Finaaleista karsintapeikon kylmään syliin – kenen näkemystä romahtaneessa TPS:ssä oikein toteutetaan?

Liigan toiseksi viimeinen sija, häämöttävät karsintapelit ja konkreettinen putoamisuhka. Tätä ei osannut kukaan turkulainen kuvitella keväällä 2021 ja 2022, kun TPS taisteli Suomen mestaruudesta finaaleissa. Mikäli tilanne ei ala pian muuttua, on jopa teoriassa mahdollista nähdä ensi keväänä 90-luvun klassikkofinaaleja uusintana – tällä kertaa tosin Liigan karsinnoissa, kun Mestiksestä nousua tekevä Jokerit kohtaisi pohjamudissa rämpivän Palloseuran.

Jo ainoastaan tällaisen skenaarion mahdollisuuden pitäisi kilkattaa kelloja kovin Turussa. Vaan kilkattavatko ne?

Vaikka TPS:n johdosta löytyy sellaisia jääkiekkonimiä kuin hallituksen jäseninä entinen NHL-tähti ja Leijonien kapteeni Saku Koivu ja entinen Leijonien luotsi Erkka Westerlund – ja urheilujohdosta Jääkiekkoliiton pitkäaikainen huippu-urheilujohtaja Rauli Urama ja pelaajalegenda Tomi Kallio, urheilu- ja talousosaamisen yhdistäminen on epäonnistunut.

Mistä siis kiikastaa?

Kriisi kumpuaa syvältä organisaation rakenteista. Seurajohdon toiminta on herättänyt pitkään kysymyksiä, mutta kukaan ei tunnu kantavan vastuuta epäonnistumisista. Hallitus seuraa sivusta, kun operatiivinen johto on vienyt seuraa yhä syvemmälle suohon. Kun TPS:n kausi on ollut pettymys – on siitä vielä palkittu päävalmentaja Tommi Miettinen jatkosopimuksella. Jo alkusyksystä jatkosopimuksen sai myös urheilujohtaja Urama, vaikka jo viime kausi alitti TPS:n riman.

Hallituksen puheenjohtajan Kai Koskisen juhlavat puheet tiedotteessa – Jussi Ahokkaan saadessa potkut päävalmentajan paikalta – kestävän menestyksen vakaalle pohjalle rakentamisesta kuulostavat jälkikäteen irvokkaalta, kun joukkue taistelee sarjapaikkansa puolesta ja seuran toiminnallinen suunta on täysin hukassa.

Käynnissä oleva kausi 2024-25 todistaa karulla tavalla, ettei virheistä ole opittu riittävästi. TPS:n tilanne on nyt kriittisempi kuin pitkiin aikoihin – toiseksi viimeinen sija Liigassa tammikuussa 2025 kertoo karun totuuden seuran tilasta.

Vaikka ulkomaalaispelaajien määrä pudotettiin aiemmasta viidestätoista kuuteen, vähemmätkin ulkomaan apujen rekrytoinnit ovat epäonnistuneet. Kärkihyökkääjäksi hankittu Jean-Christophe Beaudin on pelannut kohtuullisesti, mutta plus-miinus-tilasto näyttää huolestuttavaa -17 lukemaa. Toista kauttaan pelaava kanadalainen Aidan Dudas ei ole lunastanut odotuksia maalintekijänä. Ruotsalaiset Lukas Wernblom ja Tim Söderlund täydentävät ulkomaalaishankintojen listaa – mutta mistään supervahvistuksista ei voi puhua.

Joukkueen pelillinen identiteetti on kateissa. Vain Viljami Marjala hyökkäyksessä ja Max Lindroth puolustuksessa ovat osoittaneet todellista Liigan huipputasoa. Huolestuttavinta on joukkueen puolustuspelaaminen: vain Jukurit on päästänyt TPS:ää enemmän maaleja tällä kaudella. Maalivahditkin ovat samassa rytäkässä epäonnistuneet pahasti – mutta herää kysymys: onko se syy vai sittenkin seuraus?

Tilanne on erityisen nolo jo seuran omistajienkin näkökulmasta. Kun peliyhtiö Supercellin omistajat lähtivät mukaan TPS:n toimintaan, visiona oli epäilemättä rakentaa menestyvä ja ammattimaisesti johdettu urheiluorganisaatio. Sen sijaan he ovat saaneet seurata vierestä, kuinka mittavat taloudelliset resurssit on tuhlattu viime aikoina useisiin epäonnistuneisiin pelaajahankintoihin ja sekavaan johtamiseen.

TPS:n taloudelliset resurssit ovat Liigan mittakaavassa edelleen riittävät nähtyä parempaan, mutta rahankäyttö ei ole tuottanut tulosta. Ulkomaalaishankinnat, monien valmentajavaihdosten kierre ja epäjohdonmukainen pelaajarekrytointi ovat syöneet seuran resursseja. Vaikka leikkauksia seurassa on tehty, ja niitä on nostettu julkisestikin esiin, rahaa on kaikesta huolimatta käytössä parempaan menestykseen oikeuttavalla tavalla. TPS:n ilmoitettu pelaajabudjetti on kuitenkin 2,4 miljoonaa euroa – eli suurempi kuin vaikkapa Ässillä tai KalPalla ja esimerkiksi SaiPasta nyt puhumattakaan. Miksi nuo seurat kuitenkin pärjäävät ja TPS on luiskassa?

Samaan aikaan lipputulot ovat vaarassa. Halusi seurajohto tai ei, turkulainen yleisö on tunnettu vaativuudestaan, eikä se täytä hallia katsoakseen sarjajumbojen kamppailuja.

Erityisen huolestuttavaa on se, että TPS näyttää menettäneen vetovoimansa suomalaisten huippupelaajien silmissä. Vielä muutama vuosi sitten seura houkutteli parhaita kotimaisia pelaajia ja kasvatti omia tähtiään. Nyt tilanne on toisenlainen – laatupelaajat valitsevat mieluummin muut seurat, ja omien kasvattien tie edustusjoukkueeseen tuntuu katkenneen.

Seuran aiemmin lanseeraama slogan "Ylpeydellä Turusta" kaikuu nyt onttona. Kun seura on vieläpä painottanut, että menestys on muutakin kuin sarjataulukon sijoitukset, se vaikuttaa jälkikäteen lähinnä vain vesivellin makuiselta yritykseltä pehmittää menestyspaineita.

Vertailu kevään 2021 tilanteeseen on paljastavaa. Silloin TPS:llä oli selkeä identiteetti: omiin kasvatteihin nojaava, yhtenäinen joukkue, joka pelasi kurinalaista jääkiekkoa. Nyt TPS:n tuolloinen päävalmentaja Raimo Helminenkin takoo tulosta SaiPassa – kauden hurjimman yllättäjän kiitettynä valmentajana.

Tuoreempi entinen päävalmentaja Jussi Ahokas puolestaan loistaa Kanadassa OHL:n Kitchener Rangersin päävalmentajana – ja juuri nyt näyttää vahvasti siltä, että vika ei ollutkaan hänessä vaikka potkut tulivatkin.

Ahokkaan puheetkin potkujensa jälkeen ovat paljastaneet paljon: kun seurajohdosta puututaan suoraan pelillisiin asioihin, valmennuksen työstä tulee mahdotonta. Ahokkaan aikakauden kokemukset osoittivat, mihin tällainen malli johtaa: vaikka joukkue aluksi menestyi, valmentajan toimintaedellytykset kapenivat jatkuvasti.

Nykyinen päävalmentaja Tommi Miettinen on samankaltaisessa tilanteessa. Ahokkaan paljastuksista voi johtaa kovan ajatuksen. Kun joukkueen pelitapa kaiken lisäksi yskii, se herättää kysymyksen: kenen näkemystä kentällä oikeastaan toteutetaan?

Taloudellinen tilannekin on tappioiden sävyttämää – vuosina 2021-2024 TPS on takonut yli 8,5 miljoonaa euroa tappiota. Vaikka Supercellin omistajien mukaantulo toi seuraan merkittävää taloudellista vakautta, kun tappioilla on maksajat, nykyisen kaltainen epäonnistumisen kierre nakertaa tätä perustaa. Nyt pulkkamäki on jo niin jyrkkää, että TPS:n brändi Suomen menestyneimpiin kuuluvana jääkiekkoseurana on vaarassa kärsiä lopullisia vaurioita.

Onkin aika kysyä suoraan: kuinka kauan nykyinen johto saa olla vielä paikallaan – ennen kuin tulosvastuuta aletaan sieltäkin odottamaan?

Toinen toistaan maineikkaampaa kiekkomiestä Westerlundin, Koivun, Uraman ja Kallion myötä löytyy kyllä kuvasta – ja heidän pitäisi saada tilanne oikenemaan.

TPS:n kannattajien kannalta on olemassa kuitenkin valitettavampikin kysymys esitettäväksi.

Entä jos tämä nelikko ei pidäkään sisällään aivan niin kovia urheilujohtajia kuin mitä heissä on haluttu nähdä?