Halvaantunut lapsipotilas opetti sairaanhoitajalle, ettei rohkeus ole kiinni iästä, sukupuolesta tai varallisuudesta
Sairaanhoitaja Petri Jaakkonen ei ole unohtanut lapsipotilasta vuosikymmenten takaa. Eikä sitä, kun tyttö saapui sairaalaan viimeisen kerran.
Olen työskennellyt sairaanhoitajana 37 vuotta. Kun olin 1990-luvulla töissä teho-osastolla, sinne tuotiin eräänä keväänä nuori tyttö. Hänet oli leikattu kasvaimen takia, mutta se oli niin vaikeassa paikassa, että leikkaus oli epäonnistunut. Tyttö halvaantui.
Olin itse tuore isä. Lapsipotilaan hoitaminen tuntui aluksi henkisesti vaikealta. Tytön uskomaton rohkeus osui kuitenkin suoraan sydämeen. Hän hurmasi minut heti, kun heräsi leikkauksen jälkeen. Hän oli halvaantunut kaulasta alaspäin eikä kyennyt puhumaan. Silti hän oli hyvin rauhallinen ja hymyili hengityskoneessa. Näin tytön myöhemminkin useasti. Alkusyksystä hän pystyi puhumaan puhekanyylin avulla ja kertoi, että haluaa sairaanhoitajaksi.
Joulunalusviikolla tyttö saapui sairaalaan viimeisen kerran. Hänen vointinsa oli huonontunut ratkaisevasti. Vanhempien toiveesta häntä pidettiin hengityskoneessa työvuoroni alkuun asti. Sain kollegani kanssa huolehtia vainajan valmistelusta viimeiselle matkalle. Tuo potilas opetti, ettei rohkeus ole kiinni iästä, sukupuolesta tai varallisuudesta, vaan sisäisestä rauhasta ja voimasta.
