Apu

Hauras tunturiluonto muuttuu ilmaston lämmetessä – Kimmo Ohtonen selvitti ilmastonmuutoksen vaikutuksia Pyhä-Luoston kansallispuistossa

Hauras tunturiluonto muuttuu ilmaston lämmetessä – Kimmo Ohtonen selvitti ilmastonmuutoksen vaikutuksia Pyhä-Luoston kansallispuistossa
Avun luontomies Kimmo Ohtonen matkusti Pyhä-Luoston kansallispuistoon selvittämään, miten lämpiävä ilmasto vaikuttaa tunturiluontoon ja siitä riippuvaisen ihmisen elämään.
Julkaistu: 19.2.2020

Tapaan paikallisoppaani Pyhä-Luoston kansallispuiston porteilla. Kokenut eräopas Eero Fisk on luvannut perehdyttää minut alueen tunturiluontoon pitkällä päiväretkellä. Hyväntuulinen ja rauhallinen Fisk toivottaa minut tervetulleeksi Pyhälle ja tiedustelee, miten kokenut retkeilijä olen. Kun mies kuulee, etten ole koskaan aiemmin vaeltanut Pyhätunturin maastossa, hänen silmänsä.

– No jo on korkea aika! Vaikka olen puolueellinen, on Pyhä-Luoston alue aivan omanlaisensa paikka koko Suomessa. Täällä on turisteja, muttei ruuhkaksi saakka, ja voimme vaeltaa rauhassa upean koskemattoman luonnon keskellä, eräopas hekumoi.

Ennen kuin vedämme lumikengät jalkaan, Eero käy läpi listan varmistaakseen, että mukana on kaikki tarvitsemamme: vettä, muonaa, vaihtokerrastot, puhelimissa akkua, ensiapupakkaus ja tietenkin termarissa kahvia.

Lunta satoi koko yön, mutta nyt aamu on sinertävän utuinen ja tyyni. Hanget edessämme nousevassa kansallispuiston metsässä ovat noin 80 senttiä syviä. Kun lähdemme liikkeelle, Eero Fiskin olemus elävöityy.

– Lumikengillä tuntee omanlaista vapautta, kun voi kävellä hangen päällä. Talvinen luonto aukeaa meille ihan uudella tavalla, Eero Fisk tunnelmoi.

Teemme matkaa kauniin vanhan havumetsän keskellä. Nousemme tasaisin väliajoin jyrkän rinteen laelle, jonka edessä aukeaa jälleen uusi nousu. Silloin tällöin retkemme määränpää, Kultakeron huippu, vilahtaa jyrkkenevästä rinteestä nousevien mäntyjen latvojen takaa.

Pyhätunturin kansallispuisto perustettiin toisen maailmansodan kynnyksellä vuonna 1938. Luoston alue liitettiin siihen vuonna 2005, ja niin syntyi Pyhä-Luoston kansallispuisto. Yhdessä ne muodostavat maamme eteläisimmän suurtunturialueen, itä-länsisuunnassa hieman alle kymmenen kilometrin levyisen ja reilut 30 kilometriä pitkän.

Tunturijono on hioutunut pehmeäpiirteiseksi tunturiketjuksi yhdestä maapallon vanhimmasta vuoristosta, jonka tarina alkoi reilut kaksi miljardia vuotta sitten. Pyhä-Luoston kansallispuiston tunturinlaet olivatkin aikoinaan neljän viiden kilometrin korkuisten vuorien juuria. Kansallispuiston suurtunturialueen korkein tunturi on Noitatunturi, se kohoaa 540 metriä merenpinnan yläpuolelle.

Eero Fisk tekee tulet laavulla ja keittää nokipannukahvit. Pyhä-Luoston kansallispuistossa on useita reittejä, joiden varrella voi yöpyä kodassa tai levähtää laavulla.

Ympäripyöreitä päiviä eräoppaana

Patikoituamme pari tuntia Eero ehdottaa, että teemme tulet ja pidämme lyhyen levähdystauon.

– Pidetään rauhallista tahtia, ettei väsytetä itseämme heti kättelyssä, eräopas naurahtaa ja vetää keuhkot täyteen raikasta pakkasilmaa.

Hän kaivaa rinkastaan pieniä klapeja ja tekee tulet. Hetkeä myöhemmin nokipannukahvin tuoksu leijailee tyynessä ilmassa.

Eero Fisk on toiminut eräoppaana Pyhä-Luoston maisemissa miltei kahdentoista vuoden ajan. Hän päätti kolmekymmentävuotisen työuransa Puolustusvoimissa vuonna 2008 ja palasi vaimonsa Anne-Marin kanssa juurilleen Pelkosenniemelle.

– Olen aina viihtynyt parhaiten luonnossa. Kotiinpaluu Pyhän maisemiin sai minut jälleen tajuamaan, että kuulun tänne.

Niin kuin toimeliaille ihmisille yleensä käy, Eero ei kauan viihtynyt eläkkeellä, varsinkaan, kun hänen luontotietämykselleen oli kovasti kysyntää. Pian mies huomasi työskentelevänsä luonto-oppaana lukuisille alueen eri yrityksille.

Vuonna 2012 Eero ja Anne-Mari perustivat perheyrityksen Kairankutsu. Se tarjoaa monipuolisia matkailupalveluita turisteille eri puolilta maailmaa. Reilut 75 prosenttia heidän nykyisistä asiakkaistaan saapuu ulkomailta. Tutuksi ovat tulleet matkailijat Kiinasta Japaniin ja Britanniasta Intiaan.

Pyhä-Luoston kansallismaisemat houkuttelevat etenkin talvisin matkailijoita laskettelijoista hiihtäjiin ja retkeilijöihin. Eero tekee ympäripyöreitä päiviä koko sesongin ajan kevääseen saakka. Vapaapäiviä ei monta siunaannu. Ulkomaalaisten kävijöiden määrä on jyrkässä kasvussa, mikä tarkoittanee, että Eero voi tehdä luonto-oppaan hommia niin kauan kuin haluaa.

Pyhä-Luoston kansallispuistossa on maamme eteläisin suurtunturialue. Tunturijonoon kuuluu viisi keroa eli tunturin lakea. Kaukaisuudessa loistavat Ukko-Luoston laskettelukeskuksen valot.

Alkutalvi oli leuto pohjoisessa

Lyhyen kahvitauon jälkeen on aika jatkaa matkaa. Päivä kestää edelleen alle viisi tuntia, ja taivaalle on alkanut kerääntyä tummia pilviä.

– Tuuli on alkanut puhaltaa pohjoisesta, Eero toteaa tarkkaillen edessämme jyrkästi nousevaa tunturinrinnettä ja jatkaa, ettei sitä kannata kavuta suoraan ylöspäin.

– Viime viikkojen aikana on ollut suojakelejä, ja muutamana päivänä on satanut vettä, mikä ei ole tavanomaista. Sen takia lumivyöryn vaara tuntureilla on suuri. Parempi nousta rinnettä sivuttain kuin mennä suoraa viivaa ylöspäin, kokenut eräopas pohtii.

Tänä vuonna lumi saapui maamme pohjoisosiin varhain alkutalvesta. Lumen suuresta määrästä huolimatta alkutalvi on ollut leuto myös pohjoisessa, ja lämpötila on seilanneet pakkasen ja suojakelin välillä. Vettäkin on satanut Lapissa useana päivänä.

Eero työntää vaellussauvansa lumeen. Se uppoaa noin puoli metriä, ennen kuin terä sauvan päässä kopsahtaa jäähän. Ailahtelevan sään vuoksi jääkalvon päälle on kertynyt uusi, tukevan näköinen lumikerros. Sen vuoksi suuret lumimassat lähtevät liikkeelle helpommin ja liukuvat jääkalvon päällä voimakkaasti.

– Se on kuin dominoefekti, ja voi olla hyvin vaarallinen. Vuosia sitten eräs kaverini hautautui lumivyöryn alle. Onneksi hänet saatiin lopulta pelastettua.

Lumivyöryn vaara on yleistynyt eri puolilla pohjoisia tunturi- ja vuoristoalueita. Syy on tutkimusten mukaan ilmaston lämpeneminen. Sen takia myös talviset vesisateet ja lämpötilojen nopeat vaihtelut nuoskasta pakkaseen ovat yleistyneet.

Maailman ilmatieteen järjestö WMO:n mukaan maapallo on lämmennyt esiteollisesta ajasta noin 1,1 astetta. Arktinen alue lämpenee ainakin kaksi kertaa nopeammin kuin muu maapallo. Suomessa keskilämpötila on noussut 1800-luvun puolivälistä lähtien 2,3 astetta. Ilmaston lämpeneminen näkyy meillä vahvimmin alkutalvisin, ja joulukuu on nykyään viisi astetta lämpimämpi kuin ennen. Pohjoisen sää on käyneet yhä arvaamattomammaksi. Miten lämpenevä ilmasto tulee muokkaamaan Lapin tuntureita?

Luonto-opas Eero Fisk osoittaa Avun luontomiehelle, missä on matkan määränpää. Kaksikko on noussut puurajan reunamille, ja vielä on edessä rankka nousu lumimyräkän keskellä Kultakeron laelle.

Lumikausi lyhenee molemmista päistä

Ilmatieteen laitoksen tutkija Kimmo Ruosteenoja ja hänen tutkijatoverinsa arvioivat hiljattain julkaistussa tutkimuksessa, että vuosien 2040–2070 talvet lyhenevät koko maassa noin 30–60 päivää. Vaikka talvi lyhenee eniten Lounais-Suomen rannikkoalueella, muutos näkyy Lapin pohjoisimpia perukoita myöten.

Tutkimus ilmestyi International Journal of Climatology -lehdessä. Sen ilmastomallien mukaan esimerkiksi Käsivarren Lapissa talvi lyhenee keskimäärin jopa 30 päivää. Lisäksi talviset suojasäät ja vesisateet yleistyvät Lapissa.

– Vuodet vaihtelevat, mutta pitkän aikavälin trendit viittaavat siihen, että Lapissa on lumisia talvisia kuten nytkin, mutta lumikausi lyhenee merkittävästi molemmista päistä. Lumi saapuu tuntureille yhä myöhemmin, ja keväällä lumet sulavat aikaisemmin. Hiihtokeskuksille voi olla huono asia, että kevätsesonkien aikaan lumet alkavat kadota liian aikaisin, tutkija Kimmo Ruosteenoja kertoo puhelimitse.

Tutkimuksen skenaario perustuu oletukseen, jonka mukaan maapallon lämpenemistä kyetään hillitsemään niin tehokkaasti, että muutos olisi korkeintaan kaksi astetta teollistumista edeltävästä ajasta.

Tosin tällä hetkellä kasvihuonekaasuja on ilmakehässä ennätysmäärä.

– Tutkimukset viittaavat, että jos nykyisille hiilidioksidin päästömäärille ei tehdä mitään, olemme matkalla kohti 3–5 asteen lämpenemistä vuosisadan loppuun mennessä. Näen, että elämme vedenjakajavaiheessa. Kansainvälisen ilmastopolitiikan laatu ratkaisee, minkälaiset skenaariot todennäköisimmin toteutuvat.

Ihmisen toiminta rasittaa luontoa

Hauraan tunturiluonnon näkökulmasta pienelläkin lämpötilan muutoksella on merkitys. WWF Suomen ympäristöasiantuntijoiden osuuskunta Universolta tilaama tuore tieteellinen selvitys nostaa esiin ilmaston lämpenemisen vaikutuksia Suomen luontoon, muun muassa tuntureilla. Raportin mukaan lähitulevaisuudessa tunturien pinta-ala pienenee merkittävästi, koska ilmaston lämpeneminen siirtää puurajaa 100 metriä ylemmäksi jokaista 0,6 asteen lämpötilan nousua kohden.

Raportin mukaan se tarkoittaisi, että jos ilmasto lämpenee entisestään yhden asteen verran, tulevien vuosikymmenten aikana metsittyminen voisi hävittää valtaosa nykyisistä tunturipaljakoista. Metsänraja nousisi vuosisadan loppuun mennessä jopa 350 metriä. Kolmen asteen lämpötilan nousu taas voisi tietää sitä, että ainoastaan Tunturi-Lapin korkeimmat huiput ja kivikkoiset alueet säilyisivät puuttomina tuleville sukupolville.

– Ilmaston lämpeneminen koettelee haurasta tunturiluontoa monin tavoin. Esimerkiksi hyönteistuhot yleistyvät, mikä voi hävittää tunturikoivikkoja laajoilta alueilta. Muuttuvat lumiolot vaikuttavat esimerkiksi myyriin ja tunturisopuleihin. Sillä kaikella on vaikutuksia koko tunturiekosysteemiin, WWF Suomen ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen kertoo puhelimitse.

Suojelubiologi Tolvanen jatkaa, että vaikka globaali ilmaston lämpeneminen on suurin Lapin tunturiluontoa muokkaava tekijä, ei se suinkaan ole ainoa.

– Meidän tulisi tarkkailla ihmisen toimia laaja-alaisesti, jotta ymmärtäisimme niiden vaikutukset luontoon. Lapin tuntureilla on tälläkin hetkellä runsaasti toimintaa matkailusta poronhoitoon ja luonnonvarojen hyödyntämiseen. Kaikki se rasittaa luontoa. Ilmastonmuutoksen torjumisen lisäksi voimme siis paikallisin päätöksin edistää kestävästi harjoitettua elinkeinoja, mikä edesauttaa myös tunturiluonnon hyvinvointia.

Riekko on kesällä ruskea, mutta vaihtaa talven tullen vitivalkoiseen lumipukuun.

Pohjoisen luonto ja talvien luonne muuttuu

Riekko lennähtää tunturikoivun oksalta hangelle ja kiiruhtaa kitukasvuisten puiden suojaan. Linnun vitivalkoisen suoja-asun ansiosta emme huomanneet sitä, vaikka kuljimme aivan sen vierestä. Hetken se tarkkailee meitä hangelta ennen kuin kipittää tunturirinnettä alas koivikon suojiin. Olemme saavuttaneet puurajan reunan, ja edessä on rankka nousu paljaassa maastossa Kultakeron laelle. Tuuli näyttää vain yltyvän ja lumisade voimistuvan. Eero Fiskiä se ei tunnu häiritsevän.

– Tätä se elämä tunturilla on, säät vaihtelevat hetkessä. Kauniissa poutasäässä vaeltaminen on mukavaa, mutta kyllä tuulessa ja tuiverruksessa on oma hohtonsa. Kyllä luonnon pitää tuntua iholla, hän naurahtaa hengästyneenä lumisateen peittämien silmälasien takaa ennen kuin tarkistaa kännykältään sääennusteen.

– Ennuste näyttää ihan hyvältä, mutta jos myrsky ilmoittelisi itsestään, sitten sitä kuunneltaisiin. Täällä on turha luulla olevansa luonnonvoimia vahvempi, mies toteaa.

Jatkamme nousua rauhallisin askelin. Tuulen kovettaman hangen kalvo rusahtelee lumikenkiemme alla. Viima yltyy noustessa ylemmäs. Vaikka väsymys painaa ja pulssi on huipussaan, mieli pakottaa jatkamaan kohti huippua.

Saavumme Kultakeron laelle, kun aurinko on jo pudonnut suurtuntureiden selän taakse. Tunturin rinteillä käy kuhina, sillä Pyhän laskettelukeskuksen valaistut rinteet ovat vielä auki. Eero opastaa meidät tunturilaen toiselle laidalle, jossa emme kuule laskettelukeskuksen ääniä emmekä näe ihmisiä. Edessämme aukeaa lumen peittämän Noitatunturin pehmeäkaarinen selkä. Viimeiset valonsäteet saavat lumen hehkumaan sinertävänä. Henkeäsalpaavan kaunis kansallismaisema on kuin maalaus – niin valtava, että sen edessä mittasuhteet hämärtyvät.

Alempana Noitatunturin rinteillä puuraja kiemurtelee poukkoilevasti kuin taiteilijan hiilikynällä piirtämänä. Näkymä antaa mahdollisuuden kuvitella, miten ilmaston lämmetessä puurajan nousu voi hiljalleen ottaa paljakkamaisemasta vallan. Katseltuamme aikamme maisemaa vaitonaisina tiedustelen Eerolta, mitä hän ajattelee viimeaikaisista tutkimusraporteista, jotka eivät povaa tunturiluonnolle ruusuista tulevaisuutta.

– Kun saa elää näiden kansallismaisemien keskellä, kokee olevansa etuoikeutettu. Eihän talvet ole mihinkään täältä katoamassa, mutta sehän se on homman haaste. Samaan aikaan pohjoisen luonto ja talvien luonne muuttuvat vaivihkaa, se ei saisi jäädä meiltä huomaamatta.

1 kommentti