Image

Europersu

Europersu

Sampo Terho on niitä perussuomalaisia, joille kansainvälisyys ei ole paha asia. Hänen kaltaisensa voivat olla Suomen tulevia johtajia.
Teksti Riku Siivonen
Kuvat Jussi Puikkonen
Mainos

”Hei, tiedätkö sä kuka on Märta Tikkanen, onko hän suomalainen kirjailija? Joku ruotsalainen kyseli tällaisesta hahmosta.” Europarlamentaarikko Sampo Terhon avustaja pyyhältää kysymyksineen paikalle. Euroopan parlamentin käytävälle on raijattu usean metrin levyinen sinitaivas-tausta-kangas jossa lukee Finncredible. Sen edessä on puhujanpönttö. Sampo Terho on järjestänyt suomen kielen päivän kunniaksi seminaarin parlamenttiin.  Avustajat olisivat halunneet laittaa esille ison Suomen lipun, mutta parlamentti vaati, että esillä pitää olla myös EU-lippu.

Lippuja ei laitettu. Lisäksi Terho on teettänyt kankaita, joissa kerrotaan suomen kielen juurista ja esitellään muutama sanonta englanniksi käännettynä.

Tilanne on nurinkurinen. Sampo Terho on järjestänyt EU:n propagandarahoilla seminaarin ja lennättänyt sinne Suomestakin ihmisiä, joille hän tietysti levittää unionikriittistä sanomaa. Mutta minkäs EU sille mahtaa, että kansa on näin Suomessa äänestänyt.

”Eikö täällä ole saunaa? Sehän on pyhäinhäväistys!”

Ääni kuuluu kilisevien samppanjalasienkin yli. Seminaarimatkalainen Suomesta on iso mies ja leikkisän pöyristynyt. Sampo Terho hymyilee ja toteaa, että näin todellakin on.

Seminaari sujuu leppoisasti. Kirjailija Riku Korhonen vertailee Juhani Ahon ja Marjo Niemen tekstejä ja ynnää näin suomalaisen kirjallisuuden historian 12 minuutissa. Keskustan europarlamentaarikko Hannu Takkula on tottunut lausuja ja esittää hauskan runon kovapäisestä oppilaasta. Terho itse lukee paatoksella Leinoa: tyyli on tiukka, nyt ei lempeillä. Lopuksi Amerikasta lennätetty, Suomessa aiemmin asunut stand up -koomikko Phil Schwarzmann aloittaa kääntämällä Terhon esittämän Leino-runon:

”Sweden sucks. Their ice hockey team is not that good.”

Lopuksi Terho kiittää ja johdattaa esiintyjät kaljalle lähipubiin. Siellä sekä Terho että avustajat – joista osa on parlamenttiryhmän avustajia, eivätkä suoraan Terholla töissä – sanovat samaa: aika Brysselissä on vain kasvattanut heidän kriittisyyttään unionia kohtaan. Mikä ei tietenkään tarkoita, etteikö Brysselissä pitäisi olla tai pyrkiä vaikuttamaan.

Täällä he ovat systeemin sisäisiä kriitikoita. Pöydän ääressä riittää kepeitä huomioita, jotka kuvaavat systeemiä. Parlamenttirakennus on homeessa. Turvatarkastus on, mutta se on näennäinen, vain byrokratiaa. Parlamenttirakennuksen sisällä on ryöstetty pankki. Terho viittilöi välillä avustajia vaikenemaan.

Perussuomalaiset kuuluvat parlamentissa ryhmittymään, johon kuuluu jos jonkin sortin toisinajattelijoita: tiukimmat ovat Timo Soinin kaverin Nigel Faragen johtamia brittejä. Myös hollantilaiset EU-kriitikot ovat jopa suomalaisten mielestä aika hulluja. Muut, euro-myönteiset ryhmittymät eivät ole heistä innoissaan.

Komissio, parlamentti ja virkamiehistö ovat tietysti kehittyneet myös itseään suojelevaksi organisaatioksi. Kuka nyt valtaa tai etuja haluaisi menettää. Siksi se tekee kaikkensa, jotta siitä pidettäisiin. Riku Korhonen kertoo tupakkapaikalla esimerkin: kun hän sai komissiolta kirjallisuuspalkinnon, palkittuja kehotettiin kiittämään puheessaan komissiota ja myös yleisössä istunutta komissaari Androulla Vassiliouta. Korhonen ei kiittänyt ja sai moitteet.

Osa propagandakoneistoa on myös se, että jokainen 754 mepistä saa lennättää vuodessa 110 ihmistä Brysseliin parlamentin laskuun. Kaikkien näiden yli 70 000 ihmisen pitää osallistua parlamentin järjestämään tilaisuuteen, jossa unionin hienous selitetään.

”Minä pidän aina sen jälkeen oman esittelytilaisuuteni. Kerron vähän eri asioita kuin virallinen puhe”, Terho virnistää.

Terho kertoo yleensä, että EU on askel askeleelta matkalla kohti liittovaltiota. Se ei tarkoita, että hän tai kaikki muut kriitikot haluaisivat vain pysyä kotipitäjässään irti kaikesta maailmasta. Ei, Terho ja perussuomalaisia avustavat virkamiehet ovat koulutettuja ihmisiä, joilla on kansainväliset urasuunnitelmat ja -unelmat. Yksi avustajista on esimerkiksi Olli Kotro, tullivirkailijoiden poika, joka on käynyt saksalaisen koulun ja tilaa sujuvalla ranskalla ravintolassa. Eikä ihme – hän on käynyt myös ulkoministeriön diplomaattikoulu Kavakun. Sellaistakin väkeä on siis perussuomalaisissa.

Sitä paitsi liittovaltiokriittisyys – vai olisivatko he yhdentymisrealisteja? – näyttää koko ajan salonkikelpoisemmalta, kun unioni ja rahaliitto natisevat milloin mistäkin kolkasta. Saksassa professoritason ryhmittymä on rakentamassa uutta liikettä yhteisvaluutan kaltaista integraatiota vastaan. Enää ei ole mahdoton ajatus, että nämä kansainväliset mutta unionikriittiset nuoret aikuiset ovat tulevia vallanpitäjiä. Se on perussuomalaisten vastustajille tietysti murhe ja ongelma, joka johtuu suvaitsemattomuudesta ja ennakkoluuloista.

Hyvien ihmisten ennakkoluulot johtuvat muun muassa siitä, että Sampo Terho on ehdottanut kehitysavun lakkauttamista. Niin onkin, mutta hän on myös ehdottanut, että se korvattaisiin vapaaehtoisella eettisellä verolla, jonka jokainen halukas saisi maksaa.

Työhuone on isänmaallisen karu: koristeita on vain kaksi. Ikkunalaudalla on Suomen lippu ja seinällä valo-kuva Mikael Granlundin ilmaveivistä.

Sampo Terho sanoo, ettei hän eivätkä perussuomalaiset – jos se Terhosta riippuu – halua eristäytyä. Kansainvälinen voi olla muullakin tavalla kuin EU:n kautta.

”Meidän lapsuuden Suomi, ei sinne kukaan halua. Kun ei ollut nettiä, valtion tv-kanavat, pääoman liike suljettua, kauppasopimukset piti neuvotella.”

Globalisaatiossa on Terhosta 95 prosenttia hyvää. Mutta viittä prosenttia pitäisi säätää paljonkin. Eli humanitäärisistä syistä tapahtuvaa maahanmuuttoa. Terhon mielestä Suomella ei ole globaalia vastuuta myöntää niin paljon turvapaikkoja. Unionin maahanmuutto-politiikka pitäisi olla tiukkaa ja ennen kaikkea päätäntävalta pitäisi olla jäsenmailla. Kansainvälinen pitää olla, mutta suomalainen kulttuuri tulee säilyttää.

Mutta toki hän historian lukijana tietää, ettei ole yhtä muuttumatonta suomalaisuutta tai suomalaista kulttuuria?

”Ei tietenkään. Mikään ei ole täysin suomalaista. Kaikki on syntynyt vuorovaikutuksessa muun maailman kanssa. Ei Sibelius keksinyt klassista musiikkia, ei soittimia, ei nuottijärjestelmää.”

No mistä sitten tiedät, millaista suomalaisuutta pitää puolustaa, jos se kerran koko ajan muuttuu?

”Tuo on syvällinen kysymys. Ei ole yhtä oikeaa suomalaisuutta, mutta aina voi arvostaa juuriaan.”

Isänmaallisuus. Perussuomalaisten isänmaallisissa askelissa on joskus niin poissulkeva kaiku. Terho kehottaa katsomaan historiaan. Hänestä se osoittaa, että paras tapa järjestää maailmaa on rakentaa yhteiskunta itsensä kansaksi kokevan yhteisön ympärille.

Mutta voiko joku olla liian isänmaallinen?

”Siinä vaiheessa, jos aletaan vihata muita kansoja. Tai jos aletaan puhua rodusta isänmaallisuuden edellytyksenä”, Terho sanoo diplomaattisesti.

Tosin rotupohdinta ei ole hänelle itselleenkään täysin vierasta. Pelkkä ihonväri kuitenkin vaikuttaa ratkaisevasti kulttuuriseen perimäämme sen kautta, mihin etniseen ryhmään yksilö kokee kuuluvansa, tai millaisia ennakkoluuloja muut häneen asettavat. Oli rodullisen perimämme merkitys mikä tahansa, niin rotujen olemassaolo sinänsä lienee kiistatonta, hän pyöritteli vuonna 2007 Kanava-lehdessä.

Vaikka Terhon kanssa puhuisi pitkäänkin, hän ei Brysselissä möläyttele mitään kummallisuuksia tai käytä melonivertauksia. Toki hän on periaatteen mies vaikkapa sen suhteen, että ruotsia ei pitäisi pakolla kaikille opettaa, mutta ei hän aio pelata itseään ulos liian kovilla ulostuloilla.

”Yritän olla rakentavan kriittinen.”

Se on tapa, jolla Terho haluaa toimia myös europarlamentissa. Omasta näkökulmastaan hän on uudistaja, reformisti. Hän haluaa ”vähemmän ja parempaa” EU:ta. Nyt on liikaa sääntelyä, liikaa byrokratiaa, syntyy koko ajan liikaa uusia virastoja tai toimistoja. Unioni pöhöttyy. Mutta eroa unionista hän ei aja. Syitä on peräti viisi – enemmän kuin Alexander Stubbilla, jolla on yleensä vain kolme pointtia.

”Ensinnäkin EU on rauhanprojekti. Siihen sisältyy tosin iso mutta: suurta osaa tästä hommasta ei voi sillä perustella. Toisekseen hyvää on sisämarkkinat, kaupan esteiden poistaminen. Kolmanneksi ympäristö: esimerkiksi Itämeren tilaa ei yksi maa voi helposti parantaa. Sitten vielä yhteiset koulutusstandardit ja puolustusyhteistyö.”

Terho erottaa itsensä – ja tietysti samalla perussuomalaiset – niin sanotuista exit-linjalaisista, briteistä ja hollantilaisista, jotka majailevat samalla toimistohuoneiden käytävällä. He eivät halua vaikuttaa, eivät tehdä mietintöjä. He hankkivat tietoja omaan kotimaakampanjointiinsa ja provosoivat välillä parlamentin keskusteluissa. Terho ei ole halunnut jäädä pelkäksi kaiken vastustajaksi, joten hän aloitti vuosi sitten työn, johon kului paljon suunniteltua enemmän aikaa. Syntyi ”Terhon ryhmän raportti”: konkreettinen pamfletti siitä, miten Suomi kukoistaisi tulevaisuudessa.

Siitä eivät kaikki perussuomalaiset innostuneet. Terholle tuli lunta tupaan.

Viennin painopiste kehittyviin maihin! Kasvuyrittäjyyttä tuettava! Irtisanominen helpommaksi Tanskan malliin ja samalla työn vastaanottaminen kannattavaksi! Kehitysapu pois. Irti nettomaksajan roolista, EU-laskulle maksukatto. Alennettuja alv-kantoja pois. Yksityinen kela-korvaus pois.

Terhon ryhmän raportissa on kymmeniä sivuja konkreettisia summia ja ehdotuksia siitä, mistä pitää leikata, paljonko siinä säästetään sekä mihin pitää sijoittaa. Se on tavallaan kokoomuslainen paperi (”suuret palkankorotukset 2008–09 söivät kilpailukykyä”), tavallaan populistinen (”puoluetuki puolitettava”), tavallaan vasemmistolainen (”lääkkeiden alennettu alv pois, mutta köyhille helpotuksia”) ja klassisen perussuomalainen (”Ahvenanmaan tulonsiirrot pois”). Mutta hutaistu se ei ole. Harva kansanedustajakaan on viitsinyt käyttää omaa aikaansa yhtä konkreettiseen ja työlääseen visioon Suomen kukoistuksesta. Yleensä ne tilataan veronmaksajien rahoilla.

Siitä huolimatta tai siitä johtuen perussuomalaisten oman eduskuntaryhmän johto, Pirkko Ruohonen-Lerner ja Pentti Kettunen sanoutuivat välittömästi irti paperista: työttömyysturvaan ei pidä koskea, alv-kantoja ei tule nostaa, köyhät siitä kärsivät. Raportin teossa mukana ollut pitkän linjan duunarilobbari Matti Putkonen ja Terho kutsuttiin A-studioon keskustelemaan raportin saamasta kritiikistä. Ennen lähetystä he puhuivat puhelimessa. Putkonen sanoi että Terhon kannattaa puolustaa nyt paperiaan ja sanoa suoraan, että eduskuntaryhmä ei ole lukenut raporttia kunnolla, ja puhuu tietämättömyyttään.

Terho ei halunnut keikuttaa venettä. Joidenkin arvioiden mukaan hän on vielä vähän liiankin diplomaattinen, kaipaisi kovuutta menestyäkseen vielä paremmin.

”Aika tekee tehtävänsä niin Sampolle kuin raportillekin. Nämä teesit tulevat olemaan pohja perussuomalaisten linjalle, kun astumme vallan kahvaan”, Matti Putkonen sanoo ja vetää viimeiset imaisut nortistaan.

Perussuomalaisten puoluetoimistolla Helsingin Yrjönkadulla on tupakointipaikka, jossa imurit nielevät Putkosen savut. Hänen mielestään Terho – yli 100-vuotiaan, nyt melko pieneksi kutistuneen Suomalaisuuden liiton puheenjohtaja – sopii perussuomalaisille täydellisesti. Onhan liike ”kansallismielinen työväenpuolue”, keskustavasemmistolainen porukka, jolla siniristilippu on tärkeä niin pragmaattisesti kuin poliittisesti.

”Vaikka meikäläiseen verrattuna Sampo on kansainvälinen ja sivistynyt. Mutta ei elitisti.”

Sellainen vetoaa kaappipersuihin. He ovat tutkimuksissa löydettyjä kannatusryhmiä, joihin perussuomalaiset vetoavat mutta jotka eivät vielä tohdi äänestää puoluetta. Sellaisia ovat esimerkiksi 34–55-vuotiaat duunari- ja yrittäjänaiset.

Terhon kaltaisten johdolla perussuomalaiset ehkä uskaltavat ottaa valtaa vastaan ja pääsevät toteuttamaan perussuomalaista ihanne-Suomea. Siinä säästetään ensin maailmanparantamisesta. Sen jälkeen liian laajasta hyvinvointivaltiosta leikataan turhat rönsyt pois. Puhujasta riippuu, mitä niillä tarkoitetaan. Toisille se on subjektiivinen päivähoito-oikeus, toisille suuryritysten tuet, toisille kaikki millä tuetaan ruotsin kieltä. Näin säästetään rahaa, jolla saadaan peruspalvelut kuntoon.

Pian voi todella olla niin, että perussuomalaisten on pakko esittää oma linjansa. Puolue on säilyttänyt kannatuksensa näyttävän nousun jälkeen. Sampo Terho on ollut koko tuon ajan mukana.

Vuonna 2003 Sampo Terho paleli. Hän jakoi Parkanon torilla pakkasessa eduskuntavaalimainoksiaan. Vaalibudjetti oli 150 euroa, Terhon tavoitteena oli saada 100 ääntä. Se oli ihan realistinen ennuste: perussuomalaisia kannatti yksi prosentti suomalaisista.

Perussuomalaisiin Terho oli päätynyt, kun kokoomuksesta alkoi karista arvokonservatismi. Koti, uskonto ja isänmaa eivät olleetkaan niin kovassa huudossa, vaikka niiden vuoksi Terho oli päätynyt opiskelijana harrastamaan kokoomuspolitiikkaa. Terho opiskeli historiaa Tampereen yliopistossa. Toisena pääsykoekirjana oli Euroopan idea, toisena Nuijasota – jälkikäteen katsottuna ne ovat jopa ennustus. Edellisen Terho luki 11 kertaa, jälkimmäisen 6. Opiskelutoveri muistaa Terhon mukavana tyyppinä, jolla oli kuitenkin välillä poikkeuksellisen voimakas palo silmissä.

Vahva isänmaallisuus periytyi Terhon isoisältä. Hän oli entinen suojeluskuntalainen ja Helsingin asemakaava-arkkitehti. Lasten-tarhanopettajaäiti ja biologi-isä olivat epäpolittiisia, mutta Sampo omi vaarin vaikutteet, vaikkei tämä niitä sen kummemmin mainostanut. Siskolle ei valunut sama aate: hänestä tuli Kirkkonummen vihreiden puheenjohtaja.

Sampo tiesi jo yläasteella haluavansa joko poliitikoksi tai sotilas-uralle. Jälkimmäinen unelma romuttui, kun Terho ei päässyt reservi-upseerikouluun. Se oli kova kolaus: uutisen tultua silmissä musteni. Oli pakko keksiä jotain muuta. Se muu ei toteutunut helposti. Vaikka armeija-aika karsi Terhosta hänen omien sanojensa mukaan työn välttelyn ja laiskuuden, pelkällä ahkeruudella ei töitä saanut. Hän valmistui työttömäksi. Hetkeksi hän pääsi puolustusministeriöön tietopalvelusihteeriksi, kävi vuonna 2005 rauhanturvaajana Bosniassa ja palasi työttömänä Suomeen.

Terho ei keksinyt muutakaan, joten hän alkoi kirjoittaa kirjaa kuolemanrangaistuksen historiasta, johon hän oli vähän opiskeluaikoina perehtynyt. Terho heräsi aamukahdeksalta ja alkoi säntillisesti töihin. Luki, kirjoitti, kävi kirjeenvaihtoa amerikkalaisten kuolemaantuomittujen kanssa. Tuomioihin liittyi aina surullinen tarina. Valmiille käsikirjoitukselle löytyi kustantaja. Säntillisyys oli kannattanut.

Miksi kuolemanrangaistus? Pitäisikö se palauttaa?

”Ei se mikään intohimo se aihe ollut. Sattumaa, olin sivunnut sitä opinnoissa”, Terho sanoo ja siemaisee brittiläistä Indian pale ale -olutta Helsingin Kurvin William K. -olut-ravintolassa. Olutharrastus on syventynyt Belgian-vuosina.

”En tuomitse niitä maita, joissa kuolemanrangaistus on käytössä. Samaan aikaan on ihan selvää, että kuolemantuomio ei vähennä rikollisuutta. Kannattajien perustelut pohjaavat viime kädessä arvo-perusteluun: jotkut rikolliset yksinkertaisesti ansaitsevat kuolla.”

Terho jatkaa, että molemmilla puolilla on tässäkin asiassa erittäin hyviä perusteluja. Vastustajilla jopa enemmän.

Samaan aikaan kun Sampo Terho on vesittänyt vääränlaista yhdentymistä Brysselissä, kotimaassa hänellä on äkillisesti suureksi kasvanut puolue, joka etsii toimintatapojaan.

Perussuomalaisia yhdistää Terhon mukaan oikeastaan vain isänmaallisuus. Muuten ryhmään sopivat niin karvaperseduunarit kuin patamustat porvaritkin. On Brysselin koulutettuja europerussuomalaisia, on pienpaikkakuntien kaivinkoneyrittäjiä. Jos ei tiedä muistakaan suurista, mitä äänestäessään saa, niin ei tiedä perussuomalaisistakaan. Riippuu siitä, kuka pääsee läpi.

Nyt käydään puolueen sisällä keskustelua siitä, pitäisikö sen pysyä enemmän talkoopohjaisena kansanliikkeenä vai ammattimaistua – kun puoluetukikin on noussut miljooniin jytkyn myötä.

”Tilipäivä”, kajautti Timo Soini vaalivalvojaisissa. Pikku hiljaa on palkattu piirityöntekijöitä, mutta kiistaa on siitä, kuinka paljon palkattuja pitäisi olla. Puolueessa on vielä SMP:n konkurssin kokenutta väkeä, joka ei haluaisi saman toisintoa. He haluaisivat pitää rahat enemmän puoleen johdon käsissä, toisten mielestä tili-päivä voisi olla piireissäkin. Terho on tietenkin rakentavasti jossain siinä välissä.

”Mutta itse käytän mielelläni sanaa kansanliike ja toivoisin talkoohengen säilyvän. Se erottaa meidät muista.”

Vaarana on, että kansanliikkeestä tulee kuin yksi vanhoista puolueista. Kaikki muutosliikkeet vakiintuvat joskus. Muuttuvat eliitiksi, vastustettaviksi. Siihen perussuomalaisetkin ovat matkalla. Myös Terho itse on muuttunut sitten vuoden 2003 vaalien. Vihaisuus on karissut, etenkin siksi, että hän on huomannut, kuinka vähän yksi poliitikko voi vaikuttaa.

”Ennen ihmetteli, miten poliitikot voivat nukkua yönsä. Nyt tajuaa, että mikään päätös ei ole kenenkään oma visio. Se on kymmenien kompromissien lopputuotos. Juuri äänestimme ulkoasiain-valiokunnissa asekauppaesityksestä. Se muuttui jo valiokunnassa niin paljon, että 50 henkilöstä vain yksi äänesti sen puolesta. Kukaan ei ollut tyytyväinen.”

Terho sanoo, ettei kukaan voi ymmärtää, mitä unionin päätöksen-tekoviidakossa tapahtuu. Asioita ja ihmisiä on niin paljon. Hän on äänestänyt kahdessa vuodessa 15 000 kertaa. Traktorien akseli-välisäännöksistä ties mihin.

Perussuomalaisten europarlamenttiryhmässä ei ole edes ryhmä-kuria – muissa ryhmissä voi joutua äänestämään yhteisten kantojen mukaan, joita ryhmän koordinaattori näyttää peukalolla istuntosalin edessä. Mutta Terho joutuu periaatteessa avustajineen selvittämään jokaiseen kantansa yksin. Ei sitä tietenkään ehdi tehdä kunnolla. Sekamelskan keskellä hän on jäänyt pohtimaan valtaa ja vastuuta.

”Kuka lopulta on vastuussa päätöksistä? On 754 meppiä, koordinaattorit ryhmissä, on komissaarit ja virkamiehet. Vai onko valta Angela Merkelillä – joka hänkin joutuu miettimään kotimaansa tulevia vaaleja. Eli päättääkö kansa lopulta?”

Koska ketju päättyy kuitenkin meihin kaikkiin pieniin äänestäjiin, Terho ei ole kyynistynyt. Muutos syntyy, jos sillä on tarpeeksi monen ihmisen tuki. Hän uskoo, että perussuomalaisista tulee vielä Suomen suurin puolue.

”Itse näen meidät uudistajana. Olemme vapaat vanhasta edunvalvontajärjestelmästä. Emme ole yrityselämän tai ay-liikkeen tai ruotsinkielisten säätiöiden talutusnuorassa. Meillä ei ole mitään muuta tukea kuin kansan tuki.”

Terho haluaisi jatkaa Brysselissä. Mutta entä jos et tule valituksi?

”On se käynyt mielessä.”

No mitä voisit tehdä?

”Jonkinlainen kansainvälinen yrittäminen kiinnostaisi. Olenhan vaatinut pamfletissani, että Suomi tarvitsee lisää yrittäjiä. Olisi hyvä tehdä itsekin sitä, mistä saarnaa.”

Julkaistu: 28.5.2015