Harrastus pelasti minut – ministeri Mika Poutala kertoo tiestä huipulle ja lupauksestaan 50 000 nuorelle

Taustapirun vuosi käynnistyy urheilun terävimmältä huipulta. Erikoisjaksossa Harri Halmeen vieraana on liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Mika Poutala – urheiluministeri, jolla on olympiatason pikaluistelijana poikkeuksellisen vahva oma tausta huippu-urheilusta.

Poutala on kilpaillut maailman huipulla 16 vuotta ja startannut maailmancupissa 290 kertaa. Lisäksi hän on nelinkertainen olympiaurheilija, joka sijoittui Pyeongchangin 2018 olympialaisissa 500 metrillä neljänneksi. Samana vuonna hän saavutti 500 metrillä EM-hopeaa.

Ihmisenä Poutalasta on ollut moneen rooliin. Hän kuvaa itseään innostujaksi: lista kolmen lapsen espoolaisen 42-vuotiaan perheenisän tekemisistä on hengästyttävä. Matkan varrelle mahtuu räppiä, kirja, vaatesuunnittelua, videoita ja muuta sisältöä. Hän on ollut skeittari ja rullaluistelija, yrittäjä, esiintyjä ja motivaatiopuhuja – ja nyt poliitikko.

Lapsuus kulki Oulunkylästä Kallion ja Malmin kautta Kontulaan. Vanhempien ero, isän sairastuminen ja kuolema sekä niukka arki värittivät varhaisia vuosia. Poutala ei silti kuvaa itseään “kärsijäksi”. Suru purkautui pitkään hiljaisuudessa: Poutala kertoo itkeneensä iltaisin isäänsä ikävöiden, äidin tätä huomaamatta. Käänne tuli harrastuksesta. Koulukaverin kautta löytynyt pikaluistelu toi elämään uusia kavereita, rytmiä ja tekemistä, ja siten auttoi masennuksen yli.

Huippu-urheilijan tarina ei kuitenkaan Poutalan mukaan lähtenyt liikkeelle yhdessä yössä. Vasta ensimmäisten olympialaisten jälkeen hän päätti tehdä elämäntapamuutoksen. Ravinto, uni ja arjen rytmi menivät uusiksi. Sen jälkeen tulokset alkoivat parantua. Urasta tuli pitkä ja poikkeuksellinen: ei loukkaantumisia, ei väliin jääneitä kisoja.

Arkeen kuului myös jatkuva matkustaminen. Ulkomailla saattoi kulua 130 vuorokautta vuodessa ja leiritys vei erityisesti Saksaan. Uusi taso löytyi lopulta Kanadasta, Calgaryn huippuolosuhteista ja valmentaja Kevin Crockettin ryhmästä. Keskeinen muutos oli valmennusfilosofia: kuusi treenipäivää viikossa vaihtui treenin ja levon vuorotteluun. Kolme päivää treeniä ja kaksi lepoa tarkoitti lisää treenitunteja, mutta myös enemmän aikaa palautua. Kolmekymppiselle sprintterille se toimi. Samalla harjoitusporukka oli maailman kovinta, mikä teki jokaisesta treenistä kilpailun.

Toinen Poutalan tarinaa vahvasti värittävä teema on usko. Hän ei halua korostaa helluntailaisuutta identiteettinä, vaan puhuu mieluummin kristinuskosta. Teini-iässä uskosta tuli entistä selvemmin oma valinta, eikä hän muista hävenneensä sitä tai tulleensa kiusatuksi. Päinvastoin: uskosta tuli myös ilmaisukeino, myös hengellisen rapin muodossa.

Rap ja esiintyminen ovatkin Poutalan kolmas polku. Seurakunnan nuorten illasta löytyi porukka, ja Plastic-nimellä syntyi myös omia kappaleita ja olympiavuosien kisabiisejä. Samaan aikaan Poutala ajautui videotekijäksi käytännön syistä. Kun pikaluistelu ei saanut näkyvyyttä, hän ja sparrauskumppanit kuvasivat haastatteluja Ylelle itse.

Sama itse tekemisen logiikka toistuu Poutalan elämässä muuallakin. Omaa vaatemallistoa myytiin takakontista, samoin omakustannekirjaa Mitä menestyminen vaati, jota Poutala kertoo mainostaneensa joskus kisastartin yhteydessä niin, että sai varoituksen “liiasta bisneksestä”.

Poutalan uralla show oli osa kilpailua. Hän halusi antaa yleisölle muutakin kuin starttiviivalla tuijottamista. Kaikki eivät ihastuneet. Omalta valmentajalta ja jopa kilpailijoiden taustajoukoilta tuli palautetta, jos esiintyminen koettiin häiritseväksi. Poutalan mukaan tarkoitus ei ollut koskaan kiusanteko, vaan yleisön viihdyttäminen – sama tarve, joka hänellä on ollut nuoresta asti. Poutala haki huomiota, mutta ei hyväksyntää.

Politiikkaan Mika Poutala päätyi pitkän pyytämisen jälkeen. Kristillisdemokraatit esittivät kutsuja jo urheilu-uran aikana, mutta silloin vastaus oli ei. Kun korona katkaisi työt motivaatiopuhujana, sysäsi se harkinnan uudelleen liikkeelle. Espoon valtuustopaikka irtosi vahvalla äänimäärällä, ja valtuustotyö sytytti kiinnostuksen vaikuttaa enemmänkin. Eduskuntavaaleissa ääniä tuli jo tuhansia.

Parin vuoden ministeripestissään Poutalalla on yksi selkeä, konkreettinen tavoite: kohdata 50 000 nuorta ja kerätä heidän näkemyksensä hyvinvoinnista. Huippu-urheilun puolelta hän nostaa esiin erityisesti urheilijan sosioekonomisen aseman. Urheilija ammattina on hänen mukaansa yhä jälkeenjäänyt monista palveluista ja mahdollisuuksista – esimerkiksi eläkkeen ja työttömyysturvan osalta. Urheilijaeläke ei ole palkinto vaan sosiaaliturvaa, Poutala painottaa.

Päätöksentekoa ministeriössä Poutala kuvaa virkamiesten ja ministerin yhteistyöksi. Sooloilun kynnys on korkea, koska järjestelmän pitää toimia myös silloin, kun ministerillä ei ole hänen kaltaistaan urheilutaustaa.

Poutala ponnisti maailman pikaluisteluhuipulle maasta, jossa lajin olosuhteet ovat onnettomat. Halli vai ulkojää -keskustelun vertailuksi hän nostaa kuvan, jonka moni ymmärtää: kuka voisi edes kuvitella, että Teemu Pukki ponnistaisi pelaamaan Champions-liigaa suopotkupallotreeneistä. Pikaluisteluhallia on kaivattu Suomeen jo vuosia, ja valoa näkyy Seinäjoella, jossa kaupunginhallitus esittää hallin rakentamista. Suomen luisteluliitto on ilmoittanut tukevansa hanketta miljoonalla eurolla, mukana on myös projektiin sitoutuneita yhteistyökumppaneita. Poutalan mukaan hanke on parasta, mitä lajin ympärillä on tapahtunut vuosiin. Valtuusto tekee päätöksen tammikuussa.

Kun Poutalalta kysytään elämän tavoitteita, vastaus on yllättävän suoraviivainen: olla avuksi. Työssä se tarkoittaa parempaa arkea ihmisille ja maalle, kotona lapsille suuntaa ja tukea elämän valinnoissa. Perheen merkitys on muutenkin suuri. Vapaa-aika on lasten kanssa vietettyä aikaa, liikkuen ja luistellenkin. Lopulta Poutala palauttaa kaiken samaan ytimeen. Tehdä täysillä, mutta niin, että se palvelee jotakin itseä suurempaa.

Podcastin kooste on kirjoitettu tekoälyä hyödyntäen. Toimittaja on editoinut ja tarkastanut sisällön.