Moni muistaa hänet Raid-dekkarisarjan kirjoittajana ja tv:n rikosohjelmien taustahahmona. Mutta yli vuosikymmen sitten Harri Nykänen oli Helsingin Sanomien rikostoimittaja, jonka tekemät jutut Veikkauksesta ja seksuaalisesta häirinnästä olivat vahvasti vaikuttamassa Matti Ahteen erottamiseen vuonna 2001 Veikkauksen toimitusjohtajan paikalta. Samana vuonna Harri Nykänen sai itse lähteä Helsingin Sanomista. Nyt hän on vapaa kirjailija ja dekkarikustantaja.
Pitkäaikainen kansanedustaja, ministeri ja Veikkauksen ex-toimitusjohtaja Matti Ahde (sd) on nyt julkaissut toimittaja Timo Hakkaraisen kanssa kirjoittamansa muistelmat Matti Ahde Sähkömies (WSOY).
Kirjasta suurin osa käsittelee Ahteen kasvutarinaa köyhästä oululaispojasta sähkömieheksi ja nopeasta noususta Suomen politiikan huipulle. Kirjan loppupuolella sävy muuttuu, kun Ahde avaa tulen niitä päin, jotka hänen mukaansa olivat vastuullisia häntä kohtaan suunnatuissa ajojahdeissa.
Ahde käy kirjassa tarkkaan läpi oman näkemyksensä asioiden kulusta. Suurimman synnin saa kantaa Harri Nykänen, sakaalimainen toimittaja, joka keinoja kaihtamatta pyrki kaatamaan Ahteen.
Miten Nykänen vastaa syytöksiin?
Kaikki alkoi vuonna 1995. Nykäsen mukaan silloin elettiin Ahteen ja Veikkauksen kanssa idyllin aikaa. Pitkäaikaisen kansanedustajan toimia veikkausyhtiön johdossa käsiteltiin mediassa myönteisesti. Veikkauksella oli Nykäsen mukaan jo tuolloin hyvä veli -järjestelmä, joka maksoi toimittajien ja silmäätekevien harrastuksia oopperasta jalkapalloon.
Pinnan alla oli kuitenkin myös toisenlaista ilmaa. Veikkauksesta alkoi tulla Nykäselle viestejä, joiden mukaan yhtiön sisällä käytettiin diktaattorimaisia otteita ja toimitusjohtaja käyttäytyi kuin Veikkaus olisi ollut hänen oma yhtiönsä.
– Yhtiön sisällä oli tuskastuneita ihmisiä, Nykänen sanoo 18 vuotta myöhemmin.
– Tietysti otin vinkit vastaan myös Ahteen yhteiskunnallisen aseman takia. Mitä isompi pamppu, sitä tarkemmin median on seurattava hänen edesottamuksiaan.
Yksi salaisista yhteydenotoista sai Nykäsen heräämään. Yhtiön sisältä tuli hänelle vinkki, että Veikkaus oli juuri myynyt ison kasan omia myymälöitään, ja näissä kaupoissa olisi vinkin mukaan hämärää. Näin Ahde itse kertoo kaupoista muistelmissaan:
Ne sijaitsivat suurten kaupunkien keskustoissa kalliilla liikepaikoilla ja myivät vain veikkauskuponkeja noin miljoonan markan kuukausittaisella tappiolla. Päätimme hankkiutua niistä eroon. Kauppasimme myymäläketjua muun muassa Keskolle ja S-ryhmälle, mutta ne eivät olleet kiinnostuneita. Keväällä 1995 kaupat syntyivät yrittäjä Veikko M. Vuorisen kanssa, joka osti ketjun Onnenpyörä Oy:n nimiin. Kauppa ei sisältänyt liikehuoneistoja eikä muutakaan kiinteää omaisuutta. Vuorinen oli ainoa ostaja, jolle toiminta saatiin myytyä – onneksi edes hänelle. (Matti Ahde, Timo Hakkarainen: Sähkömies, s. 364).
Kauppa oli Nykäsen saaman vinkkitiedon mukaan räätälöity myytäväksi kaupat järjestelleen konsultin Risto Kippolan tutulle, liikemies Veikko M. Vuoriselle.
– Ihmettelin, miten Vuorinen valikoitui ostajaksi, vaikka hänen yritystoimintansa ei ollut hyvissä kantimissa. Oli selvästi jotain muuta, mikä teki hänestä sopivan ostajan. Päättelin, että hän oli ystävän ystävä.
– Aloin selvittää, kuka voisi yhtiön sisällä puhua asiasta enemmän. Lopulta löytyi taho, joka tiesi asiasta ja jonka kanssa järjestyi salainen tapaaminen.
Vihjeen antajat ennustivat, että Vuorinen ei pidä myymälöitä kauan, vaan rahastaa niillä sopivan tilaisuuden tullen.
– Näin kävikin. Vastoin Ahteen kirjassaan esittämää väitettä myymälöillä olisi ollut muitakin ostajia, muun muassa Rautakirja. Aikanaan Vuorinen myi myymälät Rautakirjalle ja teki luultavasti mukavan tilin.
Aikansa taustoja varmisteltuaan Nykänen kirjoitti Helsingin Sanomiin 18.8.1995 ison rikosjutun, joka räjäytti pelin.
Ahde kertoo kirjassaan, kuinka hänen mukaansa Nykänen asian uutisoi:
(--)Yhtiön hallitukselle ei kerrottu ostajan hämärästä taustasta. Poliisikin oli kuulemma kiinnostunut Veikkauksen liiketoimista. (--) Lukijalle tarjoiltiin kuva väärinkäytöksistä, jotka Helsingin Sanomat nyt paljasti ja jotka olivat saattaneet rahapeliyhtiön kriisiin. "Veikkauksen ylin johto aikoo käsitellä kauppaa kiireesti uudelleen Vuorisen taloudellisen tilan tultua koko hallituksen tietoon." Vielä suurempiin rikollisiin kuvioihin vihjattiin näin: "Veikkaus-yhtiön yrityskaupat kiinnostavat rikospoliisia. Myymäläkauppa on näistä tuorein." (--) Tällainen käsittelytapa onkin leimallista useille Nykäsen isoille jutuille, joissa esiintyy "kovia nimiä". Niissä todistustaakka siirtyy jutun kohteelle. (s. 365).
Harri Nykänen puistelee nyt päätään.
– Toimittaja on aina vastuussa jutuistaan. Jos tiedot eivät pidä paikkaansa, hänet voi viedä tutkintaan, jolloin poliisi saa selvittää tietojen paikkansapitävyyden. Miksi Ahde ei tehnyt näin, jos kirjoitin puppua?
Jutussa nostettiin näyttävästi esiin myös monet Nykäsen mukaan epäselvät ja toisiinsa liittyvät henkilökohtaiset palvelukset Ahteen ystäväverkoston jäsenten kesken.
Ahteelle ja Veikkauksen maineelle Helsingin Sanomien juttu oli kova isku. Veikkaus vaati tiukasti päätoimittaja Janne Virkkuselta oikaisua jutussa olleista kahdeksasta selvästä virheestä. Monimutkaisten tapahtumien jälkeen, joita selvitetään myös muistelmissa, Helsingin Sanomat julkaisi kuukauden päästä oikaisun, joka oli Nykäsen mukaan sisällöltään käytännössä sama kuin Veikkauksen oikaisuvaatimus.
Nykänen ei lehden oikaisua hyväksynyt silloin eikä hyväksy edelleenkään. Nykäsen välit lehden johtoon tulehtuivat entisestään.
Itseoikaisun jälkeen Nykänen soitti minulle ja sanoi, ettei hän anna tätä anteeksi, ennen kuin minut on pudotettu. (--) Hän piti "järkyttävänä" sitä, että lehti oikaisee. Tällainen nöyryytys oli Nykäselle mahdoton nieltäväksi. Hän veti tapahtuneesta sen johtopäätöksen, että tätä ne päätoimittajien Saariselän-matkat aiheuttavat (s. 370).
– Puppua. Olisin saanut kenkää Hesarista, jos olisin uhkaillut sen tason henkilöä tuolla tyylillä. Juttu oli vain yksi monien joukossa. En ottanut sitä noin henkilökohtaisesti, vaikka en Ahdetta arvostanutkaan. Riitelin vain päätoimittajan kanssa asiasta.
Harri Nykänen on Helsingin Sanomien ex-rikostoimittaja, jonka tekemät jutut olivat vahvasti vaikuttamassa
Matti Ahteen erottamiseen Veikkauksen toimitusjohtajan paikalta vuonna 2001.
Sitten hiljeni muutamaksi vuodeksi, kunnes tuli vuosi 2000. Nykänen muistelee vuosituhannen vaihteen tilannetta:
– Myymäläkauppauutisen ansiosta sain vihjeen Veikkauksen sisällä tapahtuvasta naispuolisten alaisten ahdistelusta. Eräs nainen oli irtisanoutunut ja tuonut irtisanoutumisensa yhteydessä esiin seksuaalisen ahdistelun. Aloin tutkia juttua ja tapasin useita entisiä ja (silloin) nykyisiä veikkauslaisia. Selvisi, että vihje piti paikkansa.
– Aloin soittaa Veikkausta valvoville tahoille, onko tällaisesta asiasta tullut tietoa. Kaikki pysyivät vaiti, jopa kultuuriministeri Claes Andersson. Jatkoin selvittelyä ja sain yhtiön sisältä lisää tietoja. Tapasin useita naisia, jotka sanoivat, että Ahde oli ahdistellut heitä seksuaalisesti. Lopulta tiedossani oli kymmenkunta ahdisteltua. Kaksi heistä allekirjoitti lupauksen tulla todistamaan, jos juttu menisi oikeuteen.
Kun Nykänen oli mielestään saanut tarpeeksi tietoa ja näyttöä aiheesta, hän oli yhteydessä Matti Ahteeseen, joka kiisti asian.
Samoihin aikoihin Harri Nykänen jäi Helsingin Sanomista vuorotteluvapaalle. Lehden johto määräsi toimittaja Vellamo Vehkakosken tarkistamaan jutun, muun muassa soittamalla joillekin ahdistelluille naisille. Pari viikkoa ennen jutun julkaisua Nykästä pyydettiin mukaan kriittiseen tv-ohjelmaan Palaneen käry keskustelemaan lehdistön sensuurista. Hän päätti, että menee ja kertoo asiasta, jos Ahteen nimeä ei lehtijutussa julkaistaisi.
Juttu Toimitusjohtaja painoi naisen seinää vasten ilmestyi 26.2.2001. Lehti oli päättänyt, ettei toimitusjohtajan nimeä kerrota. Siksi Nykänen kertoo menneensä 8.3.2001 Palaneen käryyn ja paljastaneensa siinä Ahteen nimen, vaikka lehden johto oli kieltänyt kertomisen irtisanomisen uhalla.
Nyt Veikkauksen hallitus aloitti selvityksen, jonka teki eläkkeelle jäänyt eduskunnan apulaisoikeusasiamies Pirkko K. Koskinen (kok). Nykäsen mukaan Koskinen totesi selvityksessä, että hän oli puhuttanut 4–5 ahdisteltua, joiden uskoi puhuvan totta.
– Ahde keskittyy vain kahteen tapaukseen, vaikka uhreja oli paljon useampia.
Ahde kertoo muistelmissaan Koskisen tehneen työnsä leväperäisesti ja tähtäsi vain yhteen päämäärään (s. 384). Selvityksensä loppupäätelmissä Koskinen ei lopulta keskittynytkään itse väitettyyn seksuaaliseen häirintään, vaan sanoo muun muassa: Kysymys ei näin ole niinkään tietyistä rikkomuksista, niiden arvioinnista ja seuraamusten määräämisestä. Kysymys on luottamuksen säilymisestä. Oy Veikkaus Ab:n hallitus päättänee harkintansa mukaan, nauttiiko Matti Ahde edelleenkin sen luottamusta. (s. 386).
Veikkauksen hallitus ilmoittikin 17.4.2001 menettäneensä täyden luottamuksensa Ahteeseen, joka sai potkut. Ahde luonnehti silloin tapahtunutta oikeusmurhaksi ja toistaa saman muistelmissaan: Pidin tapaustani esimerkkinä oikeusturvan heikkoudesta silloin, kun ankaria ja äärettömän loukkaavia syytöksiä ladellaan ilman näyttöä, vastuuta ja virallisia työsuojelun menettelytapoja karttaen ja median vyörytykseen luottaen. (s. 391)
Kolme viikkoa potkujen jälkeen ex-pääministeri Kalevi Sorsa (sd) puolusti Demarissa Ahdetta ja vihjasi kokoomuslaisten taustavaikuttajien osuuteen. Nykästä Sorsa nimitti "maaniseksi sossusyöjäksi", joka on käynnistänyt useita "lehdistölynkkauksia" (s. 394). Nykänen ei Sorsan sanoista yllättynyt.
– Poliitikoilla on taipumusta vainoharhaisuuteen. Olen niin epäpoliittinen henkilö kuin mahdollista. Ammuin toimittajana kaikkiin ilmansuuntiin. Olen kurmuttanut demareita kuten Kalevi Sorsaa, kepulaisia kuten Kauko Juhantaloa, kokoomuslaisia kuten Patentti- ja rekisterihallituksen pääjohtajaa Martti Enäjärveä ja vasemmistoa kuten Jaakko Laaksoa.
Keväällä 2001 vuorotteluvapaalta palanneelle Harri Nykäselle sanottiin, että hän saa lähteä joko pakolla tai vapaaehtoisesti.
– Lopulta sovimme, että jos irtisanoudun itse, saan korvauksen. Olin ollut Hesarissa 20 vuotta, ja aloin olla jo kypsä lähtemään.
Kaksi vuotta erottamisensa jälkeen Ahde palasi kansanedustajaksi Arkadianmäelle. Näin hän kuvaa suomalaista journalismia:
(--)Tuuli oli kääntynyt – joko minun urallani tai journalismissa. Siihen saakka olin ollut ylöspäin menevässä hississä, ja yhtäkkiä minut siirrettiin alas vievään hissiin. Niinhän media "julkkisten" suhteen toimii. Moni muukin julkisuuden henkilö on joutunut kokemaan saman jojoilmiön. (s. 447).
Ahde kertoo kirjan lopussa olevansa loppujen lopuksi onnellinen mies, vaikka elämä on tuonut viime vuosina murheita myös Hilkka-vaimon AKT-työpaikkakiusaamisten ja Jussi-pojan huumekohujen vuoksi.
Nykänen taas ei sano Ahde-kohua usein muistelevansa, mutta kylläkin tienneensä Ahteen muistelmakirjan joskus tulevaksi.
– Kirja kiertää kaikki ikävät asiat. Ahde ei vastaa olennaiseen kysymykseen: miksi naiset olisivat vaarantaneet uransa lähtemällä keksimään Ahteesta tarinoita? He olivat tavallisia naisia. Miksi he olisivat alistuneet ajojahtini välikappaleiksi?
Tekikö Nykänen itse mitään väärin? Onko Ahteen kritiikissä häntä ja mediaa kohtaan lainkaan pohjaa?
– Olen yhä sitä mieltä, että olin oikeassa sekä Veikkauksen myymäläkauppa- että ahdistelujutussa. Olin jo kokenut toimittaja enkä todellakaan kostoretkellä tai tekemässä politiikkaa. Nuorempana kyllä meni joskus överiksi. Tosin parempi niin kuin pitää rimaa liian matalalla.
– Toimittaja, joka syyttää päättäjää väärinkäytöksistä, voidaan koska tahansa vetää vastuuseen. Sen sijaan paljastettu voi ladella toimittajasta mitä tahansa.
