Apu

Hannu Salama laukoo totuuksia menneestä ja nykyhetkestä

2


Hannu Salama laukoo totuuksia menneestä ja nykyhetkestä

Hannu Salama katsoo nykymenoa kirjailijan tarkkuudella. Mietteistä syntyi runokokoelma, joka ei kaihda ottamasta kantaa.
Teksti Liisa Talvitie

Matka Tampereen Pispalasta Helsingin Vuosaareen ei ole niin pitkä kuin henkinen matka 1960-luvulta tähän päivään. Suomi on muuttunut, ja sitä muutosta kirjailija Hannu Salama katsoo tarkkanäköisenä.

– Poliittisesti ja yhteiskunnallisesti Suomi on aina murtovedessä, niin nytkin. En maalaile pirua seinälle, mutta Eurooppa-parka on pahassa jamassa, ja Suomi on siinä mukana. Liittovaltiota tästä maanosasta ei Yhdysvaltojen tavoin koskaan saada, niin erilaisia kansoja ovat vaikkapa Ranska, Italia ja Espanja.

Hannu Salama istuu suosikkikahvilassaan Itäkeskuksessa eli nykytermillä Itiksessä ja juo tavallista kahvia kerman kera. Ei lattea tai cappuccinoa hänelle.

Kahvikupin ääressä hän katsoo kauppakeskuksen ihmisvilinää, tätä maailmanmenoa.

Salama toivoo ”nuorpoliitikoiden” muistavan ylenkatseellisuudessaan kokeneiden, paljon nähneiden edeltäjiensä kokemukset. Niistä löytää viisautta, jos virheitäkin.

– Suomi ei olisi selvinnyt ilman presidentti Urho Kekkosen taitavuutta. Kokemus on hieno käyttövoima, jos sitä osaa hyödyntää oikein. Nuorpoliitikot saattavat tehdä samoja virheitä kuin ulkoministeri Eljas Erkko, joka talvisodan syttyessä pakeni Tukholmaan.

Kekkosen idänpolitiikan ansiosta Suomi selvisi sodanjälkeisistä vuosista niin kuin selvisi, ja Venäjä on ikuinen rajanaapurimme. 

– Suunnitelmat Natoon liittymisestä ovat vaarallisia, sillä sen liiton myötä puolustettava itärajamme pitenisi Utsjoelta Viron kaakkoiskulmalle asti. 

Viron ulkopolitiikan Hannu Salama kuittaa kansallisromantiikan tasolla olevaksi. 

– Kuka menettäisi henkensä, jos Viron ja Venäjän välille syntyisi selkkaus ja Suomi olisi Natossa? Myös suomalaiset tytöt ja pojat. 

Tämänhetkistä pakolaisvirtaa arvioidessaan hän on miettinyt sitä vaihtoehtoa, että Venäjä suistuisi kaaokseen.

– Meillä olisi tuhansia pakolaisia itärajalla.

Synkeän realistisista ajatuksista huolimatta Hannu Salama sanoo iloitsevansa Pariisissa syntyneestä ilmastosopimuksesta ja siitä, että hänen nuoruutensa pinttyneistä arvoista on vähitellen päästy eroon.

Negatiivisesti homoseksuaalisuuteen suhtautuminen on yksi niistä.

Salama väittää, ettei hän ole ollut koskaan myyvä tai suosittu kirjailija. Kymmenien teosten, romaanien ja runokokoelmien kirjailija suree kaunokirjallisuutemme viihteellisyyttä ja niissä piilevää keskiluokan välinpitämättömyyttä.

– En löydä parhaimmistakaan romaaneista eteenpäinvievää sanomaa. Finlandia-voittaja Laura Lindstedtin palkintopuhe oli tervetullut kannanotto, kirjaansa en ole vielä lukenut.

Hannu Salamalta ilmestyy nyt runokokoelma Hyvästi kirvesvarsi (Otava). Runot ovat syntyneet viiden vuoden aikana. Niissä kuuluu monesta kulmasta maailmaa katsovan kirjailijan ääni. Se on voimakas ääni, joka murtaa myyttisen Suomi-kuvan. Sitä alettiin rakentaa kansalaissodan jälkeen.

– Minusta ei tullut koskaan kunnon oikeistolaista eikä vasemmistolaista. Lapsuudessani ja nuoruudessani Tampereella kuulin molempien puolien kertomukset vuodesta 1918. Isoisäni kärsi neljä vuotta keskitysleiriä Hennalassa, ja kouluni rehtori edusti kannanotoissaan valkoista puolta. Sekä punaisten että valkoisten puolella on ollut historian vääristelijöitä.

Hannu Salaman kohdalla ei yhdessäkään haastattelussa voida ohittaa vuonna 1964 ilmestyneen Juhannustanssien (Otava) synnyttämää kohua. 

Se toi tekijälleen syytteen jumalanpilkasta, ja hänet tuomittiin Helsingin hovioikeudessa vuonna 1966 kolmeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen. Kekkonen armahti hänet kaksi vuotta myöhemmin.

Salama arvelee, että vastaava tilanne saattaisi syntyä nykyään korkeintaan jostakin poliittisesta kannanotosta. Hän itse kuvasi Juhannustansseissa nuoria ihmisiä, ja kirjailijan puolustajat kysyivät mielenosoituskylteissään, että ”eikö elämästä saa kirjoittaa”.

Salama kirjoittaa nyt muistelmiaan, joita on kasassa vasta sadan liuskan verran. Hän lupaa niistä ”aika laajan” kirjeromaanin muotoon kirjoitetun teoksen.

Hän palaa siinä myös Juhannustanssien oheisasioihin. Romaaniaan hän pitää nuorisoromaanina.

– Yksi arvioni on, että oikeusministeri J.O. Söderhjelmillä ja Kekkosella oli alunperin suunnitelma – Söderhjelm nostaa syytteen, ja Kekkonen armahtaa. Voidaan myös miettiä sitä, miltä olisi näyttänyt, että Pravda olisi kirjoittanut edistysmielistä kirjailijaa vainottavan Suomessa.

Kirjailija myöntää, että Juhannustanssien aika oli henkilökohtaisesti vaikeaa. 

– Kuka tahansa sai sanoa mitä tahansa kaikissa lehdissä. 

Hän pystyi silti aloittamaan uuden kirjan. Kenttäläinen käy talossa (Otava) ilmestyi vuonna 1967. Yksityiselämä meni kuitenkin sekaisin. Lapset, poika ja tyttö olivat syntyneet vuosina 1964 ja 1966, pahimman myllerryksen keskelle. Avioliitto ja perhe-elämä eivät kestäneet sitä painetta.

– Olen iloinen, että lapsistani tuli kunnon kansalaisia, pojastani äänittäjä ja tyttärestäni toimittaja. Mikään malli-isä en ollut.

Hannu Salama lihoi kaksikymmentäviisi kiloa ja joi liikaa. Vuonna 1989 sairastetun haimatulehduksen jälkeen alkoholi jäi.

Vuonna 1975 kirjailijalle myönnettiin Pro Finlandia -mitali. Hän kieltäytyi ottamasta sitä vastaan, ja kirjeessään mitalista päättäneelle Urho Kekkoselle Salama kuvasi kieltäytymisensä syitä ”periaatteellisiksi, mutta periaatteellisiksi varsin henkilökohtaisella tavalla”.

Salaman arvoista on ollut pysyvin nuoruudenarvo, joka toistettakoon kolmasti. 

– Totuus, totuus ja totuus. Olen koettanut pysyä totuudessa niin hyvin kuin pystyn ja tiedän.

Samaan hengenvetoon hän sanoo, että proosakirjailijat ovat itse asiassa taitavia valehtelijoita. Sillä hän tarkoittaa sitä, miten uskottaviksi kirjailijat tarinansa kirjoittavat.

Väinö Linna se vasta suurvalehtelija olikin, mutta taitava sellainen. Hän loi henkilöhahmoistaan niin uskottavia, että lukijat uskoivat näiden todella eläneen.

Nuoruuden idoleista yksi on pysynyt, yhdysvaltalaisen kirjailijan William Faulknerin (1897–1962) tuotanto ja erityisesti Kartano, Snopesin perheestä kertovan trilogian kolmas osa.

Rakkautta pidetään nuorten ihmisten etuoikeutena, mutta ensi lokakuussa kahdeksankymmentä vuotta täyttävä Hannu Salama sanoo, ettei rakkaus katso ikää.

– Nuoret luulevat, että rakkaus loppuu 30-vuotiaana. Rakkautta, iloja ja suruja pitää jakaa kaikenikäisenä, enkä voisi kuvitellakaan vetäytyväni yksikseni Valamon luostariin. 

Salamalla on yli 70-vuotias naisystävä, jota hän kutsuu tyttöystäväkseen.

– Olemme päättäneet asua erillämme työrauhan vuoksi. 

Ratkaisu on ollut hyvä.

Salaman tyttöystävästä ei sen enempää, ei edes sitä, kuka hän on, mutta Hannu Salama asuu Vuosaaren taiteilijatalossa aivan meren tuntumassa. Hän muutti taloon heti sen valmistumisvuonna 2003.

– En kovin hyvin viihdy erilaisissa tilaisuuksissa tai ravintoloissa. Kun on raitis, ei jaksa kuunnella humaltuvien puheita, vaikka olin itse aikoinani juodessani samanlainen hölmö.

Taiteilijatalossa on sopivaa työnteon rauhaa ja yhteisöllisyyttä myös silloin, kun itse haluaa. Yhtenä vappuna naapuritalon ponteva rouva valitti metelistä ja sai poliisit paikalle.

– Kun Aulikki Oksanen alkoi laulaa heille Sinua, sinua rakastan, heltyi siinä suomalainen poliisikin.

Taiteilijataloon johtavat myös Hannu Salaman hieman yllättävät yleisöesiintymiset.

Hannu Salama & Vapaat radikaalit -ryhmä on esiintynyt yhdessä ja tehnyt Auringonnousun talosta Helvetin kuuseen -levyn. Sitä mainostetaan Salaman tiheillä teksteillä ja saksofonisti, huilisti Hepa Halmeen moniulotteisella jazzilla.

– Niin kävi, että talomme jazzmuusikot saivat houkutella minua mukaansa esityksiin, joissa neljä muusikkoa soittaa ja minä lausun runoja. Olemme esiintyneet Tampereella, nyt tammikuussa KOM-ravintolassa Helsingissä. Yleisö on ollut nuorta, ja aplodit aivan hyviä. 

Tampereella vieraillessaan Hannu Salama pani merkille, että ennen Hämeenkadulla tuli päästä päähän kävellessä vastaan kymmenen tuttua.

– Enää ei tule ketään.

Toimittajan ja nykyisen kansanedustajan Timo Harakan (sd) tekemässä elämäkertakirjassa Salama kertoo haluavansa elää ainakin vuoteen 2018, jolloin kansalaissodasta on kulunut sata vuotta. 

Silloin hän pääsee sanomaan, että ”ette te saatanan lahtarit kerinny kaikkia tappaa.” ●

Teksti: Liisa Talvitie

Kuva: Raisa Kyllikki Ranta

Julkaistu: 7.1.2016