Image

Graffititaiteilija EGS ja lasinen aikuisuus

Graffitimaalari EGSin uusin aluevaltaus on lasinpuhallus. Suomen lasimuseossa avautuvan näyttelyn töissä toistuvat kuitenkin tutut kolme kirjainta.
Kuvat Timo Pyykkö

EGSillä on kiusallinen ongelma.

Ensi kertaa esille tulevissa teoksissaan hän käsittelee sotaa paenneiden pakolaisten perheiden yhdistämisiä. Hän aloitti niiden tekemisen jo yli kaksi vuotta sitten, mutta tulevan näyttelyn alla heräsi absurdi keskustelu al-Holin pakolaisleirillä olevien suomalaisten asemasta. Palautetaanko vai ei? Lapset äideillä vai ilman? Kenties kliimaksiinsa tapaus ylsi joulukuun lopussa, kun kaksi Suomeen tuotua orpolasta joutui rasistisen ajojahdin uhriksi.

Ongelma on se, että EGSin (s. 1974) mustista lasimöykyistä tulee hakematta mieleen mustiin kaapuihin verhoutuneet Isis-naiset, jotka ovat vankeina al-Holin pakolaisleirillä.

”Jos nyt tuon ne teokset näyttelyyn, tuntuu siltä kuin kävisin yhteiskunnallisella haaskalla. Siinähän lähettää itsensä Jyrki Lehtolalla alas ammuttavaksi, vaikka teokset eivät al-Holiin liitykään”, EGS pohtii Helsingin Vallilassa sijaitsevassa teollisuuskiinteistössä, jonka yläkerrassa on hänen työhuoneensa.

EGS on juuri palannut Riihimäeltä, jossa hän nuorempana kävi maalaamassa junia VR:n varikolla. Nykyään Suomen kansainvälisesti tunnetuin graffititaiteilija käy kaupungissa puhaltamassa lasia. Siellä sijaitsee myös Suomen lasimuseo, jonka suuressa salissa avautuu helmikuun puolivälissä EGSin yksityisnäyttely Writing Stories with Three Letters.

”Aina kun tekee jotain uutta, sitä miettii, onko aivan väärillä jäljillä.”
EGS

Ensimmäisen kerran EGS esitteli lasitöitään katutaiteeseen keskittyvässä Make Your Mark -galleriassa Helsingin Suvilahdessa vuonna 2016. Hän oli tutustunut taidelasin tekemiseen vasta edellisenä vuonna saatuaan kutsun Riihimäen vanhassa lasitehtaassa pidettyyn työpajaan. Mustemaalausten lisäksi Archipelago of Secret Identity -näyttelyssä oli esillä kolme lasiteosta, joiden vastaanotto erityisesti jännitti taiteilijaa.

”Aina kun tekee jotain uutta, sitä miettii, onko aivan väärillä jäljillä.”

Jäljet olivat oikeat. Kiasma hankki yhden lasiveistoksen omiin kokoelmiinsa, Vantaan taidemuseo Artsi toisen. Kolmannen kohtalosta EGS ei ole varma, mutta arvelee sen päätyneen Aalto-yliopiston omistaman liikkeenjohdon kehittämispalveluja tarjoavan yrityksen kokoelmaan. Hänellä itsellään teosta ei ainakaan enää ole.

Ennen näyttelyn avajaisia hän näytti lasitöitään taidekriitikko Otso Kantokorvelle. Sittemmin edesmennyt ystävä kysyi taiteilijalta, ovatko teokset vähän liian sieviä ja koristeellisia – ”siis jotain funktiottoman designin kaltaista”, kuten Kantokorpi kirjoitti Alaston kriitikko -blogissaan helmikuussa 2016.

EGS säikähti.

”Suomalaiseen taidelasiin liittyy perinteisesti tietynlainen puhtaus ja design. Taustani on graffitimaalauksessa, eivätkä tauluni ole hirveän viimeisteltyjä. Pyrin siihen, että niissä näkyy ekspressionistiset hetket, sellainen harkitsemattomuus ja sattumanvaraisuus. Ymmärrän, että Otso Kantokorpi tarkoitti sitä, etten saa unohtaa omaa taustaani lasia tehdessäni.”

Eikä tarvitsekaan, sillä EGSin mielestä lasista löytyvät kaikki ne samat elementit, mitkä liittyvät graffiteihinkin.

Samalla tavalla kuin spraypurkit voivat tukkeutua tai seinämateriaali imeä maalia, saattaa sula lasimassa valua ja venyä eri tavalla kuin oli tarkoitus.

”Yhtä lailla siinä ollaan vuorovaikutuksessa toisten kanssa ja siinä on järjettömän iso sattuman mahdollisuus. Ehkä tärkein yhteinen tekijä graffitiin on se, että lasia puhaltaessa tekijällä ei ole täydellistä kontrollia lopputulokseen. Sieltä tulee sen muotoinen möhkäle kuin tulee.”

Samalla tavalla kuin spraypurkit voivat tukkeutua tai seinämateriaali imeä maalia, saattaa sula lasimassa valua ja venyä eri tavalla kuin oli tarkoitus.

Myös vuoden 2016 näyttelyssä oli esillä yksi erityisen ajankohtainen teos, nimeltään Washed Ashore. Siinä EGS käsitteli Välimeren pakolaiskriisiä, kuten teki moni muukin taiteilija juuri siihen aikaan. Jälkikäteen Kantokorpi kertoi halunneensa haukkua sen mutta oli muuttanut mieltään nähtyään Ai Weiwein valokuvateoksen. Siinä kiinalainen taiteen supertähti toisintaa hukkuneesta syyrialaisesta pikkupojasta Aylan Kurdista otetun uutiskuvan poseeraamalla itse rannalla samanlaisessa makuuasennossa. Kantokorpi ei pitänyt Ai Weiwein työtä edes taiteena vaan epäonnistuneena kuvajournalismina, ja hänen mielestään EGSin työ oli sittenkin paljon onnistuneempi taideteos Välimeren kriisistä.

Oli kyse sitten lasista tai graffitista, kaikki alkaa piirtämisestä. EGS kaivaa repustaan luonnoslehtiön ja näyttää.

”Kun teen graffitia, mitään luonnosta ei yleensä ole mukana. Yritän synnyttää dialogia seinän kanssa. Siksi teen maalauksen aina sillä hetkellä, kun saan jonkin idean. Jos vaikka sataa, se pitää tehdä nopeammin. Pyrin siihen, että teen taidetta mukavuusalueeni ulkopuolella, jotta se alkaa resonoida.”

Lasia tehdessä luonnokset sen sijaan ovat mukana. Lopputulos on silti aina yllätys, sillä epäonnistumiset kuuluvat luomisprosessiin. Parhaat teokset syntyvätkin nimenomaan silloin, kun kaikki tuntuu menevän pieleen. Kun EGS pari kertaa kuukaudessa matkustaa Riihimäelle puhaltamaan lasia, odotukset ovat matalalla. Teoksia valmistuu yksi, jos sitäkään. Tekeminen itsessään on merkityksellistä – ei se, mitä tehdään.

”Olen sikäli onnellisessa asemassa, että tiedän lasinpuhaltamisesta tarpeeksi vähän mutta kuitenkin riittävästi. Olen sitä nyt viisi vuotta vääntänyt enkä edelleenkään tiedä, mitä teen, mutta alan olla tyytyväinen siihen, miltä se näyttää. En itsekään aina tiedä, mistä möykystä tulee mikäkin kirjain, vaan päätän sen vasta jälkeenpäin.”

"Ajattelen, että aamu on elinvoimaisuuden aikaa ja että kaikki on mahdollista, niin kuin onkin."
EGS

Vaikka arvaamattomuus kuuluu olennaisena osana sekä graffitimaalaukseen että lasinpuhallukseen, noudattaa Egs silti tarkkoja rutiineja taiteellisessa työskentelyssään. Hän saapuu työhuoneelleen säntillisesti joka aamu viimeistään puoli kymmeneen mennessä, näyttelyn alla usein aikaisemminkin, laittaa musiikin soimaan, juo Oktoberfest-tuopistaan puoli litraa vettä ja keittää kahvit. Aamu alkaa yleensä elektronisella musiikilla, joko Orbitalin biisillä Hallucion On and On, Future Sound of Londonin Cascadellella tai Orbin Little Fluffy Cloudsilla.

”Ne kappaleet liittyvät nuoruuteeni, jolloin opiskelin graafista suunnittelua Lontoossa 1990-luvulla. Ajattelen, että aamu on elinvoimaisuuden aikaa ja että kaikki on mahdollista, niin kuin onkin. Sen fiiliksen haluan luoda itselleni aamuisin.”

Kun helsinkiläinen EGS oli 13-vuotias, maalasi hän ensimmäisen graffitinsa kerrostalon seinään Katajanokalla. Mukana oli luokkakaveri Timo. Kesken kaiken viereen ajoi vartiointiliikkeen auto, ja pojat juoksivat rappuun piiloon. Sen jälkeen molemmat päättivät, etteivät enää ikinä koske maalipurkkeihin.

”Timo piti sen lupauksen, minä en.”

Graffitikulttuurin visuaalisuus ja salamyhkäisyys kiehtoivat liikaa. Viikkorahalla hankki korkeintaan yhden spraykannun, joten isoa maalausta varten tarvittiin mukaan muita tekijöitä. Eikä lasiakaan puhalleta yksin vaan ryhmässä. EGS tekee lasiteoksiaan yhdessä kolmen luottokumppaninsa kanssa, joita hän nimittää kolmeksi muskettisoturikseen.

Ensin EGS esittelee heille ideansa ja näyttää piirtämiään luonnoksia, jotta puhaltajat hahmottavat teoksen suuntaviivat. Sen jälkeen veitsellä muotoillaan sulaa lasimassaa, jota EGS kuvailee hunajan ja muovailuvahan välimuodoksi mutta joka pysyy notkeana vain lyhyen hetken. Kun sulaan lasimassaan puhalletaan ilmaa, se paisuu. Tätä kuplaa pyörittämällä ja lasin lämpötilaeroja hyödyntämällä haetaan haluttua muotoa. Siinä tulee hiki, kaksi kättä ja yhdet keuhkot loppuvat kesken.

EGS korostaakin muiden ihmisten merkitystä taiteessaan. Graffitimaailmaan kuuluu luontaisesti ja olennaisena osana tekijöiden verkostoituminen ja yhtenäisyys, mutta hän on suorastaan otettu päästyään sisään lasinpuhaltajien yhteisöihin.

Yhden luottopuhaltajansa kanssa EGS käy säännöllisesti Panevėžysin kaupungissa, joka sijaitsee Liettuassa, suurin piirtein Vilnan ja Riikan puolivälissä. Lautalla ja kahdella bussilla matka kestää yli puoli vuorokautta suuntaansa, mutta perillä odottaa ”vanhoja liettualaisia veijareita, jotka ovat puhaltaneet lasia neuvostoajoista lähtien”.

”Kotipolttoisen viinan karkaisemat keuhkot ovat aikaisemmin puhaltaneet kuvaputkia televisioihin, jotka levittivät neuvostopropagandaa. Nyt ne puhaltavat veistoksia, jotka levittävät minun propagandaani.”

Lisäksi vieressä sijaitsee hylättyjä tehtaita, joissa EGS käy iltaisin salaa maalaamassa. ”Omassa päässäni kaikki kytkeytyy yhdeksi tarinaksi. En osaa kirjoittaa mutta osaan kertoa, ja tapani kertoa tarinoita ovat graffiti ja lasi.”

Lontoo, New York, Barcelona, Kööpenhamina, Basel, Sydney, Tukholma, Pietari ja niin edelleen. Vaikka EGSin teoksia on ollut esillä ryhmä- ja yksityisnäyttelyissä lähes kaikissa kuvataiteen pääkaupungeissa, oli pikkuruisen Make Your Mark -gallerian näyttely hänelle poikkeuksellisen tärkeä, eräänlainen suunnannäyttäjä tai silmienavaaja. Eikä se johtunut siitä, ostettiinko töitä arvostettuihin kokoelmiin vai ei.

”Se opetti tilankäyttöä institutionaalisessa taiteessa tavalla, jota en ollut aikaisemmin tajunnut, vaikka olinkin tehnyt maalauksia erilaisiin paikkoihin yli kolmekymmentä vuotta. Kun teen graffiteja tyhjään tehdashalliin, ajattelen että katosta roikkuva kaapeli on osa taideteostani, samoin hajut ja kaikki muu, mikä siihen liittyy. Pyrin yhä tietoisemmin rakentamaan tiloja ja eräänlaisia kulkureittejä, tarjoamaan ihmisille vihjeitä tai oivalluksia niistä ajatuksista, joita haluan sanoa.”

EGS tunnetaan yhä ennen kaikkea graffitimaalarina, mutta hänen näyttelyissään on jo vuosien ajan nähty muutakin kuin katutaiteeseen viittaavia maalauksia. Esimerkiksi Helsingin Taidehallissa keväällä 2018 ja viime syksynä Galleria Himmelblaussa Tampereella nähtiin maalausten ja lasiveistosten lisäksi installaatioita. Suomen lasi­museon näyttelyssä esillä on kokonaisuus, jossa yhdistyvät maalaukset ja lasi.

EGSin itsensä mielestä Suomen rohkein katutaidenäyttely avattiin Porin taidemuseossa jo talvella 2012.

Ennen oli nollatoleranssi, nykyään on laillisia maalausseiniä. Ennen seiniä töhrittiin, nyt niihin tilataan muraaleja. Katutaiteen ja galleriataiteen perinteisesti vahva raja hämärtyi suttuiseksi ääriviivaksi viimeistään silloin kun museot innostuivat graffiteista muutama vuosi takaperin. Vuonna 2016 valtion taideteostoimikunta tilasi historiansa ensimmäisen graffitimaalauksen EGSiltä, ja kaksi vuotta myöhemmin hän piti ensimmäisenä graffitimaalarina yksityisnäyttelyn Helsingin Taidehallissa. EGSin itsensä mielestä Suomen rohkein katutaidenäyttely avattiin Porin taidemuseossa jo talvella 2012.

”He pyysivät minut maalaamaan museon julkisivun. Siihen saatiin lupa, koska rakennus oli menossa pressujen alle eikä graffiti olisi enää kesällä häirinnyt jazz-kansaa.”

Kuten usein käy, julkisivuremontti lykkääntyi, joten graffiti jäi esille ainakin yli vuodeksi.

”Se on ehkä edelleen paras taideteos, jonka olen koskaan tehnyt.”

EGS on maalannut tuhansia graffiteja ympäri maailmaa 1980-luvun lopulta lähtien, kusisilta joutomailta taideinstituutioiden seinille. Aihio on aina sama eli kolme kirjainta E, G ja S, joita hän varioi loputtomasti erilaisiksi muodoiksi ja järjestelmiksi, aina tunnistamattomuuteen saakka. Hän maalaa edelleen vähintään kahdesti viikossa.

”Siitä en tingi.”

Nimikirjaimia löytyy kymmenistä maista ja sadoista kaupungeista. Riihimäelle ei sen sijaan ole uusia maalauksia ilmestynyt, vaikka EGS kaupungissa käykin pari kertaa kuukaudessa. ”Tunnetuin maalauspaikka siellä on edelleen se ratapiha ja sinne en enää tällä iällä lähde.”

Samat kolme kirjainta löytyvät myös hänen lasiveistoksistaan, mutta yhtäläisyyksiä on muitakin.

”Graffiti on minulle fyysinen ja kokemusperäinen asia, varsinkin mitä vanhemmaksi tulee. Korkeiden aitojen yli en enää jaksa kiivetä enkä kauheasti juostakaan – eikä huvitakaan. Lasia tehdessä kuka tahansa voi polttaa itsensä samalla tavalla kuin graffitissa joku voi jäädä piikkilanka-aitaan kiinni. Molemmissa on sellainen pieni vaaran tunne, tarpeeksi adrenaliinia.”

Vaikka EGSin kolmekirjaimiset työt saattavat pintapuolisesti näyttää vain kolmelta kirjaimelta, löytyy niiden taustalta aina tarina. Kuten ne mustat lasimöykyt, jotka kertovat pakolaisten onnistuneista perheenyhdistämisistä.

Teosten tarkoitus on antaa pieniä vihjeitä ja laittaa katsoja itse etsimään lisää tietoa. Samaan hengenvetoon hän toteaa, ettei voi sietää sellaista kulttuurielitismiä, jossa vaaditaan korkeakoulutusta ymmärtääkseen jotain taiteesta. EGSin teoksia voi pelkästään katsoakin.

Sekä graffitiin että lasinpuhallukseen liittyy omat vahvat traditionsa. Taidelasissa Suomella on pitkä ja arvostettu historia, jota EGS pitää kunnia-asianaan, mutta hän ei koe kuuluvansa samaan joukkoon kuin vaikkapa Tapio Wirkkala, Kaj Franck ja Timo Sarpaneva. Sen sijaan hän haluaa nostaa esille lasinpuhaltajamestari Jaakko Liikasen, joka on työskennellyt muun muassa Oiva Toikan, Nanny Stillin ja Helena Tynellin kanssa.

”Kaikki ihmiset sen taiteilijan takana ovat aivan yhtä tärkeitä. Se tulee jo graffitimaalauksesta. En haluaisi työskennellä niin kuin Jeff Koons, jolla on kymmeniä assistentteja tekemässä yhtä teosta, johon hän ei välttämättä itse edes koske. Ei siinäkään ole mitään väärää, mutta on kivempi juoda yhdessä puhaltajien kanssa kahvia tai kotipolttoista. Lisäksi olen tyytyväinen, että pystyn itse kantamaan omat teokseni Clas Ohlsonin kassissa lähijunalla Helsinkiin.”

Ennen kuin EGSistä runsaat neljä vuotta sitten tuli kokopäiväinen kuvataiteilija, työskenteli hän pitkään graafisena suunnittelijana viestintä- ja mainostoimistoissa. EGS on nimi, jolla hänet on alkujaan opittu tuntemaan graffitipiireissä, mutta ei hän ammattitaiteilijanakaan suostu esiintymään julkisuudessa omalla nimellään saati paljastamaan kasvojaan.

Laittomuus kuuluu graffiteihin, mutta EGS varjelee anonymiteettiään ennen kaikkea kunnioituksesta alakulttuurin perinteitä kohtaan. Näinä yksityisyyden jälkeisinä aikoina siinä onnistuminen on suorastaan oma taiteenlajinsa.

”Ei olisi ollut mitään järkeä vaihtaa taiteilijanimeä. Kuten ei siinäkään, että olen kirjoittanut samaa kolmea kirjainta 30 vuoden ajan. Mitä olisin sen jälkeen ruvennut maalaamaan… muotokuviako?”

EGSin taiteellinen tuleminen onkin taiteilijan itsensä mielestä EGSin keski-iän kriisi.

Toki hän myöntää, että ainaisten kolmen kirjaimen käyttö on kyllästyttänyt häntä monta kertaa. Tunteesta pääsee kuitenkin helposti eroon – luonnostelemalla samoja kirjaimia yhä uudestaan.

”Vaikka olen piirtänyt samat graffitikirjaimet tuhansia kertoja, yritän tehdä ne aina eri tavalla. Se on sellaista riisinjyvien asettelua tai tuhatvuotinen teeriitti. Se on samalla väsytystaistelua itseäni vastaan.”

EGSin taiteellinen tuleminen onkin taiteilijan itsensä mielestä EGSin keski-iän kriisi. Hän näkee EGSin kokonaisvaltaisena taideteoksena, joka lähti elämään omaa elämäänsä 1990-luvun alussa, kun hän ensimmäisen kerran maalasi nimikirjaimensa vanhaan helsinkiläiseen junatunneliin, niin kutsuttuun Pasilaan galleriaan.

”Tavallaan suurin taideteos on toistaa mitään tarkoittamatonta kolmen kirjaimen mantraa, kuin dadaistista runoa, lähes 30 vuoden ajan ilman mitään sen suurempaa syytä. Olen aina tehnyt marginaalitaidetta, ja nyt teen sitä vielä pienemmälle marginaalille – ihmisille, jotka käyvät museoissa.”

EGSin Writing Stories with Three Letters -näyttely Suomen lasimuseossa Riihimäellä (Tehtaankatu 23) 15.2.–19.4.

Julkaistu: 14.2.2020
Kommentoi »