Häiveperhonen on nykyään Suomessa yleinen näky – Tunnistatko näitä muita perhoslajeja, joiden uskotaan pian yleistyvän täällä?

On helteinen kesäkuun aamupäivä. Kävelen mökkini pihassa. Yöllisen sateen jäljiltä ilma on kostea, jopa trooppinen.

Viidakkovibani vain voimistuvat, kun näkökenttääni ilmestyy iso, tumma perhonen. Se liitelee pitkiä matkoja siipiään räpyttämättä, käy kaartelemassa puiden latvustoissa ja pudottautuu sitten pensaan lehdelle.

Tällaisia liiteleviä, lähes pikkulinnun kokoisia perhosia muistan nähneeni jossain Kaakkois-Aasian sademetsissä, mutta että täällä kaukana Pohjolassa!

Häiveperhosen kaltaisen luontokappaleen esiintyminen Suomen leveysasteilla on muistutus siitä, kuinka jyrkkiä vuodenaikojen erot täällä ovat. Itse asiassa vuosittain mitattuna Suomi saa vuodessa jopa hiukan enemmän auringonvaloa kuin päiväntasaajan maat. Tätä voi olla vaikea uskoa, kunnes muistaa, että meillä on kuukausia kestävä lähes yötön yö.

Häiveperhonen kertoo ilmastonmuutoksesta

Toisaalta häiveperhonen on myös elävä esimerkki ilmastonmuutoksesta ja kevään aikaistumisesta.

Häiveperhonen ilmentää päiväperhoslajistossamme viime vuosikymmeninä tapahtuneita muutoksia: jotkin lajit ovat runsastuneet ja levittäytyneet maahamme yli odotusten.

Kun päiväperhosten systemaattista seurantaa aloiteltiin Suomessa 1990-luvun alussa, häiveperhosia tavattiin maassamme vain yksittäisinä vaeltajina. Korkeintaan muutamia kymmeniä yksilöitä vuodessa.

Kun tultiin 2000-luvulle, häiveperhoshavainnot liikkuivat jo sadoissa. Lisäksi laji oli laajentanut aluettaan. Lieneekö sattumaa, että parhaita havaintovuosia olivat 2006 ja 2010, joista etenkin jälkimmäinen muistetaan erityisen helteisenä.

Hyönteiset pitävät lämmöstä, ja häiveperhosen kaltaiset tropiikin asukkaalta vaikuttavat lajit aivan erityisesti.

Nimi tulee siipien sinisestä häivähdyksestä

Häiveperhonen on täpläperhosten heimoon kuuluva isokokoinen laji, jonka lentoaika on Suomessa keskikesällä. Sen siipien kärkiväli on jopa yli seitsemän senttimetriä.

Nimensä mukaisesti häiveperhosen mustissa siivissä on sininen häivähdys, joka tulee esiin valon osuessa siihen tietystä kulmasta.

Sen takasiivissä on oranssikehäinen täplä. Takasiipien alapinnan valkoisen poikkivyön alareunasta erottuu terävä hammas.

Suomessa on myös toinen laji, joka muistuttaa suuresti häiveperhosta. Haapaperhonen on vieläkin isompi, siipiväliltään yli kahdeksansenttinen. Sen muoto ja olemus on kuitenkin pehmeäpiirteisempi kuin häiveperhosella.

Haapaperhosella on takasiivissään oranssi aaltovyö. Oranssissa alapinnassa kulkee valkoinen poikkivyö vahvoin mustin suonin.

Vaikka häiveperhonen ja haapaperhonen eivät ole enää harvinaisuuksia, ei niihin silti joka päivä törmää. Moni muukin Suomessa vielä melko vähälukuinen perhoslaji on esimerkiksi Virossa hyvinkin runsas ja yleinen.

Tällainen on vaikkapa nokkosperhosta muistuttava, mutta sitä isompi ja teräväpiirteisempi kirsikkaperhonen. Sitä tavataan Suomessa vain satunnaisena vaeltajana. Kuitenkin Suomenlahden eteläpuolella, linnun – tai siis perhosen tietä – eli vain noin sadan kilometrin päässä Suomen rajasta voi nähdä kirsikkaperhosia jopa parvittain.

Voidaan silti melkoisella todennäköisyydellä ennustaa, että myös kirsikkaperhonen yleistyy lähitulevaisuuden Suomessa.

Ilmaston lämmetessä haapaperhosen elinalue leviää

Lyhyestä maantieteellisestä etäisyydestään huolimatta Suomen ja Viron luonnot ovat hyvin erilaisia. Virossa maaperä on kalkkipitoista ja rehevää, Suomessa se on pääosin hapanta ja karua. Tämä heijastuu kasvillisuuteen, ja siten muuhun eliölajistoon.

Lämpimänä kesänä 2010 häiveperhonen oli Suomessa ensi kertaa jo yleisempi kuin haapaperhonen, vaikka jälkimmäinen laji on levinneisyydeltään selvästi pohjoisempi.

Tutkijat ennustavat, että ilmaston lämpenemisen seurauksena haapaperhoselle suotuisat olot levittäytyvät tämän vuosisadan puoliväliin mennessä Oulun korkeudelle tai sitäkin pohjoisemmaksi.

Ilmaston lämpeneminenhän on suhteellisesti nopeinta arktisilla alueilla. Se on sikäli loogista, että kun lähtötaso eli keskilämpötila on alhaisempi, ilmastolla on myös ”tilaa” lämmetä enemmän. Maapallo on kuin suuri termostaatti, joka ilmavirtauksilla ja merivirroilla pyrkii tasaamaan lämpötiloja eri maailmankolkkien kesken.

Haapaperhosten ja häiveperhosten levinneisyyden painopiste on Kaakkois-Suomessa, jossa kesät ovat kuumimpia. Lisäksi Karjalan kannaksen kautta monen lajin on helpompi levittäytyä Suomeen kuin lähteä meren ylitykseen.

Uusia perhoslajeja havaitaan Suomessa vuosittain. Luonto ei ole koskaan pysähtyneessä tilassa, vaan aina se muuttuu johonkin suuntaan. Nyt se vain muuttuu ihmisen toiminnan vauhdittamana entistä nopeammin.

Perhoslajiston kehitykseen vaikuttavat vuosittaiset säiden vaihtelut, mutta suuntaus näyttää selvältä. Etelästä tulee tänne uusia lajeja samalla, kun pohjoisiin oloihin sopeutuneet lajit joutuvat vetäytymään entistä pohjoisemmaksi.

Trooppisella tavalla näyttävien häiveperhosten ja muiden tulokkaiden tuoman piristyksen kääntöpuolena on, että monella pohjoisen lajilla alkaa tulla jo Jäämeri vastaan.