Etelä-Suomen persoonallinen taidelöytö: Visavuori on yksi maan hienoimmista ateljeekodeista

Saniaisten kehystämiä kallioita, auringossa kimalteleva näkymä järvenselälle ja käkkyräisiä visakoivuja. Ei ihme, että kuvanveistäjä Emil Wikström ihastui näihin seutuihin, kun hän 1890-luvun alussa souteli ystävänsä Axel Gallénin (myöhemmin Akseli Gallen-Kallelan) kanssa Vanajavedellä.

Kultakauden suomalaistaiteilijoille 1800-luvun loppu oli kansallisen identiteetin nousun aikaa. Monet opiskelivat Wikströmin ja Gallénin tapaan Pariisissa mutta alkoivat Suomeen palattuaan haaveilla elämästä maaseudulla, luonnon rauhassa.

Visavuoren ateljeetaloon rakennettiin aikoinaan myös oma observatorio.

Tarinan mukaan taiteilijoiden soudellessa jostain kauempaa kantautui lehmänkellojen kalke, ja Gallén piti seutua sen vuoksi liian vilkkaana. Toisen tarinan mukaan Wikström olisi saanut huvilalleen kaikkein korkeimman paikan, mikä taas ei sopinut Gallénille, joka olisi joutunut katsomaan taiteilijaystäväänsä ylöspäin.

Niinpä Gallén päätyi pystyttämään erämaa-ateljeensa Ruoveden korpimaisemiin ja Wikström rakennutti ateljeen ja kodin tänne Sääksmäelle vuonna 1894. Käkkyräisistä koivuista inspiroituneena hän antoi sille nimeksi Visavuori.

Taiteilija Wikström kuvattuna 1900-luvun alussa Visavuoren terassilla. (Kuva Visavuoren museo)

Alkutaival Vanajaveden rannalla alkoi kuitenkin epäonnisissa merkeissä. Ateljeekoti ehti olla pystyssä vain kaksi vuotta, kun se paloi poroksi. Tulipalo syttyi samovaaria varten kerätyistä hiilistä, joista osa kyti vielä. Samalla tuhoutuivat kuvanveistäjän Säätytalon koristeluun aloittamat kahden vuoden työt.

Wikström ei antanut periksi. Pian alkoi nousta kansallisromanttinen, Karjalan laulumailta vaikutteita saanut hirsitalo, jossa oli tervatut seinät, taidokkaita puisia yksityiskohtia ja vahvoja värejä. Kaksikerroksinen rakennus valmistui 1902 ja erillinen jyhkeä ateljee seuraavana vuonna.

Wikströmit ostivat uuden asuintalonsa huonekalut pääosin Pariisista.

Mutta astutaanpa sisään Visavuoreen. Näkymä yllättää heti ensisilmäyksellä: olohuoneen värimaailma on voimakas ja tapetit vahvasti kuvioituja. On itämaisvaikutteisia metallisia tupakkapöytiä, ranskalaisia huonekaluja ja pieni kristallikruunukin. Jos talo on ulkoa vienankarjalainen huvila, sisältä se muistuttaa pariisilaiskotia.

Museonjohtaja Pälvi Myllylä vahvistaa arvelut. Wikströmit toivat huonekalut Suomeen Pariisista, jossa he asuivat uuden talon rakennusvaiheessa.

Täällä elelivät Emilin lisäksi hänen Alice-puolisonsa sekä kolme tytärtä: Estelle, Anna-Liisa ja Mielikki. Oven vieressä on kaksi nojatuolia ja niiden välissä pienellä pöydällä ranskalainen romaani ja lehti. On myös kaksi pikaria ja pullo. Vieressä lipaston päällä lepää piippu.

”Emil istui siinä ja luki eurooppalaisia lehtiä saadakseen tietoa maailman tapahtumista. Hän oli kiinnostunut myös tähtitieteestä, ja ulkomaisia siemenluetteloita hän tutki innokkaasti. Alice luki romaaneja ruotsiksi tai ranskaksi”, Myllylä kertoo.

Visavuori on omaleimainen niin arkkitehtuuriltaan kuin taidekohteena.

Huoneissa on monia jännittäviä yksityiskohtia: on seitsemän toinen toistaan hienompaa takkaa sekä päretapetti.

Ja mikä keittiö! Siellä on tiettävästi Suomen ensimmäinen jääkaappi ja leivinuunissa oma tilansa lautasille, jotta ne saataisiin lämpimiksi ennen ateriointia. Tietysti on myös ranskalainen keittokirja. Oliiviöljyä käytettiin ahkerasti, ja lihakeiton Alice tarjoili aina niin, että liemi siivilöitiin ja annosteltiin lautaselle erikseen. Viereiseltä vadilta lisättiin vihannekset, ja liha syötiin veitsellä ja haarukalla.

Entä mikä onkaan tuo pieni työpöytään kiinnitetty vehje? Ruokailuvälineiden kiillotuskone tietenkin.

Visavuorta rakennuttaessaan Emil Wikström oli voittanut Säätytalon päätykolmion veistoskilpailun, ja hänellä oli varaa toteuttaa vaativiakin ratkaisuja.

Emil Wikström rakensi Visavuoresta unelmiensa paikan. Siellä oli kaikki, mikä hänelle oli tärkeää. Tilava ateljee, oma pieni tähtitorni ja kasvihuone, jossa saattoi kasvattaa ruusuja sekä tehdä eksoottisiakin viljelykokeiluja.

”Emil oli innokas puutarhuri. Hän istutti rinteille kalliokasveja, kuten maksaruohoa ja saniaisia. Kasvihuoneessa kasvoivat viiniköynnökset ja aprikoosit. Hän tilaili innokkaasti eksoottisia siemenpusseja, mutta kaikki viljelmät eivät aina onnistuneet”, museonjohtaja Myllylä kertoo.

Wikströmin tiluksilleen istuttamat tammet kohoavat täällä edelleen, lähes 150 vuotta vanhoina.

Jos Emil onnistuikin rakentamaan Sääksmäelle haaveidensa kodin, Alice ei tuntenut paikkaa omakseen. Hän vietti aikaa Turussa, jossa vanhimmat tyttäret kävivät koulua.

”Puoliso ei ollut siinä mielessä miehensä sieluntoveri. Se oli avioliiton kipupiste”, Pälvi Myllylä kuvailee.

Museossa voi katsoa Asko Ivalon vuonna 1936 kuvaamaa filmiä, jossa Alice liikkuu kallioilla eleganttina, korkokengät jalassaan. Hän ei tinkinyt tyylistään.

”Alice oli seurapiiriperhonen, jonka oli päästävä välillä Helsinkiin ’hengittämään’. Valloittavalla tyylillään hän osasi pitää vieraista huolta ja viihdyttää heitä.”

Tyylitietoinen oli toisaalta myös Emil. Illallista hän söi solmio kaulassa, ja housut aseteltiin yöksi prässiin patjan alle.

Ateljeekodissa ja sen ympäristössä näkyvät niin karjalaiset kuin kansainväliset vaikutteet.

Museovierailun yhteydessä voi nauttia kakkukahvit ateljeetalon alakerran kahvilassa. Wikströmin aikaan tässä tilassa oli Suomen ensimmäinen pronssivalimo. Ranskalaiset valajat eivät avanneet Wikströmille salaisuuksiaan, joten suomalainen joutui tutkimaan ja kehittämään itse omat tekniikkansa.

Monet nuoret taiteilijat kävivät myös Visavuoressa hakemassa oppia, ja Wikström näytti heille, miten kuumaa pronssia käsitellään.

Yläkerran ateljeessa on suuri, kovin tutulta näyttävä esine. Se on yksi lyhdyistä, joita Helsingin rautatieaseman kivimiehet ovat pidelleet käsissään 1900-luvun alusta asti. Ne vaihdettiin uusiin vuonna 2013, ja yksi alkuperäisistä lyhdyistä päätyi tänne.

Wikströmin ja rautatieaseman suunnitelleen arkkitehti Eliel Saarisen suhde oli tiivis. Saarinen yritti jopa houkutella Wikströmiä lähtemään mukaansa Yhdysvaltoihin, mutta taivuttelu ei tehonnut.

Wikström eli kuvanveistäjänä kukoistavinta aikaansa 1900-luvun alussa. Hän voitti sekä Elias Lönnrotin että J.V. Snellmanin muistomerkkikilpailut. Kansallismuseon edustan karhukin on Wikströmin luoma.

”Emilissä oli temperamenttia, mutta hän osasi olla myös diplomaattinen. Sitä hänen oli oltavakin, koska suurista hankkeista oli kyettävä neuvottelemaan joskus sovittelevastikin tilaajien kanssa”, museonjohtaja toteaa.

Suomen itsenäistyttyä Wikström teki muotokuvia, hautamuistomerkkejä ja mitaleita. Hän olisi ollut halukas ottamaan suurempiakin töitä, mutta Wikströmin kaltaisten konkarien tilalle nousivat Wäinö Aaltonen ja muut nuoremmat taiteilijat.

Sotavuosina ruokakuponkien aikaan Wikström noudatti periaatteen miehenä säännöstelyä ja kärsi aliravitsemuksesta. Eräänä aamuna hän ei enää jaksanutkaan nousta ateljeeseen, vaan kuoli 78-vuotiaana syyskuussa 1942.

Tornilta näyttävän takan päältä taiteilija katsoi teoksiaan yläkulmasta. Korokkeella on Helsingin rautatieaseman alkuperäinen lyhty.

Visavuoressa voi tutustua myös Wikströmin jälkeläisten aikaansaannoksiin. Vuonna 1990 tänne valmistui Kari-paviljonki, jossa on esillä Emilin tyttärenpojan Kari Suomalaisen piirroksia. Hän työskenteli Helsingin Sanomien pilapiirtäjänä vuodesta 1951 aina 1990-luvun alkuun asti ja nousi kohuja aiheuttaneeksi kulttuurihahmoksi.

Suomalainen lahjoitti yli 8 000 piirrosta museolle, ja niistä kootaan yleisön nähtäväksi näyttelyitä eri teemoista. Piirroksia ja niissä esiintyviä poliitikkoja katsellessa voi tehdä nostalgiamatkan menneille vuosikymmenille. Presidentti Urho Kekkoseen pilapiirtäjän suhde oli erityisen kriittinen.

Paviljongin alakerrassa on vaihtuvia taidenäyttelyitä. Kesällä 2025 tilassa on esillä Roomassa asuvan taiteilijan Hannu Palosuon maalauksia. Siellä on aina kesä -näyttely kuvaa Palosuon näkyjä lapsuuden kesistä ja muistamisen vaikeudesta.

Visavuori, Visavuorentie 80, Tarttila (Valkeakoski). Museo on avoinna 31.8. asti joka päivä klo 11–17 (myös juhannuksena) sekä syyskuusta joulukuuhun ke–su klo 12–16, visavuori.com