Apu

Formula 1: Tuhat täyteen Kiinassa


Kiinassa ajetaan F1-historian tuhannes osakilpailu. Kaikki alkoi vuonna 1950, ja vuodesta 1955 lähtien F1-toimittajalegenda Mike Doodson on seurannut lajia. Hän on nähnyt lajin muutoksen kuolemalla flirttailevasta kaahailusta maailman suurimmaksi moottoriurheiluviihteeksi.
Kuvat Jean-Francois Galeron/WR12

Artikkelin pääkuva: Juan Manuel Fangio ja Alfa Romeo 158 Silverstonen F1-kilpailussa vuonna 1950.

Formula 1 -historian ensimmäinen MM-osakilpailu ajettiin 13. toukokuuta 1950 Silverstonen radalla Englannissa. 43-vuotiaan italialaiskuski Giuseppe Farinan johdolla Alfa Romeo valtasi silloin kolme ensimmäistä sijaa. Farinasta tuli samana vuonna F1-urheilun ensimmäinen maailmanmestari. Tuosta Silverstonen avauksesta on vierähtänyt pian 69 vuotta.

Tämän kauden ehdottomiin kohokohtiin kuuluu tulevan viikonlopun Kiinan Grand Prix, josta tulee F1-historian tuhannes kisa.

Juhlakisan osuminen Kiinaan sopii F1-koneistolle valtavan markkina-alueen myötä hyvin, mutta me nostalgikot emme ole yhtä innoissamme. Tuhannes kisa olisi meidän mielestämme pitänyt järjestää jollain lajin perinteisimmistä radoista, kuten Silverstonessa, Spassa, Monzassa tai Monacossa.

Tuhannes kisa tuo vipinää mediaväen töihin. Kaikki kynnelle kykenevät kyhäävät juhlajuttuja, kun kerrankin on tilaisuus muistella menneitä ihan tilauksesta.

Mike Doodson on formulatoimittajien grand old man.

Apu tapasi F1-lehdistöhuoneen nestorin, 78-vuotiaan brittitoimittaja Mike Doodsonin, joka edelleen silloin tällöin vierailee varikoilla.

Hänen rakkautensa F1-urheiluun alkoi Aintreen radalla Englannissa syyskuussa 1955, samana vuonna, jona tämän jutun kirjoittaja on syntynyt.

– Aintree on tunnettu Grand National -laukkakisastaan. Omistajarouva halusi kuitenkin paikalle muutakin toimintaa ja rakennutti moottoriradan, missä ajettiin F1-sarjan ulkopuolinen kisa syyskuussa 1955. Isäni ja äitini kävivät hevoskisoissa ja saivat kutsun myös F1-tapahtumaan. Isälläni oli uusi kamera, ja hän halusi kokeilla sitä autokilpailussa. Menin mukaan ja näin autot; siitä hetkestä asti voin vannoa olleeni moottoriurheilufani, Doodson taustoittaa.

Varsinaisesti ensimmäisen oman MM-sarjan osakilpailunsa Doodson näki 18-vuotiaana 5. heinäkuuta 1959 Reimsin radalla Ranskassa.

Doodson oli menossa Cambridgen yliopistoon, ja vanhemmat järjestivät hänelle kesätöitä pariisilaisessa matkatoimistossa, joka puuhasi F1-matkan Reimsiin.

Pariisin-juna pysähtyi radan lähellä, jotta katsojat pääsivät kätevästi paikalle.

– Menin mukaan ja yhtään liioittelematta voin vakuuttaa, että se oli yksi kaikkien aikojen kuumimmista kisapäivistä. Helle oli kirjaimellisesti sietämätön. Minulla on aina ollut oma käsitykseni ranskalaisesta luihuudesta, ja se vain vahvistui tuona päivänä. Kuinka ollakaan, heiltä loppui vesi, ja myynnissä oli vain samppanjaa. Katsojat joivat sitä, kun muutakaan ei ollut ja olivat aivan humalassa jo kisan aikana.

Doodson katseli kisaa lumoutuneena ja näki englantilaisen Tony Brooksin voittavan kisan ennen tallikaveriaan Phil Hilliä. Ferrarin kuljettajat jättivät Jack Brabhamin kolmanneksi, kun australialaisen Cooper-autoon ei vielä saatu täysitehoista 2,5-litraista Climax-moottoria.

– Ferrarin Dino 246 -malli oli silmiä hivelevän kaunis auto. Brooks johti sillä koko kisan. Brabham voitti kuitenkin sen vuoden maailmanmestaruuden, Doodson muistelee.

Turvallisuus kehittynyt

Ennen eläköitymistään 2000-luvun alkupuolella Doodson oli kiertänyt yli 500 kisaa, ja nyt rauhallisemmalla tahdilla on ylittynyt 550 kisan rajapyykki. Doodson on koulutukseltaan kirjanpitäjä, mutta hänestä tuli oman aikansa tunnetuin F1-kynäilijä.

– Kuuluin moottorikerhoon, joka piti majaansa Oulton Parkin radalla. Aloin kirjoittaa kerholehteemme uutiskirjeitä ja lähdin lippumieheksi kisoihin, kun siten pääsin ilmaiseksi sisään. Olen ollut lippumiehenä jopa kahdessa Britannian GP-kisassa. Minulla oli kuplavolkkari, jolla ajelin pitkin Britanniaa seuraamassa kisoja.

Sitten kohtalo puuttui peliin.

– Tuttavani Motoring News -lehdessä siirtyi toisiin tehtäviin ja tiedusteli, olisinko halukas tulemaan freelancerina hänen paikalleen kirjoittamaan F2-kisoista. Olin niin innokas, että otin pestin, vaikka sain vain tuhat puntaa vuodessa palkkaa. Olin mennä vararikkoon mutta selvisin. Taloudellinen tilanne alkoi helpottua, kun kirjoitushommia tuli koko ajan lisää.

Doodson raapusti ensimmäisen kerhojuttunsa 1964, mutta ensimmäisen F2-jutun hän teki 1968. F1-kisoissa hän oli toimittajana ensi kerran Belgian Spassa 1970.

Doodsonilla on ollut hyötyä F1-töissään kirjanpitäjän koulutuksestaankin.

– Vuoden 1973 Kanadan kisa oli kaikkein sekavin. Satoi, oli sumua ja viralliset lopputulokset jäivät vahvistamatta. Olin toiminut kaksi vuotta pr-töissä Lotuksella John Player Special -tiimissä. Päätimme yhdessä tallipäällikkö Peter Warrin kanssa lähteä ajanottajien huoneeseen hakemaan tuloksia. Kaikki olivat kuitenkin jo lähteneet kotiin. Löysimme vain nipun papereita ja aloimme käsitellä niitä. Eniten päänvaivaa tuli siitä, että viimeisellä kierroksella johtopaikka oli vaihtunut kolme kertaa. Lopulta voittajaksi vahvistui McLarenilla ajanut Peter Revson.

Mike Doodson on nähnyt F1-kisoja seitsemällä vuosikymmenellä. Miten laji on muuttunut näiden tuhannen kisan aikana?

– Suurin muutos on kiistatta tapahtunut turvallisuuden kehityksessä. Muistan elävästi ensimmäisen Span kisani toimittajana 49 vuotta sitten. Silloin radat kulkivat tavallisilla teillä. Vanha Span rata oli varsinainen itsemurhapaikka, missä kukaan järkevä ihminen ei ikinä olisi ajanut kilpaa. Muutamassa paikassa rata oli merkattu vain rautalangalla, joka oli vedetty autossa istuneen kuljettajan kurkun korkeudelle.

– Tuohon aikaan asenne oli sellainen, että mitä vaarallisempaa ajaminen on, sitä enemmän niin sanotusti munaa kuljettajalta vaaditaan. Se oli sellainen miehisyyden mittari.

Doodson tunnetaan F1-piireissä taitavana ja analyyttisenä sanaseppona.

– Teoriani mukaan kuljettajien karski asenne kilpa-ajamiseen oli maailmansodan perua. Kun MM-sarja alkoi, sota-ajasta oli kulunut vasta viisi vuotta. Monet miehet tulivat rintamalta kotiin. Siellä heidän henkensä oli koko ajan uhattuna pommien ja tarkka-ampujien pelossa.

Tuon ajan kuljettajat olivat tottuneet sodassa riskialttiiseen elämään, ja päästyään kotiin he löysivät Doodsonin mukaan sitä samaa kilpa-ajamisesta.

– Kilpa-ajaminen oli ja on vaarallista. Erona sotaan oli kuitenkin se, että tällä kertaa nuo miehet riskeerasivat henkensä omasta tahdostaan eivätkä velvollisuudesta isänmaata kohtaan. Mitä kauemmin aikaa sodasta kului, sitä enemmän alettiin taas arvostaa ihmishenkeä.

Suomalaiset arvossaan

Traagisia onnettomuuksia on Doodsonin uran varrelle sattunut lukuisia. Imolan murhenäytelmä 1994 vavahdutti niin, että autojen ja ratojen turvallisuuteen tehtiin isoja parannuksia.

Mike Doodson on joutunut kohtaamaan joukon hyvin läheisiksi tulleiden kuljettajaystäviensä ratakuolemia.

– Henkilökohtaisesti olen nähnyt läheltä vain yhden kuoleman, kun toimin lippumiehenä touringautojen kisassa Oulton Parkissa. Auto meni pengerryksellä ympäri ja romuttui, kuljettaja menetti henkensä. Hän tukehtui, sillä oli nielaissut hammassuojansa.

Brittitoimittajan läheisistä kuskiystävistä onnettomuuksissa kuolivat muun muassa Jochen Rindt, Francois Cevert, Ronnie Peterson, Gilles Villeneuve, Elio de Angelis ja Ayrton Senna.

– Totta kai toimittajallakin on tunteet, mutta niinä hetkinä pitää olla äärimmäinen ammattilainen. Muistan hyvin masennuksen Imolan lehdistöhuoneessa, jossa me kaikki teimme juttujamme Ayrtonin kuoleman jälkeen. Erityisesti ihailin ystäväni David Tremaynen suoritusta. Hän kirjoitti varmasti elämänsä parhaan jutun 20 minuutissa. Siinä oli kaikki analyyttisesti käsiteltynä kuin apteekin hyllyltä, Doodson historioi.

Mike Doodson ei ole koskaan käynyt Suomessa, mutta suomalaiskuskeja hän on aina arvostanut suuresti.

– En ole välittänyt tulla maahanne, kun Keke Rosberg aikanaan valitteli, että Suomessa on ikuista pimeyttä ja kylmyyttä. En tiedä, onko olosuhteilla vaikutusta suomalaiskuskien taitoihin, mutta tasaisen hyviä he ovat aina, kun ovat nousseet F1-tasolle asti. Keke on yksi ikuisista suosikeistani.

Doodsonin mukaan on aika hupaisaa, että vaikka suomalaisissa on tiettyä yhtäläisyyttä, suurin eroavuus näkyy Keke ja Nico Rosbergin välillä.

– Isä on niin räjähtävä, joten poika on perinyt sitten varmaan äitinsä maltin, Doodson hymähti.

F1-voitot maittain 999 GP-kisassa

  • 278 Iso-Britannia
  • 178 Saksa
  • 101 Brasilia
  • 79 Ranska
  • 51 Suomi
  • 43 Italia
  • 42 Australia
  • 41 Itävalta
  • 38 Argentiina
  • 33 USA
  • 32 Espanja
  • 17 Kanada
  • 12 Uusi-Seelanti ja Ruotsi
  • 11 Belgia
  • 10 Etelä-Afrikka
  • 7 Kolumbia ja Sveitsi
  • 5 Hollanti
  • 2 Meksiko
  • 1 Puola ja Venezuela
Julkaistu: 13.4.2019