Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Puheenaiheet

Espanjansiruetanaa vastaan voi taistella loisilla – yksi torjuntakeino silti ylivoimainen

Tappajaetana voi lisääntyä yksinkin ja täyttää puutarhan.

28.6.2021 Apu

Tutustumme lajeihin, jotka tulevat kutsumatta puutarhoihin ja koteihin.

Omenapuu varjostaa nurmea, marjapensaat rehottavat. Kitketyt rikkaruohot ja risut ovat jääneet röykkiöiksi tontin reunamille. Piha rajautuu ojaan. Espanjansiruetana (Arion vulgaris) ryömii kosteassa kasvustossa aterioimaan. Istutukset pääsevät parempiin suihin.

Länsi-Euroopasta pohjoiseen kulkeutunut tulokas arvostaa varjoa, rehevyyttä ja kosteita piilopaikkoja, kertoo Tampereen luonnontieteellisen museon amanuenssi Tomi Kumpulainen. Suurpiirteisesti hoidettu puutarha istuu sen tarpeisiin erinomaisesti.

– On kuitenkin aina pikkuisen sattumaa, mihin etana pääsee levittäytymään, sillä se liikkuu omin avuin vain lyhyitä matkoja.

Espanjansiruetana siirtyy alueelta toiselle lähinnä taimien tai maa-aineksen mukana. Se ei olisi päässyt meidän leveysasteillemme ilman jatkuvasti kasvavaa tavaraliikennettä. Nyt se on levinnyt lähes koko Suomeen.

Leudot talvet edesauttavat

Ilmastokriisi voi suosia kosteisiin, pitkiin kesiin mieltynyttä nilviäistä. Leutoina talvina etanat voivat talvehtia lehtikasoissa ja komposteissa.

Otollisissa oloissa espanjansiruetanaa ei pysäytä juuri mikään. Tappajaetanaksikin kutsuttu otus kasvaa yli kymmensenttiseksi ja on lähes kaikkiruokainen.

Vihreiden kasvinosien, yrttien ja koristekasvien lisäksi espanjansiruetanalle kelpaavat sienet ja lahonneet kasvit sekä toisten etanoiden munat ja raadot. Lempinimensä se on saanut, kun sen on nähty pistelevän poskeensa omia kuolleita lajitovereitaan. Sitä tosin tekevät muutkin etanat. Joskus etana on käynyt jopa elävien linnunpoikasten kimppuun.

Ei kelpaa muille luonnoneläimille

Mikään Suomen luonnon eläin ei mielellään popsi espanjansiruetanaa.

– Ne ovat aika limaisia ja sitkeitä. Rastaat ja siilit voivat syödä niitä, jos muuta ei ole saatavilla.

Etanat tapetaan nopeasti kiehuvassa vedessä ja haudataan maahan tai viedään suljetussa pussissa sekajätteeseen.

Kostealla säällä espanjansiruetana innostuu lisääntymispuuhiin. Kaksineuvoinen otus ei välttämättä tarvitse kumppania. Se voi hedelmöittää itsensä ja tuottaa 200–400 munaa kesässä. Satunnaisesta vierailijasta voi siten kasvaa puutarhaan kunnon kanta.

Espanjansiruetana on määritelty haitalliseksi vieraslajiksi, joten maanomistajan tai haltijan pitää huolehtia sen torjunnasta alueellaan, ja estää sen leviäminen ympäristöön.

Paras ja tehokkain tapa harventaa etanakantaa on poimia etanat käsipelillä, Kumpulainen neuvoo. Niille voi asettaa ansoiksi laudankappaleita, joiden alle ne hakeutuvat suojaan. Etanat tapetaan nopeasti kiehuvassa vedessä ja haudataan maahan tai viedään suljetussa pussissa sekajätteeseen.

Pihaan ei koskaan pidä tuoda tarkistamatonta maa-ainesta tai taimia multapaakkuineen.

Luontaisena torjuntakeinona toimivat etanoissa loisivat sukkulamadot, joita saa uutteena.

Koska etana välttää kuivia ja paahteisia paikkoja, pihalle on hyvä jättää aukeampia kohtia tai kivikkoja, joiden yli se ei mielellään vaella. Parasta torjuntaa on silti ennaltaehkäisy, Kumpulainen korostaa. Pihaan ei koskaan pidä tuoda tarkistamatonta maa-ainesta tai taimia multapaakkuineen.

Älä sekoita harmittomaan ukkoetanaan

Espanjansiruetanan väri vaihtelee punaruskeasta harmahtavaan ja lähes mustaan. Kotoisesta, metsissä viihtyvästä ukkoetanasta puutarhatuholaisen erottaa siitä, että hengitysaukko on pääpuolen kilven etuosassa eikä takareunassa.

Seuraa Apu360:n WhatsApp-kanavaa

Koska jokaisella tarinalla on merkitystä.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt