Apu

Hannu Lauerma: Suomalainen kansanusko elää ja voi hyvin kuoleman kulttuurihistoriassa – Tässä tietokirja, jota voi suositella varauksitta

Hannu Lauerma: Suomalainen kansanusko elää ja voi hyvin kuoleman kulttuurihistoriassa – Tässä tietokirja, jota voi suositella varauksitta
Psykiatri Hannu Lauerma ruotii kolumnissaan kuolemaan liittyviä vanhoja suomalaisia myyttejä.
Julkaistu: 21.7.2020

Kuolema on nyky-Suomessa siirretty kodeista laitoksiin. Uskonnot, uskomukset ja ideologiat kytkeytyvät varsin perustavasti kuoleman kohtaamiseen. Siksi suosittelen varauksitta Heikki Lehikoisen tietokirjaa Katkera Manalan kannu – kuoleman kulttuurihistoria Suomessa.

Teoksen historiallista pätevyyttä en historian harrastajana osaa arvioida, mutta luetteloitujen viitteiden määrä on huima ja herättää mielikuvan tasapainoisesta perehtymisestä teemaan. Makaaberia teemaa keventää aivan hienoinen, aihetta kunnioittava huumori.

Eritoten mielenkiintoista on seurata suomalaisen kansauskon pitkän varjon ylettymistä halki sen vuosituhannen, jona kristinuskon monet eri tulkinnat ovat vaikuttaneet käsityksiin kuolemasta ja kuolleiden roolista elävien elämässä.

Uhrataanko Pentti Saarikosken haudalle viinaa?

Uhripuut ja pelottavat liekkiöt, haamut, köyrittäret, rajapirut, maanväki, haltijat, ihtiriekot ja monet muut kummajaiset ovat eläneet mielikuvissa vahvasti 1900-luvun alkupuolelle.

Vielä 2000-luvullakin jokunen teologi ja filosofian maisteri kirjoitti kirjan siitä, kuinka osa sairauksista johtuu demoneista.

Teoksessa arvellaan hautalöytöjen perusteella, että muinaissuomalaisille vainajahenget olivat pääosin ystävällisiä hahmoja.

Dokumentteja uhripaikkojen aktiivisesta käytöstä löytyy kirjasta aina 1930-luvulle asti, mutta eipä tarvitse kuin käydä katsomassa Pentti Saarikosken hautaa Valamossa, niin voi nähdä perinteen jatkuvan.

Hautaristiin on tiettävästi varsin usein sidottuna kyniä. Aivan ilmeisesti monet haluavat uhrata kuuluisalle runoilijalle oman runosuonensa eteen.

Huhupuheiden mukaan haudalle lorahtaa edelleen vuosittain myös isoin mitoin kirkasta viinaa kirjailijan vainajahengen käyttöön.

Vanhan puun vahingoittaminen voi tietää kuolemaa

Torpassa 1888 syntyneen, kuusi luokkaa koulua ynnä opettajaseminaarin käyneen isänäitini puheissa vielä vilahti käsitys siitä, että metsässä on vanhoja puita, joiden vahingoittaminen voi tietää kuolemaa perheeseen.

Minulle ei valjennut, uskoiko hän moiseen, vai siteerasiko vanhan kansan tarinoita.

Tunnen myös ehdottoman täyspäisen ja ammatillisesti pätevän, joskin myönteisesti originellina tunnetun lääketieteellisen alan ammattilaisen, joka tapaa joskus käydä lorauttamassa vanhan hyvän ystävänsä haudalle tämän suosikkitislettä, ja ottaa tilkan itsekin.

Toimella ei ole erityistä uskonnollista sisältöä, mutta hän pitää sitä kauniina tapana muistella ystävää ja ajatella kuolevaisuutta.

Epilepsia henkivoimien tekosia?

Kirjassa ei juuri pohdita, mikä osuus huimiin menneiden vuosisatojen tarinoihin on ollut psykooseilla, kuume- ja alkoholideliriumeilla, ravinnonpuutoksilla, tietäjien ja noitien latelemilla suggestioilla yhdistyneenä traumaperäisiin dissosiaatiohäiriöihin, painajaisilla ja unikauhukohtauksilla.

Kouristuksiin johtava epilepsian muoto mainitaan: välillä henkivoimat pahoin ravistelivat kouristelevia uhrejaan.

Tarinoissa mainitaan myös ”pysyvä järjenmenetys” vainajahenkien kohtaamisen seurauksena useammankin nuoren aikuisen osalta.

Kyseessä on tyypillinen ikä sairastua skitsofreniaan, eikä nykyistä tehokasta hoitoa ollut tarjolla. Jollakinhan uhkaavat ja pelottavat ilmiöt on aina haluttu selittää.

Hannu Lauerma on lääketieteen tohtori ja psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri.

1 kommentti