Apu

Kasper Strömman: Etätyö on pikkukunnille kuin kissanminttua – tunti kaupunkiin, tontti eurolla ja kaupan päälle trampoliini

Kasper Strömman: Etätyö on pikkukunnille kuin kissanminttua – tunti kaupunkiin, tontti eurolla ja kaupan päälle trampoliini
Eikö olisi hauskaa, jos yhtenä päivänä vuodessa pääkaupunki saisi käyttää samaa retoriikkaa kuin pikkukunnat, mutta päinvastoin? Kun pikkukunta kertoisi, että meilläpä on taidenäyttely navetassa, voisi sanoa: ”Ai, kuinka söpöä, mutta arvaa, mitä meillä pääkaupunkiseudulla on?", kirjoittaa Kasper Strömman kolumnissaan.
Julkaistu: 17.11.2021

Pikkukuntien asenne on muuttunut. Ennenhän kunta kehotti mainonnassaan maistamaan muikkujaan ja pistäytymään kylpylässä. Ehkä kävelemään luontopolun.

Tänä päivänä paikkakunnalle pitäisi saman tien muuttaa. Argumentit ovat lähes aina samat: luonto on lähellä (jep), moottoritietä pääsee neljässäkymmenessä minuutissa isompaan kaupunkiin (käytännössä tunti kesänopeuksilla), ja omakotitalon saa samalla hinnalla kuin yksiön Helsingissä (omakotitalo, josta ei ikinä tule pääsemään eroon). Ja sitten tietenkin etätyö.

Etätyön mainitseminen on kuin kissanminttua pikkukunnille. Itse asiassa hyvä ohje elämässä on löytää itselleen rinnalle joku, joka rakastaa sinua yhtä paljon kun pikkukunnat rakastavat puhua etätyön mahdollisuudesta.

Noita kuntailmoituksia on totuttu näkemään pääkaupunkiseudulla. Niissä kehotetaan rehvakkaasti ”karistamaan betoniviidakon pölyt kintuista” ja muuttamaan ”hyvien yhteyksien päähän” muuttotappiokuntaan. Tontin saisi eurolla ja kaupan päälle ehkä vielä kylpytynnyrin tai trampoliinin. Ookoo.

Kun kaukainen kunta kertoo, että meiltä hurauttaa tunnissa kaupunkiin, voisi vastata: ”Kiva, mutta arvaa, minne Helsingin lentokentältä pääsee?”

Tekeekö sitten pääkaupunkiseutu samaa maakunnissa? Mainostaa urbaania elämäntyyliä? Ei tietenkään, koska ei tarvitse. Väkeä on tulossa jonoksi asti muutenkin. Ei sellainen mainonta edes olisi kovin soveliasta. Että ”heitä nyt ne kuraiset kumisaappaat nurkkaan ja muuta Hesaan”. Äärimmäisen ylimielistä ja toimisi varmasti itseään vastaan.

Eikö silti olisi hauskaa, jos yhtenä päivänä vuodessa saisikin käyttää samaa retoriikkaa kuin pikkukunnat, mutta päinvastoin? Kun pikkukunta kertoisi, että meilläpä on taidenäyttely navetassa, voisi sanoa: ”Ai, kuinka söpöä, mutta arvaa, mitä meillä pääkaupunkiseudulla on? Useampi kansainväliset mitat täyttävä nykytaiteen museo.”

Niin ei tietenkään saa vastata. Mutta ehkä tosiaan yhtenä päivänä vuodessa?

Kun kaukainen kunta taas kerran kertoisi, että meiltäpä hurauttaa tunnissa kaupunkiin, voisi vastata: ”Joo, kiva, mutta arvaa, minne meiltä pääsee? Kansainväliseltä lentokentältä voi lentää parissa tunnissa useampaan eurooppalaiseen kaupunkiin.” Niin saisi siis sanoa kerran vuodessa. Mutta vain kerran.

Ja kun kuulisi pikkukunnan ylpeydestä, pronssikautisesta hautaröykkiöstä, voisi sanoa: ”Upeaa! Mutta anna, kun kerron siitä mielettömän hienosta, satoja vuosia vanhasta merilinnoituksesta, joka meillä on, täynnä jännittäviä tunneleita. Ai niin, unohdinko kertoa, että sinne menee lautta vartin välein, maksaa ehkä kolme euroa?” Nuo mölyt pidettäisiin luonnollisestikin tiukasti mahassa 364 päivää vuodesta.

Okei okei, mutta jos me hesalaiset ei saada kokonaista väärän kuninkaan päivää, niin entäs sitten vain yksi aamupäivä? Ai ei vai? Edes kaksikymmentä minuuttia estotonta faktojen latelemista pöytään? Vuodessa? Come on, pikkukunnat, me täällä pääkaupungissa tarvitsemme tätä henkireikää.

Kirjoittaja on itse aikoinaan muuttanut kurjista oloista pääkaupunkiseudulle paremman elämän perään, kaupungista, jossa funikulaari ei kulje ja kärkihanke viime vuosina on ollut torinalainen parkkiluola.

4 kommenttia