
Fanifiktion suosituimmissa tarinoissa poikabändeissä ei vain lauleta yhdessä.
Kun käteni olivat vapautuneet toisen kerran, venyttelin niitä ja tartuin köyteen.
”Missä opit tekemään solmuja?”
”Partiomenneisyys”, Harry totesi asiallisesti.
Tuntui, kuin minua olisi lyöty puulla päähän. Harry reagoi yllättyneisyyteeni huvittuneisuudella.
”Se oli läppä”, hän nauroi. ”Opin ihan vain katsomalla ja harjoittelemalla.”
Kanadalaistaustainen Wattpad on kirjoitettujen tarinoiden YouTube. 40 miljoonan käyttäjän yhteisö ei ole vain kirjoittajien yhteinen globaali pöytälaatikko, vaan Wattpad järjestää kirjoituskilpailuja ja koordinoi ohjelmia, joilla helpotetaan lupaavien kirjoittajien tietä kustannusmaailmaan.
Esimerkiksi Anna Todd, jonka One Direction -yhtyeen fanittamisesta alkunsa saaneen After-teoksen Otava julkaisi suomeksi vuosi sitten, kirjoitti tarinaansa pätkissä juuri Wattpadiin.
Kaikki tarinat eivät ole fanifiktiota, mutta se on valtavan suosittu ja jatkuvasti kasvava lajityyppi palvelussa, jossa harrastajien kirjoittamia kertomuksia voi selata kuin kirjoja nettikaupassa. On kansikuvaa, tiivistelmää ja käyttäjäkommentteja, joiden avulla voi päättää, klikkaako koko tarinan auki.
The Primrose Thrills -nimisen fanifiktion kannessa nuori nainen makaa vatsallaan sängyssä, silmät peitettynä ja kädet sidottuina vahvoilla köysillä sängynpäätyyn. Kuvan alla on teksti, jonka vapaa suomennos olisi jotakuinkin muotoa vain he, joiden intohimo on heikko, voivat hillitä sen.
Kuvan ylälaidassa, naisen päällä, näkyy kaistale miehen kasvoja, leuka, suu ja nenä. Ne saattavat olla One Direction -yhtyeen solistin Harry Stylesin, ja yhdistetty naisen kuvaan, mutta ainakin itse tarinassa ne kuuluvat Stylesille. The Primrose Thrills on moniosainen ja rohkea fantasia tavallisen nuoren naisen ja huippusuositun popparin suhteesta, jossa vaniljaseksi vaihtuu vähitellen valtaleikkeihin.
Harry Styles: Vannoutunut partiolainen ja sidonnan asiantuntija. Minua hymyilytti, kun kuvittelin hänet metsästämässä ja värjöttelemässä leirinuotion loimussa. Kääntelin köysiä Harryn ranteisiin, kunnes ne pysyivät lujasti kiinni.
”Ei paha suoritus ensikertalaiselta”, hän hymyili ja katsoi kulmiensa takaa. ”Kun on kyse sängystä, sinun tarvitsee vain sitoa löysä pää pylvään yli. Tavallisesti solmua käytetään yksittäisten raajojen kiinnittämiseen, mutta nyt osaat sitoa nekin yhteen.”
Ajatus Harrysta käsittelemässä köysiä… Mm… Äärimmäisen kiihottavaa.
”Laatikosta löytyy muuten sakset, ihan kaiken varalta.”
Vilkaisin puoliksi avonaista laatikkoa. Harryn tarkat ohjeet toivat minulle varmuutta. Ennen häntä bondage oli merkinnyt minulle vain fantasiaa, jotain, mikä kuului mielikuvitusmaailmaan. Varotoimenpiteet eivät olleet käyneet mielessäni, mutta se ei tarkoittanut, että olisin naiivi tai välinpitämätön. Tietenkin olin tiedostanut, että sitomisleikkeihin sisältyi vaaroja, minun ei vain tarvinnut ajatella turvallisuuspuolta.
”Oletko varma, että tämä on ok?” kysyin, kun vedin hänen kätensä vapaaksi ja asettelin köyden sängyn reunalle.
Hän nojasi lähemmäs, kosketti huuliani omillaan ja alkoi juoksuttaa kättään ylös alas reittäni pitkin.
”Kyllä”, hän virnuili. ”Olen kokonaan sinun.”
Aloin suudella häntä ja laitoin kämmeneni hänen farkkujensa haarovälin päälle. Hankasin kangasta, kunnes tunsin, että hänen elimensä kasvoi. Hän puristi polveani ja siirryin avaamaan hänen vyötään. En pitänyt kiirettä, vaan jäin kuuntelemaan, kuinka hänen hengityksensä kiihtyi malttamattoman pinnalliseksi. Aavistin, miten nopealla tahdilla hänen sydämensä hakkasi, kun riisuin ja valmistauduin leikkiini. Olin tuntenut saman jännityksen itse niin monesti aikaisemmin. Tuijotin häntä herkeämättä, kun kumarruin lattialle hänen jalkojensa väliin. Hän tarkkaili tiiviisti jokaista liikettäni. Avasin napit ja vetoketjun ja vedin farkut hitaasti pois, kunnes jäljellä oli vain mustat bokserit, jotka olivat jo valmiiksi irtoamassa hänen vartalostaan silkasta kiihottuneisuudesta.
The Primrose Thrills on samaan aikaan tyypillistä ja epätyypillistä fanifiktiota. Tyypillistä sikäli, että siinä fantasioidaan poikabändi One Directionin Harry Stylesistä. Kun New York -lehti vuosi sitten maaliskuussa laittoi suosituimmuusjärjestykseen julkisuudenhenkilöitä Wattpadiin kirjoitetuista fanifiktioista, suosituin oli juuri Styles, perässään muut bändin jäsenet. One Directionista myös kirjoitettiin eniten, vuonna 2014 palveluun ladatiin yli puoli miljoonaa tarinaa yhtyeen jäsenistä.
The Primrose Thrillsin asetelma on kuitenkin fanifiktiolle epätyypillinen, sillä roolit ovat kuin lääkäriromaanista, tavallinen nuori nainen ja mies, joka on komea maailmantähti.
Erityistä ja kiinnostavaa fanifiktiosta tekee se, että tyypillisin on asetelma, jota kutsutaan nimellä slash, kahden miehen välinen suhde. Ylivoimaisen enemmistön näistä tarinoista kirjoittavat naiset.
Koska suuressa osassa fanifiktiota on kyse seksistä tai vähintään romantiikasta, tässä lyhyt sanakirja helpottamaan sen oikean löytämistä:
AU, alternative universe. Fiktiiviset hahmot on sijoitettu muualle kuin alkuperäiseen maailmaansa. E. L. Jamesin Fifty Shades of Grey alkoi fanifiktiona, jossa Twilight-tarinoiden henkilöt sijoitettiin vaihdetuilla nimillä Seattleen.
Fluff. Ihastusta ja söpöilyä
H/C, Hurt/Comfort. Toinen hahmoista parantaa toisen, joka on fyysisesti tai psyykkisesti sairas.
OTP, One True Pairing. Kirjoittajan käsitys siitä, ketkä esimerkiksi poikabändistä ovat ne kaksi, jotka on tarkoitettu toisilleen. Tämän parittamisen seurauksena paria aletaan kutsumaan sen yhteisellä nimellä, ship name, johon on yhdistetty molempien nimiä. Esimerkiksi One Direction -yhtyeen Harry Stylesin ja Louis Tomlinsonin fiktiivisestä suhteesta käytetään nimeä Larry.
RPF, Real Person Fic. Todellisista ihmisistä kertova fanifiktio.
Slash. Miestenvälinen suhde.
Femslash. Naisten välinen suhde.
Chanslash. Aikuisen ja alaikäisen välinen suhde.
Lemon. Tarina sisältää suorasukaista seksiä.
Lime. Softcore seksiä.
Fanifiktioon keskittyneen Centrumlumina-tumblr-blogin pitäjä selvitti viime kesänä, millaisia parituksia suositusta ja laajasta Archive of Our Own -tarina-arkistosta löytyy. Sadasta suosituimmasta 65 oli miesten välistä slashia. Joka neljännessä tarinassa oli heteroseksuaalisia suhteita, naisten välisistä suhteista taas ei kirjoitettu käytännössä lainkaan.
Osaltaan tämä on seurausta fanifiktion luonteesta ja historiasta. Nykyaikaisen fanifiktion yhtenä alullepanijana on yleisesti pidetty Star Trek -sarjan ympärille kasvanutta fanikuntaa, joka alkoi kirjoittaa vaihtoehtoisia tapahtumakulkuja sarjan hahmoille. Kapteeni Kirkin ja yliperämies Spockin välille pian 50 vuoden aikana kirjoitetut tarinat ovat nostaneet slash-tarinat lajityypin kaanoniin. Suosio vaikuttaa myös kirjoittajien aihevalintaan. Miksi kirjoittaa Spice Girlsistä, jos kaikki etsivät tarinoita One Directionista?
Keistä tarinoita sitten kirjoitettiin? New York -lehden mukaan One Direction -yhtyeen Harry Stylesistä ja Louis Tomlinsonin välille kirjoitettiin ylivoimaisesti eniten Wattpadin slash-tarinoita. Archive of Our Ownin suosituimpien parien listan kärki kertoo lajityypin muut suosikit: Supernatural-sarjaa, Teen Wolf -sarjaa ja tietenkin Sherlock Holmesia ja John Watsonia.
Yritän osoittaa laskevan auringon säteitä, kun hän tarttuu käteeni, pitelee sitä ja asettaa sen vatsansa päälle. Annan hänen siirtää käteni hänen reidelleen. Farkkukangas sormieni alla. Kuumuus. Tunnen hänen hengityksensä, käteni on painautunut häntä vasten ja hänen sydämensä lyö niin lujaa. Hän todella luuli, että aion hypätä. Outoa. Olenko joskus vaikuttanut ihmiseltä, joka tekisi jotain niin turhaa? Ei minua kiinnosta lentää nopeasti taivaan halki.
John osoittaa Lontoon taivaankantta ja tuijottaa auringonlaskuun. ”Kiipesit…”, hän aloittaa.
”Kiipesit ullakolle ja pienen ikkunan läpi ihan vain istuaksesi täällä ja katsoaksesi auringonlaskua, niinkö?”
”Siltä vaikuttaa.” Se ei ole myöntävä, muttei kieltäväkään vastaus. Tunnen hänen sormiensa siirtyvän lanteilleni, varovasti tunnustellen.
”Piileskelit minulta.” Hän kuulostaa oudon loukkaantuneelta, mutta ei vihaiselta. Päätelmä piti toki paikkaansa.
”En piileskellyt”, sanoin. ”Tietenkään en. Tutkin tätä luonnonilmiötä, jota ihmiset pitävät tavallisesti romanttisena. Ajattelin selvittää, onko se maineensa veroinen. Oletin, että sinäkin nautiskelisit siitä Katyn kanssa.”
”Cathy”, John sanoo. ”Hänen nimensä on Cathy. Ja ei, hän halusi mennä suoraan kotiin. Yksin.”
Minulla ei ole vastausta. En aio pyytää anteeksi. Tämä ei ole minun vikani. Sen sijaan liikutan sormiani hänen farkkujensa saumoihin ja katson, kuinka hän kääntää päänsä kohti auringonlaskua. Hänen kasvonsa kylpevät punaisessa valossa. Varoittava punainen (”hälytys, vaara, vahinko ja veri ja tuska”) ja kutsuva, seksuaalista valmiutta ilmaiseva punainen (”anna mennä”). Lamaannun kahden tulkinnan väliin. Lepuutan poskeani hänen olkapäätään vasten. Hetken päästä hän upottaa kasvonsa hiuksiini. Tunnen hänen henkäisynsä, kuinka hänen kehonsa vähän vapisee. Hän takertuu olkapäähäni. Se tarkoittaa jotain. (Mitä?)
Onko se merkki fyysisestä läheisyydestä ystävyyden tuolla puolen? Tunnustus siitä, että olemme aiemminkin olleet näin läheisiä, hukkuneina toisiimme? Minua kuluttaa se, mitä haluan, vaikken oikeastaan tiedä, kaipaanko sitä. Läheisyyttä, toki. Ihoa. Kontaktia.
Jännitettä. John. Olen tuijottanut häntä. Ei väliä sillä, miten paljon olen katsonut häntä, kuin opiskelisin hänen piirteitään. En pysty käsittelemään tätä. En tiedä, miten eläisin, jos joutuisin vain haluamaan häntä, mutten tiedä, miten eläisin jos saisin hänet. Hän kumartuu suutelemaan otsaani.
”Tiedätkö, minä…” hän aloittaa. En keskeytä. Tahdon kuulla hänen sanansa. En liiku. Hän pysähtyy. Hänen sydämensä hakkaa niin nopeasti… Painan sormeni hänen rannettaan vasten, jotta voisin tuntea sykkeen.
”Minä en…” toinen aloitus. Ei ratkaisua. Hän henkäisee. Lasken hänen sydämenlyöntejään. Tunnen selittämätöntä pelkoa. (Vaaraa? Missä? Hänen sisällään ja se tulee kohta ulos.)
Vaikka lajityypin nimi on fanifiktio, pitkän fiktiivisen ihmissuhdekuvauksen kirjoittaminen ei ehkä kuitenkaan ole samankaltainen osoitus faniudesta kuin tribuuttibändin perustaminen tai farkkutakin, huoneen tai ihon peittäminen suosikkiyhtyeen kuviin ja merkkeihin. Hedelmällisempää on pitää julkisuuden tai fiktiosarjojen henkilöitä sisäänheittäjinä maailmaan, jonka tärkein sisältö ei ole sarjasta ponnistava knoppologia vaan ihmissuhteiden jännitteet, joita kirjoittaja pääsee ohjailemaan. Monipolvisten tarinoiden kirjoittaminen ihailluista julkisuuden tai fiktion henkilöistä on tarjonnut uudenlaisen mahdollisuuden käsitellä seksuaalisuutta ja sukupuolta, heijastaa miespäähenkilöihin odotuksia ja käsityksiä parisuhteista ja läheisyydestä.
Viime helmikuussa Anna Toddin Afterista Imagessa kirjoittanut kirjailija Miina Supinen vertaa mekaniikkaa nukkeleikkiin: lapsi ohjaa idealisoitua mukaelmaa tosielämästä. Yhtenä syynä tarinoiden suosioon Supinen pitää perinteisen fiktion heterosuhteiden tarjoamaa naiskuvaa.
”Naiset on niissä niin lapasia”, Supinen sanoo.
”Miestarinoiden suosio varmasti vähenee sitä mukaa, mitä enemmän hyviä naishahmoja fiktioon tulee. Tällä hetkellähän tilanne on sellainen, että joissain suosituissa tv-sarjoissa, esimerkiksi Sherlock Holmesissa, annetaan oikein täkyjä, joista käydä kirjoittamaan slashia. Televisiosarjojen tekijätkin ovat siis havahtuneet fanien toiveisiin.”
Slashia kirjoittava ja lukeva nimimerkki Dark Twin taas kirjoittaa The Fanfic Symposiumin esseessään, että hän ei pidä slashista siitä huolimatta, että on heteronainen, vaan juuri sen vuoksi. Syitä on monia: Slashia kirjoittavat naiset korostavat usein kohteidensa feminiinisinä pidettyjä ominaisuuksia, jolloin fanifiktion miehestä tulee projektio täydellisestä heteronaisen halun kohteesta: miehen ulkonäkö ja vartalo sekä naisen tavat viestiä tunne-elämästään. Kahden miehen tarinassa ei myöskään tarvitse joutua kilpailuasetelmaan tai kadehtimaan, kuten pitäisi, jos fanitettu päähenkilömies puuhastelisi naisen kanssa.
Kahden miehen suhdetta kuvaava tarina on Dark Twinin mielestä myös mahdollisuus puhtaaseen haaveiluun: kulttuuriset tai valtavirtaviihteen sukupuolistereotypiat tai -roolit eivät kahlitse tai häiritse kirjoittamista. Päin vastoin: odottamattomana tai kiellettynä pidetty suhde tarjoaa kirjoittajille paljon mahdollisuuksia draamaan.
Puhumattakaan vaihtoehdosta, että hahmot ovat Harry Pottereiden tapaan fantasiaa jo alunperin.
Ginny oli pitkään hiljaa. Harry kärtti vastausta niin sinnikkäästi, että Ginnyltä kesti useampi hetki tajuta, että hän oli siirtynyt pesemään Harryn selkää.
”Luulen niin, kyllä, tämä tarkoittaa sitä, että seurustelemme. En ole sellaista tyyppiä, joka hyppäisi suihkuun pojan kanssa, joka ei ole poikaystäväni.” Harry käänsi päätään ja kohtasi Ginnyn kovan, lävistävän katseen.
”Olen kuitenkin vasta eronnut Deanista. Hän saattaa olla urpo, mutta en halua satuttaa häntä. Hän, öh, hän kuvitteli koko viime vuoden, kuinka sinä aina tuijotit minua ja pelkäsi, että jättäisin hänet vuoksesi.” Ginny punastui uudestaan.
Harry ei tiennyt, mitä sanoa ja melkein läimäisi itseään, kun hän huomasi töksäyttävänsä.
”Minä tuijotin sinua.”
”Voi! No, Dean oli sitten oikeassa. Joka tapauksessa, hän ei enää ollut oma itsensä, vaan alkoi matkia sinua, tiedäthän. Ritarillisuutta heikkouteen asti, jaloutta ja sankarikompleksisuutta. Pidin siitä kaikesta, koska se oli osa sinua. Sellainen käytös ei sopinut Deanille. En halua uskotella hänelle, että erosin hänestä takiasi.”
Ginny katsoi Harrya anteeksipyytävästi. Harry ajatteli asiaa muutaman hetken ennen kun sanoi sen ääneen.
”Mitä, jos tapailisimme salaa seuraavat muutaman viikon, ja siirtyisimme ihmisten ilmoille vasta seuraavan ottelun jälkeen? Jos voitamme, läheisyys luetaan niin, että olemme vain voitonhuumassa ja jos häviämme, vaikuttaa siltä, että lohdutamme toisiamme.”
Ginny nyökkäsi ja suuteli häntä innokkaasti. Heti, kun Harry pohti, kykenisikö vielä kolmanteen orgasmiin, vesi kylmeni. Molemmat huudahtivat, lopettivat peseytymisen ja säntäsivät ulos suihkusta. Kun he kuivasivat itsensä ja pukeutuivat, he tajusivat, että olivat olleet poissa yhteisistä tiloista tavallista pidempään. Ginny asetti nopean näkymättömyysloitsun molemmille, kun he juoksivat pois pukuhuoneesta kohti linnaa.
Heidän täytyi esittää, että he jahtasivat toisiaan, kun he palasivat yhteisiin tiloihin. Kukaan ei saisi tietää salaisuutta. Vain he pystyisivät livahtamaan piilotettuihin oikoteihin.
Lopulta kiinnostavinta on aina kielletty, oli kyse rakkaudesta tai muista päihteistä. Tunteidensa yhtäkkiä yllättämät teinit jos ketkä tämän tietävät, ja haluavat sitä käsitellä. Nuorten miesten väliset suhteet ovat fanifiktiossa nyt heijastus näistä tunteista. Kun poikabändin mahdollisuudet auttaa ketään musiikillaan loppuvat, alkavat sen mahdollisuudet auttaa fiktiona. ■
Artikkelin fanifiktiolainaukset:
idxrated: Primrose Thrill Part 11 (One Direction)
nyladnam04: The Shower Scene (Harry Potter)
ivyblossom: The Progress of Sherlock Holmes (Holmes & Watson)
Lainaukset kääntänyt Iida Sofia Hirvonen