Suomalainen Anni Walli kuulee pommien ja konekiväärien ääniä ja hoitaa haavoittuneita ihmisiä – Tällaista on toimia erikoislääkärinä Gazassa
Anni Walli kuulee usein taisteluiden ääniä, sillä hän työskentelee anestesialääkärinä Rafahin lähellä. Walli on nähnyt paikallisten pelon ja hädän, mutta myös ystävällisyyden ja sinnikkyyden.
Suomalainen anestesialääkäri Anni Walli on nähnyt omin silmin, mitä ihmiset Gazassa joutuvat kokemaan. Pommitusten äänet ja ampuma-, räjähde- ja palovammoista kärsivien potilaiden hoitaminen ovat hänelle arkipäivää.
Sairaala, jossa Walli työskentelee avustustyöntekijänä, on nimeltään European Gaza Hospital. Se sijaitsee noin kymmenen kilometrin päässä Rafahista, jonne Israel aloitti hyökkäyksen toukokuun alkupuolella.
– Taistelujen ääniä kuuluu enemmän kuin tullessani tänne. Kuulen enemmän lentokoneiden ääniä, pommeja, konekiväärin ääntä. Joskus näen savupilviä kauempana sairaalasta.
Walli näkee joka päivä, millaista ihmisillä on elää Gazassa tuhon ja pelon keskellä. Silti järkyttävintä oli nähdä paikallisen työkaverin elämänilon hiipuvan sen jälkeen, mitä tämä joutui kokemaan.
Lokakuussa terroristijärjestö Hamas iski Israeliin, ja Israel vastasi laajoilla hyökkäyksillä Gazaan. Nyt reilun puolen vuoden jälkeen Israelin hyökkäyksissä on kuollut arviolta jo yli 30 000 gazalaista. Suurin osa väestöstä on joutunut pakenemaan hyökkäyksiä, osa useaan kertaan.
Anestesia- ja tehohoitoon erikoistunut Walli oli valmis lähtemään Gazaan auttamaan jo lokakuussa. Tänä keväänä hänet kutsuttiin Punaisen Ristin kansainvälisen komitean ICRC:n kirurgian terveystiimin anestesialääkäriksi.
Walli kertoi kokemuksistaan Avulle sähköpostitse, sillä yhteydet Gazaan ovat heikot.
Gazan kaistalla elää noin 2,3 miljoonaa palestiinalaista, joista lähes puolet ovat lapsia. Ihmiset ovat jumissa alueella, ja heillä on pulaa ruuasta ja vedestä – hätä on kova.
Anni Walli kävi Punaisen Ristin Impact-avustustyöntekijäkoulutuksen syksyllä 2017 ja on siitä lähtien ollut mukana Suomen Punaisen Ristin avustustyöntekijöiden reservissä.
Walli on ollut Gazassa reilun kuukauden, ja toivoo pääsevänsä kesäksi kotiin.
Walli työskentelee tiimissä, johon kuuluu paikallisia terveydenhuollon ammattilaisia ja kansainvälisiä avustustyön osaajia. Kansainväliset työntekijät nukkuvat neljän tai viiden hengen huoneissa lattialla patjoilla, ja käytössä on suihku, josta tosin tulee vain kylmää vettä. Walli on kuitenkin tyytyväinen majoitusolosuhteisiin. Myös ruokaa ja juomavettä on riittänyt hyvin.
Paikalliset työntekijät asuvat sairaalan lähistöllä. Osa on menettänyt kotinsa ja omaisuutensa ja asuu nyt teltoissa. Moni on joutunut evakuoimaan perheensä jo useita kertoja.
Wallin työpäivät alkavat usein tiimipalaverilla, ja yhdeksän jälkeen aloitetaan työt leikkaussalissa. Iltapäivällä siirrytään osastolle muun muassa hoitamaan haavoja, huolehtimaan lääkityksestä ja tekemään lääke- ja tarviketilauksia leikkaussaliin.
Perjantait ovat vapaapäiviä, muina päivinä Walli on töissä.
Walli hoitaa kaikenikäisiä potilaita, ja myös hoidettavat vammat ovat hyvin erilaisia. ICRC:n tiimi hoitaa enimmäkseen räjähdys- ja palovammoja sekä murtumia ja ampumavammoja. Niitä esiintyy lähinnä aikuisilla, mutta välillä myös lapsilla.
Murtumia hoidetaan ulkoisilla metallikehikoilla sekä kipseillä, ja välillä potilailta joudutaan amputoimaan raajoja.
Kotitapaturmat ovat yleisiä.
– Alueella asuu paljon kodeistaan pakenemaan joutuneita perheitä teltoissa, joissa ruokaa myös laitetaan ja tapaturmia tapahtuu helposti ahtaissa oloissa.
Etenkin lapsilla esiintyy usein palovammoja kuumasta vedestä, öljystä tai keitoista. Lapsipotilaita on paljon, ja nuorin on ollut vain kuuden kuukauden ikäinen.
Terveydenhuolto Gazassa on romahtanut ja potilaiden hoitoon pääsy on vaikeaa. Resurssit ovat rajalliset, ja Wallin työpaikalla, ICRC:n osastolla pystytään hoitamaan ainoastaan potilaita, joiden vointi on suhteellisen vakaa.
Sairaalassa on tarvikkeita kohtalaisesti saatavilla. Pulaa on ollut esimerkiksi sopivan kokoisista kanyyleista sekä steriileistä taitoksista, joita käytetään haavojen hoitoon. Mitään ei ole tuhlattavaksi, ja siksi on mietittävä tarkkaan, miten rajalliset tarvikkeet käytetään.
Vaikeissa olosuhteissa on jouduttu soveltamaan paljon. ICRC:lla ei esimerkiksi ole käytössään heräämöä, joten Walli pyrkii hoitamaan potilaat niin, että lyhyen seurannan jälkeen he voivat siirtyä turvallisesti hoitoon vuodeosastolle.
Wallilla ei myöskään ole kivunhoitoon kaikkia niitä mahdollisuuksia, joita hän voi käyttää Suomessa. Erityisesti lapsille sopivista lääkkeistä on usein pulaa.
– Jostain niitä on aina saatu etsittyä lisää, ja sitten pärjäämme taas hetken eteenpäin, Walli kertoo.
Yksi työn suurimmista vaikeuksista on kielimuuri Wallin ja hänen potilaidensa välillä. Hän ei pysty kommunikoimaan potilaiden kanssa heidän äidinkielellään arabiaksi.
– En osaa arabiaa, mikä on minulle iso harmituksen paikka. Puhuminen, keskustelu ja selittäminen on mielestäni suuri osa hyvää hoitoa.
Tämän vuoksi on tärkeää, että tiimissä työskentelee myös paikallista hoitohenkilökuntaa. He osaavat kertoa potilaille, millainen hoitosuunnitelma on tai mitä leikkaussalissa tapahtuu.
Tilanne Gazassa paheni 6. toukokuuta, kun Israel hyökkäsi Rafahiin, joka on ollut viimeinen suojapaikka yli miljoonalle gazalaiselle.
Taisteluiden äänet kuuluvat nyt selkeämmin, mutta Walli on kokenut silti olevansa turvassa. Walli liikkuu pimeällä ulkona vain hyvin harvoin, eikä muutenkaan poistu juuri ollenkaan sairaalasta tai majoituspaikasta.
– Elämäni täällä on hyvin rajoittunutta. Olen joko sairaalassa töissä tai majoituspaikassa vastaamassa vaikkapa haastatteluun. En voi liikkua muuten ulkona, Walli kertoo.
Gazassa eletään jatkuvassa pelossa ja muutoksessa. Monet paikalliset hoitajat ovat joutuneet evakuoimaan perheensä ja muuttamaan telttaan asumaan – osa on joutunut pakenemaan jo monesti. He ovat menettäneet talonsa, omaisuutensa ja pahimmillaan perheenjäseniään.
Ihmiset ovat äärettömän väsyneitä ja yhä enemmän huolissaan omasta ja läheistensä turvallisuudesta.
Kaikista järkyttävin kokemus Wallille oli nähdä työkaverin tuska, kun tämä menetti suuren osan perheestään talonsa pommituksessa. Surustaan huolimatta työkaveri käy yhä töissä, mutta on vain varjo iloisesta itsestään.
– Yhteinen kieli on englanti, mutta se jää valjuksi tällaisissa kohtaamisissa. Minun ei ole sopivaa halata miespuolista henkilöä. Minulla ole mitään, miten voisin auttaa tai tukea häntä.
Walliin on tehnyt vaikutuksen paikallisten sinnikkyys ja ystävällisyys humanitaarisen katastrofin keskellä. Sairaalan henkilökunta yrittää parhaansa mukaan tulla töihin, vaikka liikkuminen on vaikeaa ja kallista. Vaikka joku olisi juuri menettänyt läheisiään, tulee hän siitä huolimatta töihin.
Ihmiset ovat ystävällisiä, vieraanvaraisia ja huomaavaisia. He hymyilevät, tarjoilevat kahvia ja teetä sekä joinain päivinä leipiä lisukkeineen.
– Ihmisten vieraanvaraisuus koskettaa syvältä. He ovat menettäneet paljon, ja silti he antavat vähästään meille, Walli kertoo.
