Hauska tavata, Derek Zoolander!
Kulttuuri
Hauska tavata, Derek Zoolander!
Elokuva | Vuonna 2001 ensi-iltansa saanut Zoolander on esimerkki älykkäiden ihmisten tekemästä nerokkaan tyhmästä huumorista. Kalle Kinnunen
Julkaistu 21.3.2016
Image

Torilla tavataan!

Ensimmäisessä Zoolanderissa mainitaan Suomi, tai oikeastaan siis sivulauseessa käy ilmi, että Derek Zoolanderin (Stiller), Hanselin (Owen Wilson) ja Matildan (Christine Taylor) villiin ryhmäseksiyöhön osallistuivat muiden muassa ”suomalaiset kääpiöt” ja ”maoriheimolaiset”. Sessioista näytetään myös kooste, josta Stiller joutui Yhdysvaltojen levitysversiosta sensuroimaan vuohen – zoofiliaviittaus olisi nostanut ikärajaa.

Käräjillä tavataan!

Bret Easton Ellis haastoi Ben Stillerin oikeuteen väittäen, että Zoolanderin tarinassa plagioitiin hänen Glamorama-romaaniaan. Väite ei ilmeisesti ollut täysin perätön, sillä asia soviteltiin oikeussalin ulkopuolelella (lue: rahalla).

Malesiassa ei tavata!

Ensimmäinen Zoolander kiellettiin Malesiassa. Syy:pahis Mugatu (Will Ferrell) kaavaili farssissa Malesian pääministerin salamurhaa.

Emme enää tapaa!

Ensimmäisessä Zoolanderissa säväyttävimmän cameovilahduksen teki David Bowie mallikisan tuomarina.

Miten Ingabogovinanana tavataan?

Haastavaa se onkin, ja se oli Milla Jovovichin roolihahmon nimi.

Kommentoi »