Apu

Kapellimestari Hannu Lintu: ”Kun on hyvä, sen voi sanoa ja näyttää – näin toimi myös Sibelius, joka vihasi turhaa nöyristelyä”

Kapellimestari Hannu Lintu: ”Kun on hyvä, sen voi sanoa ja näyttää – näin toimi myös Sibelius, joka vihasi turhaa nöyristelyä”
Kapellimestari Hannu Lintu on antanut televison musiikkilähetyksissä kasvot klassiselle musiikillemme. Vannoutunut kaupunkiasuja ja kosmopoliitti haluaa ravistaa meistä pois nöyristelyn. Nyt hän siirtyy Radion sinfoniaorkesterin edestä Kansallisoopperaan.
Julkaistu: 2.3.2021
Kilometri Helsingin rautatieasemasta seisoo neljä kivitaloa.
Bulevardin ja Albertinkadun risteyksen yhteen kulmaan venäläiset perustivat teatterin 1879, toisen kulman kivijalassa myydään italialaisissa väreissä turkulaista pizzaa, kolmannessa kulmassa komeili Venäjän suurlähetystö, kunnes naapuri itse pommitti sen sodassa hajalle ja tilalle nousi Suomen valtion virastotalo.
Neljännessä nurkassa kohoaa 1890-luvun lopun jugendlinna, päätykolmioita ja kulmatorni. Linnan sisäpihalla, rautaporttien takana, rauhassa raitiovaunujen kolinasta seisoo kolmikerroksinen kivitalo. Se on ajureille tallirakennukseksi aikanaan tehty, nyttemmin omakotitaloksi kunnostettu.
Täällä metristen seinien sisällä pitää kaikessa hiljaisuudessa kotiaan kapellimestari Hannu Lintu. Uuden kuvataiteen, hyllytettyjen kirjojen, isältä ja äidiltä saadun flyygelin, pietarilaisen rescuekoira Shurikin ja puolisonsa, työelämä­professori Pekka Mattilan kanssa.
"Somen kautta tulee palautetta tuntemattomilta. Koskettavimpia ovat kuvat, joissa vanhusten hoitokodin asukkaat ovat panneet parastaan päälle ja yhdessä on katsottu konserttia."
Hannu Lintu astelee olohuoneessaan ja sanoo kokevansa olevansa Jean Sibeliuksen sukulaissielu, kaupunkieläjä ja kosmopoliitti, joka saa parhaan yhteyden Suomeen etäällä Suomesta. Kun käy muualla, saa kotona aikaan. Suomi on kotimaa, maailma on Suomen peili.
Matkapäivät Kuala Lumpurissa, Berliinissä ja USA:n suurten orkestereiden edessä herkistävät Linnussa esiin suomalaisuutta, jota hän ei suoretriiteistä hae.
– Olen huono luontoihminen enkä tiedä maaseudusta mitään, hän kuittaa.
Hän sanoo ymmärtävänsä hyvin sen, että Sibelius ei tarvinnut hankirämpimistä siirtääkseen luonnon säveliksi. Riitti, että sai kävellä nappaskengissä ja kovat kaulassa Ainolan edustalla ja katsoa kun joutsenet liisivät yli Tuusulanjärven. Siitä syntyi musiikkia, jota maailmalla edelleen pitävät mystisen suomalaisen luontosuhteen kirkkaimpana timanttina.
– Minua aiemmin pyydettiin olemaan kuvissa hymyilemättä, kun näytän kuulemma ivalliselta, Hannu Lintu sanoo valokuvaajan tarkentaessa kameraansa.

Koronavuosi mullisti kulttuurin

Hannu Lintu, 53, on Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestari, joka on viime vuosina antanut suomalaisen klassiselle musiikille kasvot ja äänen.
Viikoittaisissa tv-konserteissa hän on johtanut kymmeniä orkesteriteoksia, tulkinnut vanhaa musiikkia ja esitellyt meille nykymusiikkia.
Konserttien välipaloina Lintu on selventänyt kansalle, mitä on kontrapunkti, aleatorisuus, täysklassisen ajan orkestraation läpikuultavuus ja kuinka Mahlerin yhdeksännen sinfonian alussa loistaa ylimenojen taide.
Koronavuosi on mullistanut kaiken, arkemme ja tapamme nauttia kulttuurista. Kun Suomi on mennyt kiinni, keikat peruutettu ja konserttisalit tyhjentyneet Lintu on jatkanut työtään RSO:n johtajana ja tuonut tv-ruutuihin konsertin ja huippuvierailijan toisensa jälkeen.
Korona-aika on tuonut paljon uutta väkeä RSO:n televisiokonserttien ääreen.
– Somen kautta tulee palautetta tuntemattomilta, hän sanoo ja pysähtyy.
– Koskettavimpia ovat kuvat, joissa vanhusten hoitokodin asukkaat ovat panneet parastaan päälle ja yhdessä on katsottu konserttia. Se tuntuu sielussa todella syvällä, tällä työllä on merkitystä.
"Lähikaupassa kaksi naista kysyi, että saako ottaa yhteiskuvan. Totta kai, sanoin. Siinä sitten olimme me neljä yhteiskuvassa: minä, kaksi naista ja vessaharja, jonka toinen naisista oli juuri ostanut."
Lintu-fanien joukko kasvaa joka kerta, kun tämä naama on ruudussa.
– Hauskojakin tilanteita eteen tulee. Vedin äskettäin jotain äkkiä ylleni ja lähdin piipahtamaan lähikauppaan. Matkalla tuli vastaan kaksi naista ja kysyivät, että saako ottaa yhteiskuvan. Totta kai, sanoin. Siinä sitten olimme me neljä yhteiskuvassa: minä, kaksi naista ja vessaharja, jonka toinen naisista oli juuri ostanut.
Häntä voi kutsua asialleen omistautuneeksi. Hannu Petteri Lintu rakastaa haasteita ja puhua asioista oikein termein, sivistyssanoin. Työt tehdään silloin kuin on sovittu ja tehdään kunnolla. Hän ei suostu pitämään itseään humoristina, sanat putoilevat harkitusti paikalleen kuin Tetriksen palat. Kapellimestarina hän on kuulu tarkkuudestaan, siitä, että orkesterilla on johtaja – ”eihän Leijonatkaan ole mitään ilman Mörköä”.
Hannu Linnun kotitalo on yli 120-vuotias ja sijaitsee Helsingin Bulevardilla, mutta silti suojassa. Taustalla Panu Ruotsalon maalaus White Horse.

Kirjasto antoi pohjan tarinoinnille

Tuimat silmät ja jykevät piirteet antavat kuvan ihmisestä, joka ei pidä turhanaikaisesta leikinlaskusta.
– Minua aiemmin pyydettiin olemaan kuvissa hymyilemättä, kun näytän kuulemma ivalliselta, hän sanoo valokuvaajan tarkentaessa kameraansa.
Mutta hänessä on tarinankertojan vikaa. Sellaista, joka innostuu yksityiskohdista ja osaa valita tuhansista langoista ne kirkkaimmat ja punoa ne valtaviksi matoiksi, suuriksi kertomuksiksi, joita kuunnellessaan kuulija viihtyy ja puolivahingossa sivistyy.
Raumalaiselle yksin viihtyvälle pojalle kirjasto oli se paikka, jossa syntyi tarinoinnille pohjaa. Se on Suomen ja hyvinvointivaltion tarina, jonka hän haluaa nostaa esimerkiksi, suureksi suomalaiseksi arvoksi, jota täytyy ymmärtää ja vaalia. Kirjastoon hän meni ja luki, siellä hän pänttäsi ja ahmi kirjoja. Kotona äiti luki Krisnamurtia, isä Päätaloa.
"Matkani tähän on kuvaus suomalaisesta 1970–1980-luvun luokkaretkestä, kun pikkukaupungin pojasta voi tulla mitä vaan."
– Isällä ja äidillä oli akateeminen sielu duunareiden ruumiissa. Aina oltiin näyttelyissä, konserteissa. Rahasta meillä ei puhuttu, koska sitä ei merkittävästi ollut, mutta koulutus ja sivistys olivat kunniassaan. Matkani tähän on kuvaus suomalaisesta 1970–1980-luvun luokkaretkestä, kun pikkukaupungin pojasta voi tulla mitä vaan. Kavereiksini sattui vielä nuoria, joista monista tuli musiikin ammattilaisia.
Raumalta Linnun matka vei vapaaoppilaana piano- ja sello-oppiin Turun konservatorioon ja sieltä orkesterinjohtamisen opintoihin Helsingin Sibelius-Akatemiaan. 1990-luvulla nuori mies voitti pohjoismaisen kapellimestarikilpailun ja siirtyi voimiaan näyttämään Turun ja sitten Göteborgin suurten orkestereiden eteen.
Yksioikoiselle miehelle vuodet olivat opettavia, ei voi toimia kuin höyryjyrä, täytyy kuunnella. Ja vaikka kuinka toinen olisi tapojensa vanki, ei se huutamalla muutu. Tätä viisautta ei nuoresta Linnusta löytynyt ja kaudet olivat kolhuja täynnä. Matka jatkui maailmalle vierailemaan yhä suurempien orkestereiden eteen. Siinä oppi mies olemaan.
Näistä ja muista käänteistä hän kertoo Pekka Hakon kirjoittamassa tuoreessa elämäkerrassa Linnunradalla (Bazar).
– Olen 52. Olen tehnyt uraa 25 vuotta, edessä on vielä toiset 25 vuotta. Rakastuin lapsena musiikkiin, kun näin Leif Segerstamin johtamassa Savonlinnassa oopperaa.

Taiteen tukeminen verovaroilla on helppo maali

Vuonna 2013 hän aloitti Radion Sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina. Kausi on ollut menestys, Lintu on uudistanut vanhaa ja esitellyt uutta, vienyt orkesterin verkkoon ja striimauksiin, tuonut maahan huippusolisteja ja nostanut RSO:ta maailman kiinnostavimpien orkestereiden joukkoon.
Jossain vaiheessa keksittiin, että esitysten lomassa ylikapellimestari voisi kertoa yleisölle teosten taustoja.
– Teen paljon taustatyötä konserttien kappaleiden taustalla, miksi en niistä kertoisi muillekin, näin ajateltiin, hän sanoo.
Niin tehtiin ja siitä tuli menestys.
Julkisuus on nostanut Linnun kasvot mainoslakanoihin ja levynkansiin. Amerikassa ja Japanissa tällainen tuntuu luonnolliselta, Suomessa oman jättinaaman näkeminen julkisessa tilassa… siinä on ollut totuttelemista.
"Meillä presidenttikin oikein erikseen sanoo, että ollaan nöyriä. Ei tarvitse olla, eivät ole ranskalaisetkaan!"
Mutta kansallista nöyristelyä omien kykyjen edessä hän ei suostu potemaan.
– Kun on hyvä, sen voi sanoa ja näyttää sen. Näin toimi myös Sibelius, joka vihasi turhaa nöyristelyä. Meillä presidenttikin oikein erikseen sanoo, että ollaan nöyriä. Ei tarvitse olla, eivät ole ranskalaisetkaan!
Verovaroilla toimivalle sinfoniaorkesterille julkinen toiminta on tuonut hyväksyttävyyttä, mutta ei paha veri tästä maasta sillä ole loppunut. Klassisen musiikin ja taiteen tukeminen verovaroin ovat olleet noheville poliitikoille sopivia maaleja. Näin voi osoittaa olevansa ”kansan puolella eliittiä vastaan”.
– Poliitikko kerrallaan on ollut työntämässä Musiikkitaloa ja Oopperataloa Töölönlahteen. Sitten kun samat poliitikot ovat päättävissä asemissa, he ovat huomanneet, että tällä pienellä panostuksella yhteiseen kulttuurityöhön luomme työpaikkoja ja kansalle omaa kulttuuria.
Oopperatalo onkin seuraava projekti, sillä Hannu Linnun aika RSO:n ylikapellimestarina loppuu jo tänä syksynä ja ensi syksynä alkaa uusi aika Kansallisoopperan ja -baletin ylikapellimestarina. Uusi työ piti alkaa vasta 2022, mutta korona muutti nämäkin suunnitelmat.
– Olen 52. Olen tehnyt uraa 25 vuotta, edessä on vielä toiset 25 vuotta. Rakastuin lapsena musiikkiin, kun näin Leif Segerstamin johtamassa Savonlinnassa oopperaa. Ooppera on minulle tuttu maailma, mutta sittenkin aivan uusi. Tempo hidastuu, tuhansia sivuja tulee opeteltavaa, tehdään yhdessä suuren joukon kanssa…
Hannu Lintu ja rescuekoira Shurik.

Jäähyväiset äidille

Korona-aika on tuonut moneen kotiin paljon huolta, kun omia läheisiään ei ole voinut tavata. Näin on käynyt myös Hannu Linnulle, jonka äiti on elänyt elämäänsä aika lailla tiedottomana hoitolaitoksessa jo 2000-luvun alusta lähtien.
Nyt äitiä ei ole voinut käydä katsomassa. Elämän syrjässä pitkään sinnitellyt äiti siirrettiin saattohoitoon tammikuussa. Loppu oli jo lähellä.
– Äitini nukkui pois viikko sitten. Olin paikalla. Eli tässäkin mielessä ollaan elämän rajakohdassa.
Isä kuoli jo pari vuosikymmentä sitten, nyt on yksi vaihe elämässä jäänyt taa.
Kun on 52-vuotias ja lapsesta lähtien tottunut olemaan yksin, orkesterinsakin edessä, ei yksin jääminen pelota, vaikka äidistä aika jätti.
Elämä on nyt minä. Ja Pekka.
– Yhteinen kotimme on turvapaikka. Elämme täällä yhdessä, mutta matkustamme paljon ja kannamme mukana erilaiset elämämme. Kirjahyllyssäkin meillä jakautuvat kirjat minun ja Pekan kirjoihin. Hänellä ne ovat värikoodein jaoteltuna, minulla temaattisemmin. Tämä on maailmani. Ja tietysti tuo ihana Shurik-koiramme, jolle saa leperrellä.

Hannu Lintu

  • Syntynyt 13.10.1967.
  • Valmistunut Sibelius-Akatemiasta. Radion Sinfoniaorkesterin ylikapellimestari 2013–. Siirtyy Kansallisoopperan ja -baletin ylikapellimestariksi tänä vuonna. Vieraillut johtamassa suuria kansainvälisiä orkestereita.
  • Tullut tunnetuksi YLE TV1:n konserttilähetyksistä, joissa RSO soittaa Hannu Linnun ja vierailevien kapellimestarien johdolla. Lintu on myös tuonut lähetyksissä esiin esitettävän sävellyksen ja säveltäjän taustaa.
  • Pekka Hakon kirjoittama elämäkerrallinen lähikuva Linnunradalla (Bazar) ilmestyi juuri.
Kommentoi »