Aikanaan, kun luonnonmuodostumien syntyä ei tiedetty, niitä selitettiin jättiläisten ja muiden satuolentojen ­tekeminä.

Ajateltiin, että jättiläinen heitteli kivet ja kalliot paikoilleen, ja että harjut syntyivät suuren, jättiläisen olalla keikkuneen sorasäkin vuotaessa. Tutkijat ovat löytäneet ilmiöille myöhemmin muitakin selityksiä. Harjut ovat ­seuraus jääkaudesta.

Tarkemmin sanottuna mannerjäätikkö valui alas Kölivuoristosta 115 000 vuotta sitten. Jäätikkö eteni Suomen yli kauas Keski­-Eurooppaan, Puolan Veiksel-joelle asti. Se vei mukanaan lähes kaiken ­irtaimen maa-aineksen ja jätti jälkeensä ­paljaan maankamaran. Paksuimmillaan Suomen päällä oli yli kolme kilometriä jäätä.

Sulamisvaiheessaan runsas 10 000 vuotta sitten jääkausi lajitteli, pesi ja ­kuljetti valtaisat määrät irtomaata ja jätti maisemaan erikoisia muodostumia. ­Pitkiä harjuja, tasaisia deltakankaita eli jäätikkö­jokisuistoja, hiidenkirnuja, silo­kallioita.

Jääkauden jälkeensä jättämistä ­muodostumista harjuluonto on kenties vaikuttavin. Komeimmat harjumme ovat osa kansallismaisemaa. Ne ovat tunnettuja matkailukohteita, kuten Etelä-Savon Punkaharju, Pulkkilanharju Päijänteen kansallis­puistossa sekä Tampereen ­Pyynikki.

Loppuvaiheissa jääkautta jää peräy­tyi etelärannikolta Perämerelle 2 800 vuodessa. Välillä jään reuna pakeni nopeasti. Kylminä kausina se pysähtyi paikalleen pidemmäksi aikaa. Sen edustalle pääsi kasautumaan jääkentältä sulavesien mukana kulkeutunutta, lajittunutta maa-ainesta, joka muodosti suuria jäänreunan suuntaisia valleja, reunamuodostumia. Silloin syntyivät neljä Salpausselkäämme.

Pitkittäisharjut syntyivät suurten jäätikköjokien kohistessa jäätunneleissa ja hioessa ja lajitellessa mukanaan kuljettamaa maata pyöreiksi kiviksi, soraksi ja hiekaksi. Pitkittäisharjut suuntautuvat kohtisuoraan reunamuodostumiin ­nähden.

Sekä reunamuodostumat että pitkittäisharjut koostuvat lajittuneista aineksista. Ne ovat tärkeitä ja kallisarvoisia pohjaveden muodostumis­alueita. Sora ja hiekka puolestaan ovat arvokkaita rakennusmateriaaleja.

Harjuilla ja hiekka­kankailla eteen voi putkahtaa pyöreä ja jyrkkä­rinteinen syvänne, suppa, jonka pohjalla on usein lampi. Supat ovat peräisin viime jää­kauden lopulta, kun sulavasta jää­tiköstä irtosi valtavia jää­lohkareita, jotka hautautuivat jäätikkö­jokien kasaaman hiekan ja soran alle.

Jäälohkareiden sulaessa maanpinta painui ja syntyi suppilomainen harjukuoppa. Tarkasti suppien lukumäärää ei tiedetä, mutta niitä lienee tuhansia, ehkä kymmeniätuhansia. Niistä syvimmät ovat nelikymmenmetrisiä.