Olet pohjoismaiden tunnetuin feministi. Miten sinusta tuli feministi?
Kasvoin melko köyhässä perheessä ja aloin tehdä töitä jo 15-vuotiaana. Valmistuin sosiaaliohjaajaksi 1960-luvun lopussa, jolloin puhuttiin paljon solidaarisuudesta. Ajattelin, että voisin käyttää omia kokemuksiani muuttaakseni yhteiskuntaa, mutta en tullut politiikkaan feministinä. Olin kiinnostunut luokkakysymyksistä ja liityin vasemmistopuolueeseen. Minut valittiin puolueen johtoon 1993, mutta en ollut feministi vielä silloinkaan. Jos olisin ollut, minua ei olisi valittu.
Tein puoluejohtajana töitä akateemisten feministien kanssa ja tapasin naisjärjestöjen edustajia. Vakuutuin siitä, että Ruotsissa on sukupuolijärjestelmä, joka vaikuttaa meihin kaikkiin enemmän kuin uskommekaan. Samaan aikaan erosin ja sain kokea, mitä perheen ja työn yhdistäminen todella on. Aloin nostaa vasemmistopuolueessa tasa-arvoasioita esille, eivätkä kaikki pitäneet siitä. Mutta he eivät voineet pysäyttää minua, koska olin puheenjohtaja. Puolueohjelmaan kirjattiin 1990-luvun puolessa välissä tasa-arvotavoitteita, mutta tasa-arvoteemojen tuominen vuoden 2002 vaaleihin oli liikaa. Jätin vasemmistopuolueen, mutta jatkoin parlamentissa. Aloin käydä keskusteluja feministien kanssa, ja päätimme perustaa uuden puolueen. Se ei ollut alkuperäinen tarkoituksemme, mutta ymmärsimme, että asioihin voi vaikuttaa vain sisältäpäin.
Feministinen aloite perustettiin 2005. Mikä on muuttunut tänä aikana?
Nykyään feminismin yhteydessä puhutaan rakenteista ja vallasta. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että tasa-arvo on hyvä asia. Silloin tasa-arvoasioista ei tarvitse keskustella politiikassa eikä muutosta tapahdu. Politiikan sielu on konflikti. Tarvitsemme sitä, kun emme ole samaa mieltä. Emmekä me ole samaa mieltä. Naisten oikeuksia ja ihmisoikeuksia on pidetty vain vähemmistö- ja naiskysymyksinä.
Samoin ympäristöasioita ajoivat 30 vuotta sitten vain järjestöt ja ryhmät. Kun ympäristöliike järjestäytyi Euroopassa poliittisiksi puolueiksi, kaikki joutuivat sisäistämään, että ympäristöasiat ovat poliittisia kysymyksiä eivätkä vain jotain, mitä harrastetaan vapaa-ajalla. Feminismissä ja ihmisoikeuksissa on kysymys samasta asiasta, siitä mikä on poliittista.
Puolueenne sai viime kevään eurovaaleissa läpi ensimmäisen meppinsä Soraya Postin. Syksyllä pääsitte melkein läpi parlamenttivaaleissa. Kampanjointi oli hurmoshenkistä. Mitä siitä jäi kytemään?
Feministinen aloite on sekä poliittinen puolue että aktivistiliike, ja jatkamme sen rakentamista. Tämä on vasta alkua.
Viime vuonna jäsenmäärämme nousi 5 500:sta 22 000:een, ja olemme yliopistokaupunki Uppsalan suurin puolue. Meillä on sata paikallisjaostoa, ja tavoittelemme seuraavaksi paikkoja kuntavaaleissa.
Meillä ei ole rahaa, toimistoa tai työntekijöitä, mutta käyttäydymme kuin olisimme jo mukana valtakunnallisessa politiikassa. Perinteisiä puolueita ahdistaa, että mitä seuraavaksi tapahtuu.
Keitä feministien nousu ahdistaa eniten?
Ruotsidemokraatteja, jonka juuret ovat rasismissa ja nationalismissa. Feministinen aloite on myös antirasistinen puolue, koska näemme sukupuolisen diskriminaation ja rasismin yhteyden. Yhteiskunnassa, jossa on seksimiä, on myös rasismia ja homofobiaa.
Pitäisikö naisten Suomessakin huolestua oikeisto- ja populistipuolueiden noususta?
Kyllä. He haluavat palauttaa perinteiset sukupuoliroolit ja käyttävät politiikkaa siihen. Ruotsidemokraateilla on paljon ehdotuksia, jotka lukitsisivat naisen kotiin perinteisellä tavalla. He haluavat heikentää naisten oikeutta aborttiin ja tuplata tuen lapsia kotona hoitaville naisille.
Ruotsissa feminismistä on tullut valtavirtaa ja mm. poptähdet ovat mukana liikkeessä. Suomessa feminismiin liitetään pehmentäviä etuliitteitä, kuten SDP:n johtajan ja valtiovarainministerin Antti Rinteen ”äijäfeminismi”. Ymmärretäänkö feminismi Suomessa toisin kuin Ruotsissa?
Kyllä. Feministisen puolueen perustaminen on vaikuttanut siihen, että asiasta puhutaan Ruotsissa niin paljon. Feministit eri puolueissa ovat rohkaistuneet nostamaan tasa-arvoasioita esiin, ja viime vuonna melkein kaikki puolueet Ruotsissa ilmoittautuivat feministisiksi. Nyt sosiaalidemokraatit ovat muodostaneet omien sanojen mukaan feministisen hallituksen ja ulkoministeri puhuu kansainvälisestä feministisestä politiikasta.
Voivatko oikeistopuolueet tehdä vakavasti otettavaa feminististä politiikkaa?
Feministinen analyysi perustuu sille, että kaikenlaisen syrjinnän pohjana ovat valtarakenteiden vaikutukset, minkä oikeisto usein kiistää. Oikeistopuolueiden mukaan sukupuolten välinen tasa-arvo toteutuu tukemalla yksittäisten naisten mahdollisuutta tehdä uraa. Sen kaltaiset uudistukset eivät johda tasa-arvoiseen yhteiskuntaan.
Uskotko, että feministinen puolue voisi menestyä myös Suomessa?
Feministit kaikkialla ovat huomanneet, että demokraattisen yhteiskunnan puitteissa on ihan mahdollista aloittaa uusi, ideologisesti itsenäinen feministinen puolue. Sitä varten tarvitaan tositoimien tuomaa inspiraatiota. Suomalaisten pitäisi olla suorapuheisempia ja organisoida feministinen oppositio tavalla, joka heille parhaiten sopii.
Feministinen aloite on polttanut pallo-grillissä 100 000 (mainostoimiston lahjoittamaa) kruunua protestiksi miesten ja naisten palkkaeroja kohtaan. Olet verrannut Ruotsia talibanien Afganistaniin ja vaatinut miesveroa sukupuolittuneen väkivallan takia. Kannattiko provokaatio?
Rahan polttaminen todellakin kannatti. Siitä puhuivat kaikki, ja monet saivat uutta tietoa. Viittasin puheessani talibaneihin, koska halusin osoittaa, että erilaisissa tasa-arvotodellisuuksissa taustalla on aina samanlainen patriarkaalinen toimintamalli, vaikka se ei vaikuttaisi samalta.
En ole koskaan ehdottanut miesveroa.Kun olin vasemmistopuolueessa, halusin selvittää, paljonko miesten väkivalta naisia kohtaan maksaa ja kuka maksaa kulut.
Esimerkeistäsi siis vain yksi kohta on totta. Se osoittaa sen, miten media raportoi sukupuolikysymyksistä.
Olet kertonut avoimesti alkoholismistasi ja teit synnytyksestäsi elokuvan (Födelsen, 1979). Miksi? Onko yksityinen poliittista?
Totta kai on. Mutta kun tein elokuvan synnytyksestäni, en ollut vielä poliitikko. Työskentelin sosiaaliohjaajana, ja teimme lasteni isän kanssa Ruotsin televisiolle dokumentteja. Halusimme tehdä opetusvideon synnytyksestä. Saan siitä yhä kiitosta.
Olen puhunut alkoholismistani, koska poliitikon työ edellyttää ihmisten luottamusta. En voisi luottaa keneenkään, jota en pidä inhimillisenä. Saatoin siis itse valita vain totuuden kertomisen.
Sinulla on paljon faneja, mutta myös vihollisia. Oletko joutunut pelkäämään?
Vuosia sitten, kun olin vielä parlamentissa ja sain uhkauksia, poliisi suojeli minua. Delegoin pelkoni virkavallalle ja olen jatkanut samalla linjalla, vaikkei minua suojella enää. Olen ollut omillani sen jälkeen, kun lähdin parlamentista. Henkinen prosessi kuitenkin toimi, enkä ole päästänyt pelkoa sisääni.
Kun jätit vasemmistopuolueen 2004, aloit lähettää feministisiä kirjeitä, joista tehtiin kirja Under min livstid (”minun elinaikanani”). Uskotko yhä, että tasa-arvon ongelmat voidaan ratkaista elinaikanasi?
Teen kaiken voitavani, jotta niin tapahtuisi, ja kun on monta, jotka ajattelevat samoin, niin tulee tapahtumaan. Se tapahtuu nyt. ■
