New Yorkissa ­kansainvälisen järjestön ­markkinointitehtävissä. Ilman ulkomaista valuuttaa ei hänkään pysty kuitenkaan kunnostamaan hulppeaa kotiaan.

Talon kattoterassilla aurinko paahtaa jo kuumasti. Onneksi asuinkerroksissa on mukavan viileää.

Yasu tiedustelee, haluammeko polttaa sikarit. Jos nauttii tupruttelusta, se onnistuu talon tupakkahuoneessa. Valoisa, terassimainen tila houkuttelee istahtamaan hetkeksi sohvalle. Koska matkailijat kerääntyvät mielellään tänne, Yasu suunnittelee rakentavansa toisen tupakkahuoneen puutarhaan.

Sikari on edelleen Havannan haju. Savukkeiden tuoksulta ei voi välttyä kaupungissa vieraillessa.

Tupakkahuone on limenvihreä, ja myös asunnon muu väritys on mielikuvituksekas. Keittiön kaakelit ovat mustat ja pinkit. Ruokailuhuoneen seinät on maalattu keltaisiksi ja lattia on ruskea. Miten tämä yhdistelmä on syntynyt?

”Asuntojen sisustuksessa näkyvät värit, joita on ollut saatavilla”, Yasu kertoo.

Keittiön kaasuhellalla on jättimäinen pata. Emännällä on tapana tarjoilla majoittujille kuubalaista kotiruokaa, cocina criollaa. Tarjolla voi olla esimerkiksi porsaankyljystä tai kanankoipea riisin, papujen ja maniokin kera.

Yasu esittelee kuvia, joissa istuu monia matkailijoita pöydässä yhtä aikaa.

”Aivan ihanaa!” hän huudahtaa muistojensa vallassa.

Toki Yasu Fríasiakin haittaavat tuntien mittaisiksi venyvät jonot ruokakauppoihin, ja niiden vuoksi hän usein välttelee kaupungille lähtöä. Kuinka hän onnistuu hankkimaan ruokatarvikkeita?

”Saan raaka-aineet sukumme maatilalta. Meillä on vuohia, sikoja, hevosia ja siipikarjaa. Serkkuni on koulutukseltaan arkkitehti, mutta hän viljelee maata.”

Tilan tuotteiden ansiosta Yasu pystyy majoituksen ohessa oikeasti pyörittämään myös pientä ravintolaa – silloin kun kävijöitä on.

”Meille kuubalaisille tärkeintä on ruoka. Matkailija ei voi lähteä kotoani nälissään ja huonolla tuulella”, hän sanoo päättäväisesti.

Meno-paluulennot Helsingistä Havannaan saa yhdellä vaihdolla yleensä edullisimmillaan noin 650–750 eurolla.

Casa particular -kotimajoituksia voi Kuubassa varata niin kyselemällä paikan päällä kuin ennakkoon netin ja somen kautta. Koska pandemian leikkaama matkailu on maassa palannut hiljalleen, helpoin vaihtoehto voivat olla Airbnb:n ja Booking.comin tapaiset palvelut, vaikka ne vievätkin osan paikallisten kipeästi kaipaamista tuloista. Kuubalaiset pystyvät käyttämään amerikkalaisia sovelluksia VPN-yhteydellä.

Vaatimattoman mutta toimivan majoituksen voi saada parillakymmenellä eurolla. Alle sadalla eurolla saa jo tasokkaan majoituksen kauniissa rakennuksessa, upealla näköalalla ja ehkä jopa uima-altaalla.

La Villa Teresassa 2 hh maksaa yleensä 55–100 euroa. Patro­ci­­nio 251, lavillateresa.com

Yasu Frías tarjoaa majoitusta Hostal La Quintassa, 2 hh maksaa yleensä 30–45 euroa. Calle 5ta 420, Vedado, facebook.com/­laquintaconfort