Esko Aho: Päätöksentekijän on turha odottaa kiitosta

Olin tyypillinen 1950-luvun lapsi: opin pienestä pitäen, että työ kuuluu elämään. Eihän se hyvältä tuntunut lähteä heinäpellolle, kun kaverit menivät kesäpäivänä uimaan, mutta työnteon oppimisesta on ollut suunnaton hyöty.

Koulussa opin asioita, joita en tiennyt tarvitsevani. En usko, että lapsi voi oppia pelkästään sitä, mitä haluaa. Ei sitä koskaan tiedä, mitä myöhemmin tarvitsee.

Koulussa panostettiin kielten oppimiseen, vaikka kielitaidolle ei ollut juurikaan käyttöä. Puhun ruotsia ja englantia sekä saksaa auttavasti. Toivon, että saan vielä jonain päivänä saksan taidot käyttöön.

Ruotsin osaaminen on ollut hyödyllistä. 1990-luvun alussa meillä oli tanskalaisten kanssa Ison-Beltin siltakiista, jota puitiin Haagin tuomioistuimessa asti. Lopulta riita ratkesi puhelimessa Tanskan pääministeri Poul Schlüterin kanssa, ja suomalaiset yritykset saivat 100 miljoonan Tanskan kruunun korvauksen haitasta, joka ei koskaan toteutunut.

Ratkaiseva sattuma

Ehkä ratkaisevin sattuma osui kohdalleni vuonna 1974, kun minut valittiin Keskustan nuorisojärjestön puheenjohtajaksi. Valinta oli monen onnekkaan käänteen tulos, mutta olin myös tehnyt paljon asioita, joista oli tehtävässä hyötyä.

Päädyin keskikoulussa lukemaan yhden luokan yli. Puheenjohtajan saumaa ei olisi 20-vuotiaana syntynyt, ja elämänurani olisi mennyt kokonaan toisin, jos tuo urakka olisi jäänyt tekemättä.

Pääministerikauteni tärkein opetus oli päättämisen taito ja kyky sietää sen varjopuolia. Ymmärsin, että päätöksentekijän on – etenkin kriisien keskellä – turha odottaa kiitosta. Jos sitä jää odottamaan, asiat karkaavat käsistä. Kiitosta voi tulla jälkeenpäin, mutta se on toinen asia.

"Päättäjät eivät ole kansa pienoiskoossa"

Nykyisille poliittisille päättäjille antaisin seinätaulun: ”Jos menee ajan hengen kanssa naimisiin, jää pian leskeksi”. Yhteiskunnan päättäjät eivät ole kansa pienoiskoossa, vaan heille on annettu velvollisuus ymmärtää monimutkaisia ongelmia ja kyetä löytämään niihin kestäviä ratkaisuja. Siinä on edustuksellisen demokratian ydin. Nyt se on iloisesti unohdettu sosiaalisessa ja perinteisessä mediassa sekä politiikan areenoilla.

Poliittisen urani tärkeimmän kokemuksen kiteyttäisin siihen, että politiikka on äärimmäisen tärkeää – mutta ei kaikki kaikessa. Yhteiskuntaa ei voi koskaan saada muuttumaan pelkillä poliittisilla päätöksillä.

Lastenlpaislla mahdollisuuksien rajattomuus

Lapsilleni olen toivonut avointa mieltä uuteen ja kannustanut heitä itsenäisiin ratkaisuihin. En usko ajatukseen, että vanhemmat voivat ohjata lapsiaan johonkin, sillä jokaisella on oma tahto ja yksilöllisyytensä.

Lastenlasten elämää seuratessa täytyy olla nöyränä, sillä heillä on edessään mahdollisuuksien rajattomuus. Minun koulussani oli vain yksi luokka, yksi opettaja ja yksi kirja. Televisio oli vasta tulossa, ja radiossakin vain yksi kanava.

Lapsuudessani ei paljon oppimisen välineitä ollut, mutta niitä vähiä käytettiin ahkerasti hyväksi. Taisin lapsena lukea suuren osan Räyringin sivukirjaston kirjoista.