Yksi päivä Esko Ahon elämästä huhtikuussa 2017 huipentui hänen järjestämäänsä iltavastaanottoon Fabergé-museon tiloissa. Venäjän historiallisessa, nykyajan vauraassa metropolissa isännöinyt Aho puhui ensimmäisenä venäläisille kutsuvieraille. – Syvä osanottoni maanantain tragedian johdosta. Se kosketti paljon myös meitä suomalaisia, hän aloitti. Aho esitti surunvalittelunsa Pietarin metrossa itsensä räjäyttäneen, neljätoista ihmistä surmanneen ja kymmeniä haavoittaneen terroristin uhrien läheisille. Kuulijakunnan eturivissä Pietarin varakuvernööri Sergei Movchan kiitti tuskin huomattavasti nyökäten.
Entinen pääministeri on nyt idänsuhteiden asiantuntija ja toimija. Venäläisten vaikuttajien keskellä ajankohtainen herkkyys ja hienotunteinen tyylitaju ovat tärkeitä. Joutsenkanaalin rantapalatsissa, kristallikruunujen loisteessa julkistettiin Ahon perheyhtiön kustantaman Tämä maa – itsenäisen Suomen sata tarinaa -kirjan venäjänkielinen versio. Suomalaisittainkin paikka oli osuva, sillä palatsia 1800-luvulla emännöineen kreivitär Elisabeth ”Betzy” Shuvalovan vieraslistalla komeili säännöllisesti nimi C. G. E. Mannerheim. – Näillä parketeilla tuolloin tsaaria palvellut tuleva Suomen marsalkka liiteli aatelisneitokaisten kanssa, milloin naamiaisissa, milloin valkoisten peruukkien juhlissa. Kreivitär Shuvalova tahtoi iloita täysin rinnoin, ja Mannerheim mieli olla mukana ylellisissä juhlissa, kertoo Fabergé-museon asiantuntija Ulla Tillander-Godenhielm, jonka juuret ovat Pietarissa. Hän myös mietti, että saattaisi nytkin asua Pietarissa, jos Leninin johtama vallankumous olisi epäonnistunut vuonna 1917. Suomalaisista menestystarinoista kertovan kirjan käännättämisestä venäjäksi iloinnut Pietarin varakuvernööri Sergei Movchan muistutti, että suomalainen osaaminen on aina ollut valttia Venäjällä. – Esimerkiksi Fabergén 25 itsenäisestä kultasepänpajasta peräti 15 oli suomalaisten mestarien johtamia. Movchan halusi myös palauttaa mieliin, että 1800-luvun alussa hallinnut tsaari Aleksanteri I oli ”ensimmäisenä suuriruhtinaana Suomen valtiollisuuden tärkeä kehittäjä”. – Usealla suomalaisella menestystarinalla on yhteys Venäjään, ja moni niistä jopa alkoi täällä, varakuvernööri päätti. Aikanaan valtaosa Pietarin nuohoajista ja vossikkakuskeista oli suomalaisia. Kaupunkia lämmitettiin suomalaisilla koivuhaloilla, ja Suomen suuriruhtinaskunnassa kirnuttu voi oli pietarilaisille maistuvaa herkkua.
Esko Aho julkisti kirjansa venäjänkielisen version ystävänsä, oligarkki Viktor Vekselbergin Fabergé-museossa. Oikealla Pietarin varakuvernööri Sergei Movchan.
Iltatilaisuudessa Esko Ahon vieraina oli sekä venäläisten että suomalaisten yritysten ja Suomen Pietarin konsulaatin edustajia. Jos palatsia aikanaan hallitsi Venäjän tsaarin lähipiiriin kuulunut Shuvalovien suku, varakas on palatsin nykyinenkin isäntä, miljardööri Viktor Vekselberg, 60. Aho kertoi, kuinka hän lähetti Vekselbergille tuoreen kirjansa englanninkielisen version. – Lupa yksityistilaisuuteen museossa järjestyi hyvin nopeasti, Aho kertoi. Vekselbergin suomalainen neuvonantaja Pekka A. Viljakainen kertoi Vekselbergin haluavan, että myös suomalaiset matkailijat löytävät Fabergé-museoon. – Palatsin entisöinti maksoi 300 miljoonaa dollaria eli noin 280 miljoonaa euroa. Museon nykyinen kokoelma, tsaarin hovihankkija Fabergén kultaseppien taiteilema esineistö on maksanut 240 miljoonaa dollaria eli noin 230 miljoonaa euroa, Viljakainen laski. Hän on käynyt Euroopan taidehuutokaupoissa ostamassa Fabergé-munia Vekselbergin laskuun. Ahon tuttavapiiriin kuuluva Vekselberg menestyi Neuvostoliiton hajottamisen jälkeen valtio-omisteisen teräs- ja öljyteollisuuden yksityistämisessä.Nyt hänet lasketaan kuuluvaksi maailman 120 rikkaimman ihmisen joukkoon. Fabergé-museon kokoelmat ja palatsin remontoinnin hän luonnollisesti maksoi omasta pussistaan. Kokonaisuus on nyt säätiöity.
– Minulla ei ole ruusuisia kuvitelmia Venäjästä, nykyinen idänsuhteiden asiantuntija Esko Aho sanoo.
Neuvonantajaksi ja asiantuntijaksi 30-vuotisen poliitikon uransa jälkeen lähtenyt Aho ei tahtonut eritellä syitä tai ansioitaan, joilla päätyi nykyasemaansa. Hänen kaltaisensa läntiset vaikuttajat ovat harvinaisia ja siksi haluttuja ja hyödyllisiä Venäjälle. – Minulla ei suinkaan ole mitään ruusuisia kuvitelmia Venäjästä. Maassa on suuria ongelmia ja epäkohtia, jotka pitäisi korjata nopeasti. Joka tapauksessa Suomen edun mukaista on, että pidämme tiivistä yhteyttä Venäjän kanssa ja olemme selvillä siitä, mitä itänaapurissamme tapahtuu, Aho painottaa. Hänen mukaansa Venäjä-osaamisen ytimeen kuuluu ehdottomasti keskeisten päättäjien tunteminen. Vladimir Putinin hän lienee rekisteröinyt joskus 1990-luvun alussa Pietarin kaupungin edustajien Suomen-vierailulla. Nykyistä suhdettaan vallan ytimeen, Kremliin, Aho ei tahtonut avata. Samoihin isoihin tilaisuuksiin hän toki Putinin kanssa toisinaan ajautuu. Aho sen sijaan kertoi tuntevansa ”jo vuosikausien takaa aika monia” oligarkkeja eli huippuvarakkaita venäläisiä liikemiehiä. – Ensisijaisesti he ovat keskittyneet omaan liiketoimintaansa, mutta heillä on paitsi taloudellista myös yhteiskunnallista vaikutusvaltaa. Monella oligarkilla on tiiviitä yhteyksiä Suomeen, ja he ovat oikeasti Suomen ystäviä, Aho tietää. – Tottakai Venäjällä oligarkkien joukossa on myös niitä, jotka eivät ole luoneet omaisuuttaan eivätkä käytä rahojaan länsimaisittain hyväksyttävästi.
Esko Aho tervehtii Viktor Vekselbergin suomalaista neuvonantajaa Pekka A. Viljakaista. Keskellä Mikko Kivikoski Suomen Pietarin konsulaatista.
Rakensiko Esko Aho pitkän poliitikon uransa aikana määrätietoisesti tulevaisuuttaan – ehkä Venäjä jo tähtäimenään? Ja miten hänestä 2010-luvun alussa tuli hallituksen puheenjohtaja liikesuhteita Venäjälle rakentavassa East Officessa, joka yhdistää merkittäviä suomalaisia yrityksiä, kuten Kone, Outokumpu, UPM, YIT, Metso, Neste ja Fortum? Tai miten hän samaan aikaan nousi tai nostettiin hallituksen puheenjohtajaksi Suomalais-venäläisessä kauppakamarissa? Kuka hoksasi vapaana olevan sopivan ja pätevän miehen? Siihen Aho ei vastaa suoraan, vaan aloittaa ajallisesti hyvin kaukaa. – Kun Neuvostoliitto hajosi, oli tärkeätä saada tietoa itänaapurimme tilanteesta. Tärkeitä yhteyksiä tuolloiselle pääministerille olivat talousuudistaja Jegor Gaidar, valtion omaisuuden yksityistämisidean isä ja toteuttaja Anatoli Tsubais sekä Venäjän silloinen presidentti Boris Jeltsin. Merkittävä vuosi oli 2003, kun Aho jätti eduskunnan. – Matkustin silloin pariksi viikoksi Moskovaan ymmärtääkseni, mitä Venäjällä oikeasti tapahtuu. Hänellä oli tuttuja itänaapurissamme, sillä verkosto oli kasvanut poliitikkovuosien aikana. – Tuolloin ei enää ollut vanhaa Neuvostoliittoa. Sen aikaiset vaikuttajat hävisivät aika nopeasti kuvasta, enkä enää pitänyt yhteyttä heihin.
Fabergé-museon asiantuntija, suomalainen Ulla Tillander-Godenhielm, kustannustoimittaja Tuula Kousa sekä isäntä Esko Aho palatsivaloissa.
Nokia-pestinsä aikana Aho vieraili niin lännessä kuin Venäjälläkin. – Se oli tärkeää aikaa. Kun suomalainen pärjää Venäjällä, se on arvo myös lännessä ja päinvastoin. Reissutahti Venäjälle kiihtyi vuonna 2013. – Siitä lähtien olen käynyt Venäjällä lähes 50 kertaa, noin kerran kuukaudessa. Hänelle Venäjä on ongelmistaan ja epäkohdistaan huolimatta monella tapaa kiinnostava, mutta ei suinkaan ainoa työsarka. Neljässä vuodessa parikymmentä työmatkaa on suuntautunut myös Yhdysvaltoihin. Ahon kalenterissa yhdellä viikolla oli Pietarin-matkan lisäksi seminaari Oulussa, uuden kirjan kustannuspalavereita Espoossa sekä Pariisin PSIA-yliopiston maisteriohjelman luento elinkeinoelämän ja julkisen vallan yhteistyöstä. Moskovan lähelle syntyvän Skolkovon teknologia- ja tiedekeskuksen, Venäjän ”piilaakson”, etenemisessä Aholla on roolinsa. – Olen siellä neuvonantajana, hän kuittaa. Skolkovossakin Ahon ja Vekselbergin tiet kohtaavat. Vekselberg on yksi lähes seitsemän miljardia euroa maksamaan tulevan kunnianhimoisen hankkeen tärkeimmistä taustahahmoista ja – tietysti – rahoittajista.
Aho on kuulunut vuoden ajan Venäjän keskuspankin puoliksi omistaman Sberbank-pankin 15-henkiseen hallitukseen. Presidentti Vladimir Putinilla on valtio-omistuksen kautta suora yhteys pankkiin. – Sberbank on nyt Venäjän suurin pankki ja yksi Euroopan suurimmista. Se on listattu Lontoossa ja Frankfurtissa, ja lähes puolet pankin omistajista on länsimaisia instituutioita, Aho muistuttaa. Vuonna 1841 Pietarissa tsaari Nikolai I:n hallintoaikana perustettu Sberbank sinnitteli Neuvostoliiton ajan ”valtion työväestön säästöpankkina” ja palasi taas 1990-luvulla oikeaksi liikepankiksi. Tehtävissään venäläisen rahan ytimessä Aho sanoo oppineensa, että tärkeintä on olla oma itsensä. – Kun instituutiot Venäjällä ovat heikkoja ja toimivat huonosti, henkilökohtaisten suhteiden ja tapaamisten painoarvo on suuri. Liikesuhteet ovat Venäjällä paljon useammin henkilöiden välisiä kuin Suomessa. Kun poliittinen järjestelmä, kulttuuri ja historia eroavat tyystin suomalaisesta, kaikki on toisenlaista. – Meillä Suomessa valtio on yhteistä omaisuutta ja kansalaisilla on siihen pääosin positiivinen suhde. Venäjällä valtion osallistuminen hankkeisiin herättää ihmisten mielissä useimmiten epäilyksiä. Toisaalta Venäjällä valtion epämiellyttävätkin tekemiset siedetään ja kestetään paremmin kuin meillä.
Nevski prospektin Anitshkovin silta ylittää Fontanka-kanaalin. – Mielenkiintoni on haasteissa täällä, enkä haikaile politiikkaan, vaikka minut Suomessa yhä siihen yhdistetään.
Suomessa ongelma on, että meillä monen silmissä Venäjä on yhä vanha Neuvostoliitto, eikä sen varjo ole hävinnyt. – Venäläinen haluaa nyt ostaa parasta. Usein unohdetaan, että Venäjällä on paljon muitakin toimijoita kuin Vladimir Putin. Nyt voimassa olevista EU-pakotteista ja niiden haitallisuudesta Esko Aholla on oma, vahva käsityksensä. – Yhteistyön takkuamisessa on kaksi paljon pakotteita vakavampaa syytä: Venäjän talouden rakenne ja siitä johtuva kasvun hidastuminen, joka alkoi jo paljon ennen Krimin valtausta, sekä öljyn hinnan lasku ja siitä aiheutunut ruplan arvon pudotus. Aho painotti Pietarissa, että Suomen pitäisi panostaa paljon nykyistä enemmän Venäjän-tutkimukseen ja venäjän kielen taitoon. – Suomalaiselle osaamiselle on Venäjällä tarve. Meidän tärkeimpiä alojamme ovat infrastruktuuri, luonnonvarojen hyödyntäminen sekä teknologiataito.
Nevski prospektin eli Nevan valtakadun vilinässä Esko Aho iloitsee Suomen nykytilasta. – Pitkän ankean ajan jälkeen on alkanut elpyminen. Aivan kuin sen vakuudeksi elinkeinoministeri Mika Lintilä kutsui Esko Ahon palkattomaksi talouden selvitysmieheksi. – Nokiassa olin luomassa Bridge-ohjelmaa, jolla yhtiön 18 000 työntekijää pääsi nopeasti siirtymään uudelle uralle joko toisissa tehtävissä tai perustamalla oman yrityksen. Nyt sama tehdään toisinpäin – työvoima tulee sisään. Näkyvimmät tapaukset ovat Uudenkaupungin autotehtaan sekä nopeasti kasvavan Lapin-matkailun akuutti työvoimatarve.
Fontanka-kanaalin rantamaisemissa, tsaari Pietari Suuren perustamaa Kesäpuistoa ihaillessaan Esko Aho mietti vielä tulevaisuuttaan. – En aio jäädä eläkkeelle, eikä minulla ole suunnitelmia politiikkaan paluusta, vaikka minua aina silloin tällöin mukaan kysytäänkin. Taitavat tehdä sen vain muodon vuoksi. Mutta entä jos maaliskuussa 2000 olisi käynyt toisin ja Esko Ahosta olisi tullut Suomen yhdestoista tasavallan presidentti? – Toiseksi vanhin poikani oli silloin Australiassa vaihto-oppilaana. Kun soitin hänelle tiedon tappiostani, hän vastasi, että olipa hyvä. Nimittäin jos isä olisit voittanut, minä en olisi palannut Suomeen. Esko Aho katsoo hetkisen kaukaisuuteen. – Aina lopulta on hyvä niin kuin käy. Mutta kyllä se presidentinvaalikiertue loppusyksystä 1999 ja tammikuussa 2000 oli hieno, valtavan hieno.
Teksti Hannu Koskela, kuvat Aki Paavola
