Apu

Gonzales ja Chavez lähtivät jääkiekon perässä Mexico Citystä Keravalle

Gonzales ja Chavez lähtivät jääkiekon perässä Mexico Citystä Keravalle

Meksikolaisena jääkiekkoilijana joutuu murtamaan monia muureja – etenkin, jos on nainen. KJT:n liigajoukkueen hyökkääjät Bertha Gonzales ja Maria Fernanda Chavez muuttivat lajin perässä toiselle puolen maapalloa.
Teksti Susanna Luikku
Mainos

Kun lukee jääkiekon naisten pääsarjajoukkueen KJT:n pelaajaluetteloa, saattaa yllättyä. Keskiuusimaalaisen seuran hyökkääjiä ovat Lehto, Kemppainen, Oikkonen, Chavez, Gonzales... 

Chavez  ja Gonzales? Kyllä. Meksikon maajoukkuepelaajat ovat hakeutuneet Suomen Keravalle kypsyäkseen kiekkoilijoina.

Bertha Gonzales lähti 15-vuotiaana vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin, pääasiassa saadakseen paremman englannin kielen taidon. Isäntäperheen poika pelasi kiekkoa, ja Bertha kiinnostui lajista miltei heti.

– Olin tietysti aika vanha aloittamaan kiekkoilun, mutta en piitannut. Halusin vain pelaamaan, hän naurahtaa.

Maria Fernanda Chavez näki jäätä ensimmäisen kerran 10-vuotiaana, kun hän oli luistelua harrastaneen isänsä mukana Mexico Cityn jäähallissa. Tyttö aloitti taitoluistelussa, mutta veljien kiekkoharrastus vaikutti kiinnostavammalta.

– Halusin tehdä sitä mitä veljenikin, enkä katsella sivusta.

Maria Fernanda Chavez (vas.) ja Bertha Gonzales ovat todennäköisesti  ensimmäiset meksikolaiskiekkoilijat Suomessa. KJT-naisissa pelaavat hyökkääjät pääsivät joukkueeseen videonäytteiden avulla.

Jos muuttaa toiselle puolen maapalloa kehittyäkseen lajissa, joka ei tarjoa ammattilaisuutta ja elantoa edes huippu-urheilijatason tähdille, antaumuksesta ja intohimosta ei ole epäilystä. 

Mutta on silti pakko kysyä: miten ihmeessä eteläamerikkalaisen metropolin kasvatit päätyivät kaukaisen pohjoisen radanvarteen?

– KJT:llä oli viime kaudella espanjalainen tyttö maalissa. Kuulimme häneltä tästä mahdollisuudesta, kun pelasimme turnauksissa maajoukkueissa vastakkain. Otimme seuraan yhteyttä, lähetimme videoklippejä pelaamisestamme – ja tässä ollaan.

KJT:n päävalmentaja Mikko Touronen myöntää, että idea meksikolaispelaajista oli ensi kuulemalta yllätys.

– Latinomaa ja jääkiekko, ja vielä naispelaajia; todennäköisyysprosentti moiselle on aika pieni. Ajattelin, että mitähän sieltä tulee… mutta kun näin pätkiä maajoukkuepeleistä, huomasin tason riittävän. Meillä on kapea pelaajarinki, ja he todella halusivat tulla. 

16 kenttäpelaajan ja kolmen maalivahdin rinki riittää periaatteessa, mutta siinä ei ole yhtään särkymävaraa. Lisäksi KJT:lla on yhteistyöpelaajia, jotka pelaavat Keski-Uudenmaan sarjojen poikajoukkueissa. 

KJT:n Maria  Chavez (kesk.) pyrki riistämään kiekkoa HPK:n puolustukselta vierasottelussa. HPK vei voiton maalein 5–1.

27- ja 22-vuotiaat Gonzales ja Chavez päättävät toki itse elämästään, mutta hyppy tuntemattomaan oli iso myös heidän läheisilleen.

– Viime vuosien aikana perheeni on nähnyt, kuinka tärkeää jääkiekko on minulle ja kuinka kovasti haluan kehittyä. Olen pelannut arvokisoissa, kiertänyt leirejä ja keskittynyt tähän täysillä. He haluavat, että olen onnellinen ja saan tehdä sitä, mitä haluan, Gonzales kuittaa.

Chavezin isä ei ensin olisi halunnut päästää tytärtään matkaan, mutta vain siksi, että tiesi kaipaavansa tätä.

– Mutta molemmat vanhempani ymmärtävät, että tämä on tilaisuus itsenäistyä ja oppia asioita kaukalon ulkopuolellakin. Meksikossa monet nuoret asuvat pitkään kotona ja elävät muutenkin suojatumpaa elämää kuin vaikka Suomessa, hän sanoo.

Maria Chavez nauttii pelaamisesta, mutta jäähallin ulkopuolella ympäristö on Mexico Citystä tulleelle hieman hiljainen.

Gonzales ja Chavez asuvat Suomessa perhemajoituksessa, toinen Tuusulassa ja toinen Keravalla. 

Muutos Mexico Cityn hulinasta lienee... no, huomattava?

– Minä viihdyn loistavasti, koska olen alun perin kotoisin pikkukaupungista. Tai no, ehkä se ei olisi Suomessa pieni, asukkaita on noin kaksi miljoonaa. Mutta on mahtavaa, että ilma on puhdasta, joka paikkaan voi kävellä tai ajaa pyörällä ja luonto on lähellä, Gonzales virnistää.

– Täällä on kyllä aika hiljaista eikä paljonkaan tekemistä, mutta tiesin tulevani erilaiseen ympäristöön ja kulttuuriin, Chavez muotoilee.

Kun joukkueella on tapahtumia harjoitukset ja pelit yhteen laskien maksimissaan viisi viikossa, vapaa-aikaa jää. Bertha Gonzales on opiskellut ravintotieteitä ja kirjoittaa alan artikkeleita verkkomedioihin. Maria Chavez on puolen vuoden opintovapaalla Mexico Cityn yliopistosta, jossa hän opiskelee taloushallintoa ja kirjanpitoa.

KJT:n joukkueen keski-ikä on alempi kuin useimmilla vastustajilla. Suuri osa pelaajista on 15–20-vuotiaita.​

Jääkiekko ja Meksiko ei ole ihan tyypillisin yhdistelmä. Maan sijoitus Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n maailmanrankingissa on miehissä 36:s, kun kaikkiaan maapisteitä on 48 maalla, ja naisissa 29:s 38 maan listalla.

Vertailun vuoksi: Suomen vastaavat sijaluvut ovat miehissä neljäs ja naisissa kolmas.

Meksikossa kiekkovalmentajat ovat usein nuoria, hiljan lopettaneita entisiä pelaajia, jotka hakevat valmennusoppia Pohjois-Amerikasta. Myös muutamia venäläis- ja kanadalaisvalmentajia löytyy.

– Naispelaajia on Meksikossa nykyisin noin 115–120. Se ei ole paljon, mutta tärkeämpää on, että määrä kasvaa koko ajan – ja nimenomaan nuorimmissa ikäluokissa. Pikkutytöt siirtyvät yleensä taitoluistelusta jääkiekkoon, Bertha Gonzales kertoo.

Molemmat pelaavat Meksikon naisten maajoukkueessa, Maria Chavez kapteenina. Maajoukkue harjoittelee kokoontuessaan 3–5 kertaa viikossa ja matkustaa pari kertaa vuodessa leirille Kanadaan.

Meksikossa parhaat naiset joutuvat pelaamaan poikia vastaan, mikä kehittää aikansa, mutta ei pidemmän päälle ole optimaalinen tilanne. Naisten mukaan poikajuniorit eivät sitä paitsi pelaa tosissaan:

– Täällä naisten pelit ovat paljon fyysisempiä kuin pelit poikia vastaan kotona, Chavez tokaisee.

Naisten liigassa pelaa kahdeksan joukkuetta. Takavuosina Keravan Shakers oli maajoukkuepelaajia vilissyt kovatasoinen ja -otteinen ryhmä, joka voitti kolme mestaruutta peräkkäin (1993–96), mutta joukkue putosi sittemmin sarjasta ja koko toiminta loppui. 

KJT on mukana viidettä kautta. Vaikka tyttö- ja naiskiekkoilijoiden määrä on kasvanut, korkeimman sarjatason pelaajia on yhä rajallisesti. Parhaat hakeutuvat Bluesin, Ilveksen ja Kärppien kaltaisiin perinteisiin kärkijoukkueisiin tai lähtevät ulkomaille.

KJT:n keski-ikä on selvästi useimpia vastustajia alempi. Nuorimmat pelaajat ovat vain 15-vuotiaita, ja runko koostuu 18–20-vuotiaista.

Mikko Touronen ehti oman peliuransa ohella ja jälkeen valmentaa 17 kautta poikapuolella C–A-ikäisiä, ennen kuin siirtyi naisjoukkueen luotsiksi viime keväänä. Moni asia on vaatinut totuttelemista, mutta mies ei ole katunut valintaansa.

– Yllätyksiä on mahtunut matkaan, mutta niitä tulee poikapuolellakin. Tiesin maajoukkueen ja sarjan tason suunnilleen ennakkoon. Kuuden kärki on tasokas ja tasainen; me ja Rauman Lukko joudumme enemmän taistelemaan ja selviytymään pelistä toiseen, Touronen kuvailee.

– Naiset ovat hyvin keskittyneitä ja sitoutuneita valmennettavia. Enemmän tulee kyseenalaistamista, että miksi jotain tehdään, mutta valmentajan pitääkin osata perustella. Oikoteitä ei ole, vaan kaikki pitää tehdä ruohonjuuritasolta alkaen. Kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä vaaditaan.

Se ei ole yhtään hullumpi ohje kiekkohommiin, vaikka välimatka ja muurit eivät olisi meksikolaista luokkaa. 

Teksti Susanna Luikku, kuvat Petri Mulari

Julkaistu: 16.11.2017