Essi Hellén: ”En ole käyttänyt 11 vuoteen alkoholia, mutta tiramisun jälkeen tuntui kuin olisin hieman humalassa”
Näyttelijä Essi Hellén ei aio koskaan antaa anteeksi sitä, miten media rikkoi hänen rajojaan nuorena näyttelijänä.
Kateellisena katson, kun ihmiset päättävät ottaa irtiottoja työelämän oravanpyörästä.
Teini-iässä inhosin erityisesti hyssyttelyä, ja inhoan edelleen. Tosi isolla tasolla se liittyy siihen, kuka saa näkyä ja olla olemassa. Nuorempana se liittyi myös siihen, miten pitäisi käyttäytyä ja mitä nuoren naisen käytökseltä odotetaan. Minusta oli aina ollut vähän kiehtovaa rikkoa rajoja.
Kadun yhä sitä, että en lähtenyt ikinä vaihto-oppilaaksi, vaikka oli mahdollisuus.
Pyydän anteeksi, että koirani räksyttäminen kuuluu rappukäytävään.
Häpeän syvästi Suomen poliittista tilannetta tällä nykyisellä hallituskaudella.
Viimeksi nauroin makeasti, kun olimme mieheni kanssa pitkästä aikaa treffeillä, ja söin tiramisua. Tulin riehakkaaksi, ja nauroimme paljon. En ole käyttänyt yhteentoista vuoteen alkoholia, mutta tiramisun jälkeen oli sellainen olo kuin olisin hieman humalassa.
Yrityksistäni huolimatta en ole oppinut arvostamaan auktoriteetteja.
Liikutun yleensä kyyneliin päivittäin, milloin mistäkin asiasta. Esimerkiksi silloin, kun luin muistoartikkelia Martti Ahtisaaresta.
Vihaan sydämeni pohjasta epäoikeudenmukaisuutta. Oikeudentaju on ollut minulla pienestä asti. Otan tosi henkilökohtaisesti epäoikeudenmukaiset tilanteet vaikka kaupassa, jos näen sellaista.
Viimeksi rakastuin uudestaan baletin harrastamiseen. Harrastin tanssia koko lapsuuteni. Kilpailinkin, mutta se jäi aikuisvuosina. Kun aloitin tanssimisen jälleen, tuntui kuin olisin tullut takaisin kotiin ja saanut takaisin sen osan itsestäni, joka oli ollut unohduksissa.
Sukurasitteeni on se, että sukulaiseni ovat vähän yliherkkiä asioista, joita sanon lehdissä.
En aio koskaan antaa anteeksi sitä, miten media rikkoi rajojani nuorena näyttelijänä.
Juuri nyt ottaa päähän sairastelukierteet pikkulapsiperheessä.
Ensimmäiseksi poistaisin maailmasta sen marginaalisen prosentin ihmisistä, joka omistaa eniten.
Sen päivän haluan nähdä, kun ihmiset ovat ymmärtäneet sisäistetyn rasismin itsessään ja alkavat tehdä töitä sen muuttamiseksi.
Jos saisin lahjaksi miljoona euroa, maksaisin omat ja läheisten lainat. Ja jos jäisi rahaa, lahjoittaisin ne ykköstyypin diabeteksen tutkimukseen ja Palestiinaan.
Jos elän yli satavuotiaaksi, voisin alkaa taas polttaa tupakkaa.
Aion vielä opetella lepäämään kunnolla kipeänä.
