Uskallammeko nähdä Euroviisut sellaisena kuin ne ovat – kaupallisena kilpailuna, joka harvoin muuttaa maailmaa, mutta voi pysäyttää sen hetkeksi?
Euroviisujen tarjoama keveys ei ratkaise kriisejä, mutta se antaa meille luvan ripustaa toviksi huolet narikkaan, kirjoittaa päätoimittaja Samuel Savolainen.
Suomi elää harvinaista viisukevättä: Erika Vikman edustaa räväkällä Ich komme -kappaleellaan, ja vöyriläinen KAJ-yhtye laulaa saunomisesta Ruotsia edustaen. Nyt menestystä tavoitellaan niin sinivalkoisten kuin sinikeltaisten lippujen liehuessa. Vedonlyöntitoimistotkin povaavat molemmille menestystä.
Mutta millaisella mittarilla Euroviisuja oikein mitataan?
Onko kyse siitä, kumpi saa enemmän pisteitä – Vikman vai KAJ?
Vai onko kysymys jostain syvemmästä: tarjoavatko viisut meille kaikille kaivatun hengähdystauon monenlaisen epävarmuuden keskellä?
Musiikin kieli yhdistää silloinkin, kun poliitikkojen puheet ovat yhä repivämpiä.
Euroopan poliittisen epävakauden keskellä Euroviisuilla on oma painoarvonsa. Joskus tarvitaan irtautumista, kun negatiiviset uutiset täyttävät otsikkomaiseman. Ja juuri tässä on nähtävillä yksi tärkeä arvo: musiikin kieli yhdistää silloinkin, kun poliitikkojen puheet ovat yhä repivämpiä.
Me Apu-mediassa emme tietenkään sulje silmiämme maailman epäkohdilta, mutta voimme myös myöntää, että joskus on lupa vain nauttia.
Siksi sisältövalinnoissamme olemme tuoreeltaan keskittyneet Euroviisujen tuomaan huumaan.
”Kun maailman uutiset painavat hartioita ja somealustat täyttyvät synkkyydestä, tuntuu jo rohkealta teolta pysähtyä ja nauttia hetkestä.”
Moni toki myös halveksuu koko tapahtumaa, mutta uskaltaisimmekohan nähdä Euroviisut sellaisena kuin ne ovat – kaupallisena kilpailuna, joka harvoin muuttaa maailmaa, mutta joka parhaimmillaan voi kuitenkin pysäyttää sen hetkeksi?
Nyt voi luvan kanssa parkkeerata sohvalle ja unohtaa murheet. Näinä päivinä, kun maailman uutiset painavat hartioita ja somealustat täyttyvät synkkyydestä, tuntuu jo rohkealta teolta pysähtyä ja nauttia hetkestä.
Euroviisujen tarjoama keveys ei kenties ratkaise kriisejä, mutta se antaa meille luvan ripustaa toviksi huolet narikkaan.
Juuri sellaista hetken helpotusta taidamme kaikki kaivata.
