Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Kitara vatsan päällä

Laulaja-lauluntekijä Eva Louhivuori tuli yllättäen raskaaksi: ”Tavallaan se on minusta aika siistiä, ettei edes lääketiede voi selittää tätä raskautta”

Lääkäri sanoi Evan raskauden alkaessa, että ei tätä oikein voi selittää. – Tavallaan se on minusta aika siistiä, ettei edes lääketiede voi selittää tätä. Luonto on ihmeellinen. Elämä on ihmeellistä, Eva pohtii.

24.12.2024 Apu

Eva Louhivuoren levynjulkistuskiertue on päättymässä marraskuussa Helsingin Töölöön. Ollaan saavuttu Evan oman kodin naapurustoon keikalle Korjaamolle. Evan ja hänen puolisonsa, näyttelijä Olli Riipisen kotona odottaa puolitoistavuotias esikoinen. Joulun tienoilla on toisen lapsen laskettu aika.

Nyt pitää hoitaa viimeinen keikka.

Sitten Eva, 37, pääsee ”lomalle” musiikkiasioista ja odottamaan lapsen syntymää. Hetkeen ei tarvitse enää yrittää ”lyllertää hikisenä muiden mukana roudauksessa”. Bändikaverit olivat toki vapauttaneet raskaana olevan laulajan painavien äänentoistokamojen kantamisesta, mutta bändissä jokaiselle riittää tekemistä ennen esiintymistä ja sen jälkeen. Siitä ei raskaana oleva solistikaan ole päässyt syksyn aikana eroon, eikä ole haluakaan.

Seuraa Apu360:n WhatsApp-kanavaa

Koska jokaisella tarinalla on merkitystä.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt