
Ylilääkäri, rokotetutkija Hanna Nohynek: "Unohdan aina ikäni, paitsi silloin, kun katson peiliin"
"Jos olisin mies, haluaisin olla samanlainen kuin nytkin olen – että minussa olisi sekä feminiinisiä että maskuliinisia puolia." Näin Hanna Nohynek jatkaa lauseita.
Jos olisin mies, haluaisin olla samanlainen kuin nytkin olen – että minussa olisi sekä feminiinisiä että maskuliinisia puolia. Kotona oli motto ”jaksaa, jaksaa”, ja sitä isämme vaati sekä tytöiltä että pojilta.
Teini-iässä ihailin erityisesti vallankumouksellista sissijohtajaa Che Guevaraa. Luin hänen elämäkertaansa, ja lempilauluni oli Comandante Che Guevara. Ajan hengen mukaan olin poliittisesti aktiivinen, ja seinälläni oli Leninin kuva. Mielessäni oli romantisoitunut vallankumous. Sitten koin feministisen herätyksen, ja esikuvakseni tuli Simone de Beauvoire. Hän on edelleen minulle tärkeä.
"Teini-iässä inhosin suurpääomaa ja lääketeollisuutta. Se sopi siihen romanttiseen maailmankatsomukseen, että suurpääoma on paha ja työläinen on hyvä."
Teini-iässä inhosin suurpääomaa ja lääketeollisuutta. Se sopi siihen romanttiseen maailmankatsomukseen, että suurpääoma on paha ja työläinen on hyvä. Olin hyvin mustavalkoinen. Kuin kohtalon ivaa, nykyisessä työssäni rokoteasiantuntijana bioteknologian ja lääketeollisuuden aikaansaannokset ovat keskiössä.
Lapsuuteni sitkein haave oli saada koira, mutta sain vain leikkikoiran Hamin. Nyt haave on toteutunut. Meillä on viiden kuukauden ikäinen labradorinnoutaja. Käyn joka päivä sen kanssa lenkillä. Koira on utelias ja kauhean rohkea, joten se sopii minulle hyvin. Rotu oli mieheni valinta. Hän ajatteli, että siitä tulee jonain päivänä sorsakoira tai kantarellikoira.
"Tyttäreni oli pienenä samanlainen kuin koiranpentumme nyt."
Viimeksi nauroin makeasti koiranpennulleni. Jos haluan viedä sen ulos ja laitan sille valjaita, se tekee siitä leikin ja juoksee ympäri taloa. Sitten leikitään sitä, että voiko laittaa valjaat päälle vai ei. Tyttäreni oli pienenä samanlainen. Hän inhosi ulkovaatteiden pukemista talvella.
Liikutun yleensä kyyneliin, kun kuuntelen klassista kirkkomusiikkia. Se muistuttaa minua äidistä, ja siitä, että häntä ei enää ole. Tulee kaipaus entisyyteen. Musiikin kauneus liikuttaa. Olen soittanut viulua, laulanut Tapiolan kuorossa ja soittanut kitaraa.
"Liikutun yleensä kyyneliin, kun kuuntelen klassista kirkkomusiikkia. Se muistuttaa minua äidistä, ja siitä, että häntä ei enää ole."
Ennen oli paremmin se, että maisemat Filippiineillä, jossa olen asunut 30 vuotta sitten, olivat kauniimmat. Siellä oli paljon rakentamattomia rantoja ja metsiä. Nyt urbanisoituminen ja ylikansoitus tuhoavat ympäristöä. Sama tunne tulee, kun saapuu Helsinkiin ja näkee, mitä Pasilalle tällä hetkellä tehdään.
Jos saisin lahjaksi miljoona euroa, neuvottelisin sijoitusneuvojan kanssa. Haluaisin saada sen rahan poikimaan nuorille tutkijoille infektiotutkimukseen. Maksaisin lähipiirin asuntolainoja pois. Jos saisin kymmenen miljoonaa, ostaisin pläntin aarniometsää Itä-Suomesta ja Filippiineiltä trooppisesta metsästä.
Haluaisin vielä oppia maalaamaan. Olen aina tykännyt kuvataiteista. Koulussa kuvataideopettajamme Saida oli inspiroiva ja kannustava. Haluaisin myös opetella syväsukellusta ja seoskaasujen käyttöä. Yösukelluskortti ja normaali kortti minulla jo on.
"Yrityksistäni huolimatta en ole oppinut armeliaisuutta itseäni kohtaan."
Suomen olisi jo aika luopua maahanmuuttovastaisuudesta. Olen itse kolmannen polven maahanmuuttajan tytär, 1900-luvun vaihteessa Suomi oli kansainvälinen. Toivoisin, että Suomi pääsisi takaisin sille radalle.
Yrityksistäni huolimatta en ole oppinut armeliaisuutta itseäni kohtaan. Unohdan aina ikäni, paitsi silloin, kun katson peiliin.
